Sanna Marin ratkoo kriisejä rutiinilla

Hallitus työskentelee tämänkin joulun, tällä kertaa hoitaakseen energiakriisiä. Edelliset joulut kuluivat koronan aiheuttamien ongelmien hoitamisessa.

Ja tulosta myös syntyy: takautuvat korvaus auttaa ihmisiä. Parempia keinoja valmistellaan, ne ehkä ehtivät auttamaan myös, mutta jos eivät ehdi, niin sitten kertakorvaus voidaan tarvittaessa toistaa.

Kaikki muut ovatkin hallitukseen tyytyväisiä paitsi persut ja kepun änkyräsiipi, joka kuihduttaa puolueensa.
24<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Niin sähkö kuin muukin energia kriisi oli tiedossa jo juhannuksena jos ei vappunakin. Se olisi siis pitänyt ratkaista jo viime kesänä eikä vasta nyt kun alkaa jo olla pöksyissä!

SS hallitus ei osaa tehdä mitään aikanaan!

Äänestä
  • Eikä ollut tiedossa. Oppositio paasasi vain venäläisten viisumeista. Enpä muista kenenkään asiantuntijan esittäneen julkisuudessa mitään arvioita sähköhinnasta eikä niiden vaikutuksista yhteiskuntaan.

    Sen jälkeen alkoi typerä jaakaaminen Uniperista, jonka senkin hallitus hoiti niin hyvin kuin se oli hoidettavissa, kuten Vesa Puttonenkin sen jopa oikeistolaisena liberalaisena totesi.

    Hallitus on tehnyt toimia sitä mukaa kuin tilanne on pahentunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Eikä ollut tiedossa. Oppositio paasasi vain venäläisten viisumeista. Enpä muista kenenkään asiantuntijan esittäneen julkisuudessa mitään arvioita sähköhinnasta eikä niiden vaikutuksista yhteiskuntaan.

    Sen jälkeen alkoi typerä jaakaaminen Uniperista, jonka senkin hallitus hoiti niin hyvin kuin se oli hoidettavissa, kuten Vesa Puttonenkin sen jopa oikeistolaisena liberalaisena totesi.

    Hallitus on tehnyt toimia sitä mukaa kuin tilanne on pahentunut.

    Kyllä sähköpulasta on jo keväällä puhuttu ja sitähän korkeat hinnat kuvaavat. On tosin puhuttu ja kirjoitettukin venäläisten viisumeista mutta ne ovat toinen juttu.

    Sähkön hinnasta:
    "Sähkön hinta selvässä nousussa talvea kohti
    Suomessa on 2000-luvulla totuttu siihen, että sähkön hinta ilman siirtomaksua on ollut 4-6 senttiä per kWh. Kuluvana vuonna hinta on ollut historiaan katsova moninkertainen. Vuonna 2022 pörssisähkön hinta keskiarvo on ollut jopa 19,3 senttiä per kWh"

    Tuo kertoo, että normaali 5c/kWh onkin nyt 20c/kWh joten kyllä asia on ollut tiedossa jo pitkään! Asiaan olisi pitänyt alkaa puuttumaan jo kesällä jos ei aiemmin!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Extyökkärin isoäidin olisi ollut syytä harkita pidättäytymistä sukupuoliyhteydestä miehen kanssa.
    Jos niin olisi tapahtunut, ei tuollaista Extyökkäri-ämmää olisi olemassakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Extyökkärin isoäidin olisi ollut syytä harkita pidättäytymistä sukupuoliyhteydestä miehen kanssa.
    Jos niin olisi tapahtunut, ei tuollaista Extyökkäri-ämmää olisi olemassakaan.

    Et siis kykene asiaan vaan luikit pakoon aidan alta!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Kyllä sähköpulasta on jo keväällä puhuttu ja sitähän korkeat hinnat kuvaavat. On tosin puhuttu ja kirjoitettukin venäläisten viisumeista mutta ne ovat toinen juttu.

    Sähkön hinnasta:
    "Sähkön hinta selvässä nousussa talvea kohti
    Suomessa on 2000-luvulla totuttu siihen, että sähkön hinta ilman siirtomaksua on ollut 4-6 senttiä per kWh. Kuluvana vuonna hinta on ollut historiaan katsova moninkertainen. Vuonna 2022 pörssisähkön hinta keskiarvo on ollut jopa 19,3 senttiä per kWh"

    Tuo kertoo, että normaali 5c/kWh onkin nyt 20c/kWh joten kyllä asia on ollut tiedossa jo pitkään! Asiaan olisi pitänyt alkaa puuttumaan jo kesällä jos ei aiemmin!

    Et nyt kuitenkaan taida olla tästä elämästä ja maailmasta? Et ainakaan ymmärrä mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu. Jos sähköstä puutetta niin ei minkään maan hallitus sitä tyhjästä luo. Kaiken syynähän on Kokoomuksen veljeskansa Venäjällä kun hyökkäsi itsenäiseen Ukrainaan.

    Nyt vaan valitettavasti edetään sähkön hinnankin osalta tuolla Kokoomuksen ajamalla markkinatalouden tuomalla hinnalla. Nyt onneksi sellainen hallitus joka siihen puuttuu.

    Yritä jotain muuta ja parempaa. Ai et pysty?

    Kyllä, sähköpulasta puhuttiin ja siinä hallitus luotti Olkiluoto 3:een, jonka odotettiin silloin käynnistyvän kesällä. Ei oppositiokaan muuta puhunut, paitsi myöhemmin kesällä, kun mitään pulaa ei ollut, vaati Meriporin kalliin hiililauhdevoimalan käynnistämistä, kun kuvitteli sen laskevan hintoja.

    Nyt Meripori pyörii eikä se ole vaikuttanut hintoihin juuri mitään, ellei sitten nostanut niitä. Siinä nähtiin taas kerran opposition osaaminen näissäkin asioissa.

    Nyt nähty korkea hinta ei johdu siitä, että Pohjolassa ei tuotettaisi riittävästi sähköä, vaan siitä, että Keski-Euroopassa hinnat ovat niin korkeat, että sähköä viedään sinne ja se nostaa hintoja myös täällä.

    Olisiko hallituksen pitänyt yrittää sähkönvienti? Omat sähköntuotantolaitoksemme olisimme voineet vaikka kansallistaa, eli ottaa valtion hallintaan, jolloin hallitus olisi voinut määrätä niiden tuotannosta ja markkinoinnista täysin. Sitäkö siellä oppositiossa halutaan? Luulin, että se on oikeisto, joka nyt on oppositiossa. Mitähän se olisi tehnyt kansainväliselle maineellemme? Saksa kylläkin kansallisti Uniperin, ja kai jonkun toisenkin energiajätin. Mutta Saksa ei tarvitsekaan ulkomaisia sijoituksia, se tekee sijoituksia itse muihin maihin. Siksi sen ei tarvitse välittää yksityisomaisuuden suojansa maineesta. Suomi painii aivan eri sarjassa.

    Sitä paitsi tarvitsemme verraten paljon myös tuontisähköä juuri niinä hetkinä kun kysyntä muuallakin Euroopassa on korkealla ja sen sähkön tuottavia norjalaisia ja ruotsalaisia yrityksiä emme olisi voineet kansallistaa. Ainakin niiden osalta sähkö olisi ollut edelleen kallista, vaikka olisihan se auttanut, jos kotimaiset yritykset olisivat myyneet pörssin ohi halvemmalla ja laskeneet näin keskihintaa, jota jälleenmyyjät olisi ehkä voitu jollain lainsäädännöllä pakottaa käyttämään.

    Kyllä ovat opposition eväät heikot tässäkin asiassa arvostella hallitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Olet todella tyhmä! Sinulle varmaan sähkö tulee töpselistä!

    Kokoomus on niitä ensimmäisiä jo vuosikymmenten takaa jotka ovat olleet menossa NATO jäseniksi, joten tuo sinun Venäjä vertauksesi on suoraan peräsuolestasi kummunnutta jaskaa!

    Sähkön hinta on kiinni sen tuottamisesta ja sen puutteen aiheuttamasta pulasta. Se on kiinni siitä, että jotkut uskoivat Venäjään ja sen tuottamaan energiaan niin sähkön kuin fossiilistenkin osalta.

    Totuushan on, jos jostain on pulaa niin sen hinta nousee, jos ei nouse niin saatavuus laskee edelleen. Nyt on satsattava ydinvoimaan vaikka se hieman tökkiikin, se on kuitenkin nyky-yhteiskuntaan hyvin sopiva energian tuotantomuoto, sillä nuo tuuli ja aurinko ovat hallitsemattomia tekijöitä energian tuotossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kyllä, sähköpulasta puhuttiin ja siinä hallitus luotti Olkiluoto 3:een, jonka odotettiin silloin käynnistyvän kesällä. Ei oppositiokaan muuta puhunut, paitsi myöhemmin kesällä, kun mitään pulaa ei ollut, vaati Meriporin kalliin hiililauhdevoimalan käynnistämistä, kun kuvitteli sen laskevan hintoja.

    Nyt Meripori pyörii eikä se ole vaikuttanut hintoihin juuri mitään, ellei sitten nostanut niitä. Siinä nähtiin taas kerran opposition osaaminen näissäkin asioissa.

    Nyt nähty korkea hinta ei johdu siitä, että Pohjolassa ei tuotettaisi riittävästi sähköä, vaan siitä, että Keski-Euroopassa hinnat ovat niin korkeat, että sähköä viedään sinne ja se nostaa hintoja myös täällä.

    Olisiko hallituksen pitänyt yrittää sähkönvienti? Omat sähköntuotantolaitoksemme olisimme voineet vaikka kansallistaa, eli ottaa valtion hallintaan, jolloin hallitus olisi voinut määrätä niiden tuotannosta ja markkinoinnista täysin. Sitäkö siellä oppositiossa halutaan? Luulin, että se on oikeisto, joka nyt on oppositiossa. Mitähän se olisi tehnyt kansainväliselle maineellemme? Saksa kylläkin kansallisti Uniperin, ja kai jonkun toisenkin energiajätin. Mutta Saksa ei tarvitsekaan ulkomaisia sijoituksia, se tekee sijoituksia itse muihin maihin. Siksi sen ei tarvitse välittää yksityisomaisuuden suojansa maineesta. Suomi painii aivan eri sarjassa.

    Sitä paitsi tarvitsemme verraten paljon myös tuontisähköä juuri niinä hetkinä kun kysyntä muuallakin Euroopassa on korkealla ja sen sähkön tuottavia norjalaisia ja ruotsalaisia yrityksiä emme olisi voineet kansallistaa. Ainakin niiden osalta sähkö olisi ollut edelleen kallista, vaikka olisihan se auttanut, jos kotimaiset yritykset olisivat myyneet pörssin ohi halvemmalla ja laskeneet näin keskihintaa, jota jälleenmyyjät olisi ehkä voitu jollain lainsäädännöllä pakottaa käyttämään.

    Kyllä ovat opposition eväät heikot tässäkin asiassa arvostella hallitusta.

    Hallitus ei ole toiminut kuin vasta kun asiat ovat jo ohi ja vahinko tapahtunut! Kyllä siinä on moittimisen aihetta!

    Saksan valtion energiapolitiikka joka perustui liian suurelta osin venäläiseen maakaasuun on yksi pääsyy nykyiseen tilanteeseen. Uniper oli kaatumassa ja Saksa pelasti sen koska muutoin asiat olisivat vielä pahemmin menneet solmuun!

    Äänestä

Kuka ? maksaa yhteiskunnan kuluttamat/jakamat tuki ja apurahat ? Sinä työssäkäyvä maksat korotettujen verojen muodossa . Olet varmasti onnellinen niistä .

Äänestä
  • Sähkönhinnan tuet pyritään perimään ylisuuria voittoja tekeviltä sähköyhtiöiltä. Ehkä myös velkaa tarvitaan ja se maksetaan sitten joskus tulevaisuudessa, kun kriisi on ohi.

    Vai tarkoitatko, että nyt ei pitäisi ihmisiä tukea? Eikö oppositio ole juuri kurkku suorana huutanut sitä tukea`

    Äänestä

SANNA MARIN RATKOO RIISEJÄ RUTIINILLA.
Sen minkä itse tuottavat riisejä, edestään löytävät. Kysymys ei ole mistään ratkaisuista, vaan hölmöläisten hommista, sanotaan homojen hommista kokonaisvaltaisesti.
VIHREÄT HÖYRYSIVÄT....., AUTOT ON SÄHKÖISTETTÄVÄ JA KAIKKI LIIKENNE.
POLTTOMOOTTOREIDEN VALMISTUS LOPETETAAN.
TURVETUOTANTO LOPETETAAN.
HIILIVOIMALAT JA PUUNPLTTO.
KARJATALOUS LOPETETTAVA.
PUUNJALOSTUS JA MUU TEOLLISUUS LOPETETTEVA.
VESIVOIMALAITOKSET ON ENNALLISTETTAVA.
.....
Tarvitaanko nyt tuohon asiatuntija lausuntoa, että on sähköpula.
KYLLÄ NINÄ SANOISIN, ETTÄ HULLUJEN HOMMIA TEKEE, EIKÄ RATKO MITÄÄN.

Äänestä

Marinin on helppo ratkaista on ongelmia, koska hän aina päättää vain yhdestä vaihtoehdosta. Otetaan lisää velkaa!

Äänestä
  • Taas on kehittellä hybridimalli kriisin ratkaisemiseksi ja mitä se sitten tarkoittaakaan.Ei taida tietää kukaan.

    Äänestä

Terveyspalvelut on niin jumissa ettei näytä löytyvän ketään joka ratkaisee ne rutiinilla.
Päiväkodeissa on hoitajapula, huonokuntoiset vanhukset jäisivät heitteille elleivät saisi olla sairaaloissa, vaikka eivät varsinaista sairaalahoitoa tarvitse.
Kiuru kehui opposiossa että vanhushoivan parantaminen vaatii vain kaksi tuntia, mutta nyt ei riitä edes 4 vuotta.
Menköön suomalaisten asiat kuinka huonosti tahansa demarit keskittyy Marinin ylistämiseen. Pienituloisten asiat on jäänyt hoitamatta koska tuloerot on vain kasvaneet nykyhallituksen aikana. Mutta mitä väliä, onhan Marinilla reikäfarkut ja hieno reppu, kyllä pitäisi riittää boomereille.

Äänestä
  • Kyllä Linden esitti jo ohjelman terveydenhuollon ongelmien ratkaisemiseen. Eihän se nyt pääministerin tehtävä ole olla joka paikan asiantuntija. Linden itse on kertonut suunnitelmansa julkisuuteen. Eikö sitä ole Suomen Uutisissa uutisoitu?

    Äänestä

Marin ja vihervasemmisto = itse aiheutettu tuho.

Äänestä

Kerrostaloasujalla ei tule pennin hyrrää, vaikka sähkölasku on viisinkertaistunut.

Äänestä
  • Valehtelet. Sähkötuki ei erottele ihmisiä sen mukaan, missä he asuvat. Sähkölaskusta korvataan osa sen mukaan, miten suuri se on. Syitä sähkönkulutukseen ei kysellä.

    On selvää, että säästämään pitää pyrkiä ihan kaikissa asumismuodoissa asuvien.

    Äänestä

Sanna Marin on aiheuttanut Suomeen useita kriisejä. Ainuttakaan hän ei ole pystynyt ratkaisemaan. Viivyttely ja tärkeiden asioiden siirtäminen myöhempään ajankohtaan ei ole ratkaisu, vaan kriisin syventäminen. Seuraavat hallitukset joutuvat ratkomaan Sannan aiheuttamat kriisit.

Äänestä

Velkaa on otettu surutta jakoon ympäri maailmaa, yhtään kriisiä ei ole pystynyt ratkaisemaan, vaan kaikki ongelmat kaatuvat seuraavan hallituksen syliin, esim. sote ja hoitajamitoitus tuuliajolla, Tampereella hänen kotikylässä pahin kriisi .

Äänestä
  • No kerropa nyt mitä velkaa on otettu ja jaettu sitten?

    Äänestä

No tuliko se luvattu hintakatto vai ei???

Äänestä
  • Hintakattoa ei ole luvattu se on yksi vaihtoehto ja nyt käytetään nopeampia keinoja ensin, eli tuetaan sähkölaskua.
    Hintakatto on monimutkaisempi ja tarvitsee hyväksynnän myös sähköyhtiöiltä ettei ne joudu ahdinkoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallitus työskentelee tämänkin joulun, tällä kertaa hoitaakseen energiakriisiä. Edelliset joulut kuluivat koronan aiheuttamien ongelmien hoitamisessa.

Ja tulosta myös syntyy: takautuvat korvaus auttaa ihmisiä. Parempia keinoja valmistellaan, ne ehkä ehtivät auttamaan myös, mutta jos eivät ehdi, niin sitten kertakorvaus voidaan tarvittaessa toistaa.

Kaikki muut ovatkin hallitukseen tyytyväisiä paitsi persut ja kepun änkyräsiipi, joka kuihduttaa puolueensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu