Laitan tämän Ilmestyskirjan luvun tähän. Toivottavasti joku voisi sitä hiukan avata, koska siinä kuitenkin on niin paljon kohtia, joita en ole itse ainakaan ymmärtänyt. Varsinkin alkuosassa tekstiä. Olen lukenut erilaisia tulkintoja tästä, mutta ne poikkeavat toisistaan. Vastatkaa tähän, mieluiten asiallisesti. Koko tekstiä ei tarvitse tulkita, mutta edes osan tekstistä, jos saisi tulkittua, olisin kiitollinen.
1 Ja se asettui seisomaan meren hiekalle. Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä.
2 Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.
3 Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa.
4 Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?"
5 Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta.
6 Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat.
7 Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.
8 Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.
9 Jos kenellä on korva, hän kuulkoon.
10 Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko.
11 Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.
12 Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.
13 Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.
14 Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.
15 Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
18 Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.
Johanneksen ilmestys 13
17
104
Vastaukset
- Anonyymi
Karhun = Venäjä
Leopardi = Eurooppa
Leijona = ????
Merestä nouseva peto jolla on karhun jalat tarkoittaa Eurooppaa joka vei Itä-Euroopan Venäjältä.
Yksi päistä oli haavoittunut mutta toipuu tarkoittaa jakautunutta Saksaa joka liittyi yhteen jälleen.
Pilkka on alkanut kun Pohjoismaat hylkäsi raamatun ja valitsi homouden yms.
Pyhiä vastaan ei vielä ole alkanut sota. Kun pyhät kukistetaan pedosta tulee koko maailman johtaja.- Anonyymi
"Laitan tämän Ilmestyskirjan 13 luvun tähän. Toivottavasti joku voisi sitä hiukan avata, "
Ilmestyskirjassa hyödynnetään paljon Raamatussa aikaisemmin olevia tekstejä.
Kannattaa lukea muualtakin Raamatusta samanlaisista asioita käsitteleviä kohtia.
Esim Danielin kirjassa käsitellään näitä lopun ajan tapahtumia ennustuksissa.
Dan 2, Dan 3 sekä Dan 7, Dan 8 ja vielä dan 9 käsittelevät samoja aiheita.
Myös Paavali käsittelee lyhyesti samaa teemaa toisessa Tessalonikaiskirjeessä.
Kun näitä kaikkia kohtia tarkastelee rinnakkain, niin saa jo varsin paljon tuntomerkkejä siitä, mitä näyt ja vertauskuvat tarkoittavat. Erityisesti Danien kirjassa annetaan myös selitykset näille näyille ja eläinhahmoille. - Anonyymi
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17674865O
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Vuonna 2017 tehtiin mahdollisuus laajempaan petoon. Synnytettiin IuS imperiumi jossa on yhdessä neljä osaimperiumia Yhdysvallat, Eurooppa, Arabia ja Intia. Se on se laajennettu Kuningas Nebukadnessarin valtakunta , jonka Jumala hänelle lupasi.
Tämä laajempi peto omaa paremman mahdollisuuden koko maailman hallitsemiseen.
Siinä yhdistyy Nebukadnessar, Hellenismi, Rooma, Arabikalifikaatit, Ottomaanit yms. Ja lisäarvona olisi vielä Yhdysvallat. - Anonyymi
Peto on keisari Nero. Tuon ilmestyksen ajankohta on siis jo menneisyydessä.
- Anonyymi
Meren hiekka viittaa Välimereen. "näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun" tarkoittaa muinaista Roomaan, Danielin kuvapatsaan jalat, joista muodostuu kymmenen valtio liitovaltio, patsaan varpaat.
- Anonyymi
"näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun" tarkoittaa muinaista Roomaan,"
Muinainen Rooma esiintyy näyissä jo aikaisemmin.
Haavoitettu pää tulee myöhemmin.
Se kuvaa paavinvaltaa.
Se sai kuolettavan haavan päähänsä, kun Napoleon vangitsi paavin.
Ja katolisen kirkon valta mureni. - Anonyymi
"näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun" tarkoittaa muinaista Roomaan, Danielin kuvapatsaan jalat, joista muodostuu kymmenen valtio liitovaltio, patsaan varpaat."
Kuvapatsaan sääret olivat rautaa.
Ne kuvaavat rautaista Roomaa.
Kymmenen varvasta raudan ja saven sekoituksena aikaa Rooman valtakunan hajoamisen jälkeen.
- Anonyymi
Ilmestys 17-20 kertoo että Pedon selässä ratsastaa ensin portto eli Rooma eli kirkko.
Mutta Karitsa kukistaa porton. Sen jälkeen pedon selässä ratsastaa väärä profeetta.
Eli myös Arabia sai Neuvostoliiton hajottua Karhun eli Venäjän jalat eli Kazhastanin etc.
Venäjä on nykyisin Karitsa ja se ottaa ensin yhteen Euroopan porton kanssa saadakseen jalkansa takaisin. Myöhemmin yhteenotto tulee Arabien kanssa jotta loputkin alueet saadaan takaisin.- Anonyymi
"Mutta Karitsa kukistaa porton. "
"Venäjä on nykyisin Karitsa"
Raamatussa Karitsa kuvaa Jeesusta.
Jeesus kukistaa taivaan sotajoukon ylipäällikkönä porton.
- Anonyymi
Peto on luultavasti IuS imperiumi, joka luotiin 2017. Mutta koska Kuningas Nebukadnessarin valtakunnan on määrä olla 7 aikaa a 490 vuotta rauta - ja pronssikahleissa niin nuo kahleet on muodostettava.
Kanada , Australia, Indonesia , Itä-Eurooppa ja Etelä-Venäjä ovat osa noita rauta - ja pronssikahleita joilla valtava IuS imperiumi pidetään kahlehdittuna 2800-luvulle asti, jolloin imperiumi saa Ihmisen Pojan kuninkaakseen. - Anonyymi
Ihmisen Pojan eli Kuningas Nebukadnessarin valtakunta on tuo peto.
Sillä on nykyisin vakava riita Jättiläissuurvalta Venäjän eli Karhun kanssa.
Se vei karhulle kuuluvia alueita eli Karhun jalat.
Sen tähden taistellaan ensin III maailmansota joka on tuo Ukrainan sota ja myöhemmin IV maailmansota jota kuvataan Mahabharata teoksessa. Venäjä haluaa molemmat jalkansa takaisin eli Itä-Euroopan ja Etelä-Venäjän. Etelä-Venäjä mukaan lukien Afganistan on Mahabharatassa Pandujen tukialuetta.
Nämä tapahtumat alkoivat selvitä kun ylipappi Kristus taivaasta käsin Joh. 16:25 mukaisesti avaa kaikki vertauskuvat ja avoimesti puhuu Jumalasta.
Ilmestyskirja on vertauskuvallista kerrontaa politiikan koukeroista kaikissa ajoissa ja myös meidän ajassamme.- Anonyymi
"Ilmestyskirja on vertauskuvallista kerrontaa politiikan koukeroista kaikissa ajoissa ja myös meidän ajassamme."
Ilmestyskirja kertoo vertauskuvallisesti seurakunnan vaiheista Johanneksen ajasta aina uuden maailman luomiseen asti.
Siinä tulee vahvasti esiin taistelu Jeesuksen ja Paholaisen välillä eli Karitsan ja Lohikäärmeen välillä.
- Anonyymi
ILMESTYKSEN mukaan Portto joka ratsastaa Pedolla häviää sodan Karitsalle. Kyse on vain siitä kummalla kahdesta eri tavasta:
1. Portto revitään riekaleiksi ja se menee tuleen rovioon asti koska ei suostu sovintoesityksiin.
2. Portto menee kahden kotkan siivillä autiomaahan paastoon 1260 vuodeksi Ilmestys 12 kertomuksen mukaisesti.
On siis Euroopan valittava kaksi eri tietä välillä. Valitettavasti molemmat noista teistä edellyttää kaupankäynnin sääntelyn pedon merkillä.
Sillä tuleva paasto ja autiomaa on totta.
Kuka joutuu helvettiin? Peto joka vaatii pedon merkin ja väärä profeetta joka käytännössä sen toteen panee. Yksin Portto eli kirkko saattaa selvitä 1260 vuotta vankeudessa oltuaan.
Pedon merkkiä ei siis tarvita, vaan kotkien kahden siipien suojassa pitää mennä paastoon 1260 vuoden ajaksi vapaaehtoisesti.
Kotkat ovat ehkä USA ja Venäjä. Peto ja väärä profeetta tahtoo kuitenkin pedon merkin avulla toteen laittaa paaston joka on väärä tie.
Pitäisi kulkea Yhdysvaltojen ja Venäjän lainsäädäntöä mukaillen sääntelyyn ja paastoon joka kestää 1260 vuotta.
Peto ja väärä profeetta ovat liian ylpeitä ehkä suostuakseen.- Anonyymi
Eurooppa romahtaa.
- Anonyymi
"Portto menee kahden kotkan siivillä autiomaahan paastoon 1260 vuodeksi Ilmestys 12 kertomuksen mukaisesti."
Ilmestyskirjan 12 luvussa puhutaan naisesta, joka synnyttää poikalapsen, joka tulee paimentamaan kaikkia kansoja rautaisella sauvalla.
Lapsi temmattiin Jlan luo ja Jlan valtaistuimen luo. Kuvaa Jeesusta, joka nousi kuolleista ja nousi taivaaseen Isän luo.
Ei siis sanakaan portosta.
Nainen viittaa Jlan seurakuntaan, jonka piiristä myös Jeesus syntyi.
Lohikäärme oli heitetty alas taivaasta maan päälle.
Se alkoi vainota naista eli Jlan seurakuntaa.
Ja todellisia uskovia, niitä joilla on Jlan käskyt ja Jeesuksen todistus.
Seurakunta kuitenkin pakeni nopeasti (=kotkan lailla , suuren kotkan kahden siiven turvin) "maan alle" piiloon.
Jlan seurakunnan oli pysyteltävä piilossa koko pimeän keski-ajan eli 1260 vuotta.
Uskonpuhdistuksesta lähtien seurakunta pääsi jälleen esiin.
- Anonyymi
Olemme asiallisuudesta lakossa, sillä ei ole puolusteltavaa tietää aikoja ym merkkejä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992