Tässä ministerijärjestelmässä ei ole mitään järkeä

Jos ajatellaan mitä ministeriötä tahansa, niin siellä istuu ihmisiä jotka ovat opiskelleet vuosia yliopistotasolla ja heillä on pätevyyttä työhönsä, he ovat virkaa hakiessaan käyneet läpi monet seulat ja haastattelut ja lopulta tulleet valituiksi.

Siellä operoi toimiva kollegio, jolla on saumaton yhteistyö. Miltä se mahtaa tuntua noista ihmisistä jotka ovat tilanteen tasalla työnsä suhteen, että heidän pomokseen valitaan vaaleilla valitut ministerit, joiden koulutus saattaa olla mitä vain laidasta laitaan, jotka eivät ole pätkääkään perillä ministeiön asioista. Tuota tolloa kuljetetaan työpaikalle valtion autolla ja yksityiskuskilla. Ministerillä pitää olla kasapäin avustajia, että hän voisi edes teoriassa selvitä työstään ja silti sössii koko ajan kaikessa missä vain voi sössiä. Olisi kiva päästä kuulemaan niitä ministeriön virkamiesten pöytäpuheita jossain ruokalassa tai vapaa-ajalla. Ei varmaan ole aina ihan painokelpoista tekstiä.

Ministeriöillä pitäisi olla virkasuhteeseen perustuva erikoiskoulutettu esimies ministerin paikalla joka osaa hommansa. Aivan kuten Suomen pankilla on pääjohtajansa.
761
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Annika Saarikko
Valtiovarainministeri
Koulutus mediatutkija.

Pekka Haavisto
Ulkominsteri
Ylioppilas

Thomas Blomqvist
Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri
Maanviljelijä

Sirpa Paatero
Kuntaministeri
Ehkäisevän päihdetyön ohjaaja

Petri Honkonen
Tiede- ja kulttuuriministeri
Opettaja

Timo Harakka
Liikenne- ja viestintäministeri
Toimittaja

Tässä muutama kehityksen jarru.

Äänestä
  • Ministeriksi pätevöidytään nykyään jäsenkirjalla.
    Takana on ne ajat jolloin osaaminen oli peruste.

    Äänestä

  • Mistä kumpuaa se ministerien "asiantuntijuus" kun se alkaa heti kun ministerin palli on perusuksen alla vaikka mitään ko. aiheeseen liittyvää koulutusta ei juurikaan kellään ole, kysyn vaan, kukaan ei taida vastata, ainakaan rehellisesti.
    Löytyykö se sieltä ministerin virka-auton penkin alta ?

    Äänestä

  • 😍😋😍😋😍😋😍😋😍

    😋 ­­­N­­­y­m­f­­o­­­m­­a­­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17674878z

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Siinäpä onkin miettimistä.

Äänestä

Se on totta. Harvassa jos missään yrityksessä noustaan johtajaksi ilman pohjakoulutusta ja soveltuvaa työkokemusta.

Äänestä

Kepu pettää aina ja Sipilä vielä useammin sanoi jo saarikkokin kun tupaillassa Juhaa tanhuun haki

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos ajatellaan mitä ministeriötä tahansa, niin siellä istuu ihmisiä jotka ovat opiskelleet vuosia yliopistotasolla ja heillä on pätevyyttä työhönsä, he ovat virkaa hakiessaan käyneet läpi monet seulat ja haastattelut ja lopulta tulleet valituiksi.

Siellä operoi toimiva kollegio, jolla on saumaton yhteistyö. Miltä se mahtaa tuntua noista ihmisistä jotka ovat tilanteen tasalla työnsä suhteen, että heidän pomokseen valitaan vaaleilla valitut ministerit, joiden koulutus saattaa olla mitä vain laidasta laitaan, jotka eivät ole pätkääkään perillä ministeiön asioista. Tuota tolloa kuljetetaan työpaikalle valtion autolla ja yksityiskuskilla. Ministerillä pitää olla kasapäin avustajia, että hän voisi edes teoriassa selvitä työstään ja silti sössii koko ajan kaikessa missä vain voi sössiä. Olisi kiva päästä kuulemaan niitä ministeriön virkamiesten pöytäpuheita jossain ruokalassa tai vapaa-ajalla. Ei varmaan ole aina ihan painokelpoista tekstiä.

Ministeriöillä pitäisi olla virkasuhteeseen perustuva erikoiskoulutettu esimies ministerin paikalla joka osaa hommansa. Aivan kuten Suomen pankilla on pääjohtajansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu