Ei vielä tiedetä
Rikosta ei epäillä kuulemma
Rikosta ei epäillä kuulemma
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Todennäköisesti häkään eli pellit suljettu liian aikaisin ja loputulos karmea. Nyt äkkiä valistuskampanja puilla lämmittämisestä, paljon on ihan aloittelijoita asialla eikä kaikki ole partiota käyneet, jossa nuo asiat opetetaan.
Julkisuudessa on ollut tietoa, että olivat vanhuksia. Helsingissäkin ennen sotaa ja pitkälti vielä sodan jälkeen asunnot lämmitettiin koivuhaloilla, kerrostaloissakin. Nykyiset autotallit ja -hallit ovat entisiä halkovarastoja ja hevostalleja.
Mediassa on kerrottu, että kuolleet olivat vanhuksia, joten ehkä dementiaa on ollut. Kyllä he nuorena ovat tienneet, miten puilla lämmitetään.
mamuja
Minkäikäisiä ne kaksi muuta olivat?
No jo taas.
😂😂😂😂😂jaa no eihän se sitten mitään haittaa. Niin tyhmiä etteivät osaa tulta talossa polttaa kun eletään kuitenkin pohjoisessa
Joo, mamu 83v.
Koivu ei ole juuri muita puita kummempi lämpöarvoltaan.
Pörssisähkön korkea hinta ja moninkertaistuneet sähkölaskut aiheuttavat nyt ylikuolleisuutta vanhusväestössä koronaa enemmän. Tämä oli odotettavissa oleva trendi joka tulee talven mittaan yleistymään.
Höpöhöpö
Uusavuttomuus on 90 prosentin luokkaa suomessa.
Linkki, kiitos.
Vilkaise peiliin.
Trollonlollon porvari.
Samassa osoitteessa oli vaarallisen aineen onnettomuus aiemmin.
Milloin?
Nuoren jannun bioaselabra tiettävästi vuosi.
Poliisilla oli täysi hazmat-varustus, ja rakennusta "pestään" vieläkin. Turvaeristys kattoi koko korttelin.
Häkämyrkytyksen vuoksi ei ryhdytä näin koviin toimenpiteisiin.
Ehkä kaikki oli piikitetty moneen kertaan, siksi varotoimet?
😂😂😂😂😂😂
😂😂😂😂😂😂
Kävikö naapurimaasta piikittämässä?
HAZMAT viittaa kemialliseen suojapukuun.
https://www.varusteleka.fi/fi/product/puolalainen-oob-1-hazmat-puku-ylijaama/68623
Poliisilla on haalarit pukeillaan.
Suomen Poliisilla.
Rauhallista illanjatkoa, turvallista.
https://m.youtube.com/watch?v=f6vZaQFbhJ4
lämmitetiin nestekaasulla,,,sattu vähän vuotaan,,,,,
Joo, Murhainfossa oli samanlaista tietoa, että kyse oli kaasuvuodosta. Ei toki ollut varmistettua tietoa sekään.
Marinin hallitus murhasi toimillaan epäsuorasti.
Älä kpyhä pelastajaa si hauku
Marin antaa köyhillekin almuja siplä otaa nekin ja antaa urpolle joka nataa ne yritystukiin rikaille johtajille ja vievät ne rahat uokomille. Pois suomen talouselämästä
Kos et usko kysy vaikka äidiltäs
Haista paska persuporvari!
Neljä on kuollut - miksi juttu on television pääuutisissa. Ja sitten kun kerrottavana on vielä, ettei mitään edes tiedetä.
Yle on ihan pohjalla.
Vai huonolaatuiseen kamaan?
Osanotto omaisille.
Surullista🥺
ROKOTTAMATTOMUUS JA HÄKÄ aiheuttavat tilastopiikin ylikuolemissa
Herra armahda
Herra armahda
T.Suomen Poliisilla on sellainen rasti meikäläistä henkilökohtaan, miten nuo murhahaalareitansa virka-aikanaan pukevat roomalaissotilaat teurastivat perheen, että minulta henkilökohtaisia jouluterveisiä, sillä vain, miten murha ei vanhene, saatanan paskalakki.
T.arvaa kuka?
https://m.youtube.com/watch?v=pVZ2NShfCE8
Poliisi tiedottaa myöhemmin.
Häkämyrkytys lienee todennäköisin syy.