Suomen suurl

"Tuntemattomat naamioituneet miehet heittivät Suomen Moskovan-suurlähetystön alueelle lekoja. Ensimmäisenä asioista kertoi Telegram-kanava (siirryt toiseen palveluun) nimeltään "Oper pishet" ("Poliisi kertoo"), joka jakoi myös videon hyökkäyksestä.

Telegram-kanava väittää, että isku olisi vastaus "lukuisiin provokaatioihin, jotka ovat kohdistuneet Venäjän diplomaattikohteisiin Suomessa". Väitteen mukaan marraskuusta alkaen tuntemattomat henkilöt olisivat heittäneet liikennemerkkejä ja kiviä Venäjän edustustojen alueelle ja pysäköintialueilla olisi käännetty valvontakameroita.

Telegram-kanavan mukaan Moskovan tapahtumat olisivat olleet vastaus "Suomen epäystävällisiin toimiin"."

https://yle.fi/a/74-20009699

"Lekasta on tullut Wagner-palkkasotilasryhmän epävirallinen symboli sen jälkeen, kun netissä julkaistiin video, jossa entinen Wagnerin palkkasotilas surmattiin lekalla. Palkkasotilas oli joutunut Ukrainan vangiksi, minkä jälkeen hän sai paljon julkisuutta kritisoidessaan Venäjää Ukrainan ja länsimaiden mediassa. Venäjälle hänet palautettiin vankienvaihdon yhteydessä.

Wagner-ryhmän perustaja Jevgeni Prigožin väittää lähettäneensä viulukotelossa verisen lekan Euroopan parlamenttiin sen jälkeen, kun parlamentti kehotti julistamaan Wagnerin terroristiryhmäksi."
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Tuntemattomat naamioituneet miehet heittivät Suomen Moskovan-suurlähetystön alueelle lekoja. Ensimmäisenä asioista kertoi Telegram-kanava (siirryt toiseen palveluun) nimeltään "Oper pishet" ("Poliisi kertoo"), joka jakoi myös videon hyökkäyksestä.

Telegram-kanava väittää, että isku olisi vastaus "lukuisiin provokaatioihin, jotka ovat kohdistuneet Venäjän diplomaattikohteisiin Suomessa". Väitteen mukaan marraskuusta alkaen tuntemattomat henkilöt olisivat heittäneet liikennemerkkejä ja kiviä Venäjän edustustojen alueelle ja pysäköintialueilla olisi käännetty valvontakameroita.

Telegram-kanavan mukaan Moskovan tapahtumat olisivat olleet vastaus "Suomen epäystävällisiin toimiin"."

https://yle.fi/a/74-20009699

"Lekasta on tullut Wagner-palkkasotilasryhmän epävirallinen symboli sen jälkeen, kun netissä julkaistiin video, jossa entinen Wagnerin palkkasotilas surmattiin lekalla. Palkkasotilas oli joutunut Ukrainan vangiksi, minkä jälkeen hän sai paljon julkisuutta kritisoidessaan Venäjää Ukrainan ja länsimaiden mediassa. Venäjälle hänet palautettiin vankienvaihdon yhteydessä.

Wagner-ryhmän perustaja Jevgeni Prigožin väittää lähettäneensä viulukotelossa verisen lekan Euroopan parlamenttiin sen jälkeen, kun parlamentti kehotti julistamaan Wagnerin terroristiryhmäksi."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu