Tuomiokapituli hylkäsi kirkkoherra Kari Kanalasta tehdyn kantelun mielivaltaisilla perusteilla

Anonyymi-ap

Tuomiokapitulin päätös: Valitus kirkkoherrasta Kari Kanalasta

Valittaja on katsonut, että kirkkoherra toimii kirkon ja Raamatun opin vastaisesti ja hyödyntää julkisuutta kirkkoherrana vain omiin itsekkäisiin julkisuuden tavoitteluihinsa. Valittaja on todennut, että kirkkoherra, on esiintynyt ohjelmissa, jotka ovat vastoin Jumalan sanaa ja Raamattua. Hän mm. naittaa vieraita ihmisiä toisilleen, on alasti laihdutusohjelmissa, tuo kirkkoon julkisuuden henkilöitä ja jalkapalloa, joilla ei ole mitään tekemistä kristillisten arvojen kanssa. Hän tuhoaa pyhää paikkaa ja kirkon hartaushetkiä ja pitää jopa rock-konsertteja kirkossa. Hän käyttää julkisesti alkoholia ja kehottaa seurakuntalaisia päihteisiin ja riettaaseen elämäntapaan. Kirkkoherra vain lisää ja vähättelee seurakuntalaisten hätää ja ongelmia. Seurakunnalla ei ole enää mitään kristillisiä, pyhiä ja vakaita arvoja, jotka auttaisivat hengellisellä tiellä olevia ja toisivat lohtua varsinkin näin vaikeina ja pelottavina aikoina.

Tuomiokapituli pitää hyvänä, että seurakunnan toiminnan sisällöistä ja toteutustavoista käydään keskustelua. Ihmisten toiveet ja tarpeet ovat erilaisia. On paljon niitä, joille perinteet ovat tuttuja ja rakkaita. Toisaalta yhtä lailla on niitä, jotka ovat seurakunnan perinteisestä toiminnasta ja viestinnästä vieraantuneet.

Kysymyksessä olevassa seurakunnassa on haluttu perinteisen seurakunnallisen toiminnan ohella etsiä uudenlaisia toiminnan ja viestinnän tapoja, joilla olisi mahdollista tavoittaa ja puhutella erityisesti sellaisia ihmisiä, jotka eivät koe perinteistä seurakunnan toimintaa omakseen. Seurakunnassa on vilpitön halu kohdata monenlaisia ihmisiä ja myös perinteistä poikkeavin keinoin julistaa evankeliumin sanomaa. Kirkkoherra on omilla esiintymisillään tuonut näkyvyyttä seurakunnalle ja kirkolle yleisemminkin. Palaute on ollut sekä kriittistä että kiittävää. On toki aina valitettavaa, jos kirkkoherran toiminta on koettu loukkaavaksi tai vääräksi. On tärkeää kuulla myös sitä huolta, jota seurakuntalaisten keskuudesta nousee. Kirkon tulee olla monella tavalla ihmisiä kutsuva ja seurakunnassa tulee olla tilaa kaikille ja kaikenlaisille ihmisille.

Kirkkojärjestyksen 6 luvun 13 §:n mukaan kirkkoherran tehtävänä on johtaa kirkkolain 4 luvun mukaista seurakunnan toimintaa. Kirkkoherra on vastuussa jumalanpalveluksen, pyhien sakramenttien, kirkollisten toimitusten ja sananjulistuksen oikeasta hoitamisesta sekä yksityisen sielunhoidon harjoittamisesta. Kirkkoherran tulee myös valvoa, että seurakunnan muuta toimintaa kuten kristillistä kasvatusta ja opetusta, diakoniaa sekä evankelioimis- ja lähetystyötä harjoitetaan kirkon tunnustuksen ja tehtävän mukaisesti.

Tuomiokapituli toteaa, että kirkon tehtävänä on noudattaa Jeesuksen lähetyskäskyä niin maailmalla kuin kotimaassa. Kirkossa on näin ollen jatkuvasti pohdittava, miten erilaisia ihmisiä olisi mahdollista tavoittaa ja puhutella. Tämä vaatii rohkeutta tehdä uusia avauksia ja asettaa itsensä myös alttiiksi kritiikille. Tuomiokapituli katsoo, ettei kirkkoherra ole laiminlyönyt kirkkojärjestyksen 6 luvun 13 §:n mukaisia kirkkoherran tehtäviä. Valitus ei näin ollen anna aihetta toimenpiteisiin.

https://helsinginhiippakunta.fi/wp-content/uploads/2022/12/Valitus-kirkkoherrasta-I.pdf

https://helsinginhiippakunta.fi/tuomiokapitulin-istunto-14-12-2022/

57

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samassa tuomiokapitulin kokouksessa käsiteltiin myös toinen valitus kirkkoherra Kari Kanalasta, jonka tuomiokapituli hylkäsi ilmeisen poliittisilla perusteilla:

      "Valitus kirkkoherrasta Kari Kanalasta

      Valittaja on pyytänyt tuomiokapitulia tutkimaan kirkkoherran toimittamaa jumalanpalvelusta, jossa ristikulkueessa oli sambakarnevaaliasusteissa tanssivia naispuolisia henkilöitä. Valittajan kysymys on, sopivatko tällaiset asut hartauden harjoitukseen ja onko kirkkoherra toiminut vastoin pappislupaustaan käyttäytymällä sopimattomasti salliessaan vähäpukeisten naisten tanssia ristikulkueessa sekä kirkkoon tullessa että myös pois lähdettäessä...

      Tuomiokapituli pitää hyvänä, että jumalanpalvelusten ja messujen sisällöistä ja toteutustavoista käydään keskustelua. Ihmisten toiveet ja tarpeet ovat erilaisia. On paljon niitä, joille jumalanpalvelus perinteisessä muodossaan on tuttu ja rakas. Toisaalta yhtä lailla on niitä, jotka ovat messuperinteestä vieraantuneet.

      Ensimmäinen adventtisunnuntai tuttuine Hoosianna-virsineen on messu, johon kohdistuu paljon odotuksia. Kysymys on yhdestä suosituimmista kirkkopyhistä. Sen vuoksi se tarjoaa myös tavallista paremmat mahdollisuudet tavoittaa monenlaisia ihmisiä, tässä tapauksessa sekä paikalla kirkossa että myöskin YLE 1:n televisioidun lähetyksen kautta. Seurakunta on halunnut ensimmäisen adventin messun uudenlaisella ja poikkeuksellisella toteutuksella puhutella erityisesti sellaisia ihmisiä, jotka eivät koe perinteistä jumalanpalvelusta omakseen...

      Tuomiokapituli toteaa, että kirkon tehtävänä on noudattaa Jeesuksen lähetyskäskyä niin maailmalla kuin kotimaassa. Kirkossa on näin ollen jatkuvasti pohdittava, miten erilaisia ihmisiä olisi mahdollista tavoittaa ja puhutella. Tämä vaatii rohkeutta tehdä uusia avauksia ja asettaa itsensä myös alttiiksi kritiikille. Tuomiokapituli katsoo, ettei kirkkoherra ole laiminlyönyt kirkkojärjestyksen 6 luvun 13 §:n mukaisia kirkkoherran tehtäviä eikä toiminut vastoin pappislupaustaan. Valitus ei näin ollen anna aihetta toimenpiteisiin."

      https://helsinginhiippakunta.fi/wp-content/uploads/2022/12/Valitus-kirkkoherrasta-II.pdf

      • Anonyymi

        Hyvä! Ja jälleen perustelu Jeesuksen taivasten valtakunnan julistamisessa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä! Ja jälleen perustelu Jeesuksen taivasten valtakunnan julistamisessa!

        Kari Kananala ei julista taivasten valtakuntaan vaan lihallista karnevaalia. Kanala on tehnyt luterilaisuudesta porttokirkon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä! Ja jälleen perustelu Jeesuksen taivasten valtakunnan julistamisessa!

        Tuomiokapitulin perustelut ovat täysin irti Raamatusta ja kirkon lakisäädöksistä. Teemu Laajasalo tekee päätöksiä tuomiokapitulinsa kanssa miten sattuu.

      • Anonyymi

        Ja hyvä näin

      • Anonyymi

        Carne val tarkoittaa nimenomaan lihasta kieltäytymistä ja paaston alkua katolisissa maissa..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kari Kananala ei julista taivasten valtakuntaan vaan lihallista karnevaalia. Kanala on tehnyt luterilaisuudesta porttokirkon.

        Joo joo, mutta riittää, että Kanala kuuluu piispa Laajasalon lojaaleihin. Kun on sopivasti kiitollisuudenvelassa, niin kun aikanaan arkkipiispanvaali lähestyy, on hyvä että esityö on tehty...

        Lääninrovastius on pienintä mitä Kanalan kaltaiselle syvälliselle ja vakavahenkiselle voi myöntää...

        Arkkipiispanvaalit tulevat ylittämään kaikki odotukset...
        Toivottavasti lehdistö on valppaana!

    • Anonyymi

      Ihmisten hengelliseen nälkään tarjotaan tyhjää saarnaa ja puolialaston tanssia, kun toivotaan kuulla pyhää adventtilaulua.

      • Anonyymi

        Kuten tuomiokapitulin päätöksestä tulee ilmi, niin kirkolle on tärkeämpää medianäkyvyys kuin pyhyys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten tuomiokapitulin päätöksestä tulee ilmi, niin kirkolle on tärkeämpää medianäkyvyys kuin pyhyys.

        Liity kaatumaseuraan, niin ei tarvitse täällä nillittää.

      • Anonyymi

        Laula niitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liity kaatumaseuraan, niin ei tarvitse täällä nillittää.

        Siellähän se Tampiokin on
        Ja kuulee vielä ääniäkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liity kaatumaseuraan, niin ei tarvitse täällä nillittää.

        Helluntailaiset eivät ole todellisuudessa yhtään parempia.

    • Anonyymi

      Helsingin tuomiokapituli on pelkkä vitsi. Sen pitäisi olla oikeusistuin, mutta piispa Teemu Laajasalo käsittelee asiat miten sattuu ja täysin oman mielensä mukaisesti.

      • Anonyymi

        Ei taivasten valtakunnassa tarvita tuomioistuinta - se on ihmisen omassatunnossa, kun ei käytetä omien pahojen tekojen puolesta Jeesusta sijaisuhrina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei taivasten valtakunnassa tarvita tuomioistuinta - se on ihmisen omassatunnossa, kun ei käytetä omien pahojen tekojen puolesta Jeesusta sijaisuhrina.

        Taivasten valtakunnassa on todellakin tuomioistuin ja viimeinen tuomion.

        Room 2:12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
        13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.

        Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

        Ilm 20:12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.

      • Anonyymi

        TH on hyvä

        Joojoo. Näit kinkun

    • Anonyymi

      >>Hän mm. naittaa vieraita ihmisiä toisilleen, on alasti laihdutusohjelmissa, tuo kirkkoon julkisuuden henkilöitä ja jalkapalloa, joilla ei ole mitään tekemistä kristillisten arvojen kanssa. Hän tuhoaa pyhää paikkaa ja kirkon hartaushetkiä ja pitää jopa rock-konsertteja kirkossa. Hän käyttää julkisesti alkoholia ja kehottaa seurakuntalaisia päihteisiin ja riettaaseen elämäntapaan.<<

      Jos piispa Teemu Laajasalo ei näe tässä mitään syntiä, niin hän on Saatanan asiamies.

      • Anonyymi

        Niin mutta nyt vaikuttaa siltä, että on tultu pois teidän syntien valtakunnasta Jeesuksen opettaman taivasten valtakunnan puolelle. Ja tällä puolella ei ole mitään syntiä jaJahven määräyksiä, vaan oikein tekemistä ja väärin tekemistä oikeudenmukaisuuden ja totuuden kannalta katsottuna.

      • Anonyymi

        "Jos piispa Teemu Laajasalo ei näe tässä mitään syntiä, niin hän on Saatanan asiamies."

        Arkkipiispanvaaleja ajatellen, kannattaa aiheuttaa kiitollisuudenvelkaa mahdollisimman monelle...

    • Anonyymi

      Jeesuksen lähetyskäsky koski julistamista taivasten valtakunnan tulemisesta maanpäälle. Ja se on todella kaikille ihmisille. Jeesuksen mukaan se on meissä ja meidän ympärillä. Totta.

      Onko kirkko nyt luopunut sitten julistamasta Paavalin lähetyskäskyä Jeesuksesta teurastettuna uhrilampaana?

      Nämä julistamiset on vahvasti toisistaan pokkeavia.

      Olisipa hyvä jos näin olisi!

      • Anonyymi

        Kari Kanalan touhuilla ei ole mitään tekemistä lähetyskäskyn toteuttamisella. Kanala pitää omaa rietasta showta viihdyttäkseen kirkollisveronmaksajia.

    • Kun tuomio alkaa Herran huoneesta.
      Sanon vaan ,että voi tuollaisia tuomiokapituleita jotka ovat saatanan ohjauksessa .Voi mikä kohtalo on heillä vielä edessä.
      Kuka heidät pelastaa ......Ei kukaan..

      • Anonyymi

        Helsingin hiippakunnan vapauttava tuomio tässä asiassa on täysin lain ja säädösten vastainen. Teemu Laajasalo on laittomuuden ihminen. Hänhän on hukannut niitä edustuskulujen kuittejakin.

    • Täytyy sanoa, että tämä Kanala ei nauti suosiotani. Juuri pitkälti noista mitä tuossa mainittiin. Enkä nyt tarkoita, että papin tai kirkkoherran pitäisi olla täysin virheetön, synnitön tai miten sen sitten haluaakin sanoa. Se, että käy kantabaarissa ottamassa pari olutta tai kannattaa kiihkeästi jotain jalkapallo joukkuetta vielä menee ihan kevyesti. Sehän tekee hänestä inhimillisen ja helposti lähestyttävän mutta tuo tv.ohjelma jossa naitetaan käytännössä ventovieraita toisilleen on mielestäni jo liikaa.
      Ei ehkä niinkään avioliiton pyhyys käsityksestä vaikka on se toki sitäkin koska se on lupaus jota ei kovin helposti pidä toiselle antaa mutta se, että siinä pohjimmiltaan leikitään aika raaoillakin psykologisilla asioilla ja ihan varmasti osa noista osallistujista vaikka toki ovat vapaaehtoisesti tuohon menneet kärsivät tuosta.

      • Anonyymi

        Vaikka ateistit ovat uskovia vastaan, niin ateistikin osaa arvostaa sellaista uskovaa, joka seisoo sanojensa ja uskonsa takana. Kari Kanala on tuuliviiri, joka ei seiso uskon takana eikä edes elä kristinuskon mukaan. Kanalan tapaista klovnia eivät ateistitkaan osaa arvostaa. Jos miehen sana ei pidä, häntä ei arvosta kukaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No en voi vastata ateistien puolesta enkä tiedä Kanalan lupauksistaan vaikka toki hänellä taisikin olla jo uusintakierros tuossa avioliitto asiassa.
        Kirkko kaipaa kyllä tavallaan uudistajia ja pioneereja siinä missä mikä muu tahansa. Tuskinpa kukaan oikeasti kaihoilee jalkapuu aikoja takaisin mutta tuossa uudistuksessa pitäisi ottaa kuitenkin huomioon vuosisatojen historia ja se, ettei asiat ole ennenkään tapahtuneet yhdessä yössä. Kuka tietää kolmensadan vuoden kuluttua Kanala ei ehkä tunnukaan niin kovin kummalliselta. Toisekseen kyllä hänellä ihan hyviäkin ideoita tavallaan on josta esimerkkinä tuo kulkue kirkossa mutta toteutus petti kuten jo silloin sanoin niin kansallisteatterin puvustamosta olisi saanut asun jos toisenkin joka olisi liittynyt asiaan. Jos tehdään muutoksia pitäisi ne tehdä tyylillä ja hyvällä maulla.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Kari Kanalaa ei kukaan muistele hyvällä parin sadan vuoden päästä. Tämä porttokirkko luhistuu parhaillaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kari Kanalaa ei kukaan muistele hyvällä parin sadan vuoden päästä. Tämä porttokirkko luhistuu parhaillaan.

        Se on oikeastaan sivuseikka muistetaanko hyvällä. Uranuurtajat ja uudistajat muistetaan joka tapauksessa. En tosin usko Kanalan olevan ihan tuollainen mutta lähinnä tarkoitin tuolla aikaisemmalla, että kolmensadan vuoden kuluttua Kanalan tv-ohjelmassa mukana olo, sambaamiset, alastonkuvat jne. saattavat olla niin last season tavaraa, ettei ne jaksa kiinnostaa edes jyrkimpiä änkyröitä. Uusi aika uudet kujeet ja tietenkin uudet paheksuttavat asiat ;)

        Kari Kanala ei ole uraa uurtanut muille kuin Saatanalle. Hänen toimintansa on täysin antikristillistä, mikä kertoo myös, millainen luterilainen kirkko todellisuudessa on. Ja hölmöt maksavat tuollaiselle porttokirkolle veroa, kun erotakin kirkosta voi.

        Ei nyt sentään antikristillistä. Lähinnä minulle tulee mieleen hänestä hyväntahtoinen hölmö ja julkisuudenhakuisuus. Kanala on kyllä varmasti aika marginaalitapaus kirkkoherrojen tai ylipäätänsä pappien keskuudessa. Onhan noita marginaalitapauksia ennenkin ollut. Tällä kylällä oli aikoinaan kun nuori poika oli niin kirkkoherra joka saattoi saarnata helposti tunnin ellei kahta kun saarnaspönttöön kipusi eikä mikään ihmeellisyys ollut nähdä häntä nimenomaan sunnuntaisin pyörällään jossain ojanpohjalla. Tuossa tapauksessa oli kyse joko niin voimakkaasti pyhän hengen vaikutuksesta, ettei enää pyöräkään tiellä pysynyt tai olisiko maanläheisempi selitys kuitenkin eli ne "ehtoollisviinit" joka tapauksessa häntä kyläläiset edelleen "lämmöllä" muistelevat ja toivottavasti on saanut etupyörän vanteensa oikaistua missä ikinä sitten nykyään polkeekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kari Kanalaa ei kukaan muistele hyvällä parin sadan vuoden päästä. Tämä porttokirkko luhistuu parhaillaan.

        Sanoo huuhaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kari Kanala ei ole uraa uurtanut muille kuin Saatanalle. Hänen toimintansa on täysin antikristillistä, mikä kertoo myös, millainen luterilainen kirkko todellisuudessa on. Ja hölmöt maksavat tuollaiselle porttokirkolle veroa, kun erotakin kirkosta voi.

        Uiui. Oletko Jehova va lesso. Opetat lapsille helvetin kauhut. Vai mikä olet ?

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Se on oikeastaan sivuseikka muistetaanko hyvällä. Uranuurtajat ja uudistajat muistetaan joka tapauksessa. En tosin usko Kanalan olevan ihan tuollainen mutta lähinnä tarkoitin tuolla aikaisemmalla, että kolmensadan vuoden kuluttua Kanalan tv-ohjelmassa mukana olo, sambaamiset, alastonkuvat jne. saattavat olla niin last season tavaraa, ettei ne jaksa kiinnostaa edes jyrkimpiä änkyröitä. Uusi aika uudet kujeet ja tietenkin uudet paheksuttavat asiat ;)

        Sinulla ei ole pyhyydestä mitään hajua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka ateistit ovat uskovia vastaan, niin ateistikin osaa arvostaa sellaista uskovaa, joka seisoo sanojensa ja uskonsa takana. Kari Kanala on tuuliviiri, joka ei seiso uskon takana eikä edes elä kristinuskon mukaan. Kanalan tapaista klovnia eivät ateistitkaan osaa arvostaa. Jos miehen sana ei pidä, häntä ei arvosta kukaan.

        Ei ateismiin kuulu uskovien vastustaminen ,eikä heidän uskonkäsitysten kaataminen. Ateisti vain ei itse usko henkiolentoihin.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Ei nyt sentään antikristillistä. Lähinnä minulle tulee mieleen hänestä hyväntahtoinen hölmö ja julkisuudenhakuisuus. Kanala on kyllä varmasti aika marginaalitapaus kirkkoherrojen tai ylipäätänsä pappien keskuudessa. Onhan noita marginaalitapauksia ennenkin ollut. Tällä kylällä oli aikoinaan kun nuori poika oli niin kirkkoherra joka saattoi saarnata helposti tunnin ellei kahta kun saarnaspönttöön kipusi eikä mikään ihmeellisyys ollut nähdä häntä nimenomaan sunnuntaisin pyörällään jossain ojanpohjalla. Tuossa tapauksessa oli kyse joko niin voimakkaasti pyhän hengen vaikutuksesta, ettei enää pyöräkään tiellä pysynyt tai olisiko maanläheisempi selitys kuitenkin eli ne "ehtoollisviinit" joka tapauksessa häntä kyläläiset edelleen "lämmöllä" muistelevat ja toivottavasti on saanut etupyörän vanteensa oikaistua missä ikinä sitten nykyään polkeekin.

        Sinä ateistina et tunne Raamattua, joten et myöskään ymmärrä, mitä antikristillisyys tarkoittaa. Kanalan touhut ovat hyvin antikristillisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä ateistina et tunne Raamattua, joten et myöskään ymmärrä, mitä antikristillisyys tarkoittaa. Kanalan touhut ovat hyvin antikristillisiä.

        Antikristillisyys on Jumalan käyttämisen vastustamista teurastettuna uhrilampaana omien pahojen tekojen puolesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antikristillisyys on Jumalan käyttämisen vastustamista teurastettuna uhrilampaana omien pahojen tekojen puolesta.

        Minäkin olen sitä mieltä, että vastatkoon jokainen itse omista teoistaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla ei ole pyhyydestä mitään hajua.

        Mitä pyhää on Jumalan käyttämisessä teurastettuna uhrilampaana Jeesuksen nimeen ja kiroamisessa ristiin, löytyy Gal.3:13 ja 1.Kor.5:7?

    • Anonyymi

      Se on hyvä .

      • Anonyymi

        Mitä hyvää siinä on, että tuomiokapituli hylkää lainvastaisesti perustellun valituksen ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä hyvää siinä on, että tuomiokapituli hylkää lainvastaisesti perustellun valituksen ?

        Se, että edetään kohti totuutta, että on Raamatun vastaisesti perusteltu ajatus käyttää tosi Jumalaa Jeesuksen nimeen uhrilampaana perisyntiin vedoten, kun todellisuudessa ihminen tulikin tiedolla jumalien kaltaiseksi,löytyy 1.Moos.3:22.,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se, että edetään kohti totuutta, että on Raamatun vastaisesti perusteltu ajatus käyttää tosi Jumalaa Jeesuksen nimeen uhrilampaana perisyntiin vedoten, kun todellisuudessa ihminen tulikin tiedolla jumalien kaltaiseksi,löytyy 1.Moos.3:22.,

        Tuomiokapituli ei halua nokkia lajitovereitaan, eli kädellisiä!
        T. Alipalkattu diakonitäti.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3900
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      598
      3677
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3672
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2311
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      56
      2265
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      325
      1980
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1957
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      187
      1786
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      27
      1463
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1362
    Aihe