Perussuomalaiset naiset -vedätettyjäkö?

"Miehetkö kuitenkin määräävät taustalla?” – Naisia tavoitteleva perussuomalaiset leikkasi naisjärjestöltään liki koko rahoituksen

Ääniä tarvittaisiin,puheenjohtaja Riikka Purran johtama puoluehallitus päätti, että naisten poliittiseen toimintaan tarkoitettu valtiontuki käytetään tänä vuonna pääosin naisten vaalimainontaan.

Perussuomalaiset on leikannut naisjärjestönsä rahoituksen murto-osaan. 250 000 euron sijaan Perussuomalaiset Naiset -järjestö saa tänä vuonna käyttöönsä 14 000 euroa.

Puoluehallitus nimittää tätä erityiseksi naistoiminnan tueksi.

Valtion maksaman puoluetuen ehtona on, että viisi prosenttia rahoituksesta käytetään naisten poliittiseen toimintaan. Perussuomalaisten rahoituksesta viisi prosenttia tarkoittaa noin 350 000 euroa vuodessa.

Naiset taitaa olla vaan koristeena, ei muuta toimintaa tarvita, mutta pitää olla naisehdokas vaaleissa? Hassua.
11201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

On toi puoluetuki kuitenkin kelvannut....

Äänestä
  • Kyllä perusputin on rohkeampi. Venäjällä perusvenäläiset saa hakata eukkoonsa ihan vapaasti. Kyllä sitä oikeutta jotkut suomalaiset salaa kadehtii.

    Äänestä

  • Tuo puoluetuki pitäis kieltää kokonaan.

    Äänestä

Jos 5% on 350 000 €?

Äänestä

Naisia on äänestäjissä puolet. Ja monesti naiset ovat koulutetumpia ja aktiivisempia.

Äänestä
  • Persunaisissa lastensuojeluäitejä paljon. Niistä ei fiksuja saa tekemälläkään.

    Äänestä

On niitä fiksuja naisiakin, ei suinkaan kaikki ole lakupekkaa kakkoseen ottavia vihervasureita...

Äänestä
  • Siellä riidellään ja kovaa. Odotan mielenkiinnolla jos asioita aletaan kunnolla selvittämään. Siellä tosiaan tongittavaa löytyy ja paska lentää.

    Äänestä

Siellä lastensuojeluäidit riitelee.

Äänestä

Kaikki muut puolueet ovatkin rauhantyyssijoita. Ihan sama ketä äänestää, samaa saa.

Äänestä
  • Rahoitus loppui koska raha-asiat on ihan sekaisin. Melkoinen hyssyttely puolueessa käynnissä ja Purra ei uskalla/viitsi puuttua.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Miehetkö kuitenkin määräävät taustalla?” – Naisia tavoitteleva perussuomalaiset leikkasi naisjärjestöltään liki koko rahoituksen

Ääniä tarvittaisiin,puheenjohtaja Riikka Purran johtama puoluehallitus päätti, että naisten poliittiseen toimintaan tarkoitettu valtiontuki käytetään tänä vuonna pääosin naisten vaalimainontaan.

Perussuomalaiset on leikannut naisjärjestönsä rahoituksen murto-osaan. 250 000 euron sijaan Perussuomalaiset Naiset -järjestö saa tänä vuonna käyttöönsä 14 000 euroa.

Puoluehallitus nimittää tätä erityiseksi naistoiminnan tueksi.

Valtion maksaman puoluetuen ehtona on, että viisi prosenttia rahoituksesta käytetään naisten poliittiseen toimintaan. Perussuomalaisten rahoituksesta viisi prosenttia tarkoittaa noin 350 000 euroa vuodessa.

Naiset taitaa olla vaan koristeena, ei muuta toimintaa tarvita, mutta pitää olla naisehdokas vaaleissa? Hassua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu