Helluntailaiset väittää, että Jeesus laittaa lapsen nimen Elämänkirjaan etukäteen jo siittämispäivänä.
Ihminen on Parhamin opin mukaan synnitön sikiämisestä lähtien, eikä tarvitse uskoa, kastetta, Pyhää Henkeä, uudestisyntymistä, ei mitään, mitä Raamattu sanoo kaikilla sisälle Jumalan valtakuntaan pääsevillä olevan.
Nimi Elämänkirjaan siittämishetkellä ?
42
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Käärme kielsi perisynnin paratiisissa: "Mahtoiko Jumala todella sanoa niin?
Raamatun mukaan paratiisista karkotettu ihminen ei ole vielä ikuisti elävä sielu,
koska ei ehtinyt syödä ikuisen elämän antavasta puusta.
Raamatun mukaan ikuisen elämän lahja saadaa Kristillisessä yhdessä kasteessa,
Jossa Jumala pesee perisynnin kirouksen pois ja lahjoittaa Pyhän Hengen lahjan.
Ef.4:5
1. Kor. 12:13
Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.- Anonyymi
Samalla tavalla perisynnin alaiset koko Israelin 2. milj. kansa sai ikuisen elämän ja Pyhän Hengen lahjan kasteessa Punaisen meren ylityksen aikana.
1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
2 ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä
3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samalla tavalla perisynnin alaiset koko Israelin 2. milj. kansa sai ikuisen elämän ja Pyhän Hengen lahjan kasteessa Punaisen meren ylityksen aikana.
1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
2 ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä
3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.Jatketaampa Raamatun tekstiä. Israelin kansalle kävi samoin kuin Suomen vauvakastetuille!
10:5 Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa.
10:6 Tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille, että me emme pahaa himoitsisi, niinkuin he himoitsivat.
10:7 Älkää myöskään ruvetko epäjumalanpalvelijoiksi kuten muutamat heistä, niinkuin kirjoitettu on: "Kansa istui syömään ja juomaan, ja he nousivat iloa pitämään."
10:8 Älkäämmekä harjoittako haureutta, niinkuin muutamat heistä haureutta harjoittivat, ja heitä kaatui yhtenä päivänä kaksikymmentä kolme tuhatta. - Anonyymi
On kastettu yhdeksi on kastettu yhdeksi on kastettu yhdeksi on kastettu yhdeksi EHKÄ TÄMÄ KOHTA 1 KORINTTOSSA 12 AUKEAA JOKU PÄIVÄ KUN JATKAT TOISTOA .....ON KASTETTU ON KASTETTU ON KASTETTU YHDEKSI YHDEKSI ON KASTETTU YHDEKSI ON KASTETTU YHDEKSI.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samalla tavalla perisynnin alaiset koko Israelin 2. milj. kansa sai ikuisen elämän ja Pyhän Hengen lahjan kasteessa Punaisen meren ylityksen aikana.
1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
2 ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä
3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.Just ja teki kultaisen vasikan siellä myös punainen meri Siinain vuori houkutti ja tappoi ne jotka valitti .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatketaampa Raamatun tekstiä. Israelin kansalle kävi samoin kuin Suomen vauvakastetuille!
10:5 Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa.
10:6 Tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille, että me emme pahaa himoitsisi, niinkuin he himoitsivat.
10:7 Älkää myöskään ruvetko epäjumalanpalvelijoiksi kuten muutamat heistä, niinkuin kirjoitettu on: "Kansa istui syömään ja juomaan, ja he nousivat iloa pitämään."
10:8 Älkäämmekä harjoittako haureutta, niinkuin muutamat heistä haureutta harjoittivat, ja heitä kaatui yhtenä päivänä kaksikymmentä kolme tuhatta.Onko kristityt jossain siinailla Egyptissä NIINKÖ LUULET PELLE ETTÄ KRISTITYT ON ERÄMAASSA SIINAIN VUORELLA . SILLAI ONKO LISÄÄ VÄÄRIÄ OPPEJA ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatketaampa Raamatun tekstiä. Israelin kansalle kävi samoin kuin Suomen vauvakastetuille!
10:5 Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa.
10:6 Tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille, että me emme pahaa himoitsisi, niinkuin he himoitsivat.
10:7 Älkää myöskään ruvetko epäjumalanpalvelijoiksi kuten muutamat heistä, niinkuin kirjoitettu on: "Kansa istui syömään ja juomaan, ja he nousivat iloa pitämään."
10:8 Älkäämmekä harjoittako haureutta, niinkuin muutamat heistä haureutta harjoittivat, ja heitä kaatui yhtenä päivänä kaksikymmentä kolme tuhatta.Juutalaisia kaatui siinailla yhtenä päivänä 23 000 LUETKO NYT UUDESTAAN ISRAELILAISIA KAATUI YHTENÄ PÄIVÄNÄ 23 000 TAJUATKO YHTÄÄN MITÄ TEXTIÄ KIRJOITAT ÄÄLIÖ. ONKO KRISTITTY SUN MIELESTÄ SIINAILLA JUUTALAISENA EIKÖ JUMALAUTA SUN ÄLYYN MENE ETTÄ KRISTITYT ON LUNASTETTU VAPAAKSI JO 2000 VUOTTA SITTEN TOSTA HELVETISTÄ.
- Anonyymi
Kastettu yhdeksi kastettu.
- Anonyymi
Kastettu yhdeksi silti pitää sortaa toisia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatketaampa Raamatun tekstiä. Israelin kansalle kävi samoin kuin Suomen vauvakastetuille!
10:5 Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa.
10:6 Tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille, että me emme pahaa himoitsisi, niinkuin he himoitsivat.
10:7 Älkää myöskään ruvetko epäjumalanpalvelijoiksi kuten muutamat heistä, niinkuin kirjoitettu on: "Kansa istui syömään ja juomaan, ja he nousivat iloa pitämään."
10:8 Älkäämmekä harjoittako haureutta, niinkuin muutamat heistä haureutta harjoittivat, ja heitä kaatui yhtenä päivänä kaksikymmentä kolme tuhatta.Moos maksoi elatus maksut midianilaisen lapsista sitten ?? Jokunen maksamaton elatus maksut taitaa olla siellä ja tuolla juutalaisilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moos maksoi elatus maksut midianilaisen lapsista sitten ?? Jokunen maksamaton elatus maksut taitaa olla siellä ja tuolla juutalaisilla.
Sitä vaan naidaan jätetään elatus maksut maksamatta juutalaiseen tapaan niin. Tee parannus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatketaampa Raamatun tekstiä. Israelin kansalle kävi samoin kuin Suomen vauvakastetuille!
10:5 Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa.
10:6 Tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille, että me emme pahaa himoitsisi, niinkuin he himoitsivat.
10:7 Älkää myöskään ruvetko epäjumalanpalvelijoiksi kuten muutamat heistä, niinkuin kirjoitettu on: "Kansa istui syömään ja juomaan, ja he nousivat iloa pitämään."
10:8 Älkäämmekä harjoittako haureutta, niinkuin muutamat heistä haureutta harjoittivat, ja heitä kaatui yhtenä päivänä kaksikymmentä kolme tuhatta.Ei se tarkoita, että ikuinen elämä otetaan, pois jos ihminen lankeaa. Kaikki lankeaa jossain vaiheessa johonkin mitä ei pitäisi tehdä, koska lait on edelleen voimassa sen vuoksi, että ihminen käsittäisi olevansa syntinen alusta loppuun asti.
Perintöoikeus pysyy ikuisesti. Siitä pelastuksessa on kysymys.
- Anonyymi
Sopisikos lainlaadintatovi sitten barhaiten 😂🤣😅😬
- Anonyymi
3Moos.19:1-2 Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: Puhu kaikille iaraelilaisten seurakunnille ja sano leille: Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä, 3Moos.11:44-45 Sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne; pyhittäkää siis itsenne ja olkaaa pyhät, sillä minä olen pyhä. Niin älkää saastuttako itseänne koskemalla mihinkään pikkueläimeen, joka liikkuu maassa. Sillä minä olen Herra, joka olen johdattanut teidät Egyptin maasta, ja joka olen teidän Jumalanne; olkaa siis pyhät, sillä minä olen pyhä. 3Moos.20:7-8 Pyhittäkää siis itsenne ja olkaa pyhät; sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne. Ja noudattakaa minun käskyjäni ja pitäkää ne. Minä olen Herra, joka pyhitän teidät. 1Piet.1:16 Sillä kirjoitettu on: Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä.
- Anonyymi
Hiirikin siinä pääsi juttuun mukaan.
- Anonyymi
Raskauksista menee kesken noin 20% luonnollista tietä, ilman toimenpiteitä. Vähän epäilen sitä nimenkirjoittamista.
Taidat nyt puhua Joulupukista. - Anonyymi
3Moos.11:44 Biblia (1776) Sillä minä olen Herra teidän Jumalanne, sentähden teidän pitää pyhittämän teitänne, että te tulisitte pyhäksi: sillä minäkin olen pyhä. Ei teidän pidä saastuttaman teidän sielujanne, jollakin matelevaisella eläimellä joka matelee maalla.
- Anonyymi
3Moos.19:2 Biblia: Puhu koko Israelin lasten joukolle, ja sano heille: teidän pitää oleman pyhät, sillä minä olen pyhä.
- Anonyymi
Kristityt on pyhiä miksi pilkkaat heitä ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristityt on pyhiä miksi pilkkaat heitä ?
Väärämieliset lahkolaiset eivät ole mitään pyhiä, vaan pahoja.
- Anonyymi
Ilm.13:8 Biblia (1776) Ja kaikki, jotka maassa asuivat, kumarsivat häntä, joiden nimet ei ole kirjoitetut Karitsan elämen kirjassa, joka maailman alussa tapettu oli. Ilm.21:27
- Anonyymi
Lestadiolaiset on laittanut kaikki saatanalle ei huolta petoa kumartaa suuri joukko.
- Anonyymi
Elämänkirja oli valmistettu jo maailman luomisen yhteydessä ja ensimmäiseksi sinne kirjoitettiin Aadam ja Eeva..
Perisynnissä ihminen kuoli hengellisesti ja Hengen yhteys Jumalaan katsesi, ja koska ikuisen elämän puusta ei ollut ehtinyt syödä, niin perisynnin tilassa kuollut ihminen jää pelkäksi kokeiluksi.
Raamatun mukaan ihmisen ikuinen elämä alkaa Kristillisessä yhdessä kasteessa, jossa Jumala palauttaa ihmisen yhteyteensa pesemällä puhtaaksi ja liittämällä ihmisen sielun Kristuksen ruumiiseen, eli oksastaa ihmisen kasteessa Kristukseen.
1. Kor. 12:13
Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
Jumala on Henki ja usko on Henki, siksi ihminen ei näe sitä Jumalan toimintaa.
- Anonyymi
Matt.25:31-34 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudestaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän eroittaa toiset toisista, niinkuin paimen eroittaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. Ef.1:4
- Anonyymi
Ilm.17:8 Biblia (1776) Pato, jonkas näit, on ollut ja ei ole, js se on syvyydestä tuleva ylös ja on kadotukseen menevä: ja ne, jotka maan päällä asuvat, ( joidenka nimet ei ole elämän kirjassa maailman alussa kirjoitetut, ) ihmettelevät, kun he näkevät pedon, joka oli ja ei ole, vaikka hän kuitenkin on. Ilm.20:12. Ilm.22:12. Ps.62:13
- Anonyymi
Saatana on kokenut rökäle tappion !
- Anonyymi
Ilm.20:13 Biblia: Ja meri antoi ne kuolleet, jotka hänessä olivat, ja kuolema ja helvetti antoi ne kuolleet, jotka heissä olivat: ja he tuomittiin jokainen töittensä jälkeen. Joh:5:28:29
- Anonyymi
Helvettiin antoi kuolleet no sehän on hyvä sitten.
- Anonyymi
Luuk.10:20 Biblia: Kuitenkin alkäät siitä iloitko, että henget teidän allenne annetaan; vaan iloitkaat paremmin että teidän nimenne ovat kirjoitetut taivaissa.
- Anonyymi
TAIVAISSA KIRJOITETUT TAIVAISSA TAIVAISSA TAIVAISSA TAIVAISSA TAIVAISSA siinäpä mietit tätä taivas sanaa.
- Anonyymi
Kristityt on aina iloisia ellei joku lahkohullu käy kimppuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TAIVAISSA KIRJOITETUT TAIVAISSA TAIVAISSA TAIVAISSA TAIVAISSA TAIVAISSA siinäpä mietit tätä taivas sanaa.
Onneksi taivaassa eikä maan päällä missä piru ja peto on.
- Anonyymi
Luuk.10:19 Biblia. Katso, minä annan teille vallan tallata kärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimia, ja ei teitä mikään ole vahingoittava.
- Anonyymi
Kundalin käärmettä ja maalliset käärmeet on vielä polkematta.
- Anonyymi
Ps.69:27-29 Sillä he vainoavat niitä, jota sinä olet lyönnyt, he juttelevat niiden tuskista, joita sinä olet haavottanut. Lisää heille rikosta rikoksen päälle, ja sinun vanhurskauteesi he älkööt pääskö. Pyyhittäköön heidät pois elämän kirjasta älköönkä heitä kirjoitettako vanhurskasten lukuun. 2Moos.32:33. Fil.4:3
- Anonyymi
Saatanan lempi psalmi 91 minkä veti Jeesukselle 2000 vuotta sitten kiusatessaan älä kiusaa herraa sinun Jumalaasi hyppää alas hän antaa enkeleilleen käskyn ..terveisin saatanan syn.

Heh heh: "Käärme kielsi perisynnin paratiisissa"??
Oliko paratiisissakin perisyntiä? Eikös Jumala sanonut, että kaikki oli hyvää?
Tuo on taas sitä uutta teologiaa.
Jumalan sana kumoaa perisyntiopin:
Jer 1
""Jo ennenkuin minä valmistin sinut
äidin kohdussa,
minä sinut tunsin,
ja ennenkuin sinä äidistä synnyit,
minä sinut pyhitin;" - Anonyymi

minä sinut pyhitin;"se, että Jumala tuntee >"ennekuin synnyit", ei poista sitä, että ihminen syntyessään on perisytinen.
"mikä lihasta on syntynyt on liha"
"älkää imetelkö, että minä sanon teille : "teidän täytyy syntyä uudesti ylhäältä" Joh: 3: - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh heh: "Käärme kielsi perisynnin paratiisissa"??
Oliko paratiisissakin perisyntiä? Eikös Jumala sanonut, että kaikki oli hyvää?
Tuo on taas sitä uutta teologiaa.
Jumalan sana kumoaa perisyntiopin:
Jer 1
""Jo ennenkuin minä valmistin sinut
äidin kohdussa,
minä sinut tunsin,
ja ennenkuin sinä äidistä synnyit,
minä sinut pyhitin;"Siinä puhutaan Jeremiasta, jolla oli erikoistehtävä Jumalan palveluksessa.
Väärämielisten lahkolaisten tehtävä on eksyttää niin paljo ihmisiä kuin ehtivät, mikäli mahdollista myös valitut, eli Juutalaiset ja Kristukseen kastetut Kristityt pois siitä armosta villitsevien henkien valtaan.
Ps. 58:3
(58:4) Luopuneita ovat jumalattomat äidin kohdusta asti, eksyneitä valhettelijat hamasta äidin helmasta.
Raamatun mukaan silloisessa paratiisissa ei ollut syntiä. Toisaalta Lucifer oli onnistunut lankeamaan jotenkin syntiin. Omasta syntisyydestä huolimatta Saatana sai liikkua vapaasti paratiisin alueella.
Tarina sai jatkoa, kun Raamatun kirjoittajat huomasivat ristiriidan ja heittivät Saatanan yksimielisesti taivaasta alas. Taivaassa vallitsevat nyt rakkaus ja rauha. Loppu hyvin kaikki hyvin.- Anonyymi
Suomi24 on osallinen ja suomi24 harjoittaa järjestelmällistä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Suomi24 on rikollisten hallussa ja alusta rikoksiin.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on puhetta tai kirjoitusta, jonka tarkoitus on halventaa tai pelotella kansanryhmää tai lietsoa väkivaltaista tai syrjivää toimintaa kansanryhmää kohtaan. Yleensä kansanryhmällä tässä yhteydessä tarkoitetaan rodun, etnisen taustan, kansallisuuden, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden määrittämää kansanryhmää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 921713
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1751340Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll161138En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1051128- 87956
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?52949- 71907
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K65860Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289783Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107758