Pyrhösen katoaminen valtava menetys

Anonyymi-ap

Vuosikymmenen tauon jälkeen palasin Hyvinkäälle joulun viettoon. Hämmenykseni oli valtaisaa, sillä keskustaa en meinannut enää samaksi tunnistaa. Siitä suuntasin Pyrhöselle, jota ei enää ollutkaan. No, sinnikkäästi Kirjavantolpalle ja siitä Vehkojalle. Lopulta nöyrryin menemään jouluostoksille S-Marketiin.

Pyrhösen kaupat olivat sinällään jo käsite. Oman leipomon herkut, pitkä ja laadukas palvelutiski ja vähän erilaiset valikoimat kuin kilpailijoilla. Ja ne tuoreet joulukinkut!

Ei ollut Rainbowista tai Kotimaista -sarjasta joulun pelastajaa.

Minkä takia Pyrhösen kaupat ovat kadonneet?

19

1808

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pyrhönen ei ollut koskaan kaupungin päättäjien suosiossa. Ei myöskään kyennyt vastaamaan paikallismonopoliketjujen 24h aukioloaikoihin. Kun saivat hankalan kiven pois kengästä niin auliolotkin pienenivät.

      • Anonyymi

        Väärin osittain.Vuonna 1978 Veljekset Heino Helsingistä olisi halunnut perustaa elintarvike myymälän Vehkojalle nykyisen Anttilan koulun tietämille. Pyrhösen sana painoi niin paljon ettei tonttia irronnut.


    • Anonyymi

      Kun Kauko lähti kirkkaimpiin saleihin niin alamäki jyrkkeni. Katkollahan homma oli useaan otteeseen kun tuottoa ei ollut tarpeeksi. Lihoiksi laitettiin Pihvikellari,asuinkiinteistöt ja pohjoisen lomahuvila. Vuosia sitten Kauppias istui Virtasen parturissa ja totesi että kun hänestä aika jättää niin liikkeet pyllähtää. Emännästä eikä pojista ole siihen työhön, ja näin kävi.

      • Anonyymi

        Koskahan joku Hyvinkäälle palaaja ihmettelee sitä ettei Virtasen parturia ole enää? Tai onhan siinä parturi kyllä, muttei siellä Virtanen ole saksinut enää pariinkymmeneen vuoteen. Toki itse käyn edelleen.


    • Anonyymi

      Olisko vaikka sen takia, että kauppias jäi eläkkeelle eikä jälkipolvi halunnut jatkaa taskurahapalkalla? Olisit itse ostanut kyseisen lafkan pois jos niin paljon kaipaat. Itse en kaipaa.

      • Anonyymi

        Nykyinen s-market pesee entisen Pyrtsin mennen tullen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyinen s-market pesee entisen Pyrtsin mennen tullen.

        Voisitko kertoa, mikä siellä sinusta on paremmin?

        Pyrhösen kaupat eivät edes olleet erityisen kalliita verrattuna vaikkapa K-kauppoihin. Pyrhösen leipomo teki loistavia leipiä ja leivonnaisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisitko kertoa, mikä siellä sinusta on paremmin?

        Pyrhösen kaupat eivät edes olleet erityisen kalliita verrattuna vaikkapa K-kauppoihin. Pyrhösen leipomo teki loistavia leipiä ja leivonnaisia.

        Pyrhönen oli kyllä kallis liike päivittäistavaroiden osalta.S-Marketin valikoima paljon laajempi eikä vanhentuneita tuotteita löydy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyrhönen oli kyllä kallis liike päivittäistavaroiden osalta.S-Marketin valikoima paljon laajempi eikä vanhentuneita tuotteita löydy.

        Pyrhönen ei todellakaan ollut yhtään sen kalliimpi kuin pikku K-marketit. Citymarketitkin ihan lähikauppojen hinnoissa nykyään, vaikka ovat isoja jättimarketteja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyrhönen ei todellakaan ollut yhtään sen kalliimpi kuin pikku K-marketit. Citymarketitkin ihan lähikauppojen hinnoissa nykyään, vaikka ovat isoja jättimarketteja.

        Pakkohan noiden suurien on pitää hinnat korkealla, koska jättikiinteistössä on vuokrat paikkakunnan korkeimmat neliötä kohden.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyinen s-market pesee entisen Pyrtsin mennen tullen.

        Pesee mitä pesee, mutta kiinni on sekin.


    • Anonyymi

      Aika kultaa muistot. Pyrhönen oli kallis. Asiakkailta kiskotuilla rahoilla oli ainakin saatu komea talo kauppiaalle. S-Market Vehkoja jatkaa monia Pyrhösen perinteitä. Kuulemma vain Vehkojalta ja Bulevardilta saa irtojauhelihaa.

      • Anonyymi

        No kyllä yleensä Prisman tiskiltäkin jauhelihaa löytyy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kyllä yleensä Prisman tiskiltäkin jauhelihaa löytyy.

        Ja sitimarketin. Tuo Bulevardihenkilö on kuullut mitätahansa ja näppäilee totuuksia.


    • Anonyymi

      Samaa mieltä aloittajan kanssa! Muutettuani Hakalasta aikoinaan lähelle keskustan Pyrhöstä ostin suurimman osan elintarvikkeista sieltä. Ehkä oli kallista, mutta autottomalle se oli kätevän lähellä ja tosiaankin, leipomon tuotteet olivat ihan omaa luokkaansa, vaikkapa Lidlin jostain ulkomaisesta taikinasta "täällä leivottuihin" verrattuna. Ja moniin muihinkin. Pyrhösen torttutaikinaa piti aina jouluna ostaa. Kauppa oli ennen joulua täpötäynnä ihmisiä, kun ennen joulua oli aika hakea tilattu kinkku tai asioida muuten lihatiskillä.
      En ota kantaa Vehkojan S-Marketin valikoimiin, koska en ole käynyt "siellä kaukana" Vehkojalla kaupassa kuin kerran pari. Hyvä juttu, että sielläkin asuville on hyvä kauppa lähellä. Te luultavasti vertaattekin Vehkojan Pyrtsiä siihen nykyiseen kauppaanne.
      K-Supermarket keskustan Pyrtsin paikalla on pieni ja ahdas, ja ehkä parhaat valikoimat tuossa muuten kivassa kaupassa taitavat olla olutpuolella. Leipäpuolta ei tosiaankaan voi kehua. Pyrtsin ei myöskään tarvinnut pitää Pirkka-tuotteita valikoimissaan, kuten nykyään. On niissäkin ihan ok tuotteita, mutta ei kaikki. Paras Pirkka-leipä oli muinoin luomuruisleipä, sieltä omasta uunista. Mutta katosi jonnekin?

      • Anonyymi

        Pyrhösen karjalanpaistia kaipaan, ykkösluokan lihaa. , ja leipomo tuotteet, ihana ruislimppu, / sihtilimppu, voita päälle, nam , aina tuoretta jopa vielä lämmintä. K .Pyrhönen oli kunnon kauppias, asiakas oli hänelle ykkönen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyrhösen karjalanpaistia kaipaan, ykkösluokan lihaa. , ja leipomo tuotteet, ihana ruislimppu, / sihtilimppu, voita päälle, nam , aina tuoretta jopa vielä lämmintä. K .Pyrhönen oli kunnon kauppias, asiakas oli hänelle ykkönen.

        Eikä kyselty "ässä" korttia joka käänteessä. Paljokohan kortti tuo lisähintaa tuotteeseen? Sillä ei ole julkisuudessa spekuloitu. Ei se ilmainen juttu ole.


    • Anonyymi00019

      Pojalla ei ollut osaamista.

      • Anonyymi00020

        Kake oli vanhan liiton kauppias, joka teki työtä aina valveilla ollessaan. Riitta hoiti baarin, ja myös siinä toimineen elintarvikekioskin, joka antoi hyvinkääläisille opin jääkaapista alkuillasta yllättäen loppuneiden tuotteiden saamiseen. R.I.P. Olivat upeita ihmisiä, jotka tekivät työtä enemmän kuin yksikään nykykauppias, jotka tekevät tuloksen paljolti alipalkatun, osa-aikaisen henkilkunnan työllä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      246
      3128
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      18
      1740
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      23
      1443
    4. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      130
      1263
    5. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      104
      1248
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      76
      1182
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1062
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1045
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      967
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      962
    Aihe