Valtiomuodoksi saatiin tasavalta, ei liittymistä Venäjään johon SDP ajoi

Anonyymi-ap

Mannerheimin julistus ”Venäjän urheille sotilaille” Vaasassa 30.1.1918. ”Minun päällikkyyteni alaiset, itsenäisen Suomen tasavallan talonpoikaisjoukot eivät sodi Venäjää vastaan…”

Suurin osa Suomessa olleista venäläisistä oli luovuttanut aseensa Suomen hallituksen joukoille vapaaehtoisesti ja kotiin pyrkien. Vain joitakin tuhansia oli intoutunut liittymään Suomen punakaartin rinnalle sotimaan. Venäläisten apu oli ollut suorastaan vaatimaton, verrattuna toisen puolen Ruotsista ja etenkin Saksasta saamaan apuun.¨

Suurin osa punavangeista sai vapautensa jo vuoden 1918 loppuun mennessä. Vankeudesta palattiin kalpein kasvoin, tyhjin katsein, epävarmoin askelin, vaaterievut päällä roikkuen, kansalaisluottamusta vailla.

Kansakunta ponnisti kuitenkin kohti itsenäisen valtion täysiä tunnusmerkkejä. Nuoren itsenäisen Suomen perustukset saatiin valettua. Sisällissota ei onneksi ollut raunioittanut kaupunkeja pahemmin. Tampereen puutalokorttelien palot jäivät suurimmaksi tuhoksi, mutta metsäähän maassa riitti rakennusaineiksi.


Torpparit vapautettiin. Ensimmäiset demokraattiset kunnallisvaalit pidettiin jo joulukuussa 1918. Sosialidemokraatit tekivät jyrkän pesäeron kommunisteihin ja saivat 80 edustajapaikkaa maaliskuun 1919 eduskuntavaaleissa. Viimeisetkin suuret ulkovallat Englanti ja Yhdysvallat tunnustivat Suomen riippumattomuuden. Tasavalta sai ensimmäisen presidenttinsä, kun Kaarlo JuUudellho Ståhlberg valittiin virkaan heinäkuussa 1919.

SDP "urheita sotureita" pakeni Venäjälle jotka muodostivat siellä Suomen kommunistisenpuolueen, heistäkin sai suuriosa surmansa 1930 luvulla, historian mukaan 37 000, Stalinin vainoissa.

Mauno Koivito sanoi haastaelussaan, jos punaiset olisi voittaneet Suomella ei olisi ollut paluuta nykyisyyteen. Olisimme osa Venäjää.

17

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yhäkin näitä punajälkeläisiä, mutta hyvin vähän vain. Geeni perimää.

      • Anonyymi

        Martin isä venakko.


      • Minun sukunimeni on Holmström, molemmat vanhemmat toisen polven stadilaisia. Yrittäjäperheen vesa olen :)))))))))


      • Anonyymi
        Aragoni kirjoitti:

        Minun sukunimeni on Holmström, molemmat vanhemmat toisen polven stadilaisia. Yrittäjäperheen vesa olen :)))))))))

        Kapi sai alkunsa, kun saksien teroittaja Manne vieraili pirtillä.


    • Anonyymi

      Lahtarit halusivat Suomen Saksan alusmaaksi. Onneksi Saksa hävisi 1. maailmansodassa. Punaisten tavoite oli itsenäinen sosialistinen tasavalta. Jos se olisi onnistunut, edistys, tasa-arvo ja hyvinvointi olisivat täyttäneet maan. Nyt saatiin hyvinvointivaltio viipeellä ja se on aina uhanalainen. Lahtarit punovat juoniaan.

      • Kyllä se lahtari oli kamala, hyi olkohon.


      • Anonyymi

        Tässä Martti toinen kommunisti joka lahtaria hokee, ellet ollutkin sinä itse.


    • Onko se Joulun ihme, kun Suomi säilyi itsenäisenä tasavaltana? Toiset sanovat, että punikit halusivat liittää Suomen Venäjään ja toiset puolestaan, että oikeisto halusi liittää Suomen Saksaan. Kun kukaan ei oikein tuntunut haluavan itsenäistä tasavaltalaista Suomea, niin miten siinä niin pääsi kuitenkin käymään. Kaikki me päin p-että, kun kenenkään halut eivät toteutuneet.

      • Anonyymi

        Saksaan huonompi liittyä kun vesistö välissä. Mutta Venäjään oli vasemmiston halu, jopa SDP järjesti aseellisen kapinan, Stalinkin oli marraskuussa 1917 vielä yllyttämässä sotaan, luvaten demareille aseita ja tukea, SDP puoluekokouksessa.


    • Anonyymi

      On ollut kova aika kun neuvosto Venäjä on ollut mieleiseksi paikka kuin kuin kotimaa!
      Nyt kun perspektiiviä on ei pitäisi tunteilla vaai ihmetellä kuinka huonosti oli asiat, leipä loppu ja ihmisarvo nolla, siihen ei i pidä palata!

    • Anonyymi

      ps lyhennetään SS Mika Niikko esittää jumalan poikaa mutta kyllä ehta Lusifer on.

    • Anonyymi

      Mites tää liittyy Suomen Keskustaan?

      • Anonyymi

        Puolueet Suomen Keskusta

        Mitenhän tuo liittyy... heh..he. Saat ihan itse pähkäillä.


    • Anonyymi

      Mutta mites olis käynyt, jos tämä meille jo valittu kuningas olisi tullut valtaan?

      Joten Suomen Keskustan palstalla, pikkusen hengenvetoa, arvon persut.

      Ette paskanheittolla pääse yli hallitukseen.

      • Anonyymi

        Niin, Väinö Ensimmäinen!


    • Anonyymi

      "Tasa"valta, tai harvainvalta. Tässä tapauksessa.

    • Anonyymi

      Mannerheim oli hieno mies eikä homosexualismi sitä pilaa, melkein parempi niin hän pystyi keskittymään miehenä miehiin, hävitti punikit ja voitti tavallaan maailmansodan, maailma nyt olisi Marskin mieleen ja hän johtaisi myös sateenvarjoväen marsseja edestä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1189
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      334
      678
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      610
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      576
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe