... joihin hänellä on mielisuosio!
( Luuk. 2:14)
Näin lauloi taivaasta lähetetty enkelien joukko Jeesuksen synnyinpäivän-aamuna, kun ensin oli ilmoitettu: »Teille on tänään Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.» Kohta oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: »Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken, joihin hänellä on mielisuosio.»
Kuinka paljon enemmän meidän, jotka olemme tuota suuresti siunattua ihmissukua, joille tämä hyvä sanoma oikeastaan kuuluu, tulisi iloita ja veisata Herran kunniaa.
Tämä kiitoksen aihe on erittäin ilahduttava ja rakas uskoville sydämille. Niin, se on itsessään niin suuri, korkea ja ilahduttava, että ken vain oikein voisi uskoa ja nähdä tuon jumalallisen armon ja rakkauden, että iankaikkinen Jumala tulee ihmislapseksi, että Luoja lepää heinäin ja pahnain päällä ja lahjoittaa kokonaan meille itsensä, hän tuskin voisi suuressa ilossaan elääkään.
Hänen täytyisi sanomattomassa riemussaan alinomaa huutaa: »Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa!» Ei ainoakaan ihminen sitä voi oikein uskoa ja täydelleen käsittää, mutta uskovilla on tästä samoin kuin kaikesta mitä Kristus on tehnyt pelastukseksemme semmoinen ilo, jota ei mikään muu maailmassa voi antaa, jota ei kukaan muu kuin uskovainen koskaan ole tuntenut.
Kun tahdot tutkia jumalisuutesi oikeata laatua, niin koettele itseäsi, onko sinulla oikeata jouluiloa, onko sinulla todellista iloa Kristuksessa siitä, että hänet omistat. Ilon ja ilon välillä on suuri ero. Moni saattaa kyllä jouluna olla juhlatunteiden vallassa, mutta todella iloita Vapahtajan syntymästä, niin että sydämeen syttyy rakkaus häntä kohtaan, että häntä ylistämme, hänestä puhumme, niin kuin tavallisesti teemme, jos jostain asiasta oikein iloitsemme, siihen hän ei kykene puoleksi tunniksikaan.
Moni voi enemmänkin tehdä. Hän saattaa olla hyvinkin jumalinen, harras ja ahkera Jumalan valtakunnan hyväksi, ajatella ja puhua taitavasti hengellisistä asioista, rukoilla, kilvoitella ja tehdä monta hyvää työtä autuaaksi tullakseen, mutta todella sydämessään iloita Vapahtajastaan, halulla puhua hänestä, tunnustaa ja ylistää häntä, sitähän ei jaksa yhtäkään tuntia.
Mitä tämä todistaa? Sitä, ettei Kristus ole tullut hänen sydämensä aarteeksi ja lohdutukseksi, ettei hän oikein usko Kristukseen, ettei hän ole saanut Henkeä, joka eläväksi tekee. Kaikesta hartaudestaan huolimatta elää hän lihallisessa suruttomuudessa, kuten fariseukset, ja silloin ei Kristus ole hänelle niin kallis, että hänen sydämensä siitä riemastuisi. Tahi hän elää salaisissa helmasynneissä, tai juutalaisessa itsevanhurskaustyössä, siis epäuskon orjana
Raamattu ei tyhjää puhu sanoessaan: »Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha.» »Jumalan valtakunta on vanhurskaus, rauha ja ilo Pyhässä Hengessä.» Siellä, missä ei koskaan ole rauhaa eikä iloa Pyhässä Hengessä, sinne ei Hengen elämä eli Jumalan valtakunta ole koskaan vielä tullutkaan. Raamattu sanoo: »Minä uskon, sen takia minä puhun.»
»Missä aarteesi on, siellä on oleva sydämesikin.» »Sydämen kyllyydestä suu puhuu.» Tästä seuraa, että se, joka ei tahdo Kristuksesta puhua, kellä siis ei ole siihen halua, vaan mieluummin puhuu muista, ehkä kylläkin tärkeistä asioista, sillä on aarteensa näissä asioissa, niistä on hänellä suurempi ilo kuin Kristuksesta. Kristus ei silloin ole hänen sydämensä uskon perustus, vaikka hän ehkä kyllä järjellään ja suun tunnustuksella omistaa Kristuksen.
Silloin kun ei sinulla ole iloa Kristuksessa, kun ei sinulla ole halua hänestä puhua, ei halua tunnustaa eikä kiittää häntä, niin et oikein usko häneen. Silloin nukut synnin orjuudessa tahi olet lain orjuuden alainen, joko hienommassa tahi karkeammassa itsevanhurskaustyössä. Silloin toteutuu meissä, mitä Babylonian vankeudesta vapautetut israelilaiset itsestään tunnustivat:
»Baabelin virtain vierillä, siellä me istuimme ja itkimme Siionia muistellessamme. Pajuihin siellä me ripustimme kantelemme. Sillä voittajamme vaativat meiltä siellä lauluja ja sortajamme iloa. Kuinka me olisimme voineet veisata Herran virsiä vieraalla maalla.»
Tämä pitää paikkansa vielä tänään. Saada uskoton, Jumalasta vieraantunut ja hengessä sidottu sielu hengelliseen iloon on yhtä mahdotonta kuin saada lunta ja jäätä palamaan. Laulaa ja puhua saatamme kyllä, mutta todella iloita Jumalassa, siihen ei voida meitä pakottaa. Se on sydämen oma, vapaa asia. Ja voida iloita Vapahtajassa ja ylistää hänen ansiotaan on Hengen hedelmä, Jumalan vapaa lahja. Siionin vuorella veisataan tapetun Karitsan virsi. Eikä kukaan muu voinut oppia sitä virttä, paitsi ne, jotka olivat merkityt. Ainoastaan uskovaiset tuntevat oikeata jouluiloa.
Koetelkaamme siis itseämme. Jotta me saisimme oikean joulu-ilon, täytyy meidän oppia tuntemaan syntimme, jotta saisimme Kristuksessa niistä pelastuksen, toisin sanoen: meiltä vaaditaan parannusta ja uskoa.
( Lainaus: C.O.Rosenius)
( Luuk. 2:14)
Näin lauloi taivaasta lähetetty enkelien joukko Jeesuksen synnyinpäivän-aamuna, kun ensin oli ilmoitettu: »Teille on tänään Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.» Kohta oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: »Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken, joihin hänellä on mielisuosio.»
Kuinka paljon enemmän meidän, jotka olemme tuota suuresti siunattua ihmissukua, joille tämä hyvä sanoma oikeastaan kuuluu, tulisi iloita ja veisata Herran kunniaa.
Tämä kiitoksen aihe on erittäin ilahduttava ja rakas uskoville sydämille. Niin, se on itsessään niin suuri, korkea ja ilahduttava, että ken vain oikein voisi uskoa ja nähdä tuon jumalallisen armon ja rakkauden, että iankaikkinen Jumala tulee ihmislapseksi, että Luoja lepää heinäin ja pahnain päällä ja lahjoittaa kokonaan meille itsensä, hän tuskin voisi suuressa ilossaan elääkään.
Hänen täytyisi sanomattomassa riemussaan alinomaa huutaa: »Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa!» Ei ainoakaan ihminen sitä voi oikein uskoa ja täydelleen käsittää, mutta uskovilla on tästä samoin kuin kaikesta mitä Kristus on tehnyt pelastukseksemme semmoinen ilo, jota ei mikään muu maailmassa voi antaa, jota ei kukaan muu kuin uskovainen koskaan ole tuntenut.
Kun tahdot tutkia jumalisuutesi oikeata laatua, niin koettele itseäsi, onko sinulla oikeata jouluiloa, onko sinulla todellista iloa Kristuksessa siitä, että hänet omistat. Ilon ja ilon välillä on suuri ero. Moni saattaa kyllä jouluna olla juhlatunteiden vallassa, mutta todella iloita Vapahtajan syntymästä, niin että sydämeen syttyy rakkaus häntä kohtaan, että häntä ylistämme, hänestä puhumme, niin kuin tavallisesti teemme, jos jostain asiasta oikein iloitsemme, siihen hän ei kykene puoleksi tunniksikaan.
Moni voi enemmänkin tehdä. Hän saattaa olla hyvinkin jumalinen, harras ja ahkera Jumalan valtakunnan hyväksi, ajatella ja puhua taitavasti hengellisistä asioista, rukoilla, kilvoitella ja tehdä monta hyvää työtä autuaaksi tullakseen, mutta todella sydämessään iloita Vapahtajastaan, halulla puhua hänestä, tunnustaa ja ylistää häntä, sitähän ei jaksa yhtäkään tuntia.
Mitä tämä todistaa? Sitä, ettei Kristus ole tullut hänen sydämensä aarteeksi ja lohdutukseksi, ettei hän oikein usko Kristukseen, ettei hän ole saanut Henkeä, joka eläväksi tekee. Kaikesta hartaudestaan huolimatta elää hän lihallisessa suruttomuudessa, kuten fariseukset, ja silloin ei Kristus ole hänelle niin kallis, että hänen sydämensä siitä riemastuisi. Tahi hän elää salaisissa helmasynneissä, tai juutalaisessa itsevanhurskaustyössä, siis epäuskon orjana
Raamattu ei tyhjää puhu sanoessaan: »Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha.» »Jumalan valtakunta on vanhurskaus, rauha ja ilo Pyhässä Hengessä.» Siellä, missä ei koskaan ole rauhaa eikä iloa Pyhässä Hengessä, sinne ei Hengen elämä eli Jumalan valtakunta ole koskaan vielä tullutkaan. Raamattu sanoo: »Minä uskon, sen takia minä puhun.»
»Missä aarteesi on, siellä on oleva sydämesikin.» »Sydämen kyllyydestä suu puhuu.» Tästä seuraa, että se, joka ei tahdo Kristuksesta puhua, kellä siis ei ole siihen halua, vaan mieluummin puhuu muista, ehkä kylläkin tärkeistä asioista, sillä on aarteensa näissä asioissa, niistä on hänellä suurempi ilo kuin Kristuksesta. Kristus ei silloin ole hänen sydämensä uskon perustus, vaikka hän ehkä kyllä järjellään ja suun tunnustuksella omistaa Kristuksen.
Silloin kun ei sinulla ole iloa Kristuksessa, kun ei sinulla ole halua hänestä puhua, ei halua tunnustaa eikä kiittää häntä, niin et oikein usko häneen. Silloin nukut synnin orjuudessa tahi olet lain orjuuden alainen, joko hienommassa tahi karkeammassa itsevanhurskaustyössä. Silloin toteutuu meissä, mitä Babylonian vankeudesta vapautetut israelilaiset itsestään tunnustivat:
»Baabelin virtain vierillä, siellä me istuimme ja itkimme Siionia muistellessamme. Pajuihin siellä me ripustimme kantelemme. Sillä voittajamme vaativat meiltä siellä lauluja ja sortajamme iloa. Kuinka me olisimme voineet veisata Herran virsiä vieraalla maalla.»
Tämä pitää paikkansa vielä tänään. Saada uskoton, Jumalasta vieraantunut ja hengessä sidottu sielu hengelliseen iloon on yhtä mahdotonta kuin saada lunta ja jäätä palamaan. Laulaa ja puhua saatamme kyllä, mutta todella iloita Jumalassa, siihen ei voida meitä pakottaa. Se on sydämen oma, vapaa asia. Ja voida iloita Vapahtajassa ja ylistää hänen ansiotaan on Hengen hedelmä, Jumalan vapaa lahja. Siionin vuorella veisataan tapetun Karitsan virsi. Eikä kukaan muu voinut oppia sitä virttä, paitsi ne, jotka olivat merkityt. Ainoastaan uskovaiset tuntevat oikeata jouluiloa.
Koetelkaamme siis itseämme. Jotta me saisimme oikean joulu-ilon, täytyy meidän oppia tuntemaan syntimme, jotta saisimme Kristuksessa niistä pelastuksen, toisin sanoen: meiltä vaaditaan parannusta ja uskoa.
( Lainaus: C.O.Rosenius)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sana tuli lihaksi Joh. 1:14.
Sana, iankaikkinen sana tuli lihaksi. Jumalan iankaikkinen Poika tuli ihmiseksi, tosi ihmiseksi, kuitenkin ilman syntiä, puhtaaksi ihmiseksi. Vaimosta syntynyt. Se, joka on luonnollisesta vaimosta syntynyt, on todellinen ihminen. Niin on siis Jumalan iankaikkinen Poika meidän sukumme todellinen jäsen, niin että hänen heimonsa ja sukunsa luetaan Aadamin jälkeläisten joukkoon, kuten Uuden testamentin ensimmäinen lehti osoittaa.
Jumalan Poika on sukulaisemme, kuulumme verisiteillä hänelle, »veljien kaltainen», kuitenkin ilman syntiä. Käsittämätön Jumalan rakkaus, jonka ihmeellisen, armollisen neuvon kautta me pelastumme! Mutta tässä järkemme silmät pimenevät. Jumalan iankaikkinen Poika verisiteillä meihin liitetty, meidän veljemme!
Onko tämä totta? Onko se mahdollista? En voi sitä ymmärtää, mutta en myös voi siitä päästä. Minun ajatukseni ikään kuin kietoutuvat ikuisten käsittämättömyyksien, mutta samalla horjumattomien todistusten verkkoon.
Asia on niin tärkeä, että sen kanssa koko kristillisyys pysyy tai lakkaa ja siitä riippuu pelastumisemme ja autuutemme. On suurta ja ihanaa, että me kurjat, langenneet ihmislapset olemme niin korkeaan arvoon ja kunniaan nostetut, että Jumalan iankaikkinen Poika on veljemme. Se on niin suurta ja ihanaa, etten voi uskoa sitä sen suuruuden vuoksi. Tätä loukkauskiveä on kovin vaikea väistää.
Koko maailma on täynnä todistuksia hänestä. Ensin aikakausien vaihdellessa pitkä sarja ihmeellisiä ennustuksia, ja sitten aika, jolloin kaikki nämä ennustukset tarkasti toteutuvat. Voinko hyljätä sen henkilön, johon kaikki tämä kohdistuu?
»Siitä kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakivi. Herralta se on siksi tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme.» Uskallanko minäkin hylätä hänet? Tahi voinko hylätä kaiken sen, minkä tänäänkin näen silmilläni hänen valtakunnastaan maan päällä? Niin, voinko hylätä sitä, mitä itse olen saanut kokea tämän uskollisen Herran puolelta? En suinkaan.
Hän on elävä, läsnä oleva Jumala, mehän tunnemme hänet, Ihmisen Pojan. Eikä kukaan tunne Isää, vain Poika. Voinko siis uskoa kaiken sen ihmeellisen ja ihanan, joka sisältyy Jumalan ihmiseksi tulemiseen? Onhan se aivan liian suurta ja ihanaa! Ja sittenkin on se ikuinen, jumalallinen totuus. Vaikka vielä kaikki ihmisjärki hyökkäisi sitä vastaan, on se sittenkin varma, jumalallinen totuus.
Niin, Jumalalle kiitos, ettemme voi sitä käsittää, so. ettei meillä ole niin vähäinen Jumala, että kurja sokea järkemme voisi seurata häntä. Jumala varjelkoon meitä Jumalasta, joka ei kohoaisi yli meidän järkemme, se kun ei pysty omaa olentoamme ymmärtämään.
Mutta ettei langennut, kurja, ahdas sydämemme voi tallettaa tätä sanomatonta aarretta ja iloa, on kärsimys, joka saattaa meidät ikävöimään pelastusta. Jos vain voisin säilyttää sydämessäni elävänä tämän suuren, ihanan asian, että Jumalan iankaikkinen Poika on meidän veljemme, niin en muuta tahtoisikaan, minulla olisi jo kyllä. Niin, se riittäisi sekä aikaa että iankaikkisuutta varten. Sillä silloin voisin kehua semmoisia johtopäätöksiä autuaasta tilastani, ettei enää mikään surullinen ajatus saisi sijaa sydämessäni. miten vain sydämeni kestäisi niin suuren riemun!
Sillä jos langennut ja alentunut sukumme on saanut niin suuren kunnian, että Jumalan iankaikkinen Poika on antautunut meidän sukuumme, on yksi meidän joukostamme, oi, silloin en tahdo enää muusta tietää. Silloin on sukumme saanut osakseen sanomattoman suuren kunnian. Sehän on korotettu taivaaseen saakka, enkeleitäkin ylemmäksi. Syntiinlankeemuksen kautta kärsimämme vahinko, häpeä ja alennus on runsaasti kostettu ja korvattu, niin että ihmisenä oleminen on suurin kunnia, pyhät enkelitkin voisivat toivoa olevansa ihmisiä.
Luther sanoo: »Jumalan Pojan ihmiseksi tulemisen pitäisi tuottaa se hedelmä ja vaikutus meissä, että me sydämellisesti rakastaisimme kaikkia, jotka ihmisnimeä kantavat, emmekä koskaan enää tuntisi tylyyttä ainoatakaan sen jäsentä kohtaan.»
Kehotukseksi ja lohdutuksekseen elämän vastoinkäymisissä tulisi kaikkien kristittyjen syventyä tutkimaan tätä asiaa ja rukoilla Jumalalta armoa saadakseen sen sydämeensä, niin että iloiten voisivat sanoa: »En nyt enää mitään kaipaa. Jumalan Poika on tullut ihmiseksi ja minä olen myös ihminen!» Silloin kaikki päättyy hyvin. Koska Jumalan Poika on tullut sukulaiseksemme, niin että hän verisiteillä on meihin yhdistetty, niin aavistan vähän Jumalan rakkauden äärettömyyttä ihmissukua kohtaan. Silloin ei Jumala ole kaukana eikä välinpitämätön meitä kohtaan, niin kuin usein meistä tuntuu, vaan hänellä on siihenkin syvät, meiltä kätketyt syynsä.
( Lainaus: C.O.Rosenius)
Sen Jumala teki, kun lähetti oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa. Room. 8:3.
Nämä sanat antavat meille mitä ihanimpia ilonaiheita. Ne avaavat hengen silmälle nähtäväksi kaikkien jumalallisten ilmoitusten, lupausten ja kuvausten täyttymisen. Isän määräämä aika oli tullut. Vanhan testamentin lapsuuden aika ja holhoojahallitus oli loppuva. Nyt piti kaikkien profeetallisten sanojen ja kuvausten toteutua.
Enkelisanoma kaikui Betlehemin kedoilla: »Katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänään Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.» Silloin oli sana tullut lihaksi.
Jumala oli lähettänyt Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa. Silloin nähtiin siunatussa seimessä kaikkien lupausten sisältö. Siinä lepäsi vaimon siemen, joka oli rikkipolkeva käärmeen pään. Siinä lepäsi »Aabrahamin siemen, jossa kaikkien sukukuntien maan päällä piti tulla siunatuiksi.» Siinä oli Juudan suvusta tullut »sankari, jota kansat tottelevat.» Siinä oli Daavidin Poika, joka samalla oli Daavidin Herra. Siinä oli »Zemah, vesa vanhan Jessen juuresta.»
Siinä tuo merkki, että neitsyt synnyttää pojan, jonka nimi on Immanuel, se on: Jumala meidän kanssamme. Siinä oli »lapsi, jonka hartioilla herraus on, ja hänen nimensä kutsutaan Ihmeellinen, Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä.» Hän oli Betlehemissä syntyvä ja »jonka alku on alusta ja iankaikkisuudesta.» Siinä oli karitsa, joka oli laumasta otettu, ja jonka veri ovenpäällisiin ja pihtipieliin sivuttuna suojeli turmioon joutumasta.
Tämmöisiä ennustuksia ja kuvauksia oli Vanha testamentti täynnä. Ja mitä tämä merkitsee? Neljätuhatta vuotta kestävän ajanjakson läpi kulkee selvä sarja ennustuksia miehestä, joka oli tuleva, joka oli rikkipolkeva käärmeen pään, kantava maailman synnit ja jossa kaikki maailman sukukunnat tulisivat siunatuiksi.
Pimeän sydämeni epäilykset ja vastaväitteet näitä tuhansien vuosien lukemattomia todistuksia vastaan tulevat kuin pölyksi ja korsiksi, jotka tuulessa lentävät vanhaa, lujaa vuorta vastaan. Herra Jumala olkoon iankaikkisesti ylistetty, kiitetty ja kunnioitettu sanomattomasta lahjastaan!
Jumala lähetti Poikansa. Tässä on tekstimme ja koko kristinuskomme ydin. Mutta se on meidän sangen vaikea saada sydäntemme sisimpään. Paljon tarvitaan rukousta ja avuksihuutamista, jotta Jumala armahtaisi meitä ja valaisisi mielemme näkemään ja käsittämään Jumalan armon ihmeiden määrättömiä syvyyksiä, kun hän antoi kurjalle, langenneelle suvullemme iankaikkisen Poikansa. Jumala lähetti Poikansa.
Siinä ei sanota: »Silloin syntyi Jumalan Poika», vaan »Jumala lähetti Poikansa.» Seimen lasta, jota hengen silmillä katselet, ei sen vuoksi sanota Jumalan Pojaksi, että hän olisi saanut suuren määrän Jumalan Henkeä ja mielisuosiota. Ei, Raamattu sanoo, että tämä lapsi oli Jumalan iankaikkinen Poika, joka oli Isän tykönä, ennen kuin tämä maailma olikaan.
Se sanoo, että Betlehemissä oli syntyvä se, jonka alku on alusta ja iankaikkisuudesta, että »alussa oli sana ja se sana oli Jumala. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä on syntynyt.»
»Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskuudessamme, ja me katselimme hänen kirkkauttaan, kirkkautta sellaista, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä, ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.» Kaiken tämän sisältää sana lähetti. Jumala lähetti Poikansa, siis Pojan, joka oli jo olemassa, mutta lähetettiin maan päälle, kun aika oli täytetty. Näin sanoo Herra Kristus itse:
»Niin Jumala on rakastanut maailmaa, että hän antoi ainokaisen Poikansa.» »Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi, sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi ennen kuin maailma olikaan.» »Minä olen lähtenyt Isästä ja tullut maailmaan. Jälleen minä jätän maailman ja menen Isän tykö.»
Apostoli Johannes sanoo: »Siinä tuli Jumalan rakkaus meille ilmi, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, jotta me eläisimme hänen kauttaan.» »Hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.» Paavali sanoo: »Sen Jumala teki, kun lähetti oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa.»
Muistele näitä asioita seisoessasi Betlehemin seimen ääressä ja hengen silmillä katsellessasi tuota ihmeellistä lasta, jonka syntymää taivaan sotaväki ilmoitti Betlehemin köyhille paimenille, samoin tähti Itämaan viisaille tietäjille.
Kiitos, ylistys ja kunnia ja väkevyys olkoon meidän Jumalallemme iankaikkisesta iankaikkiseen hänen sanomattomasta
lahjastaan! Jumala lähetti Poikansa!
( Lainauslähde: C.O.Rosenius)
Millä sanoilla sitä taikoisi kinkun pöytään?
"Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä."
"Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan."
1 Juudas, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja Jaakobin veli, kutsutuille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesukselle Kristukselle varjellut.
2 Lisääntyköön teille laupeus ja rauha ja rakkaus.
3 Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.
4 Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.
5 Vaikka jo kerran olette saaneet tietää kaiken, tahdon kuitenkin muistuttaa teitä siitä, että Herra, joka oli pelastanut kansan Egyptistä, toisella kertaa hukutti ne, jotka eivät uskoneet;
6 ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon;
7 samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.
8 Yhtäkaikki nämä uneksijat samoin saastuttavat lihan; he halveksivat herrautta, herjaavat kirkkauden henkiolentoja.
9 Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!"
10 Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä.
11 Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora!
12 He likapilkkuina teidän rakkausaterioillanne julkeasti kemuilevat ja itseään kestitsevät. He ovat vedettömiä, tuulten ajeltavia pilviä, paljaita, syksyisiä puita, hedelmättömiä, kahdesti kuolleita, juurineen maasta reväistyjä,
13 rajuja meren aaltoja, jotka vaahtoavat omia häpeitään, harhailevia tähtiä, joille pimeyden synkeys ikuisiksi ajoiksi on varattu.
14 Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: "Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä
15 tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet."
16 He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden.
17 Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat edeltäpäin puhuneet,
18 sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan."
19 Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.
20 Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä
21 ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi.
22 Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten;
23 toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin.
24 Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen,
25 hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen.
( Juud. 1)
Tyhjän kuoren helinää..Pakkoa,lahkoa,ei oikeaa uskoa vaan pitää olla,pitää kertoa..
Tiedän nä'mä tyhjät..
Enkeleistä ei näy olevan rauhanturvaajiksi.
Paremminkin, kunnia Himarsseille korkeudessa. Tulkoon rauha, mutta ei venäläinen sellainen.
1 Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat,
2 vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt!
3 Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy.
4 Niin eivät jumalattomat! Vaan he ovat kuin akanat, joita tuuli ajaa.
5 Sentähden eivät jumalattomat kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskasten seurakunnassa.
6 Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu.
( Psalmi 1)
Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken...!
Ehdottomasti !
Mutta koko Raamatun kirjoittaminen on tyhmää.
Jokainen uskoo tavallaan,ei lahkomaisesti tai pakolla.
Antakaa Rakkautta,ei uskon pakon ahdistustusta,se hylkää ihmiset pois.
Ainoastaan uskovaiset tuntevat oikeata jouluiloa.
Taas roskaa,olet saatana oikein lahko kätyri..
Sinun mielestä pitää olla uskovainen,lahko orja,kuin kumiukko ..
Tiedän,että sinä et ole pyhä,olet vain pää joka kirjoittaa.
Sinulla on tuntemus uskoon mutta se on opittu.
Vanhemmat tai lahko on pakottanut..
Löydä tiesi ,sen kyllä löydät kun haluat.