Esimerkiksi Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (Vatt) on moittinut ankarasti hallituksen talouspolitiikkaa.
-haastattelussa Marin ei kuitenkaan kadu hallituksensa velanottoa.
Valtiovarainministeriön tekemä erittely osoittaa, että hallituksen vuosille 2020–2023 tekemistä harkinnanvaraisista menolisäyksistä yhteensä runsaat 15 miljardia euroa liittyy pandemian hoitoon ja Venäjän hyökkäyksestä aiheutuviin varautumismenoihin.
Sen sijaan yhteensä yli 10 miljardia euroa hallitus on eduskunnan siunauksella käyttänyt aivan muihin kohteisiin.
Punavihreillä hirveä hinku ollut korottaa mm kehitystukea.
Marinin hallituksen aikana Suomi on velkaantunut poikkeuksellisen voimakkaasti
Anonyymi-ap
5
127
Vastaukset
On on. Skall på den saken. Joulun ihme oli, että tuplalapsilisät tulivat juuri tänään, kakille tasapuolisesti. Sadattuhannet joulut pelastuivat. Kainista ja koskettavaa.
- Anonyymi
Joo ja supermarin sai ilmastoimillaan puolimaailmmaa energiakriisin.
Jos näin teki niin on hänellä valtaa ja voimaa, vaikkei kotipaikka olekaan Loimaa. Hyvä Sanna, jatka samaan malliin. Ei velka vielä mitään, mutta velkaa velan päälle, siinä on potkua. Toivottavasti porvareita riittää jatkossakin, sillä heitä tarvitaan tämän kaiken maksumiehiksi.
- Anonyymi
Ja miten tää liittyy Suomen Keskustaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2522328- 1921704
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä501379Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad511057- 41846
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23788Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25786Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647