Hesarissa papeista lukeneimpia myönsi että Jessen aikana lapsia syntyi neitseellisesti.
Kristityt halusivat kohottaa myös Jeesuksen jumalien joukkoon nekin.
No niihä se sit
9
166
Vastaukset
”Hesarissa papeista lukeneimpia myönsi että Jessen aikana lapsia syntyi neitseellisesti.”
No ei kai pappi niin väittänyt. Hän kertoi, että tuohon aikaan uskottiin neitseestä syntymiseen.
”Sitä paitsi ihmisten maailmankuva oli parituhatta vuotta sitten kovin erilainen kuin meillä, jotka elämme luonnontieteellisen maailmankuvan piirissä. Sen aikaisessa kulttuurissa ei ollut mikään iso juttu, jos kerrottiin, että joku sikisi pyhästä hengestä. Maallinen elämä oli jatkuvasti sidoksissa henkimaailman asioihin. Ne olivat osa samaa todellisuutta.”
https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000009251763.html
Hieros gamos oli tosiaan tavallinen tapa selittää kansakunnan ensimmäisen kuninkaan syntymä. Siinä Jumalan poika (samat Jumalan pojat kuin 1. Moos 6. luvun alussa) parittelee ihmisten tyttären, neitsyen kanssaja synnyttää pojan, jolla on jumalallinen oikeus hallita. Hieros Gamos siis varmisti kuninkaan legitimiteetin. Koska Jeesus oli Taivaan valtakunnan kuningas niin totta kai hänkin sikisi neitsyelle suoraan Jumalasta.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Hieros_gamos- Anonyymi
Miriam yritti käyttää sitä hyväkseen mutta Juutalaiset eivät uskoneet herkästi kaikkea selittämistä.
- Anonyymi
Siihen aikaan tyttäriä kasvatettiin pimennossa kaikelta mikä kuului sukupuolielämään. Joten saattoi tapahtua ettei tyttölapsi tiennyt ollenkaan miten raskaus sai alkunsa. Kuka tahansa saattoi kiksauttaa tyttöä , sitten oli taas neitseellinen syntymä edessä.
- Anonyymi
Yksinhuoltaja äideillä oli mahdollisuus saada almuja uskossa olevilta kansalaisilta.
- Anonyymi
Onhan 9 kuukautta pitkä aika historian aamuhämärässä ei välttämättä ymmärretty mistä raskaus johtui
- Anonyymi
Syntyihän silloin osa sammakoista ja hauista rantatörmän mudasta ja rotista likaisista rievuista. Alkusynty oli vielä silloin voimissaan maailman ollessa nuori, tuore ja vitaliteetissa väkevä.
- Anonyymi
Ja miehet ruiskivat siemeniä naisen kohtuun.
Siitä sana siemenneste.
Siittiöneste olisi teidetietoon perustuva sana.
- Anonyymi
Radio Paatoksella joku uskonhörhö arvosteli teologian opiskelijoita tieteellisten metodien käytöstä! Täyspäinen olisi arvostellut niiden puutteesta, mutta eipä sitä muuten uskovaiseksi päätyisikään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?881940Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,181196Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.991192Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol811014- 94904
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot154889Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt53814Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs56799Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv60759- 53704