Jouluyö, juhlayö

Anonyymi-ap

Päättynyt kaikk' on työ. Kaks vain valveill' on puolisoa, lapsen herttaisen nukkuessa.
Joosef, Maria ja Jeesus-lapsi. Joulun ydinperhe. Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö, jonka muodostavat aidossa avioliitossa olevat mies ja nainen sekä heidän lapsensa. Vihervasemmisto on halunnut ajaa alas tätä yhteiskunnan perusyksikköä ja siten aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia.

18

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kumpa olisin niin että perheeseen kuuluvat vain vanhemmat ja heidän lapsensa. Jos huono tuuri käy saa narsistisia appivanhempia. Narsistinen anoppi pitää suvun jäsenet hiljaisina, ja koston uhka on aina läsnä. Jos et nyt toimi niin kuin minä sanon, minä laitan sinusta liikkeelle "tietoa" tukiverkostoni kautta. Voi esimerkiksi vihjata, että olet sellaanen, joka paljon viiniä arkena. Joutuu joukoista ulkopuolelle. Asioiden todellinen laita, totuus ei paljastu, ellei se miellytä narsistia, ja hän jaottelee ihmiset sen mukaan, ovatko he samaa mieltä kuin hän ja myöntyviä. Muuten olet ulkona kaikesta. Kotioloissa koettu henkinen väkivalta onneksi nykyään jo tiedostetaan. Siitä vaan pitää uskaltautua jollekin kertomaan. Sillä saa aikaan sen, että tilanteet saadaan purettua. Tarvittaessa narsistisista oireistä kärsivä saa tarvittavaa hoitoa. On ennakolta narsistin diagnoosia sitten tai ei.

    • Anonyymi

      Joulupäivä on juhlapäivä.

    • Anonyymi

      Huomenna alkaa arki. Joulunpyhät on vietetty. On rauhoituttu ja rentouduttu. Lahjat on saatu ja levätty. Käyty joulukirkossa ja kuunneltu jouluevankeliumia.

    • Anonyymi

      Suomesta pitää tulla taas kristillinen kansallisvaltio. Näin se on.

    • Anonyymi

      Valon juhla keskellä pimeyttä.

    • Anonyymi

      Pitäkää perheet koossa, rakkaudella ja välittämisellä/huomioimisella. Appivanhempien ei saa tulla puuttumaan perheen asioihin, pitää uskaltaa sanoa, että nyt ollaan meillä.

    • Anonyymi

      Loppiainen ylihuomenna ja sen jälkeen joulukoristeet pois.

    • Anonyymi

      Kulttuuriimme kuuluu kristinusko.

    • Anonyymi

      Kerro vähän mitä se kristinusko sinun elämässäsi näkyy

      • Anonyymi

        Kuuntelen hengellisiä ohjelmia ja luen Raamattua sekä käyn kirkossa ja muissa hengellisissä tilaisuuksissa. Laulan virsiä ja rukoilen. Kerron ihmisille Jeesuksesta heidän halutessaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuuntelen hengellisiä ohjelmia ja luen Raamattua sekä käyn kirkossa ja muissa hengellisissä tilaisuuksissa. Laulan virsiä ja rukoilen. Kerron ihmisille Jeesuksesta heidän halutessaan.

        ... ja asut täällä suomi24 palstalla.


    • Anonyymi

      Tänään on loppiainen, joulunvietto loppuu ja joulukoristeet kerätään pois ja jouluvalot sammutetaan.

    • Anonyymi

      Nyt päivä pitenee koko ajan ja kuljemme kohti kevättä ja pääsiäistä. Pääsiäinen on seuraava tärkeä kristillinen pyhäaika.

    • Anonyymi

      Aloittajalla lienee jääneet psyykelääkkeet ottamatta.

    • Anonyymi

      Aloittaja voisi suunnata sinne mielenterveyspalvelujen puolelle.

    • Anonyymi

      Kauneimmat joululaulut Lakeuden Ristissä. Vaikuttava kokemus.

    • Anonyymi

      Neljä kuukautta, niin sitten on taas joulu. Suuri valon juhla pimeimpään vuodenaikaan.

    • Anonyymi

      Aikaisimpa Seinäjoella aloitetaan joulunvietto =)

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9549
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      392
      4057
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2810
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2574
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      183
      2559
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1813
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      69
      1645
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1590
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1403
    Aihe