Sisäministeriö: "Vapaaehtoisen paluun kohderyhmän laajentamista selvitetään".

Anonyymi-ap

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      uuninkautta ilmoille ? tulee halvemmaksi näin kylminä aikoina .

    • Anonyymi

      Kaduilta pitäisi kerätä norkoilevat turhat matut pois ja rahtilaivalla kotimaahansa saman tien.

    • Anonyymi

      Nonniin! Oiskohan joku hyysäriakkahallituksesta hiffannut nyt ihan oikeesti, että budjetti on pakkasella pohjasta asti eli bankrotti on lähellä kuten taloudesta jotain tietävät neuvonantajat ovat sanoneet. Melkein 135 miljardia euroa näyttää käppyrät, joka tarkoittaa melkein 3 vuoden toimeentulon verran ennakolta syötyjä leipiä.
      http://velkakello.fi/

      Kansalaisetkin ulvovat nälkäänsä mediassa. Edes lapset eivät saa hoitoa päiväkodissä eivätkä terveyskeskuksissa eivätkä tarpeeksi ruokaa kotoa, koska vanhempien rahat on loppu, finito.

      Kohta huoltajat lähtevät istumaan kaduille muukalaisten kerjuusakkiin ja Suomi joutuu huonoon valoon koko maailman silmissä. Silloin ei päättäjille tipu lainarahaa mistään puhumattakaan kärkiviroista EU:n johtopaikoille. Eikä Sanna pääse kärkinimien joukkoon suomibisneksissä puhumattakaan, että saisi lautaspaikkaa suurissa neuvonpidoissa EU:n sydämessä.
      http://velkakello.fi/

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2605
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2223
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1927
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1661
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1655
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1616
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      35
      1589
    8. 89
      1530
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      116
      1403
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe