Vastuuministeri Lintilä jätti taas tonttinsa hoitamatta ja syyttelee nyt pääministeriä

Anonyymi-ap

STT: Marinin mukaan sähkötukia työstettiin jo syksyllä – virkamies: toimeksianto tuli joulukuussa

"Työ- ja elinkeinoministeriö sai hallitukselta ohjeistuksen uusien sähkötukien valmistelusta vasta joulukuun puolivälissä, kertoo STT.

Hallitusneuvos Arto Rajala ministeriön energiaosastolta kertoo STT:lle, että elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) antoi toimeksiannon uusien sähkön hintaa koskevien tukitoimien valmistelusta 13. joulukuuta.

Rajala sanoo, ettei ministeriöllä ole ollut resursseja valmistella varmuuden varalta ylimääräisiä tukimalleja.

Ristiriitaista tietoa

STT:n mukaan tieto on ristiriitaista, sillä useat ministerit ovat vihjanneet valmistelun olleen käynnissä jo syksyn aikana. Joulukuun 14. päivä Sdp julkisesti esitti sähkölle hintakattoa ja STT:n mukaan pääministeri Sanna Marin sanoi tuolloin, että hallitus antoi tehtävän uusien toimien valmistelusta jo 1. syyskuuta päättyneessä budjettiriihessä.

–  Hallitus antoi jo budjettiriihessä työ- ja elinkeinoministeriölle tehtäväksi valmistella uusia välineitä, ja nyt tulemme käymään tätä työtä läpi, Marin sanoi Brysselissä EU-kokouksen yhteydessä.

Esimerkiksi Lintilä kertoi 20. joulukuuta Ylelle, että täsmällinen toimeksianto annettiin vasta joulukuussa, kun tilanne oli alkanut "eskaloitua"."


"Täsmällistä toimeksiantoa", lause kertoo että vastuuministeri Mika Lintilä valehtelee taas niin että korvat heiluvat ja taas totetuu fakta: Kepu pettää aina!

Kaveri ei ole valmistellut näitä "uusia välineitä" sähkön jättihintojen tukitoimimalleja, joista sähkön hintakatto oli yksi paljon esillä ollut.

Jo eduskuntaistunnossa, jossa SDP:n ehdottamaa hintakattoa käsiteltiin ensimmäisen kerran, huomasi että Lintilä ja Kepu vastustivat sitä, ja huomasi myös sen, ettei Lintilä ollut uhrannut asialle aikaansa tai ministeriönsä aikaa lobatessaan elinkeinoelämän, tässä tapauksessa energiayhtiöiden etuja pitäen sähkön hinnan korkeana sähköyhtiöiden voittojen maksimoimiseksi, joilla kuoletetaan sähkönkuluttajien avulla myös Fortumin Unipermokia ja OL3:n 11 mrd euron jättirakennusmenoja (alkuperäinen rakennushinta 3,2 mrd euroa, 13 vuotta myöhässä sähkötuottoineen).

Lintilällä on jo aiemmin takanaan massiivinen määrä jättimokia, joten miten tämä kaveri voi olla edelleen elinkeinoministerinä? Pienpuolue Saarikon Kepun hallituseropainostuksen takia korkeintaan. Onko tarkoituskin mokailla tulevia vaaleja ajatelleen, aiheuttaen kiusaa hallituksen sisällä, jotka kohdistuvat pääministeriin?

Lintilä oli Sipilän hallituksessa vastuuministerinä hyväksymässä Fortumin Uniperkaupat. Lintilä laittoi Lapin matkailun koronapandemian alkupuolella kansan edun edelle. Business Finland ja Ely miljarditukien holtiton jako koronakriisin varjolla oli seuraava miljardimoka ja nyt hän on jättänyt sähkön hintakattotukimallit käsitelemättä ministeriössään oman ja Kepun tahtotilan takia, koska Saarikon ja Lintilän Kepu ei niitä ole halunnut Suomen kansan sähkölaskun kohtuullistamiseksi oikeudenmukaisesti ja kaikille tasapuolisesti.

Hintakattotyylisiä tukitoimia on jo ainakin lähes 20 EU-maassa, joista useissa alle 20 snt kWh hintakatto mm. Virossa, jonne Suomi ja Ruotsi toimittavat sähköä. Norjassa on jopa 7 snt kWh hintakatto, josta valtio korvaa 90%.

Lintilä ei ole määrännyt vastuuministeriötään tutkimaan sähkön hintakattomalleja, vaikka ne ovat olleet koko ajan yksi paljon esillä ollut ja tasapuolisesti kaikkiin kohdistuva sähkötukimalli.

Lopulta kun SDP pakotti Lintilän energiaministeriön selvittämään hintakattomallia, Lintilä toi takautuvan sähkötuen sekä kertoi haluavansa siihen omavastuun. Tämä Lintilän ministeriön tukimalli sisältää nyt 100 e/kk omavastuun, joka sulkee käytännössä kaikki kerrotaloasujat(omistus/vuokra) pois tuen piiristä, vaikka myös heidän sähkönsä hinta on 5-10 kertaistunut ja kerrostaloissa asuu suurin osa matalatuloisista työläisisitä ja eläkeläisisistä, jotka eivät ole oikeutettuja mihinkään asumistukiin tai sosiaalutukiin tai aempiin sähkötukiin.

Lintilä ja Saarikko hylkäsivät pienituloiset keskittäessään sähkötukensa pääosin hyväosaisiin, ja näiden suureen energiankulutukseen. Yli puolet Lintilän elinkeinoministeriön väsäämästä energiatuesta valuu suurituloisimmille yli 70 000 euroa vuodessa ansaitseville talouksille, vaikka näitä on vain neljäsosa talouksista.

Kepu petti kerrostaloasujat, pieni- ja matalatuloiset sekä pienemmän energiakulutuksen kotitaloudet. Kuka voi äänestää näin epärehellistä ja epäoikeudenmukaista politiikkaa ajavaa pienpuoluetta?

Lintilä oli Sipilän oikeistohallituksesta oppinut munimaan, vai halusiko tehdä Marinille kiusaa, kun ei hoitanut asiaa ministeriössään? Marin luotti ministerin toimintaan tutkia eri sähkötukimalleja. Naurettavaa jos pomo joutuu joka asiaa kyyläämään, miksi edes tarvitaan vastuuministereitä jos pääministeri joutuu tekemään kaiken kuityksin?

Vastuuministeri Lintilän on pitänyt tutkia ministeriössään erilaisia tukimalleja, mutta jättänyt tärkeän hintakattotukimallin kokonaan käsittelemättä.

35

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vastuuministeri Lintilän on pitänyt tutkia ministeriössään erilaisia tukimalleja, mutta jättänyt tärkeän hintakattotukimallin kokonaan käsittelemättä ja syyttää nyt, ettei erikseen siihen saanut käskyä. Haloo, mies on itse energia-asioista vastaava elinkeinoministeri! Ei itse tai muiden Saarikon kepulien kanssa pitänyt hintakattomallista, joka tulee kaikkia tasapuolisesti ja jätti asian käskystään tutkimatta ministeriössään. Kaveri ei kuulu näin vaativaan tehtävään. Miten parhaaseen tukimalliin voidaan yleensä päätyä, mikäli esim. paljon esillä ollut hintakattomalli jätetään selvittämättä?

      • Anonyymi

        Lintilän ja elinkeinoministeriön energiaosaston hallintoneuvoksen Arto Rajalan kommentit kertovat ettei ko. ministeriö ole edes tutkinut sähkön hintakattotukimallia "ei ollut resursseja varmuuden varalta valmistella ylimääräisiä tukimalleja". Eikä sitä ole ehditty myöskään millään tutkia toimeksiannon 13. joulukuun jälkeenkään, koska uudet tukitoimet tehtiin hetkessä. Pöyristuttävää hutilointia! Osoittaa ministeri Lintilältä täyttä pätemättömyyttä, ettei jo kesästä asti perussuomalaisten ja vasemmistoliiton ehdottamaa ja monissa EU-maissa sekä Norjassa käyttöön otettua sähkön hintakattomallia ole tutkittu elinkeinoministeriössä. Onko kyseessä ollut vastuuministeri Lintilän oma arvovalinta vai koko keskustapuolueen antipatiseeraama tukimuoto, koska se kohdistuu kaikkiin sähkön jättihintojen kiusaamiin? Tämä tulee äärettömän kalliiksi kuluttajille, joista suurin osa erityisesti matalatuloiset eivät saa mitään sähkötukea edelleenkään tukien kakkoskierroksella ja yrityselämä sekä Suomen talous kokonaisuudessaan kärsivät elinkeinoministeriön pätemättömyyden tähden.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintilän ja elinkeinoministeriön energiaosaston hallintoneuvoksen Arto Rajalan kommentit kertovat ettei ko. ministeriö ole edes tutkinut sähkön hintakattotukimallia "ei ollut resursseja varmuuden varalta valmistella ylimääräisiä tukimalleja". Eikä sitä ole ehditty myöskään millään tutkia toimeksiannon 13. joulukuun jälkeenkään, koska uudet tukitoimet tehtiin hetkessä. Pöyristuttävää hutilointia! Osoittaa ministeri Lintilältä täyttä pätemättömyyttä, ettei jo kesästä asti perussuomalaisten ja vasemmistoliiton ehdottamaa ja monissa EU-maissa sekä Norjassa käyttöön otettua sähkön hintakattomallia ole tutkittu elinkeinoministeriössä. Onko kyseessä ollut vastuuministeri Lintilän oma arvovalinta vai koko keskustapuolueen antipatiseeraama tukimuoto, koska se kohdistuu kaikkiin sähkön jättihintojen kiusaamiin? Tämä tulee äärettömän kalliiksi kuluttajille, joista suurin osa erityisesti matalatuloiset eivät saa mitään sähkötukea edelleenkään tukien kakkoskierroksella ja yrityselämä sekä Suomen talous kokonaisuudessaan kärsivät elinkeinoministeriön pätemättömyyden tähden.

        Mitä vittua ministeriöt oikein tekevät? Juodaanko siellä vaan kahvia päivät pitkät? Nää mokat tulee uberkalliiksi kansalaisille ja yhteiskunnalle. Lintilä tulisi ensimmäisenä heittää pihalle ministerinpestistään, olisi pitänyt jo aikaa sitten aikaisempien mokiensa jälkeen. Kepu pitää hallitusta panttivankinaan näillä mädillä ministereillä ja miljardimokalasku sen kun kasvaa.


      • Anonyymi

        Sanna ei ole Lintilän esihenkilö.
        Sanna yrittää kaitsea näitä ministereitä, esim. Keskustan Annika Saarikon Marin pisti ruotuun kun Saarikko yritti pelleillä nyt ennen vaaleja vetämällä ihan eri linjaa asiassa, josta oltiin jo tehty yhteinen päätös.

        Molemmat ministerit ovat vastuussa asioiden hoitamisesta eduskunnalle.


    • Anonyymi

      Syksyllä hinkattiin budjettiriihessä sovittuja tukimalleja, jotka tulevat käyttöön nyt tammikuun alusta.

    • Anonyymi

      Kokkareitten sätkyukko-Heinonen vinkuu pian kaikkialle.

    • Anonyymi

      Marin sontii taas. Joku idiootti on äänestänyt tuota.

      • Anonyymi

        Lintilällä oppi muniin sipilän perusoikeisto hallituksessa. Vai kiusallaanko jätti annetun tehtävän hoitamatta.


    • Anonyymi

      Valheellisen tiedon jakaminen on aika härskiä.

      • Anonyymi

        Lintilä ja elinkeinoministeri myönsivät mokansa itse kyseisessä uutisessa. Hintakattomalleja ei ole käsitelty ja 13. joulukuun jälkeen ennen uusia energiatukipäätöksiä niitä ei millään ole enää ehditty käsitellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintilä ja elinkeinoministeri myönsivät mokansa itse kyseisessä uutisessa. Hintakattomalleja ei ole käsitelty ja 13. joulukuun jälkeen ennen uusia energiatukipäätöksiä niitä ei millään ole enää ehditty käsitellä.

        Siis elinkeinoministeri Lintilä ja elikeinoministeriön energiaosaston virkamies. Mikä jäi epäselväksi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis elinkeinoministeri Lintilä ja elikeinoministeriön energiaosaston virkamies. Mikä jäi epäselväksi?

        Päätökset tuista on siis tehty kauhealla kiireellä ja arvatenkin vain Lintilän haluamilla malleilla.


    • Anonyymi

      Lintta taitaa olla yksi saamattomimmista ministereistä?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Lintilä yrittää möreällä äänellä olla vakuuttava, mutta pelleksi tuo ukko on paljastunut. Tällä hetkellä hallituksessa on suomen surkeimmat ministerit, Marinista alkaen.

      • Anonyymi

        Taitaa pelata vaan pleikkarin työaikana. Vai selaako salaisii nettisivui.


    • Anonyymi

      no, sotatalous ei tukia kaipaa

    • Anonyymi

      Kun poliitikot joutuvat kaivamaan itse ratkaisuehdotuksia kriisissä, se heijastelee sitä, että valmisteleva koneisto on todella heikko. Se ei ole valmistanut poliitikkoja siihen, että niillä olisi jotain selkänojaa ottaa vastaan kriisissä tulevia haasteita. Energiahallinto on täysin reaktiivinen: se ei ota mitään etunojaa.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Toimiva ministeriö olisi valmistellut myös sähkön hintakattomalleja, koska miten saadaan parhaat tukimallit käyttöön, jos vaihtoehtoisia malleja ei käsitellä.
        Toiminta näyttää olleen samanlaista myös koronatoimia käsitelleessä ministeriössä, koska asioiden pohjana ollutta dataa ei voitu luovuttaa tiedotusvälineille. Asia lienee vain hutkittu poliittisesti kuten myös nämä energiatuet, joten kattavia mallinnuksia tai pohjadataa ei edes ole, vain mutuilua ja siihen perustuvat suppeat valmiiksi päätetyt toteutettavat mallit.


    • Anonyymi

      Kepu pettää taas ja aina kaikki muiden syytä.

    • Anonyymi

      Miten tuota sitten tulkittaisiin?
      ----
      TAE2023 pöytäkirjamerkinnät 1.9.2022

      Toimet sähkön hinnan kohtuuttoman nousun kompensoimiseksi kotitalouksille
      – Määräaikainen sähkövähennys
      – Määräaikainen sähkötuki pienituloisille kotitalouksille
      – Sähköenergian arvonlisäveron alentaminen 10 prosenttiin

      *** JA SITTEN NE SYKSYN JATKOVALMISTELUT ***

      Jatkotoimet sähkön hinnan alentamiseksi sekä kohtuuttomien tilanteiden lieventämiseksi

      Hallitus etsii edelleen ratkaisuja sähkön hinnan alentamiseksi sekä kansallisella että EU-tasolla ja varautuu tarvittaessa lieventämään niin kotitalouksille kuin yrityksille, maatalousyrityksille ja yhteisöille koituvia kohtuuttomia tilanteita. Samalla huolehditaan riittävistä kannustimista energian säästämiseen ja päästöttömän energian investointeihin.

      • Anonyymi

        Niin, näitä ne alkoivat valmistella mutta tämä suora rahatuki valmisteltiin viikossa. Koska tuli kuulemma kiire. Kyllä tämä tuli selväksi jo siitä ylen jutusta, ettekö te demarit sisäistä lukemaanne . Nyt massapostitatte tätä ja yritätte väärällä informaatiolla peitellä sitä asiaa, etteivät ministerit olleet tarpeeksi nopeasti asialla. Muissa maissa varauduttiin ajoissa, mutta Suomessa ei koska meillä on hoidettu kaikki rahalla. Helikopterirahalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, näitä ne alkoivat valmistella mutta tämä suora rahatuki valmisteltiin viikossa. Koska tuli kuulemma kiire. Kyllä tämä tuli selväksi jo siitä ylen jutusta, ettekö te demarit sisäistä lukemaanne . Nyt massapostitatte tätä ja yritätte väärällä informaatiolla peitellä sitä asiaa, etteivät ministerit olleet tarpeeksi nopeasti asialla. Muissa maissa varauduttiin ajoissa, mutta Suomessa ei koska meillä on hoidettu kaikki rahalla. Helikopterirahalla.

        Viimeinen kappale pöytäkirjan lainauksesta ratkaisee. Virkamiesten olisi pitänyt tehdä työnsä ja etsiä lisää ratkaisumalleja, jos Lintilä on heitä ohjeistanut kuten budjettiriihessä oli sovittu.


    • Anonyymi

      Jos Lintilän elinkeinoministeriölle ja sen energiaosastolle on annettu tehtäväksi laskea parhaat sähkötuen keinot jo aiemmin syksyllä, niin miten sähkön hintakatto on voinut jäädä laskelmista kokonaan pois? Hallituksessa vasemmistoliitto vaati sähkön hintakattoa jo kesällä sekä persut oppositiosta, ja se on otettu 17 Euroopan maassa tukikeinoksi, joten miksi se unohtui laskelmista vastuuministeri Lintilän tontilla elinkeinoministeriössä, ja he heräsivät vasta joulukuussa kun SDP otti asian esille???

    • Anonyymi

      Johtiko Sanna Marin harhaan? ”Meille syntyi käsitys että varautuminen on käynnissä”, sanoo Marinin valtiosihteeri

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/72377d73-21a7-4ea8-8ec7-26dd223634cd

      Kokoomusryhmän puheenjohtajan Kai Mykkäsen mukaan pääministeri Marin on johtanut harhaan puhuessaan sähkötukien valmistelusta. Marinin valtiosihteeri Henrik Haapajärvi kääntää huomion elinkeinoministeri Mika Lintilään.

      "Kysymys uusien sähkötukien valmistelun aikataulusta on herättänyt keskustelua viime päivinä.

      Erityisesti huomiota on herättänyt ristiriita pääministeri Sanna Marinin (sd) ja elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk) puheiden ja Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) virkamiesten sanomisten välillä.

      Marin on sanonut, että hallitus antoi jo syksyn budjettiriihessä TEM:lle tehtävän valmistella uusia sähkötukia. TEM:n virkamiehet sanovat, että tukitoimet valmisteltiin yhdessä viikossa joulukuussa ja toimeksianto tuli vasta 13. joulukuuta.

      LUE MYÖSKatso, kuulutko sähkötuen voittajiin vai häviäjiin
      Huomio Lintilään
      Pääministeri Marinin valtiosihteeri Henrik Haapajärvi kehottaa kiinnittämään huomiota elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk) puheisiin aiheesta.

      – Olemme olleet yhteydessä työ- ja elinkeinoministeriöön syksyn mittaan ja meille syntyi käsitys, että varautuminen on käynnissä, Haapajärvi kertoo tekstiviestitse Iltalehdelle.

      – Kukin ministeriö vastaa omaan toimialaansa kuuluvien asioiden valmistelusta, Haapajärvi sanoo.

      Haapajärvi myös viittaa Lintilän vastauspuheenvuoroon eduskunnan kyselytunnilla 15. joulukuuta.

      – Me olemme elinkeinoministeriössä tehneet jo pitempään valmisteluita erilaisiin malleihin, Lintilä sanoi tuolloin.

      ”Ei kukaan valehtele”
      Lintilä kommentoi tiistaina Keski-Pohjanmaassa julkisuudessa esiintynyttä ristiriitaa tukien valmistelun aikataulusta.

      – Ei kukaan valehtele, puhutaan eri käsitteistä. Olemme ministeriössä tehneet koko syksyn ajan monenlaista taustatyötä. Töitä on paiskittu ja aihe on työllistänyt koko syksyn ajan, Lintilä sanoi lehdelle.

      – Olemme ministeriössä pitkään tehneet valmistelutyötä, muttemme ole tehneet sitä julkisuudessa, koska olemme hakeneet työrauhaa, Lintilä puolestaan sanoi HS:lle 14. joulukuuta."


      Lintilän sekoilut sen kun pahenee. Mies on muka selvittänyt tukimalleja, mutta elinkeinoministeriön energiaosaston virkamies hallitusneuvos Arto Rajala kertoo että sähkön hintakattoa alettiin katsoa vasta 13. joulukuuta. Oliko Lintilä aiemmin sähkön hinnan mahdollisista tukimalleista päätettäessä vaatinut että hänen mielestään liian kalliit ja energiateollisuuden etujen vastaiset sähkön hintakattomallit jätetään kokonaan pois valikoimasta? Vaikka niitä vaati vasemmistoliitto jo kesällä ja persut tätäkin aiemmin, ja sähkön hintakatto muodossa tai toisessa on jo lähes 20 EU-maassa sekä Norjassa käytössä. Onko Lintilä harhauttanut koko hallitusta ja yksi tärkeä sähkön jättihinnan tukimuoto sähkön hintakatto on jätetty tietoisesti pois paletista jo alkuunsa, ja se tuotiin paniikissa käsittelyyn juuri ennen kuin päätös uusista tukimuodoista tehtiin. Hintakattomallia ei millään ehditty muutamassa päivässä selvittää 13. joulukuuta jälkeen.

    • Anonyymi

      Eikö näitä asioita sitten käsitelty sähkötyöryhmässä jossa oli keskeisiä ministereitä kokoustamassa? Siis siitä työryhmästä josta ei saa ainoatakaan kokouspöytäkirjaa julkisuuteen ? Siellä istui mm vähemmistöministeri jonka mielestä on ihan OK että rikkaat saavat sähkölaskunsa valtion piikkiin no ne on tietysti isommalta osin hurreja joten mycket bra mutta silti. Ja vasemmistokin tässä mukana.

    • Anonyymi

      Siirtohintauudistuksessa jo nähtiin ketä lintilä tukee.

    • Anonyymi

      onko saanut lapsen ja on vuorottelu vapaalla ajasta käytöstä päätellen,

    • Anonyymi

      Halusi jo siirtyä puolustusministeriksi myös. Yritys ei onnistunut vältellä omia hommia.

    • Anonyymi

      Oppositiojohtajat ryöpyttävät hallitusta sähkö­tuista – Mykkänen syyttää Lintilää passiivisuudesta
      https://www.is.fi/politiikka/art-2000009294480.html
      "Hallituksen uusia sähkötukimalleja, kuten sähkön ostajille maksettavaa kertakorvausta, on kritisoitu siitä, että ne maksavat yhteiskunnalle paljon ja kohdentuvat huonosti niille, jotka tukia kipeimmin tarvitsevat.

      Pääministeri Sanna Marin (sd) ja työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) ovat puolustautuneet antamalla ymmärtää, että sähkötoimia olisi valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriössä kulissien takana pitkin syksyä.

      Vielä 14. joulukuuta Lintilä kommentoi kuitenkin hintakattomallia toimittajille seuraavasti:

      – Nyt kun pääministeripuolue ilmoitti, että laitetaan hintakatto ja tietyllä tavalla piikki auki, niin sanoin virkamieskunnalle, että tehkää malleja ja poliitikot ottavat vastuun siitä, mitä viedään eteenpäin.

      KOKOOMUKSEN eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen mielestä pitkäjänteistä sähkötukitoimien valmistelua vastaan puhuvat paitsi virkamiesten kannanotot, myös se, että Sdp:n esitys sähkön hintakatosta selvästi yllätti keskustan joulukuussa.

      – Vaikea tästä on mitään muuta mielikuvaa jäädä, kuin se, että todellisuudessa hintakaton ja kertakorvauksen kaltaisia massiivisia tukitoimia ei ollut valmistelussa, Mykkänen sanoo.

      Myös perussuomalaisten puheenjohtajalle Riikka Purralle on syntynyt vaikutelma, että varsinaisten mallien valmistelu aloitettiin vasta Sdp:n joulukuun puolivälissä tekemän hintakattoavauksen jälkeen.

      Elinkeinoministeri Lintilän taas olisi Mykkäsen mielestä pitänyt olla sähkötukitoimien valmistelussa aktiivisempi, jolloin Sdp:n ei ehkä olisi tarvinnut sooloilla ja tukitoimia olisi valmisteltu etupainotteisemmin.

      – Tilanteeseen on tosin johtanut omalta osaltaan elinkeinoministeri Lintilän passiivisuus ja haluttomuus puuttua voimakkailla toimilla sähkön korkeaan hintaan.

      Mykkänen sanoo, että kuva Lintilän toimettomuudesta on piirtynyt hänelle esimerkiksi talousvaliokunnan sähkömarkkinoita koskevissa kokouksissa."

      Mykkänen muistuttaa keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon sanoneen vielä saman päivän aamuna televisiossa, että hintakattoa ei valmistella. Hän katsoo SDP:n yllättäneen keskustan johtamat valtiovarainministeriön ja TEM:n virkamiehineen.
      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/72377d73-21a7-4ea8-8ec7-26dd223634cd

      Saa sellaisen kuvan että Saarikon ja Lintilän Kepulla on ollut jo alkujaan päätös että sähkön hintakattoa puolue ei Suomeen halua ja siihen liittyviä laskelmia ei ole edes haluttu tehdä, tai asiasta keskustella muun hallituksen kanssa. Kuinka paljon alle 10%:n pienpuolue voi tehdä pahaa hallituksessa ajaessaan eturyhmiensä mm. energiateollisuuden etuja tavallisten kansalaisten ansaitseman edes jotenkin kohtuullisen sähkön hinnan sijaan.

      Kepun ajama 100e/kk sähkötuen omavastuu poisti sähkötuen käytännössä kaikilta kerrostaloasujilta, joiden sähkön hinnat ovat kuitenkin kallistuneet samalla tapaa prosentuaalisesti kuin pääosin hyvätuloisempien omakotitaloasujien. Meneehän laskelmien mukaan tästä tuesta yli puolet yli 70 000 e/vuosi ansaitseville suurituloisimmille kotitalouksille, vaikka näitä on vain neljäsosa talouksista. Pääosin matalatuloisemmat kerrostalokotitaloudet Saarikko ja Lintilä jättivät täysin ilman sähkötukia.

      • Anonyymi

        Huutavin vääryys tässä kepulituessa on se että sen saa myös halvan määräaikaisen sähkösopimuksen eli vaikka 5 snt kWh sähkön käyttäjä omakotitalossa. He joilla sähkön hinta ei ole noussut lainkaan kriisin aikana. Tätä halpaa sähköä tuetaan. Mitä enemmän sähköä käytät ja sähköautoa lataat, sitä enemmän hyödyt tuetusta sähköstä. Kerrostalossa taas maksat itse 5-10 kertaisen sähkön hinnasta joka sentin. Oikeudenmukaistako?
        Kannattaa todella miettiä ketä äänestät.


    • Anonyymi

      Demari valehtelee aina, oli työ ja ammatti mikä tahansa. Demarin ajattelu on yhtä tyhjän kanssa.

    • Anonyymi

      Sähkötukiasiasta vänkäämisen voi lopettaa katsomalla ilmaista Ylen Areenaa.

      Kohdasta 1:45 . https://areena.yle.fi/1-50949907

      Tapahtuma-aika vuosi 2022, syyskuu.

    • Anonyymi

      Hulvatonmeno kepussa jatkuu ja lienee suorstaan valehtelua jos väittämä pitää paikkansa, vanhat kepulaiset haluavat pitää vieläkin maatamme kremlin pakkopaidassa, lieneekö asia noin? kysyn vaan.

      • Anonyymi

        Kuka elää veronmaksajien piikkiin elää hulvattomasti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies voi kohta mennä uimahallissa naisten saunaan

      Iltalehdessä oli laaja selvitys siitä voiko sukupuolensa miehestä naiseksi vaihtanut mennä naisten saunoihin. --Kyllä saa mennä, mutta vain julkisiin.
      Maailman menoa
      404
      2175
    2. Ei se haittaa

      rakkaani. Parempi näin. Silti tiedän, että ammuin nuolen sun sydämeen 💘. Sellaisella tarkkuudella, että muut ei siihen (helpolla) kykene🎯. Taisin ol
      Ikävä
      88
      1336
    3. Kyssäriä pukkaa nyt

      Mikä on kaivattusi nimi?
      Ikävä
      59
      1195
    4. Oudolta tuntuu

      Kun on joku joka välittää oikeasti täälläkin.
      Ikävä
      157
      981
    5. Nainen, minne tahtoisit muuttaa kanssani

      Jos meistä tulisi pari?
      Ikävä
      134
      953
    6. Hauskaa sunnuntaita

      Mahdollinen 2x🔥 :).
      Ikävä
      93
      766
    7. Ikävintä on kokea

      Kun toinen lähestyy niin sitä itse vetäytyy. Sitten kun itse lähestyy niin toinen vetäytyy. Vähänkuin magneetit jotka hylkivät toisiaan ja sitä ei ede
      Ikävä
      58
      751
    8. Teki mieli sanoa

      Ajatukseni karkaavat kuin levottomat perhoset sinne missä sinä olet. Teki mieli sanoa, että olet todellinen syyni. Alku ja loppu, avoin äärettömyys. A
      Ikävä
      35
      704
    9. Tämä on naiselle

      Hyvää iltaa ja yötä. Mikäli haluat olla rakas, meidän on nähtävä ja juteltava. näin toivoo.mies
      Ikävä
      34
      689
    Aihe