Kirkon poltto

Kun ihmisiä nöyryytetään ja alistetaan tai sitten nämä yhä lisääntyvät avioerojen lapset.
Sitten on Suomessa vielä hyvin paljon vanhakantaisuutta, vain poika oli jotain, tytö t ei yhtään mitään. Sitä on vallalla vielä hyvin paljon ja taitaa olla vielä paljon näitä perikuntia, joissa saattaa olla jo monia sukupolvia osakkaina.

Kaikista näistä asioista katkeruutta ja jopa vihaa mukaan. Maailma on muuttunut, kukaan ei elätä toistaan. Kun talossa ei ole tehty perinnönjakoa, vaan jätetty kalamattomaksi, silloin tavallaan on suljettu elämä sen osakkailta. Tietenkin riippuen siitä, miten ovat saaneet käytäs kouluja ja päästä ulos omaan elämään tai sitten roikutaan tuossa epämääräisessä riippuvuudessa perikunnassa. Siinä joku voi hallita ja määrätä ja alistaa toisia ja tarvitsee kuitenkin nimiä joka asiaan, hyvä saada viha niin pahaksi, että siinä menee järki.

Myöskin avioerojen lasten elämä on vaikeaa, kukin meistä voi itse juosta reppu selässä eri vaatimusten mukaan, joita asetellaan, sitten on nuo hylkäämiset, jos ei isä tai äiti otakaan luokseen, vaikka sitä on odotettu kuin kuuta nousevaa taivaalta. Useinhan siinä sitä pönkää lyö se uusi ihminen, monesti eron aiheuttaja.
0109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun ihmisiä nöyryytetään ja alistetaan tai sitten nämä yhä lisääntyvät avioerojen lapset.
Sitten on Suomessa vielä hyvin paljon vanhakantaisuutta, vain poika oli jotain, tytö t ei yhtään mitään. Sitä on vallalla vielä hyvin paljon ja taitaa olla vielä paljon näitä perikuntia, joissa saattaa olla jo monia sukupolvia osakkaina.

Kaikista näistä asioista katkeruutta ja jopa vihaa mukaan. Maailma on muuttunut, kukaan ei elätä toistaan. Kun talossa ei ole tehty perinnönjakoa, vaan jätetty kalamattomaksi, silloin tavallaan on suljettu elämä sen osakkailta. Tietenkin riippuen siitä, miten ovat saaneet käytäs kouluja ja päästä ulos omaan elämään tai sitten roikutaan tuossa epämääräisessä riippuvuudessa perikunnassa. Siinä joku voi hallita ja määrätä ja alistaa toisia ja tarvitsee kuitenkin nimiä joka asiaan, hyvä saada viha niin pahaksi, että siinä menee järki.

Myöskin avioerojen lasten elämä on vaikeaa, kukin meistä voi itse juosta reppu selässä eri vaatimusten mukaan, joita asetellaan, sitten on nuo hylkäämiset, jos ei isä tai äiti otakaan luokseen, vaikka sitä on odotettu kuin kuuta nousevaa taivaalta. Useinhan siinä sitä pönkää lyö se uusi ihminen, monesti eron aiheuttaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu