Kristinuskon Jeesusta ei ole ollut olemassa.

Anonyymi-ap

Jeshua oli Profeetta Hoosean kirjan JISREEL.
Myös kertovat eräät toiset profeetat, että Jeesua oli temppelin kultaisen palvelun puhdistaja epäjaloista metalleista kuten hylkyhopeasta, pronssista, tinasta jne. Niin, että juutalaiset saattavat palvella Jumalaansa kullan veroisina vailla epäpuhtauksia.
Vielä mainitsee profeetta, että Bel (Allah) Traktaatti kallah siis Allah, vaipuu polvillee rukoilemaan, mutta Nebo (Marduk, Kristus) vaipuvat maan tomuun asti eli Haadekseen asti rukoilemaan.

Paavali kohtasi Damaskoksen tiellä "korkeamman minänsä" jota kutsui Kristukseksi. Siitä kaikki lähti liikkeelle. Jeesus Raamattuun hahmona luotiin myöhemmin kuvaamaan henkilöä, jossa tämä Kristus prinsiippi on saanut täydellisen vallan.
Paavalin kirjeet ovat vanhinta tekstiä, evankeliumit nuorempia.
Miksi hän ei tuntenut Jerusalemin Jeesusta on luonnollinen seuraus tästä.

Juutalaisten Talmudissa mainitaan Jeshu-nimisen henkilön teloitetun pääsiäisenä noituuden harjoituksesta ja Israelin eksyttämisestä. Samassa yhteydessä mainitaan Jeesuksella olleen viisi opetuslasta: Matthai, Nahai, Nezer, Buni ja Todah. Talmudissa kerrotaan myös Jeesuksen olleen juutalaisen naisen Pantera-nimisen roomalaisen sotilaan avioton lapsi.

Syntymätarina Jeesuksesta on lisätty Khrisna uskosta joka myös tunnettiin alueella.
Raamattu kieltää tähdistä ennustamisen mutta Betlehemin tähti tässä yhteydessä esiintyy tästä syystä kuitenkin.
Näin yritetään poistaa jäljet kovin toisenlaisesta kohtalosta kuin kopioitu tarina muista vapahtajista ristiinnaulittuina.
12 opetuslasta on muissakin pakanoiden profeetoissa.

Aito Jeesus kivitettiin itse juutalaisten toimesta, roomalaisia ei käytetty sisäisiin konflikteihin.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. En ole rakastunut

        Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
        Ikävä
        366
        3234
      2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

        Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
        Maailman menoa
        141
        1260
      3. Olen ärtynyt koska

        minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
        Ikävä
        61
        1177
      4. Suomalaiset marjat loppuvat

        Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
        Maailman menoa
        137
        1020
      5. Puhutko toisista ihmisistä

        pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
        Ikävä
        115
        826
      6. Haluaisin tietää

        mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
        Ikävä
        46
        762
      7. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

        ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
        Maailman menoa
        160
        752
      8. Oli mukava tavata irl

        Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
        Ikävä
        23
        737
      9. Mitä teen väärin?

        Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
        Sinkut
        113
        727
      10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

        Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
        Suomussalmi
        40
        699
      Aihe