Mediakin vaatii jo Suomen korkean ylikuolleisuuden selvittämistä

Anonyymi-ap

Iltalehti - Pääkirjoitus: Tuhansia suomalaisia on kuollut liikaa – riippumaton selvitys tarvitaan
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/464f2586-7cb9-4453-beef-4090a02aed0a
Juha RistamäkiRiippumaton selvitys ylikuolleisuudesta tarvitaan, vaikka se voikin olla poliittisesti kiusallista, kirjoittaa Juha Ristamäki.

"Lokakuussa uutisoitiin, että 65-vuotiaiden suomalaisten elinajanodote laski vuonna 2021. Tilastokeskuksen mukaan 65-vuotiaiden miesten elinajanodotteen lasku oli vuonna 2021 suurempaa kuin kertaakaan yli 30 vuoteen. 65-vuotiailla naisilla laskua elinaikaodotteessa oli puolestaan jo toista vuotta peräkkäin.

Väestöliitto on vaatinut, että kuolleisuuden kielteisen kehityksen syistä tulisi tehdä riippumaton selvitys.

– Elinajanodote laskee nyt jo toista vuotta. Se on merkittävä muutos. Olemme huolestuneita, ettei asiasta juuri puhuta, sanoo Väestöntutkimuslaitoksen johtaja ja tutkimusprofessori Anna Rotkirch tuoreessa Lääkärilehden artikkelissa.
https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/onko-koronakuolemia-paljon-vai-mihin-taalla-kuollaan/

Samaisessa Lääkärilehden artikkelissa todetaan, että ”Suomen ylikuolleisuus on huikeaa, ja syyt ovat selvittämättä”. Se on pysäyttävä arvio. Ylikuolleisuustilastoissa Suomen tilanne on länsimaista pahimpia.

Koronakriisin alkuvaiheessa tässä maassa saatiin Uusimaakin sulkuun. Nyt ylikuolleisuus, joka on merkittävintä yli 75-vuotiailla, ei ole ainakaan vielä johtanut selvityksiin maan hallituksen toimesta.

Lääkärilehdessä Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori emeritus Matti Jantunen kuvaa ylikuolleisuuden määrää. Vuosina 2005–2019 kuolemat lisääntyivät Suomessa keskimäärin 420:lla vuodessa.

– Normaaliajan trendistä lasketut kuolemien kasvun odotusarvot vuosille 2020, 2021 ja 2022 olivat 420, 840 ja 1260, kun verrataan vuosiin juuri ennen pandemiaa. Kuolemat kuitenkin lisääntyivät 2400, 3800 ja 9200:lla, jos 2022 loppuvuosi jatkuu samanlaisena. Lukujen erotukset ovat laskennallisia ylikuolemia, Jantunen sanoo."

Alkaa mediakin herätä ruususen unestaan ja vaatia THL:n pimittämän suuren ja kasvavan ylikuolleisuuden selvittämistä.

68

310

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin Tilastokeskus kuin Eurostat raportoivat Suomessa tänä vuonna merkittävää ylikuolleisuutta.

      – Eurostatin mukaan ylikuolleisuus on 16 prosenttia siihen, mitä on ennakoitu väestön ikärakenteen perusteella. Tämä tarkoittaisi 5000–10 000 ylimääräistä kuolemaa tänä vuonna, Lehtonen sanoo.

      Ylikuolleisuustilastoissa Suomen tilanne on 20 länsimaasta toiseksi huonoin. Vielä huonompi on Yhdysvallat. Tämä ilmenee marraskuussa JAMA-lehdessä julkaistusta artikkelista, jossa kaikista syistä johtuvia kuolemia oli 100 000 asukasta kohden Suomea enemmän vain Yhdysvalloissa kesäkuun 2021 lopusta maaliskuun 2022 loppuun.
      https://jamanetwork.com/journals/jama/fullarticle/2798990

      – Koronan vaikutukset ovat suurempia kuin koronakuolemaluvut kertovat.

      • Anonyymi

        Kiinasta poistettiin ZeroCovid-suojaus kansan painostuksesta ja vain 20 päivässä joulukuussa veikataan jo lähes 250 miljoonaa tartuntaa ja lisää tulee koko ajan, ja hetken päästä ensimmäiset, toiset jne. uusintatartunnat, long covidit sekä miljoonat koronakuolemat, kun 1,4 miljardia kiinalaista sairastaa tästä ikuisuuteen covidia saamatta laumasuojaa muun maailman tapaan.

        Intiassa ym. Kauko-idän maissa odotetaan jo kauhulla, miten Kiina jättimassatartunnat levittävät uusia tartunta-aaltoja myös muualle ja todennäköisyys uusiin variantteihin/muunnoksiin kasvaa moninkertaiseksi, joista osa voi olla nykyistäkin vaarallisempia ja tappavampia.

        Ei ole Suomessakaan laumasuojaa tai vastustuskykyä tullut piikeillä eikä sairastamalla. Koronakuolleisuus ja ylikuolleisuus kovassa nousussa. Ylikuolleisuus 2022 jo noin 17% ja alkuvuonna se oli noin 25%. Tammi-helmikuussa 2023 pahimmalla covid-kuolleisuuskaudella se noussee jo 30%:iin, koska nyt kaikki suositukset ja rajoitukset on poistettu toisin kuin vielä alkuvuonna 2022.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsissa on ollut kaikki auki alusta lähtien eikä mitään maskeja😅😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsissa on ollut kaikki auki alusta lähtien eikä mitään maskeja😅😅

        Ruotsissa 21 627 koronakuolemaa 10,42 miljoonan ihmisen populaatiossa, laskepa 1 412 miljoonan ihmisen populaatiossa.

        Ja Ruotsissakin tuossa kuvitellun laumasuojan ihmemaassa koronakuolleisuus taas nousussa. Koronakuolemien 7 päivän keskiarvo 38 kylmäkallea päivässä.

        Onko piikit erityisesti etnisiä suomalaisia vastaan modifioitu bioase huomioiden Suomen ennätyksellinen ylikuolleisuus 2021-2022? Onhan meidän DNA-profiilit selvitetty näillä sukupuu-geenikartoilla, johon olemme lähettäneet ennätyksellisesti DNA-näytteitä vapaaehtoisesti. Tulee mieleen uusin James Bond 007 No Time to Die, jossa luodaan DNA-profiilin mukaan tiettyjä ihmisryhmiä esim. sukupuita "verilinjoja" tappava nanobottiase. Suomi taas koemaana?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinasta poistettiin ZeroCovid-suojaus kansan painostuksesta ja vain 20 päivässä joulukuussa veikataan jo lähes 250 miljoonaa tartuntaa ja lisää tulee koko ajan, ja hetken päästä ensimmäiset, toiset jne. uusintatartunnat, long covidit sekä miljoonat koronakuolemat, kun 1,4 miljardia kiinalaista sairastaa tästä ikuisuuteen covidia saamatta laumasuojaa muun maailman tapaan.

        Intiassa ym. Kauko-idän maissa odotetaan jo kauhulla, miten Kiina jättimassatartunnat levittävät uusia tartunta-aaltoja myös muualle ja todennäköisyys uusiin variantteihin/muunnoksiin kasvaa moninkertaiseksi, joista osa voi olla nykyistäkin vaarallisempia ja tappavampia.

        Ei ole Suomessakaan laumasuojaa tai vastustuskykyä tullut piikeillä eikä sairastamalla. Koronakuolleisuus ja ylikuolleisuus kovassa nousussa. Ylikuolleisuus 2022 jo noin 17% ja alkuvuonna se oli noin 25%. Tammi-helmikuussa 2023 pahimmalla covid-kuolleisuuskaudella se noussee jo 30%:iin, koska nyt kaikki suositukset ja rajoitukset on poistettu toisin kuin vielä alkuvuonna 2022.

        Ylikuolleisuus ja soten perverssit kannustimet
        Lasse Lehtonen
        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/lasselehtonen/ylikuolleisuus-ja-soten-perverssit-kannustimet/
        Pääkaupunkiseudun ulkopuolella työskentelevä lääkärikollegani lähetti minulle viikko sitten talousuutisiin pääosin keskittyvän Bloomberg-uutistoimiston kolumnistin analyysiin Yhdysvaltain ja monien kehittyneiden maiden kuolleisuustilanteesta (Low US Covid Vaccine Rates Led to High Death Rates During Delta, Omicron – Bloomberg). Analyysissä tarkasteltiin parinkymmenen kehittyneen maan ylikuolleisuuden kehitystä kesäkuusta 2021 maaliskuuhun 2022 eli aikaa sen jälkeen, kun koronarokotteet olivat tulleet laajaan käyttöön. Kollegani oli huolissani Suomen terveydenhuollon maakuvasta, kun Suomi komeili ylikuolleisuustilaston kakkossijalla Yhdysvaltain jälkeen. Yhdysvalloissa ylikuolleisuus taas oli korkein alhaisen rokotuskattavuuden osavaltioissa ja matalin korkean rokotuskattavuuden osavaltioissa.

        Koronakuolleisuus on aiheuttanut viime aikoina jonkun verran mediakeskustelua. Keskustelussa on haluttu tietää koronaan kuolleiden ”oikea” määrä. Viimeksi Helsingin Sanomat uutisoi 9.12.2022 että Suomessa on koronaan kuollut ”vain” 4400 henkilöä (Koronaan kuollut Suomessa tähän mennessä 4 400 – Tiede | HS.fi). Uutista hiukan tarkemmin lukemalla selvisi kuitenkin, että pelkästään tammi-marraskuussa 2022 Suomessa on ollut 4763 kuolemantapausta, joissa korona on joko pääsyy taikka kuolemaan merkittävästi myötävaikuttava tekijä. Useimmat tuntemani kansainväliset asiantuntijat pitävät kuitenkin väestön ylikuolleisuutta eli sitä määrää kuolemia, jota ei voida selittää väestörakenteen muutoksella, koronan vaikutuksia paremmin kuvaavana mittarina.

        Tällä hetkellä kuolleisuutta raportoivat tahot ovat varsin yksimielisiä siitä, että vuosi 2022 tulee olemaan ylikuolleisuuden osalta Suomessa poikkeuksellisen huono. Eurostat arvioi Suomen ylikuolleisuuden nousuksi syyskuussa 2022 ainakin 16 % (Excess mortality – statistics – Statistics Explained (europa.eu), Väestöliitto puolestaan pelkää ylimääräisten kuolemien määrän Suomessa tänä vuonna voivan nousta jopa 10 000:een samalla kun syntyvyys Suomessa laskee ennätyksellisen alhaiselle tasolle (Väestönkehitys kaipaa ihmimillisiä voimavaroja – Väestöliitto.fi (vaestoliitto.fi)). Ylikuolleisuuden seurauksena suomalaisten elinikäennuste tullee v. 2022 laskemaan merkittävästi – oman ennakointini mukaan saman verran kuin mitä USA:ssa tapahtui v. 2021 (US Life Expectancy Falls Again in ‘Historic’ Setback – The New York Times (nytimes.com)). Väestöliitto haluaakin puolueetonta selvitystä ylikuolleisuuden syistä.

        Lue koko juttu..

      • Anonyymi

        >Miten ihminen voi olla noin tyhmä että ei kyseenalaista sanallakaan vaikkapa sitä että ylikuolleisuuden voi aiheuttaa rokote. Suurin osa ihmisistä, näkee asian niin että kun tehostetta ei ole jaettu tarpeeksi tämä voisi olla osa syy. Siis kerta kaikkiaan en vain käsitä tätä rajatonta tyhmyyttä. Moni ihminen myös kristioi THL:n lausuntoa koronasta( jossa ”vähäteltiin” sitä) vaikka muuten kyllä asiantuntijoita kuunneltiin kun oli tilanne päällä…Ei sanoja.

        Aivan. Ja kun ylikuolleisuus nousee, niin pian ne pakottaa loputkin 19%:a ottamaan sen tiedemehun väittäen että se pelastaa vaikka tapahtuu juuri päinvastoin. Joko piikit on vaan paskoja ja kuolleisuus lähti kesällä 2021 nousuuun kun rokotekattavuuden varjolla suosituksia ja rajoituksia poistettiin ja ylikuolleisuus/covidkuolleisuus on koko ajan noussut sen jälkeen, kun loputkin suositukset on hävinneet. Tai sitten nämä mRNA-piikit on lisäksi vielä itsessään tappavan vaarallisia. Tulee mieleen tarina Keisarin uusista vaatteista, joita ei ollutkaan. Big Pharman Pfizer-keisarin piikkien antama suoja ja turvallisuus olikin illuusio, jolla jekutettiin kansaa pitämään "vaatturien" bisnekset auki ja ostamaan miljardit piikit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsissa on ollut kaikki auki alusta lähtien eikä mitään maskeja😅😅

        Mitäs läksit 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylikuolleisuus ja soten perverssit kannustimet
        Lasse Lehtonen
        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/lasselehtonen/ylikuolleisuus-ja-soten-perverssit-kannustimet/
        Pääkaupunkiseudun ulkopuolella työskentelevä lääkärikollegani lähetti minulle viikko sitten talousuutisiin pääosin keskittyvän Bloomberg-uutistoimiston kolumnistin analyysiin Yhdysvaltain ja monien kehittyneiden maiden kuolleisuustilanteesta (Low US Covid Vaccine Rates Led to High Death Rates During Delta, Omicron – Bloomberg). Analyysissä tarkasteltiin parinkymmenen kehittyneen maan ylikuolleisuuden kehitystä kesäkuusta 2021 maaliskuuhun 2022 eli aikaa sen jälkeen, kun koronarokotteet olivat tulleet laajaan käyttöön. Kollegani oli huolissani Suomen terveydenhuollon maakuvasta, kun Suomi komeili ylikuolleisuustilaston kakkossijalla Yhdysvaltain jälkeen. Yhdysvalloissa ylikuolleisuus taas oli korkein alhaisen rokotuskattavuuden osavaltioissa ja matalin korkean rokotuskattavuuden osavaltioissa.

        Koronakuolleisuus on aiheuttanut viime aikoina jonkun verran mediakeskustelua. Keskustelussa on haluttu tietää koronaan kuolleiden ”oikea” määrä. Viimeksi Helsingin Sanomat uutisoi 9.12.2022 että Suomessa on koronaan kuollut ”vain” 4400 henkilöä (Koronaan kuollut Suomessa tähän mennessä 4 400 – Tiede | HS.fi). Uutista hiukan tarkemmin lukemalla selvisi kuitenkin, että pelkästään tammi-marraskuussa 2022 Suomessa on ollut 4763 kuolemantapausta, joissa korona on joko pääsyy taikka kuolemaan merkittävästi myötävaikuttava tekijä. Useimmat tuntemani kansainväliset asiantuntijat pitävät kuitenkin väestön ylikuolleisuutta eli sitä määrää kuolemia, jota ei voida selittää väestörakenteen muutoksella, koronan vaikutuksia paremmin kuvaavana mittarina.

        Tällä hetkellä kuolleisuutta raportoivat tahot ovat varsin yksimielisiä siitä, että vuosi 2022 tulee olemaan ylikuolleisuuden osalta Suomessa poikkeuksellisen huono. Eurostat arvioi Suomen ylikuolleisuuden nousuksi syyskuussa 2022 ainakin 16 % (Excess mortality – statistics – Statistics Explained (europa.eu), Väestöliitto puolestaan pelkää ylimääräisten kuolemien määrän Suomessa tänä vuonna voivan nousta jopa 10 000:een samalla kun syntyvyys Suomessa laskee ennätyksellisen alhaiselle tasolle (Väestönkehitys kaipaa ihmimillisiä voimavaroja – Väestöliitto.fi (vaestoliitto.fi)). Ylikuolleisuuden seurauksena suomalaisten elinikäennuste tullee v. 2022 laskemaan merkittävästi – oman ennakointini mukaan saman verran kuin mitä USA:ssa tapahtui v. 2021 (US Life Expectancy Falls Again in ‘Historic’ Setback – The New York Times (nytimes.com)). Väestöliitto haluaakin puolueetonta selvitystä ylikuolleisuuden syistä.

        Lue koko juttu..

        Lasse Lehtinen suuri parodiahahmo😂🤣

        https://twitter.com/lasleh/status/1462524365862486024?s=20&t=utf9mAHs3gjm3vaMYe4AsA

      • Anonyymi

        Piikit ovat paskoja ja täten myös piikipassit vain talouden aukipitämiseksi luotu illuusio turvallisesta kuluttamisesta, puhtaasti kulkutaudin levityslupia, kuin polttoainetta tai suoranaista napalmia koronaroihuun heittäisi. Yleisvaarallista kulkutautia ei hoideta paskoilla piikeillä ja kulkutaudin levitysluvilla. Tuberkuloosiin, polioon ja isorokkoon on sentään tartunnan ja sairastumisen estävät rokotteet, covidiin ei ole. Se ei poista tosiasiaa että covid yleisvaarallisena tartuntatautina aiheuttaa kausivaihtelevaa (loka-huhtikuu pahin jakso) merkittävää tautikuolleisuutta, joka selittää myös kasvavan suuren ylikuolleisuuden 2021 kesästä alkaen, jolloin korkeaan rokotekattavuuteen vedoten alettiin poistaa suosituksia ja rajoituksia, eivätkä ihmiset noudattaneet enää varovaisuutta, koska sai taas elää. Koko vuosi 2022 noin 17% ylikuolleisuus, alkuvuonna 2022 jopa 25% ja alkuneljännes 2023 saattaa nostaa ylikuolleisuuden jopa 30%:iin. Ei poliokaan aiheuta mitään vakavia oireita 99,5%:lle, eikä sen anneta silti valtoimenaan riehua ja tartunnat tukahdutetaan. Nyt covid-19 pandemian kanssa otettiin talouden ja vapaan maailmalla juoksemisen eli kuluttamisen takia 1800-luvun tartuntatautien hoitokeinot käyttöön, eli antaa mennä vaan, tulos on sen mukainen eikä helpotusta ole luvassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs läksit 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

        Vanhuksia ja heikkoja on liikaa, on hyvä että sekundoja vähennetään koronapiikeillä tai luonnostaan annetaan kuolla tai vanhainkodeissa kuivatetaan hengiltä.

    • Anonyymi

      Sama ylikuolleisuus on ympäri maailmaa kaikki fiksut tietää mistä se johtuu😂🤣

      • Anonyymi

        Eikö mieleen tule, että vanhat ihmiset kuolee. Se on normaalia. Suomessa meitä vanhoja on aika paljon joten kuolemat ovat ihan normi juttu. Puhutaan muutenkin vanhojen hoivasta ja kaikesta muusta ja ollaan huuli pyöreänä kun suuret ikäluokat tulee tiensä päähän. Ei ole paikkoja mihinkä vanhoja ihmisiä ängetään. Korona on nyt keppihevonen, täytyyhän sitä jotakin syyttää. Kertoo paljon tyhmyydestä ja siitä, että tyhmää päätä on hyvä aukoa. Fiksuus on teistä pöljistä kaukana.

      • Anonyymi

        Ihanko totta, höiöpöti tölöpöti 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂

    • Anonyymi

      Jospa emme olekaan maailman onnellisin vaan onnettomin kansa. Kaikkea ei saakaan rahallla. Oikeastaan kuolemien määrä ei kerro kuinka hyvin elämiä eletään, olisikin syytä tarkentaa mihin kuollaan, minkä ikäisinä ja missä elämäntilanteissa. Elämäntilanteet olisi jonkun määriteltävä tutkimuksellisesti ja tilastoinninkin vuoksi.

      • Anonyymi

        Eikö tuohon riitä, että jokainen lukisi ne srk-uutiset? Itse olen lueskellut kuolleiden nimiä ja ikiä. Saattaa sieltä seasta löytyä joku nuorempikin (60-80v), mutta olen kiinnittänyt huomiota, että enin osa kuolleista on ollut 90-102v, jokunen 80 mukana ja toisissa (nuorempina) kuolleiden kuolinpaikaksi merkitty saattohoitopaikka (pääsääntöisesti syöpä, jota ei enää paranneta).
        Eikö ihmisten elinikä tässä ajassa lopu viimeistään sataseen? Kone on loppuun ajettu.
        Ei tässä maailmassa selviä hengissä, ei vaikka "asiantuntijat" lässyttää mitä. Sanoin jo koronan alkuajoilla, kun 500 "asiantuntijaa" lässytti mitä lässytti ja saman firmankin "asiantuntijat" lässytti mitä lässyttivät ja erilailla, että jokainen haluaa nimensä vain historian kirjoihin tai päästä eduskuntaan.

    • Anonyymi

      Olisiko korkea aika ohjeistaa kouluja sähkökatkojen ajaksi? Virtsa olisi juotava kun vessat ei toimi.

    • Anonyymi

      Toimittajat pääsee nauttimaan rokotteista sitä se valehtelu teettää karma tulee😂🤣

      • Anonyymi

        Sinun valehtelusi on tullut tiensä päähän. Sitä se valehtelu karma teettää.🤪😜

    • Anonyymi

      Yleisvaarallista tartuntatautia koitetaan pitää poliittisesti flunssana eli perus hengitystieinfektiona ja tämän järjettömyyden jäljet näkyvät, jos silmät ovat auki ja järki tallessa. Tuberkuloosi, polio tai isorokko eivät ole laimentuneet tuhansiin tai kymmeniin tuhansiin vuosiin, onneksi niihin on sentään nykyään tartunnat ja sairastumisen estävät rokotteet, covidiin ei ole. Talouden ja vapaan liikkuvuuden takia ihmiset altistetaan 1800-luvun tartuntatautien hoitoon eli pelkkien oireiden hoitoon. Järkky ylikuolleisuus kaikkialla, jota peitellään ja seli-selitellään siten ettei mitään tarvitse edelleenkään tehdä. Piikit ja passit eli kulkutaudin levitysluvatkin olivat vain osa ongelmaa, polttoainetta tai suoranaista napalmia heittäisi paloon - koronaroihuun.

      • Anonyymi

        Rokotteetvoi työntää anukseen niillä ei tee mitään koronan torjunnassa ne tuhoaa ihmisen oman immuniteetin ja sen jälkeen jokainen tauti on vaarallinen tuliko asia selväksi?😂🤣

    • Anonyymi

      Se miksi koronapiikki ei aiheuta kaikille ongelmia johtuu siitä,että kaikki rokote-erät eivät ole samaa ainetta ja mukana on myös plaseboa eli rokotteen ottaminen on Venäläistä rulettia kenelle osuu luoti kohdalle ja kenelle ei😂🤣

      • Anonyymi

        Olisiko sinulla muuta kerrottavaa, noin niinkuin tosiasioita.

      • Anonyymi

        Humputi pumputi huu😝😝😝😝😝😝😝😝😝😝😝

    • Anonyymi

      Ja tuosta lääkärilehden artikkelista, mikä meillä eroaa siis erityisesti Tanskasta ja Ruotsista,...

      ----Norja ilmoittaa koronakuolleisuuden kuolinsyiden perusteella kuten Suomikin nyt, ja siellä raportoitu koronakuolleisuus on vain puolet ylikuolleisuudesta. Tanskassa ja Ruotsissa koronakuolemat ja ylikuolleisuus vastaavat toisiaan.

      Suomessa ylikuolleisuus lähti jyrkkään nousuun syksyllä 2021, delta-variantin myötä. Ylikuolleisuus oli tuon vuoden jälkipuoliskolla 3100 kuolemaa, mutta koronakuolemia ilmoitettiin vain 783. Tälle erotukselle ei Jantusen tietojen mukaan ole esitetty selitystä. Tämän vuoden alusta lukien ylikuolleisuus ja koronakuolemat ovat paremmin seuranneet toisiaan.

      Hänen mukaansa Suomessa on suurin koronakuolemien ja ylikuolleisuuden ero Euroopassa.

      • Anonyymi

        Että länsmaista ollaan lähinnä Yhdysvaltojen kelkassa tämän ylikuolleisuuden suhteen, Mitä meillä jenkkien kanssa on yhteistä.

    • Anonyymi

      Tästä ei nyt sovi puhua Kun Sanna Marinin hallitus on hoitanut niin esimerkillisesti kuitenkin tämän korona-ajan ja sen pitäisi nyt vaalivoittoonkin sdp vielä siivittämän, toivoa sopii etteivät boomerit ehdy sitä ennen vallan olemattomiin.

      • Anonyymi

        Kasvavalle järkylle ylikuolleisuudelle on syy: GBD-agenda ja yksi vitun pikkupuolue hallituksessa on koko täystuhon syy eturyhmäbisneksineen, jonka edestä uhrataan ihan kaikki.
        https://yle.fi/a/3-12065788

        Hallinto ja THL:n poliittiset virkamiehet valitsivat viime kesänä laumasuojalinjan ns. hybridistrategian joka lainattiin Britanniasta. Tässä strategiassa emme voineet olla enää pienen vähemmistön panttivankeja ja meillä oli taas oikeus elää ja bailata maailmanlopun bileissä. Paskojen tartuntoja ja sairastumista estämättömien piikkien 80%:n kattavuus oli tekosyy aukaista kaikki, jotta bisnes pyörii ja ihmiset hyörivät, parveilevat ja matkailevat sekä erityisesti kuluttavat vanhaan malliin. Talouselämälähtöinen GBD-agenda kusi kaiken.

    • Anonyymi

      SDP hoiti vetovastuunsa niin huonosti että olemme tippuneet Jenkkilän tasolle kyvyssämme pitää kansalaiset elävien kirjoissa.

    • Anonyymi

      Vantaan raja kiinni ja vaalien siirto😂🤣

      • Anonyymi

        Ja sinut lukittuun pyöreään pehmustettuun huoneeseen.

    • Anonyymi

      Kun ylikuolleisuus vielä nousee ne vaativat loputkin 19% tiedemehulle eli pakkopiikille, ettei jää todistajia selvittämään mokia.

    • Anonyymi

      Yrittävät nyt nämä päättäjät ilmiselvästi livistää Ukrainan varjolla vastuusta tästä aiheuttamastaan fiaskosta kansanterveydelle. Ja kenelle tämän asian perinpohjainen selvittäminen ylipäänsä kuuluu. Ei kai nyt sentään samoille jotka tämän saaneet aikaan. Jokin puolueeton taho, onko sellaista olemassakaan. Oman maan viisaus kautta vilpittömyys ei taida nyt oikein riittää. Äkilliset kotiinkuolemiset ovatko ne lisääntyneet.

      • Anonyymi

        Ettei olla valmiita aloittamaan jopa rajattu sota Euroopassa Venäjän kanssa, jotta ylikuolleisuus katoaa sodan aiheuttamaan ylikuolleisuuteen ja jälleenrakentamisen puuhiin. En ihmettele enää mitään, niin outoja asioita tapahtunut 2010-luvun jälkeen, kuin kansojen zoomia käännettäisiin tarkoituksella. Ensin eurokriisi, sitten lähi-idän ja Pohjois-Afrikan epävakauttamisen kansannousut ja 2015 pakolaismassainvaasio, Euroopan terroristi-iskut ja ISIS, koronapandemia, WOKE/Cancel/BLM/HLBTIQ-agenda, Green Deal, mRNA-piikitykset ja piikkipassidystopia, ylikuolleisuuden nousu 2021 kesästä alkaen, Ukrainan sota ja Venäjäpakotteet sekä Venäjäuhka, jätti-inflaatio joka tosin alkoi jo ennen Ukrainan sotaa, polttoaineen hinnannousu, sähkön jättihinnat ja nyt Kiinan ZeroCovid-politiikan lopetus ja sadat miljoonat tartunnat sekä miljoonat koronakuolemat ja mahdollinen uhka epidemia-aallon ja uusien muunnosten leviämisestä Kiinasta ympäri maailmaa. On sen verran paljon kriisiä, kriisin perään että onko tämä masinoitua?

    • Anonyymi

      Ylikuolleisuuden syy on väestönvähennyspiikki jota kutsutaan koronarokotteeksi ja todellisuudessa sillä ei ole mitään tekemistä rokotteiden kanssa mRNA on aivan muuta😂🤣

    • Anonyymi

      Vaatiiko.

      Tauti taitaa olla jo kaikilla.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Sinun psykoosi on jo toivottoman pitkällä😵‍💫😵‍💫😵‍💫😵‍💫😵‍💫😵‍💫😵‍💫😵‍💫😵‍💫😵‍💫😵‍💫😵‍💫

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun psykoosi on jo toivottoman pitkällä😵‍💫😵‍💫😵‍💫😵‍💫😵‍💫😵‍💫😵‍💫😵‍💫😵‍💫😵‍💫😵‍💫😵‍💫

        Ei tuo pöljä enää ymmärrä mistään mitään kun tekee yötä päivää koronahaitta tutkimusta. Pää sillä on mennyt sekaisin.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ja sinulle uudet aivot.😱😱😱😱😱😱😱😱😱😱🥺

    • Anonyymi

      En ymmärrä miksi tuota ihmetellään, oli vaarallinen tauti johon rokottamattomat kuolivat, siitä se 'ylikuolleisuus'.

      • Anonyymi

        THL tilasto näyttää ihan muuta😂🤣

      • Anonyymi

        Oletko muuten tutkinut miten paljon muut taudit on lisääntyny se on mielenkiintoinen tilasto😂🤣

      • Anonyymi

        THL Sampo -tilastot kertovat että pääosa 85-90% kuolleista on rokotettuja, rokotekattavuus 81%. Trendi on samanlainen myös muissa maissa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko muuten tutkinut miten paljon muut taudit on lisääntyny se on mielenkiintoinen tilasto😂🤣

        Ei tarvitse tutkia kun sinä pidät siitä huolen. Tietenkin me muut otamme juttusi typerinä pöljän hohotuksina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        THL tilasto näyttää ihan muuta😂🤣

        Hohooo hohoo hohohoho hoo hilipati tippan🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        THL Sampo -tilastot kertovat että pääosa 85-90% kuolleista on rokotettuja, rokotekattavuus 81%. Trendi on samanlainen myös muissa maissa.

        Minkä vuoksi kun se on sinun elämäntyö.

    • Anonyymi

      >Ylikuolleisuus pohjoismaissa alkoi kasvaa keväällä 2021, ei ennen sitä.

      https://ourworldindata.org/grapher/cumulative-excess-deaths-covid?country=FIN~DNK~NOR

      >Kuolemat alkoivat lisääntyä vasta toukokuussa 2021, joitakin viikkoja toisen rokoteannoksen jälkeen ( ≫185711933 ≫188800427 ≫188802548)

      >Kuolemat eivät olleet koholla talvella vielä 2019-2020 tai talvella 2020-2021. Sen sijaan rokotuskampanjan jälkeen, talvella 2021-2022 ylikuolleisuutta oli useita tuhansia henkilöitä

      https://www.ossitiihonen.com/2021/07/02/talvella-2020-2021-ei-edelleenkaan-ylikuolleisuutta/

      >Talvella 2020-2021 ei edelleenkään ylikuolleisuutta

      https://www.ossitiihonen.com/2022/06/23/talvella-2021-2022-karmeaa-ylikuolleisuutta/

      >Nyt viime talvena 2021-2022 kokonaiskuolleisuudessa näkyy voimakas nousu. Mikä erottaa viime talven edellisistä? Mikä selittäisi viime talven kuolleisuuden nousun verrattuna aikaisempiin vuosiin?

      Luottaminen koronarokotteiden antamaan suojaan ja rokotekattavuuteen. Esim. Futiksen EM-Pietarin kisaturistit päästettiin 2021 kesäkuussa rajan yli massoittain täpötäysissä busseissa, vaikka tiedettiin delta-aallon riehuvan jo Venäjällä. Tuleehan siitä ylikuolleisuutta kun suojaustoimista ei välitetä enää yksilötasolla tai rokotekattavuuteen luottaen viranomais/poliitikkotasolla, kun uskotaan Keisarin uusiin piikkeihin, jotka ovat niin..niin tehokkaita ja niin..niin..suojaavia.

    • Anonyymi

      Ylivoimaisesti suurin osa koronapotilaista on rokotettuja
      Sairaalahoitoa vaatineet tartunnat,
      Rokotettujen ja rokottamattomien osuudet potilaista:

      tammi-22
      Rokotetut: 61,1 % -- Rokottamattomat: 38,9 %

      helmi-22
      Rokotetut: 66,7 % -- Rokottamattomat: 33,3 %

      maalis-22
      Rokotetut: 75, 7% -- Rokottamattomat: 24,3 %

      huhti-22
      Rokotetut: 82,1 % -- Rokottamattomat: 17,9 %

      touko-22
      Rokotetut: 87,8 % -- Rokottamattomat: 12,2 %

      kesä-22
      Rokotetut: 87,4 % -- Rokottamattomat: 12,6 %

      heinä-22
      Rokotetut: 87,8 % -- Rokottamattomat: 12,2 %

      elo-22
      Rokotetut: 88,5 % -- Rokottamattomat: 11,5 %

      syys-22
      Rokotetut: 88,9 % -- Rokottamattomat: 11,1 %

      loka-22
      Rokotetut: 90,5 % -- Rokottamattomat: 9,5 %

      marras-22
      Rokotetut: 90,3 % -- Rokottamattomat: 9,7 %

      -

      Rokotettuja väestöstä yleensä: 79,5 % (Lähde: Yle 14. jouluk. 2022.)

      Datalähteet:

      https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/epirapo/covid19inci/fact_epirapo_covid19inci?row=quadrimestermonth-669811.678958.701573.702008.737117.738497.747989.748300.758280.769115.817253.&column=incivacstatus-639350&filter=measure-639169#

      https://yle.fi/a/3-11300232
      "Rokotettujen osuus väestöstä Suomessa"
      (Yle, Päivitetty 14.12.2022)

      • Anonyymi

        >Ylivoimaisesti suurin osa koronapotilaista on rokotettuja

        Myös kuolleista ja mikä onkaan ylikuolleisuudesta, jonka yhä useampi epäilee jo johtuvan covidista siis paskoista piikeistä, jotka ovat kuin tarina Keisarin uusista vaatteista illuusio (turvasta ja suojasta) jota ei ollutkaan. Mutta ne tosifiksut jotka uskoivat kuviteltuihin Keisarin uusiin vaatteisiin (tässä tapauksessa rokotteisiin) uskalsivat elää, bailata, parveilla, matkailla ja tärkeintä kuluttaa. Yleisvaarallisen tartuntataudin annetaan vapaasti riehua ja levitä luottaen rokotekattavuuteen, vaikka piikkien antama suoja on olematon. Se ei estä tartuntoja, sairastumista tai oireita (lukemattomia omakohtaisia kokemuksia) eikä näköjään juuri vakavia oireita tai koronakuolemia, joka voi tulla myös yli 30 päivää virallisesta positiivisesta testistä esim. 12 kk sisällä uusintatartunnasta/tartunnoista, joita THL:n tilastointi ei huomioi. Koronassa tai sen jälkitautina voi kuolla myös sydän- ja verisuonitapahtumaan jne. joita ei voi suoraan liittää koronaan koronakuolemana. piikkien haitat, kun synteettistä SARS-CoV-2 viruksen muokattua piikkiproteiinin osaa koodataan kehossa verisuoniin päätyen ja niissä oleviin ACE2 reseptoreihin sitoutuen, jossa ne aiheuttavat tulehdusreaktioita.

    • Anonyymi

      PCR testi oli myös kusetus jopa sen tekijä on sanonu et se antaa vääriä tuloksia eikä sitä voi käyttää hakkui muuten Faucin pystyyn ja Amerikassa PCR testi lopetettiin😂🤣

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Ja tosiaankin sinä uskot kaikkea mitä kirjoitellaan. Kannattaisi tehdä jotakin muutakin kun lukea yökaudet roikkua lukemassa jenkkien valetohtorien tekstejä. Mutta hupinsa kullakin.

    • Anonyymi

      Hyväuskoisia hölmöjä kusetetaan aina?🤦🤦🤦

    • Anonyymi

      Voi kun joku kävisi kertomassa kiinalaisillekin että korona on vain lievä flunssa. Siellä on sairaalat täynnä, ruumishuoneet täynnä, krematoriot täynnä ja ennustetaan että muutamassa kuukaudessa kuolee pari miljoonaa koronaan.

      • Anonyymi

        Höpöä, Kiinassa kuolisi muutenkin tuossa ajassa sama määrä ihmisiä.

    • Anonyymi

      Vasta hautaustoimiston yrittäjä sanoi että jatkuvasti jonossa asiakas

      • Anonyymi

        Eikä hautaustoimiston yrittäjä ole onnellinen töistä. Ja kaikkea soopaa sinäkin kirjoitat.

    • Anonyymi

      Ambulanssin ajot liittyneet kummasti kertoi eräs toimija

      • Anonyymi

        Älä usko kaikkea mitä kerrotaan.

    • Anonyymi

      Koronahuuman aikana tiedettiin kyllä nupilleen, kuka oli kuollut koronaan, mutta enää ei muka tiedetäkään kuolinsyitä. Maahanmuuttajien taustat onneksi tiedetään.

      • Anonyymi

        Niin kun jokainen kuollut joka oli koronapositiivinen kirjattiin koronakuolleeksi, olipa kuolinsyy mikä tahansa. Näin meutä huijattiin ottamaan lisää toimimattomia vaarallisia rokotuksia.

        Älä jaksa höpöttää turhaa soopaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kun jokainen kuollut joka oli koronapositiivinen kirjattiin koronakuolleeksi, olipa kuolinsyy mikä tahansa. Näin meutä huijattiin ottamaan lisää toimimattomia vaarallisia rokotuksia.

        Koronakuolemien määrä on edelleen hyvin korkea, vaikka THL:n tilastoista on poistettu muut kuolemat ja kuolintodistuksista katsottu vain varmat koronaan kuolemat. Monet asiantuntijatahot pitävät myös suurta ylikuolleisuutta koronasta johtuvana, koska osaa kuolemista ei voi suoraan liittää koronaan, vaikka ne siitä johtuisivatkin.

        https://www.koronatilastot.fi/fi/sairaala/

    • Anonyymi

      Aika huonosti organisoitu jos piikillä oli tarkoitus vähentää väestöä.

      Minä olisin jakanut myrkkypiikit kaikille jotka elävät yhteiskunnan tuilla.
      Mutta ei roiskitaan myrkkyjä miten sattuu, eihän siinä ole mitään logiikkaa.

      Mutta ei ole mitään logikkaa noilla piikkipekoisillakaan, niin älyttömiä juttuja.
      Jostain kumman syytä jäänyt takaa-alalle se meduusajuttu vai mikä lie että lisääntyy ja kasvaa verisuonissa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jetin syöksy saanut lisää vauhtia

      Huh huh - uusimmat uutiset viittaa siihen aika vahvasti, että nyt mennään lujaa kyytiä kohti pohjaa! Mutta eipä sitä koskaan tiedä, jospa sieltä viel
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      4189
    2. Nainen tuutko mun vaimoksi

      Ostin jo sormukset ja rakastan sinua ♥️♥️♥️♥️
      Ikävä
      81
      1830
    3. Mulla on ikävä sinua

      Kun oli edes joku yhteys. Nyt ei ole enää mitään, ja tuskin tulee koskaan olemaan. Katsoin kuvaasi ja tulin niin iloiseksi, mutta samalla haikeaksi.
      Ikävä
      35
      1289
    4. Suomi kuihtuu ilman maahanmuuttoa

      Aika pahan laittoi Iltalehti persuille :-D https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/87de288c-7c6f-4ed3-b81c-72bea585649a
      Maailman menoa
      468
      1097
    5. Sille jollekin, edelleen tunnistat kyllä

      Jatkamme siitä mihin jäimme. Tekniikkakin meni kauhusta polvilleen kun rikoimme rajat. Edelleen on vielä verkko avaamatta. Nyt huomaat, että pidät si
      Ikävä
      173
      1057
    6. Uusi viihdesarja-tietovisa Hengaillaan sai murskakritiikkiä somessa. Mitä itse tykkäsit?

      Ylen uusi Hengaillaan starttasi lauantaina. Jenni Poikelus juonsi ja Riku Rantala tuomaroi. Ohjelma sai murskakritiikkiä somessa. Mitä itse tykkäsit
      Tv-sarjat
      52
      1034
    7. Hyvää iltaa

      Onko tullut edistymistä kaivattunsa kanssa? Tämä kysymys erityisesti yhdelle miehelle täällä. :)
      Ikävä
      88
      945
    8. Törmäsin lauseeseen

      "Kun ihmiset tietävät tehneensä sinulle väärin, he välttelevät sinua". Taitaa olla totuuden siemen.
      Ikävä
      75
      881
    9. Ikuisuusaihe yön pimeiden tuntien mausteeksi

      Kuka nyt sitten on koijannut, ketä ja miten, se on aina hyvä debatin paikka. Ei ne miehetkään puhtaita pulmusia tuolla saralla ole, siksi kummeksuttaa
      Sinkut
      169
      773
    Aihe