Käytännössä kaikki suomalaiset haluavat, että julkishallintoa supistetaan niin, että rahat riittävät sen pyörittämiseen ilman veronkorotuksia.
Vain Sanna Marin ei henkilökohtaisesti usko.
Suomalaiset, Marinia lukuunottamatta, ovat huolissaan taloudesta
16
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Pitäisi saada Marinia hiukan avautumaan asiasta.
Marinia pidetään yleisesti ihan fiksuna ihmisenä, mutta kun hän tuo esille tärkeässä asiassa henkilökohtaisen mielipiteen, joka on jyrkästi ristiriidassa tutkijoiden kanssa, niin se kaipaa perusteluja.
Marin, miksi tässä asiassa sinun mielipiteesi, ja vieläpä henkilökohtainen mielipiteesi, olisi merkittävämpi kuin tutkittu tieto?- Anonyymi
Bomiin kuitenkin on niin
Vai neljä vuotta kohta
Tarkemmin 3,5 vuotta
Aiemmin ollut neljä hallitusta jotka tuhonneet suomen
Marin måperinyt kaatopaikan jota yrittää pitää järjestyksessä
Sipilä kun korotti yritystuet kymmenkertaisesti eikä työllisyys parantunut vaikka vetosi yritystukien tarpeellisuuden. Tosin pörssiyhtiöt tekivät ennätystuloksen mutta sillä ei ollut mitään hyötyä maan talouteen kun voitot siirtyy verotta ulkomaille piiloon pois Suomen kansantalouden kierrosta.
Siis maata tuhonneet oikeisto hallitukset 2oo3 alainen Vanhanen ja Vanhanen, katainen2o11 ja Sipilä kaikki oikeisto hallituksia.
Etsiis muista .
Teini kysy vaikka äidiltäsi
Äänestä sdp
- Anonyymi
Marini voittaa Ukrainan sodan,se maksaa ja pakotteet.mitkä hankki!
- Anonyymi
Mihin tässä yhteydessä "se" viittaa?
- Anonyymi
Yeitystukia marin maksaa aivan liikaa oeritään ne takaisni kun ei nistä hyötyä ja urpokin kokonaa unohti että valtionnvelaka nenee voitollisillemyriyyksille i miljardii ilmaisraahnjika vuosi
Annetaan yritystuetbjoskusnkansale ostoboiman korjamiseen
Varmasti autaamyritykaiö ja kaupan alaa enmän kuin soisilistahnsuoraan jihdon bonuksiin - Anonyymi
Suurin osa suomalaisista haluaa Marinin jatkavan pääministerinä vaalien jälkeenkin. Orpo on toiseksi suosituin pääministeriksi gallupin mukaan. Keskustalaisista suosituin oli puolustusministeri Kaikkonen saman gallupin mukaan. Suomalaiset siis näyttävät kannattavan puolustusmenojen kasvua yli kuuteen miljardiin.
Kokoomuksen intressiryhmään kuuluvat pääomasijoittajat ja yritykset, joten yritystuet eivät ainakaan vähenisi nykyisestä noin kahdeksasta miljardista, jos Orpon puolue olisi hallituksessa pääministerinä tai valtiovarainministerinä.
Persut todennäköisesti toimisivat vaalien jälkeisessä porvarihallituksessa kuten toimivat Sipilän hallituksessakin toimivat — kokoomuksen apupuolueena: kiky-sopimukset, aktiivimalli, ei-palkankorotuksia, vuosilomapäiviä pois jne.
Minkälaista LEIKKAAJAHALLITUS TA äänestäjät haluavat, eli leikataan rikkailta vai pienituloisilta? Leikataanko varallisuudesta vai halutaanko leipäjonoja lisää ja työttömille uusia sanktioita? Vaihtoehtoina on uudistaa verotusta siten, että verot kerätään oikeudenmukaisesti ja veronmaksykyvyn mukaan ilman rikkaiden veroetuja ja verotukija, jotta perusturvaa voidaan parantaaja valtion velkataakkaa vähentää. Verottomia sijoitustilejä ja -kuoria emme tarvitse, jotta Suomen velkataakka ei kasva.- Anonyymi
Sanna-fani: kerro perusteet tutkimukselle, että suurin osa haluaa Marinin jatkavan?
- Anonyymi
Käytännössä suomalaiset tuskin haluavat supistaa:
- KOULUTUKSESTA (kouluttamattomat jäävät kortistoon työttömiksi yhteiskunnan ulkopuolelle)
- TERVEYSPALVELUT (ilman julkista, kaiken kattavaa sairaanhoitoa, osa suomalaisista jää ilman tarvitsemaansa hoitoa). Erityisesti hammashuoltoon on tulee kuntien ja sote-alueiden panostaa enemmän
- KUNNALLISPALVELUISTA kaavoitus, infra, kuntalainsäädäntö
- OIKEUSTOIMI ja DEMOKRATIA kuntavaalit ja edustus valtuustoissa, toimielimissä ja kunnanhallituksissa
- SIVISTYS JA KULTTUURI - aikuiskoulutus, työväenopistot, harrastustoiminta jne.
LASTENHUOLTO JA KOULUT LASTENTARHAT, neuvolatoiminta jne
Kuntatyöntekijät maksavat tuloistaan sekä korkean progressiivisen veron että välillisen arvonlisäveron, eli eipä niistä kuntien työntekijöiden palkoista ja eläkkeistä tileille jää rahaa makaamaan, eikä säästöön eläkerahastoihin tai verottomille sijoitustileille.
Toista se on kuntajohtajilla ja sote-alueiden johtajilla, joilla on jopa neljä-viisi kertaa suurempi palkka kuin esim. sairaanhoitajalla, opettajalla tai kirjastonhoitajalla.
Kun sote-palvelut ja niiden myötä puolet verotuloista siirtyvät hyvinvointialueille, joissa on omat johtajansa ja omat valtuustot, niin kuntien valtuutettujen määrä pitäisi puolittaa. Pienemmät palkat ja palkkiot kunnanjohtajille, kunnanhallitusten ja valtuustojen jäsenille, kun päätösvalta sote-asioissa poistuu.- Anonyymi
Koulutuksesta voi supistaa mainiosti sillä koulutettavien määrä pienenee jatkuvasti. Vaikka supistaisikin, niin yhtä koulutettavaa kohden rahamäärä voi silti kasvaa. Sama pätee lasten hoitoon. Lyhyt beibibuumi ei muuta sitätosiasiaa, että syntyvyys pienenee.
Aikuisten harrastustoiminnan ja itsensä viihdytämisen tukeminen ei kuulu julkishallinnon tehtäviin. Kaikki voivat aivan hyvin maksaa vapaa-ajan viettonsa itse kuten suurin osa ihmisistä nyt tekeekin. Verotusta pitää keventää niin, että ihmisille jää enemmän varaa itsensä viihdyttämiseen. Se on parempi kuin poliittisesti päätetyt sopivat viihdyttämismuodot.
Terveysmenot tulevat kasvamaan koska väki ikääntyy ja meillä kuvitellaan, että pystyttäisiin hoitamaan kaikki sairaudet parhaalla mahdollisella tavalla ilmaiseksi. EI pystytä nyt eikä tulevaisuudessakaan. Soteuudistusta pitää kuitenkin viilata tutkitun tiedon perusteella niin, että alueita on vain kuusi. Silloin ei enää tarvita ylimääräräistä väliporrasta, joka nyt luotiin poliitikkojen parkkipaikaksi.
Siitä päästiinkin hyvällä aasinsillalla ns. paikallisdemokratiaan. Paikallisus pitää käsittää suurempana kokonaisuutena. Kaikkien halukkaiden ei tarvitse olla kunnanvaltuustossa koska on ihan varmaa, ettei halu ole järjen tae eikä pelkkä kiinnostus tee päteväksi. Pitää olla kilpailua, niin saadaan parhaat kyvyt esiin.
Sosiaaliturvaa pitää päivittää niin, ettei se korvaa työntekoa. Sosialismin aatteen mukaisesti kaikki pitää saada töihin, vaikka sitten tarvittaisiin vielä tukea asumiseen tms. Eihän ihminen, jonka taidot riittää hädin tuskin aloitustason töihin, voi maksaa palkallaan kuusilapsisen perheen asumista Helsingin keskustassa. Siihen ei riitä edes kovapalkkaisen ansiot. Toisaalta kaikkea ei tarvitse tukea ja Korsossakin on hyvä asua.
- Anonyymi
EI PIDÄ OLLA HUOLISSAAN TALOUDESTA. LI ANDERSSON TIETÄÄ, ETTEI VELKAA TARVITSE MAKSAA KOSKAAN POIS.
SANNA MARIN, SE ON MILJARDIT VIENYT SVEITSIIN, VAI MINNE LIENEE. EI SILLÄ OLE RAHASTA PULA.
NE OVAT VAIN NUO TAVALLISET KANSALAISET, PERSEAUKIISET HUOLISSAAN, VAPPUSATASELAISET. NE JOTKA EIVÄ PYSTY ENÄÄ ITSE MAKSAMAAN SÄHKÖLASKUJAAN.
RAHAA, SITÄ MITÄ KÖYHÄT RAHAKSI SANOVAT, SE ON KESKITYSTI, EI KOKONAISVALTAISESTI.......
SE ON VENÄJÄ KESKITTÄNYT RAHAT. niin ne syyttää, vaikka oma syy
siiii....siiis....syyyss .....ei köyhille......"boomerit ja köyhät pankaa jäitä hattuunne"....hii..hii.... - Anonyymi
Oikeistiåo jikoomus haluaa säöstäö kaiken yritystukkinäämikis urpo unohti että valtion velaa köytetäön myös yritystukiin 8 miljardii vuodessaääjis ei niin t ätkeetä voitais perii baikkanakaisin kun ei ole ollit m i tään hyötyy
- Anonyymi
Sori, mutta tosta ei saa mitään selvää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sori, mutta tosta ei saa mitään selvää
Demari "kiljuissaan" ?
- Anonyymi
Marini ei jatka kuin iltapäivälööpeissä biletyksillään!
- Anonyymi
julkinen talous kuralla, siihen vaikuttaa eduskunnan kansanedustajien määrä ja heidän assistenttinssa, ministerit ja heidän kaikkien 5-8 avustajaansa, monenmoiset virkamiehet jotka vähän väliä paljastuvat käyttäneen suomen varoja omiin henkilö kohtaisiin menoihinsa esimerkiksi taksukulut 2000 kuukaudessa ja kaikenlaiset kalliit koulutukset ja lentomatkat ulkomaille , sen lisäksi ateriaedut ja asumisedut .
Sotella JULMETTU määrä johtajia N.20 000 KUUKAUDESSA JULKISIA MENOJA per kuukausi. sekä paljon muuta mistä ei edes tiedä.
TAVIS SAA BRUTTONA 1700-2500 KESKIMÄÄRIN JA ELÄKELÄISET 700- 1700
siitä revitään kaikki .... köyhyys lapsiperheisssä tuo paljon huolta mutta pääasia että herroille menee hyvin Mamut saa kaikki, ruuan ,kalliin vuokra-asumisen,sähkön ja veden, tulkit, päiväkotihoidot, koulutuksen, lapsilisät,elatustuet monestakin lapsesta per perhe, terveydenhoito taattu kun on ympärivuorokautinen palvelu vaikka suomalaiset kärvistelee hammashoito ja leikkausjonoissa ja vanhukset kotonaan ilman mitään apuja polvi ja lonkkakivuissaan , EI KUKAAN KYSY KUINKA 80 V SUOMALAINEN PÄRJÄÄ KOTONAAN
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1172625
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861094
- 81054
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63923- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799