Ne kun eivät osaa tehdä mitään oikein. Ne ei onnistu missään asiassa. Jotenkin tekisi mieli auttaa niitä edes vaalien järjestämisessä kun ne ei osaa tehdä sitäkään asiaa oikein. Ei onnistu talojen rakentaminen eikä mikään muukaan mikä liittyy tekniikkaan.
Tekee surulliseksi.
Minua niin säälittää nuo venäläiset
28
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Sitä saa mitä pilaa.
Ei venäläisillä ole minkäänlaista kokemusta demokratiasta tai rehellisistä vaaleista. Antaa heidän tukehtua kansantuotteeseen. - Anonyymi
No kun ei johtaja osaa Käyttää tietokonetta
- Anonyymi
Niinpä. Varmaan nekin haluaisi olla kehityksessä mukana. Ainakin voisi olettaa.
- Anonyymi
Ryssälä on otettava sivistyneiden länsimaiden taholta huostaan
- Anonyymi
Nassukka, oli ne ensin avaruudessa ja maa on täynnä huipputiedemiehiä, niin panneet vielä jenkitkin kuriin. Tsuhna nyt sekoilee, kun ei mittään mistään tiedä, menes nassukka kämmenelle.
- Anonyymi
Kuinka nuo tiedemiehet eivät ala sivistää tuota Putinia. Nykyaikana ei tuollaisia sotia käydä. On aivan hullun hommaa tuhota sukulaiskansan maa tuusan nuuskaksi ja tappaa siellä ihmisiä kuin russakoita.
Venäjällä ei ilmeisesti löydy viisaita ihmisiä lainkaan. Ovatko kaikki venäläiset luonteeltaan terroristeja kuten heidän johtajansa Putin ja hänen kumppaninsa. Eikö heille ole minkäänlaista sivistystä opetettu????
Eikö Putin tiedä, että , että raamattu kieltää tappamasta???Tappaminen on syntiä???? Eikö KIRILL ole opettanut??? Ei taida enää Kirilillä olla valtaa antaa synninpäästöjä Putinille eikä juuri muillekaan, koska on siunannut ukrainalaisten tappamisen ja heidän kotiensa hävittämisen.
Tuollainen pappi ei ole enää Jumalan armon arvoinen.
- Anonyymi
Sama täällä. Minuakin säälittää ne tavalliset venäläiset jotka hankkivat ruokansa roskiksista ja mistä nyt sitä saavatkaan.
- Anonyymi
Et ole näköjään koskaan tavannut venäläisiä.
Kirjoituksesi on idioottimainen ja kertoo sinusta paljon. Kaiken. - Anonyymi
Osaa ne viedä katalysaattorit, messinkikaiteet ja kupariset kattopellit paremmin kuin kukaan.
- Anonyymi
Niin ja mikä todella huvittavaa!!! raahasivat kylpyammetta kaksista miehin Ukrainasta, Tankkiinko lienevät sitä kuljettaneet, mutta varmaan ammeen matka kävi Venäjälle.
ka
Naurussa oli pitelemistä. Kaikki niille kelpasikin, kun tuon sodan alkuaikoina naisten alusvaatteet housuja myöten mukaansa haalivat.
On sitä aikoihin eletty ja sotasaaliitkin ovat muuttuneet hyvin arkipäiväisiksi. Lienevät Venäjällä sotapojat kovin puutteessa kaikesta tavarasta, kun piti varastaa ihmisiltä kaikki mahdollinen, minkä mukaansa vain pystyivät ottamaan.
Saisi Putin hävetä, kun pitää kansansa niin puutteessa, että pitää ryhtyä varastamaan kaikenlaista kotitavaraa. Mihin ne suuret Venäjän tulot ovat haihtuneet, kun kansa noin köyhänä elelee. Vaikka turha sitä on kysellä, ne varathan ovat menneet parempiin suihin, hallitusherrojen kukkaroihin.
- Anonyymi
Minua säälittää nuo suomalaiset kun ovat niin mätäpaska kansa jonka saisi hävittää maailman kartalta.
- Anonyymi
Taitaa vaan olla niistä "hävittäjistä" puute.
😁😁 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa vaan olla niistä "hävittäjistä" puute.
😁😁No...Venäjä voisi suunnata ydinohjuksen vaikka kohteisiin kuten Loviisan ydinvoimalaan niin se olisi kokolailla siinä massiivisten vaikutusten kautta. Mitä parasta Natokaan ei siihen a) ehtisi puuttumaan b) ei puuttuisi muutenkaan sopimus ei kata tilanteita jossa käytetään ydinaseita. Kylläpä naurataa joo heh heh.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No...Venäjä voisi suunnata ydinohjuksen vaikka kohteisiin kuten Loviisan ydinvoimalaan niin se olisi kokolailla siinä massiivisten vaikutusten kautta. Mitä parasta Natokaan ei siihen a) ehtisi puuttumaan b) ei puuttuisi muutenkaan sopimus ei kata tilanteita jossa käytetään ydinaseita. Kylläpä naurataa joo heh heh.
Ei ryssällä edes ole mitään ydinohjuksia. Ne on valhdelleet sen kuten kaiken muunkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ryssällä edes ole mitään ydinohjuksia. Ne on valhdelleet sen kuten kaiken muunkin.
Ei kannata uskoa kaikkea mitä länsimedia väittää. Tuo on täysin mahdollinen. Se aiheuttaisi kivat tuhot koko Suomen alueelle. Ei sen kummempaa operaatiota tarvittaisi. Kaikki olisi hetkessä ohi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ryssällä edes ole mitään ydinohjuksia. Ne on valhdelleet sen kuten kaiken muunkin.
Suomi on siitä kummallinen maa että, joltain Aaltolalta kysytään mitä Putin ajattelee, mitä Putin tekee... mistä tollanen ukko kirjanoppinut kenellä ei ole minkäänlaista kokemusta sotilasoperaation johtamisesta voisi nuo asiat tietää paremmin kuin kuka tahansa medioiden seuraaja. Varmasti Aaltola luikkisi ensimmäisenä karkuun jos joku hyökkäys tapahtuisi.
- Anonyymi
Pösilö. Älä nolaa itseäsi yhtään enempää. Voisitko muuttaa Suomesta jonnekin, ihan sama minne. Olet vain riippakivi meille muille.
- Anonyymi
Voin lohduttaa sinua sillä, että kansainvälinen avaruusasema perustuu venäläiseen tekniikkaan ja sinne lennetään venäläisellä kalustolla.
- Anonyymi
No eihän ne ole osanneet koskaan tehdä mitään laadukasta. Ryyppääminen kyllä onnistuu.
- Anonyymi
Onneksi Suomi osaa! Ensimmäisenä tulee mieleen hometalot. Niitä ei ole muualla maailmassa saatu aikaiseksi.
- Anonyymi
Venäläisten tekemisistä käytetään sanaa "ryssiminen"
- Anonyymi
Venäjä osaa raiskata, raunioittaa ja tuhota.
Siinäpä sen osaamiset. - Anonyymi
Niille pitäisi järjestää ruokakeräys suomessa. Rajan yli pitäisi ruoan ja lääkkeiden kuljettaminen sallia. Lapsille edes jotain piirustusvälineitä ja naisille kuukautissuojia. Ei kenelläkään voi olla niin kylmä sydän, että ei voisi auttaa ihmisiä hädässä.
- Anonyymi
No säälittäähän ne tietysti. Minua henkilökohtaisesti säälittää niiden alhainen ÄO. Koulunkäynnillä se asia ei ratkea koska kyseessä on geneettinen ominaisuus.
- Anonyymi
Hyvin onnistuivat mm. nazien karkoituksissa ja teloituksissa saksassa ja mm baltian maissa.
Pysäyttivät myös ne meidän wannabenazit, jotka olivat menossa peräti "uralille saakka" tekemään oikein "suur-suomea" siinä "jatko" sodassa, eli hullu-hitlerin operaatio barbarossassa.
https://youtu.be/SgHWSJBlnas
Tällä hetkellä on menossa operaatio bagration v2 - Anonyymi
Ei niiden elämässä ole mitään muuta kuin kaasu ja öljy ja maailman massiivisin rikollisuus. Niillä ei pitkälle pötkitä nykymaailmassa.
- Anonyymi
Venäläinen osaaminen rajoittuu ryssimiseen.
- Anonyymi
Venäläinen on niinkuin sellainen "melkein ihminen" joten ei yhtään säälitä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,342200Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.921995Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881961MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131673Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241637Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4911527Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11514Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?491330Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.761228Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351199