YouTubissa on nyt videoita jotka näyttävät Sam Batemanin pidätyksen poliisin kameroiden näkökulmasta. Näissä näkyy että hän kuljetti useita naisia/tyttöjä (vaimojaan) pidätyksen aikana autonsa perävaunussa.
Sekä Samuel Bateman että Warren Jeffs jatkavat MAP-kirkon traditiota jonka mukaan Joseph Smithin kirjoitukset ("Mormonin kirja", "Oppi ja Liitot", jne) ovat Jumalan sanaa. Ja tämän logiikan mukaan sitten se mitä hän kirjoitti mm. Oppi ja Liitot kirjan luvun 132 jakeissa 61-63 oli myös Jumalan sanaa.
Mormonit kieltävät että heillä olisi mitään tekemistä Sam Batemanin tai Warren Jeffsin kanssa, mutta nuo kaksi kuitenkin perustavat uskontonsa Joseph Smithin elämäntapaan ja kirjoituksiin.
Näissä jakeissa lukee:
61 Ja vielä, mitä tulee pappeuden lakiin – jos kuka tahansa mies ottaa vaimoksi neitsyen ja haluaa ottaa vaimoksi toisen, ja ensimmäinen antaa suostumuksensa, ja jos hän ottaa vaimoksi toisen, ja he ovat neitsyitä eivätkä ole vannoneet valaa kenellekään muulle miehelle, silloin hänet julistetaan syyttömäksi; hän ei voi tehdä aviorikosta, sillä heidät on annettu hänelle; sillä hän ei voi tehdä aviorikosta sen kanssa, joka kuuluu hänelle eikä kenellekään muulle.
62 Ja jos hänelle annetaan kymmenen neitsyttä tämän lain mukaan, hän ei voi tehdä aviorikosta, sillä he kuuluvat hänelle, ja heidät on annettu hänelle; sen tähden hänet on julistettu syyttömäksi.
63 Mutta jos yksi tai joku näistä kymmenestä neitsyestä vaimoksi mentyään on toisen miehen kanssa, hän on tehnyt aviorikoksen ja hänet hävitetään; sillä heidät on annettu heidän miehelleen, jotta he lisääntyisivät ja täyttäisivät maan minun käskyni mukaan ja sen lupauksen täyttämiseksi, jonka Isäni antoi ennen maailman perustamista, sekä heidän korotuksekseen iankaikkisissa maailmoissa, jotta he voivat synnyttää ihmissieluja; sillä tässä jatkuu minun Isäni työ, jotta hänet kirkastettaisiin.
Fundis-MAP-kirkon johtajat Bateman ja Jeffs kumpikin vankeudessa
6
206
Vastaukset
- Anonyymi
Yksi video Sam Batemanin pidätyksestä:
Group of Arizona FLDS girls found in Washington Airbnb
https://youtu.be/-6K4bx_MRMY- Anonyymi
Ja toinenkin
New body camera video in Samuel Bateman arrest
https://youtu.be/1Wf9Ko_DyIU
Ja kolmas (pidempi)
Polygamist Cult 'Prophet' Caught Towing Underage Girls in Trailer — Full Bodycam
https://youtu.be/RgcYJSbi3zI
- Anonyymi
Joseph Smithin mukaan naisten raskaaksitekeminen on Jumalan tahto, koska, kuten hän tuossa "Jumalan" sanassaan kirjoitti, tämä on siksi "jotta he voivat synnyttää ihmissieluja".
Toinen iso yhtäläisyys Warren Jeffsin, Sam Batemanin, ja Joseph Smihtin kanssa on että kaikki kolme väittivät olevansa Jumalan profeettoja, ja kaikilla kolmella on seuraajia jotka uskovat tämän olevan totta.
Koska ihmiset ovat höynäytettäviä. Uskovat mitä heille sanotaan.
Jos on kiinnostunut tämän uskonnon taustasta, voi lukea kirjasta jota Mormonit mustamaalaavat koska eivät halua sinun lukevan sitä: CES Letter. Kirja on ilmaiseksi luettavissa osoitteessa read.cesletter.org - Anonyymi
Tuon Oppi ja Liitot kirjan lukua 132 (ja muitakin osia) voi lukea MAP-kirkon sivulta
https://www.churchofjesuschrist.org/study/scriptures/dc-testament/dc/132?lang=fin - Anonyymi
Joseph Smith oli yllättävän kiimainen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2233298- 582786
Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk172429Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I202409Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve691893Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841830Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401802Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro161779Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.841622Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli65955