Vuoden 3023 rikoslain vaatima seksin vapaaehtoisuusedellytys kirjallisena

Anonyymi-ap

SOPIMUS

Me allekirjoittaneet (myöh: sopimusosapuolet) olemme päättäneet ryhtyä harrastamaan sopimuksellista seksuaalista kanssakäymistä. Seksuaalisen kanssakäymisemme aikana suoritamme Suomen Rikoslaissa mainittuja sukupuoliyhteyksiä, seksuaalisia kajoamisia, seksuaalisia ahdisteluita sekä muulla tavoin määriteltyjä tai muualla mainittuja sukupuoliyhteyksiä, seksuaalisia kajoamisia, seksuaalisia ahdisteluita tai seksuaalisia tekoja.

Sopimusosapuolet sitoutuvat sopimuksentekotapahtuman videokuvaamiseen siten että kukin lausuu ääneen nimensä, henkilötunnuksensa ja kotiosoitteensa ja esittää henkilöllisyystodistuksensa tai muun asiakirjan josta ilmenee syntymäaikansa siten että tallenne toistaa selvästi ääneen lausutun sekä asiakirjan. Sopimusosapuolet saavat kopion tallenteesta jonka sitoutuvat pitämään täysin salassa lukuun ottamatta mahdollista esitystarvetta oikeusistuimissa.

Sopimusosapuolet sitoutuvat siihen että eivät missään vaiheessa tai millään tavoin toimi toistensa tahdon vastaisesti.

Sopimusosapuolet vahvistavat että osallistuvat kaikkeen tässä sopimuksessa mainittuun vapaaehtoisesti.

Sopimus on voimassa: Toistaiseksi / pp.kk.vvvv klo hh:mm asti (tarpeeton yliviivataan).

[Paikkakunta] :ssä, pp.kk.vvvv

Allekirjoitukset:

Nimikirjoitus ja henkilötunnus ja nimenselvennys:
Nimikirjoitus ja henkilötunnus ja nimenselvennys:
Nimikirjoitus ja henkilötunnus ja nimenselvennys:

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aina kun on ilmaista rahaa tarjolla sille löytyy ottajia.

    • Anonyymi

      Paikka Viralliselle
      Suhteenvahvistajalle
      Puuttui

    • Anonyymi

      Ihan älytöntä, ei kaikki perusäijät osaa lukea tai kirjoittaa. Eikä ne oo kuullukkaan todistuksista ko rikostuomio istunnoissaan.

    • Anonyymi

      Anaaliyhdyntään pitää olla sitten erikoislupa ja vahvistus kolmena kappaleena.

    • Anonyymi

      Onneksi tuo tulee voimaan vasta 1000 vuoden kuluttua.

    • Anonyymi

      Asiakirja pitää vahvistuttaa julkisella notaarilla ennen yhdyntää.

      • Anonyymi

        Sopijoiden allekirjoitukset riittävät, samoin kuin ne riittävät esim. puhelinliittymäsopimuksissa, pankkilainoissa, yms.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sopijoiden allekirjoitukset riittävät, samoin kuin ne riittävät esim. puhelinliittymäsopimuksissa, pankkilainoissa, yms.

        Mihin sopimus turvallisesti talletetaan suojaan esim. tulipalolta?


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      unohtunu taloudelliset asiat sopimuksesta kokonaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe