Mitä on ihminen joka elää satumaailmoissa

Karmeata herätä aikuisuuteen kun on elänyt satumaailmoissa
että ihmisillä on kaikki hyvin mutta totuus on se että monet
kärsivät mielettömiä asioita ja kantavat haavoja ja mitä pahinta
vaikka heillä on vielä sydäntä niin aiheuttavat muille kärsimystä
teoillaan ja valheillaan.Jos lapsilla olisi silmälasit että näkisivät
mitä ihmiset oikeasti ovat he järkyttyisivät ja joutuisivat lopullisesti
mielisairaalaan.
Monet naiset rakastuvat hyväksikäyttäjiin vuosiksi ja sitten istuvat
studiossa jossa filmataan elämän kovia kokeneita ihmisiä.
Siellä he kyynelsilmin puhuvat menneestä mutta miksi heillä
ei ollut rohkeutta lähteä myrkyllisestä suhteesta pois.
Koska ihminen uskoo satumaailmoihin ja toivoo että hänen
miehensä joka on rikollisena tappanut ihmisiä,varastanut pankeista
rahaa ja ampunut muutaman lapsen hengiltä niin tämä nainen
uskoo että jonakin päivänä hänen rikollinen psykoottinen miehensä
menee kauniisti puettuna kirkkoon ja kertoo seurakunnalle olevansa
onnellinen ja lupaa olevansa hyvä kiltti mies ja tämä nainen unissaan
kauniissa puvussa suutelee tätä miestä ja miettii kuinka kateellisia
hänen ystävät tulevat olemaan ja he hienolla aluksella purjehtivat
onnen kukkuloille tulevaisuutta rakentamaan.
Tällainen on meidän ihminen jonka Jeesus näki.
Mutta Jeesus ei seonnut tästä vaan ihmiset sekosivat Totuudesta.
Ihmiset sekoavat siitä mitä ovat ja sitä ei pääse pakoon koskaan.
9465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hyvä kirjoitus aikuiseta ihmisestä
jolla pitäisi olla empatiaa ja vastuuta
Todellakin kirjoitus ihmisestä ei lapsista
Koska lapset tarvitsevat hyviä aikuisia

Äänestä
  • 😋😍😋😍😋😍😋😍😋

    🔞 ­­N­­y­­m­­f­­­o­­m­­­a­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17686633T

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Kriminaali psykologiset tutkimukset usein tulevat
tuloksiin että naiset hakevat voimakasta miestä
turvaksi.Se voi olla geeneissä koska tuhansia vuosia
miehet ovat olleet voimakkaampia kuin naiset ja
miehet metsästyskulttuureissa ovat yhdessä koirien
kanssa jotka kesyyntyivät ihmisten kanssa toivat lihaa
ja ruokaa kyliin.Naisilla on myös pelko väkivaltaisesti
käyttäytyviä miehiä kohtaan ja helpotusta ei tuo se
että naisen sukulaiset saattavat jopa mielistellä ja
"ymmärtää" tätä väkivaltaisesti käyttäytyvää miestä
ja moittia naista joka kritisoi väkivaltaista miestään.
Tällainen sosiaalinen perhepiiri voi muuttua tappavaksi.
Mutta vaaran merkit huomataan vasta myöhään vasta silloin
kun poliisi yhdessä lääkärin kanssa laittavat naisen ruumiin pussiin
jatkotutkimuksia varten ja tappoon syyllistynyt mies ohjataan
käsiraudoissa poliisiautoon.

Äänestä

Hahaa todella kovan luokan sarkasmia
Todella brutaalia todellisuutta hahaaa
Hyvä kirjoitus todella jossa ei kaunistella
Realismia Coooool

Äänestä

Jumalauta tässä on sitä TOTUUTTA
eikä satuja.Kova kirjoitus kovaa kamaa
Siinä saa satusedät kasvoilleen kermakakun
Aina meille jäbille on kerrottu että yhteiskunta
on jotain saatanan kaunista.Vittu se on rumaa
kapitalistista riistoa ja raiskausta.
Se on ihmisjätettä ja kenen on syy??!!

Äänestä

Jos mies käyttäytyy väkivaltaisesti naista kohtaan
ja nainen voi saada vaikeita vammoja jonka koko
kylä tai yhteisö näkee.Puhuttiin että kriminologi
psykologiassa yhteisö voi kokea naisen tai lapsen jota
on hakattu jopa syylliseksi ja pahoinpitelijää jopa "ymmärretään"
Kouluissa kiusaajat saattavat kiusata pientä lasta pahasti
ja jopa hampaita lähtee ja tulee murtumia.
Mutta sitten tuleekin "kuherruskuukausi" lapsia tai naista
ei enään pahoinpidellä vaan saatetaan olla uhreille kilttejä
ja hyviä kavereita.
Tällaista oli Skandinaviassa ja myös Balttiassa jossa
agraarikulttuurit tarvitsivat lepoaikaa raskaan työn,viljankorjuun
ja myös vahvistaakseen kyläyhteisöjä kuten viikinkiaikoina
jolloin naisten asema sai silloin tällöin kunnioitusta ja vapauksia.
"Kuherruskuukausi" on pahoinpitelijälle myös pakotie sille
että ei pidä itseään pahana ihmisenä vaan hyvänä ihmisenä.

Äänestä

Lapset ja ihmiset voivat käyttäytyä
julmasti.Miksi koska meidän suomalaisina
pitää antaa seuraaville sukupolville
turvallinen tulevaisuus.
Isäni oli poliisi ja hän oli erittäin
vähäpuheinen kuten hänen veljensä
joka oli tullissa.Näin heidän aseensa joskus
mutta he olivat hyviä ja kilttejä miehiä.
Koulussa erästä minun ystävää aina kiusattiin
ja hakattiin ja hänellä oli juutalaiset juuret.
Hän oli minun parhaita ystäviä ja hänen
nimensä oli Peter.
Me oltiin pieniä mutta meillä oli hienoa
olla yhdessä.Sain häneltä kirjan jonka nimi
Kaikkien rakkaitten puolesta Martin Gray
Hän halusi että luen sen
Luin ja Itkin ja minun upseeri isäni joka
oli silloin erikoiskoulutuksessa näytin hänelle kirjaa ja hän sanoi että sinun elämä
on muuta kuin tämä kirja.
Peyer on edelleen parhaita ystäviä ja isälläni
on nyt erilainen suhde Peteriin.
Se on hyvä koska Peter on aina ollut kuin
”Veli minulle”
Häntä aina kiusattiin mutta välillä ei
Hänelle oltiin jopa kilttejä ja mukavia
Kysyin Peteriltä miksi niin hän sanoi
että teillä on aina välillä ” kuherruskuukausi”
silloin kiusaajat ja pahoinpitelijät ovat kilttejä
kuten Saksassa aikoinaan.
Peter sanoi Honeymoon on varjoista pahin
koska silloin kaikki uskovat ihmisten hyvään
Peter koki sellaista minkä minä tunsin
sydämessäni ja silloin pidetään Ystävästä huolta
Hyvää Uutta Vuotta Peter ja perheesi
Hyvää Uutta Vuotta Suomi

Äänestä

Kiitos ja Rakkaua on kaikkein tärkein
Rakkaudella Sinulle Peter
Ystäväsi

Äänestä

Happy New Year
You Peter and your friend
your father officer who maybe
can find Good friend as Peter
Happy New Year for New Future

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Karmeata herätä aikuisuuteen kun on elänyt satumaailmoissa
että ihmisillä on kaikki hyvin mutta totuus on se että monet
kärsivät mielettömiä asioita ja kantavat haavoja ja mitä pahinta
vaikka heillä on vielä sydäntä niin aiheuttavat muille kärsimystä
teoillaan ja valheillaan.Jos lapsilla olisi silmälasit että näkisivät
mitä ihmiset oikeasti ovat he järkyttyisivät ja joutuisivat lopullisesti
mielisairaalaan.
Monet naiset rakastuvat hyväksikäyttäjiin vuosiksi ja sitten istuvat
studiossa jossa filmataan elämän kovia kokeneita ihmisiä.
Siellä he kyynelsilmin puhuvat menneestä mutta miksi heillä
ei ollut rohkeutta lähteä myrkyllisestä suhteesta pois.
Koska ihminen uskoo satumaailmoihin ja toivoo että hänen
miehensä joka on rikollisena tappanut ihmisiä,varastanut pankeista
rahaa ja ampunut muutaman lapsen hengiltä niin tämä nainen
uskoo että jonakin päivänä hänen rikollinen psykoottinen miehensä
menee kauniisti puettuna kirkkoon ja kertoo seurakunnalle olevansa
onnellinen ja lupaa olevansa hyvä kiltti mies ja tämä nainen unissaan
kauniissa puvussa suutelee tätä miestä ja miettii kuinka kateellisia
hänen ystävät tulevat olemaan ja he hienolla aluksella purjehtivat
onnen kukkuloille tulevaisuutta rakentamaan.
Tällainen on meidän ihminen jonka Jeesus näki.
Mutta Jeesus ei seonnut tästä vaan ihmiset sekosivat Totuudesta.
Ihmiset sekoavat siitä mitä ovat ja sitä ei pääse pakoon koskaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu