Hallituksesta, johtajuudesta

Anonyymi-ap

Nykyinen hallitus jää kurittajana mieleen. On puuttunut kansan rivien tuntemus. On katsottu asioita paremman luokan vinkkelistä. On ajettu oman taustaryhmän etuja. Toivonkin seuraavien vaalien tuovan esille eduskuntaan, hallitukseen ihmisiä, jotka noudattavat hyvää moraalia, rehellisyyttä, avoimuutta. Myös luonnon ja eläinkunnan hyvinvoinnin puolesta puhujia tarvitaan. Jotta pelkkä kaupallisuus ei puhu luonnon, maan perinnön hyvinvointia nurin, kuten on viime aikoina tehnyt.

4

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämä rähmälleen Usalle poikii kaikenlaista!

    • Anonyymi

      Suomen asioiden parantaminen pitäisi lähteä liikkeelle nopeasti ja toimenpiteinä olisivat mm. :
      1. Kansanedustajien määrän laskeminen 101, koska valtaosa päätöksistä syntyy Suomen rajojen ulkopuolella (Eu:ssa)
      2. Kansanedustajien "ryhmäkuri" pitää poistaa, sillä edustajien pitää voida pitää vaalilupauksensa äänestäjilleen ja toimia äänestyksissä omantunnon mukaan.
      3. Turhat avustajat pois ja se "naapurimökki" Arkadialta myyntiin.

      Näin säästyy Suomelta vuosittain miljardeja ja saadaan paljon lisää työntekijöitä työvoimapulasta kärsivään Suomeen. Tosin palkka saattaa pudota 5000€/kk sinne 1000-1500€, mutta sehän sopii ainakin Vihreille.

    • Anonyymi

      Tärkeintä,että päästiin maksaa Eulle ja Usalle niiden töppäyksistä... Kohta hiilinieluistakin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      249
      45399
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      33
      11272
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      211
      10902
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9731
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8538
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      230
      6539
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3230
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2269
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      39
      1747
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1540
    Aihe