perusteella päässyt EU:n jäseneksi. Kansa on niin halunnut. Joten pulinat pois, kansa on sanonut mielipiteensä. EU:n jäsenyys on luonteva asia Suomelle ja suomalaisille.
Suómi on demokraattisen äänestyksen
tuloksen
5201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Demokratiassa tunnetaan äänestyksissä määräenemmistö silloin kun on kauaskantoinen ja vakava asia ratkaistavana. 50/50 äänestyksissä hävinnyt osapuoli on ns. suuri vähemmistö jos se häviää niiukasti. Määräenemmistöllä (esim. pitää saada 2/3 äänistä) turvataan se ettei synny suurta vähemmistöä koska siloin on katsottu että demokratia vaarantuu jos on liian paljon "kärsiviä" osapuolia. Tätä noudatetaan suomen perustuslaeista äänestettäessä. Vaan eipä noudatettu EU-äänestyksessä, jonka direktiivit kumoavat jopa meidän perustuslakimme tai ainakin EU:n tuleva perustuslaki tekee niin.
Mikä vitun demokratia Suomi muka on. Suomi on aristokratia muuten paitsi vallanperimysasioissa. Vaikka sitäkin tuntuu esiintyvän.
ole ratifioitu. Tuossa oli samasta aiheesta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000008436467
Kansanäänestys on ainoa tapa ratkaista asia, mutta kun kansa ei voi äänestää itseään pois Perustuslaista. Valta kuuluu kansalle. Ovat kyllä päättäjät nyt ottaneet itselleen mahdottoman taakan. Tästä nousee sellainen haloo ettei mitään rajaa
Eikä me hemmetin hölmöt senpuoleen vielä silloin tiedetty mitä on odotettavissa, kun siihen persetin kerhoon liityttiin. Itse kyllä äänestin vastaan, jos ei muuta, niin ihan silkkaa ilkeyttäni, kas kun niiden julkisten puolesta-puhujien sakissa oli mielestäni niin monta ikävää ihmistä, jotka jo haistoivat jäsenyydestä mahdollisesti koituvan henk.koht hyödyn. Nyt jo osittain entisiä. mutta nykyisiäkin, MEP:jä. Vessasta alas vaan koko unioni
eli:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000008461653
Suomi todellakin hyväksyi v.94 kansanäänestyksessä EU-jäsenyyden ja olisi ollut uskomaton toope ellei olisi niin tehnyt.
Silti vähän huvittaa että v94 äänestäneet ihmiset saivat päättää näin kauaskantoisesta asiasta. Monet silloin äänestäneistä ovat nyt kuolleita. Vielä enemmän silloin alaikäisistä on nyt täysivaltaisia kansalaisia.
Myös eurosta olisi pitänyt olla kansanäänestys. Eihän se tietenkään ikinä olisi silloin mennyt läpi, Ruotsi ja Tanska ovat ainoita maita jotka ovat järjestäneet eurosta kansanäänestyksen ja molemmat hylkäsi selvästi. Silti minä en pidä sellaisesta poliittisesta kulttuurista että pieni klikki kyllä tietää mikä on kansalle muka parasta ja jyrää kansan yli.