Miksi voi miksi. Pölösen elokuvia odottaa aina mielenkiinnolla, mutta nyt ei ihan nappaa.
Makuasioista ei voi kiistellä, mutta Franzen pääosassa ei ole ainakaan minusta paras ratkaisu.
On näyttelijöita ja näyttelijöitä. Franzen on aina samanlainen, rooli mikä hyvänsä. Vaatteet vaan vaihtuu.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun katsoo Pölösen ohjaamaa "Koirankynnen leikkaaja" -elokuvaa, niin siinä on aivan erilainen tunnelma kuin Huovisen kirjoittamassa kirjassa. Franzen on siinä loistava.
Harvoin on niin päin, että elokuva on parempi kuin pohjana oleva kirja. Kaikki kunnia Huoviselle, mutta elokuvassa on saatu aikaan se ydin. mikä kirjasta puuttuu.
Kun aikanaan luin kirjan, tuumin, että oli huonoin kirja, jonka olen lukenut.
Elokuvasta tuumin, että on paras elokuva, jonka olen nähnyt (siis kotimainen)
Pitääpä joku hänen elokuvistaan katsoa. Pidin Ingmar Bergmanin Seitsemännestä sinetistä.
Olen sukua hälle.
Onkos tämä se minä-minä-yksin-itse-ego-käsittämättömän-lahjakas-piirtäjä, joka kuvaa olevansa empaattinen mutta vaikuttaa minäkeskeiseltä?