On kestämätöntä että ateistit joutuvat käyttämään viikonpäivistä niiden viikinkien jumalista peräisin olevia teistisiä nimiä.
Viikonpäivien nimet vaihdettava ateistisiksi
16
108
Vastaukset
Viikonpäivillä on oikein hyvät ja neutraalit nimet. Tuskin kukaan enää pitää aurinkoa ja kuuta elävinä olentoina, kuten luomiskertomuksen sepittäneet vuohipaimenet aikanaan. Viikonpäivien nimet ovat päin vastoin hyvä osoitus siitä, ettei kristityt päässeet omimaan ihan kaikkea kulttuuria. On ihan hyvä, ettei meillä ole Jeesuspäivää, Jahvepäivää, Pyhähenkipäivää tai Paavalinpäivää.
- Anonyymi
Paavalin päivä on joka vuosi 25.1. ja vanhan perinteen mukaan "Paha Paavali" vei joulun pois eli päätti joulun ajan. Myöhemmin 1700-luvulka Kustaa III siirsi joulun päättymisen Nuutin päivään, joka oli Kustaan kalenterissa 7.1. osana joulunajan uudistusta jotta suomalaisilla talonpojille jäisi enemmän aikaa työskennellä pelloilla myös talvisin eikä kaikki talvipäivät kuluisi juhlimiseen. Samalla Kustaa III siisrsi joulun alun Anteron päivästä, joka on 30.11. , Tuomaan päivään, joka on 21.12. Näin noin kaksi kuukautta kestävä juhla supistui kuninkaan tehokkuus ajattelun seurauksena vain parin viikon mittaiseksi.
Anonyymi kirjoitti:
Paavalin päivä on joka vuosi 25.1. ja vanhan perinteen mukaan "Paha Paavali" vei joulun pois eli päätti joulun ajan. Myöhemmin 1700-luvulka Kustaa III siirsi joulun päättymisen Nuutin päivään, joka oli Kustaan kalenterissa 7.1. osana joulunajan uudistusta jotta suomalaisilla talonpojille jäisi enemmän aikaa työskennellä pelloilla myös talvisin eikä kaikki talvipäivät kuluisi juhlimiseen. Samalla Kustaa III siisrsi joulun alun Anteron päivästä, joka on 30.11. , Tuomaan päivään, joka on 21.12. Näin noin kaksi kuukautta kestävä juhla supistui kuninkaan tehokkuus ajattelun seurauksena vain parin viikon mittaiseksi.
”Paavalin päivä on joka vuosi 25.1.…”
Mutta aihe on viikonpäivät, ei vuotuiset juhlapäivät.
- Anonyymi
Hyvä idea!!! Maanantai voi olla Sviddunääs, koska silloin aina kaikki manaavat työviikon alkamista. Tiistaiksi sopii jatkoksi Tana, keskiviikoksi Kele. Torstaiksi sopii Herne, koska silloin syödään hernaria ja pierrään (nyt joku himohihu Varma_Tieto ottaa pulttia). Perjantai voi olla Japerskules, koska hartaasti odotettu viikonvaihde on viimein totta. Lauantai on Jumalauda, koska silloin kaikki lyödään laudalta. Sunnuntai on Sumuntaka, koska kaikki on viikonlopun juhlimisen perästä aivan sumussa. Nämä vissiin voi laittaa maistraattiin menemään nimenvaihdoksina.
- Anonyymi
Ei tarvitse vaihtaa. Ihan kelvollisia noinkin, ei uskonto pidä joka paikkaan tunkea. Onneksi joulu tulee sanasta yule, eikä sanasta Christmas.
- Anonyymi
Tarkoittaako aloittaja, että viikonpäivien nimet pitäisi olla jumalien sijasta taivaankappaleitten nimiin perustuvia?
- Anonyymi
Otetaan mallia Virosta missä viikonpäivät on nimetty numeroin:
esmaspäev - ensimmäinen päivä
teisipäev - toisimmainen päivä
kolmapäev - kolmimmainen päivä
neljapäev - neljimmäinen päivä
reede - vapaapäivä
laupäev - laudepäivä
pühapäev - pyhäpäivä- Anonyymi
Tai Venäjältä, noin kai ne on sielläkin nimetty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai Venäjältä, noin kai ne on sielläkin nimetty.
Venäjässä viikonpäivien nimet ovat slaavilaista alkuperää ja niiden muistamista helpottaa sanan alkuperän tunteminen eli etymologia. Esimerkiksi maanantai on venäjäksi panidelnik. Slaavilaisperäinen sunnuntain nimi on neděli (ne-, "ei" + dél-, "työ" + -ja, "-tä") ja preposition "po" yksi merkitys on "jonkin jälkeen." Slaavilaisperäinen sunnuntai on sittemmin siirtynyt merkitsemään koko viikkoa ja sen on syrjäyttänyt vaskresenije, joka tarkoittaa Kristuksen ylösnousemusta.
- Anonyymi
Jokainen päivä on pierun arvoinen, joten ehdotan seuraavia:
1. kevytpieru
2. tanakkapieru
3. huomiopieru
4. soppapieru
5. pierujenpieru
6. sahtipieru
7. lepopieru
Ei päivien pidä aina päättyä tai.- Anonyymi
7. Jumala loi paskaa päivän
- Anonyymi
5 ensimmäistä päivää ovat aina rankimpia
ennen viikonloppua
Shit Day
Shit Day
Shit Day
Shit Day
Shit Day
Drinking
Sunday
Vihaan maanantai päiviä. Se on kuin Manalassa asuisi.- Anonyymi
Päivi on aina pahalla tuulella maanantaina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päivi on aina pahalla tuulella maanantaina.
Aitolaiset puolestaan ovat Päivistä sekaisin.
- Anonyymi
Löytyykö pieruista seitsemää eri lajia? Voisi olla pierupäiviä kaikki:
-äänekäs pierupörinäpäivä
-tuhnupierupäivä
-hernekeittopierupäivä
-märkäpierupäivä
-löysä homopojan pierupäivä
-kimeäpierupäivä
-tappajapieru hississä päivä - Anonyymi
maanantai tiistai keskiviikko torstai on kai thor perjantai lauantai sunnuntai
keskellä viikkoa on keskustalaisen päivä eli keski viikko
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t216500Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492- 49487