Olisimpa syntynyt mieheksi

Olen tosiaankin 16v päästään pyörällä oleva nainen, tyttö, nuori ihminen. En kuitenkaan ole trans, sellaiseen en jaksa ryhtyä. Ajatuskin siitä saa olon epämukavaksi. Tulin vain tänne voivottelemaan tilannettani.

Ystäviä minulla piisaa, mutta ainoa vain, etten viihdy heidän seurassaan. Kikattavat vain supussa jossain nurkassa. Selailevat Instagramissa ja yrittävät etsiä poikaystäviä netistä saamalla kun esittävät olevansa jo aikuisia. Puhuvat kuin aikuiset ja loukkaantuvat kaikesta. Nykyään ei saa sanoa näköjään enää mitään, paitsi puhua pahaa toisista selän takana. Haukotuttaa, minua ei vaan kiinnosta sellainen.

Välitunnilla istun kiviportailla väkisin väännetty hymyn kaltainen irvistys kasvoillani, kun joku tytöistä ehdottaa taas tapaamista koulun jälkeen. Lisää tylsiä tunteja edessä. Kuulen jostain kuuluvan kihkeitä ääniä futiskentän suunnalla. Siellä ne pojat aina pelaavat, nauravat, näyttävät onnellisilta. Voisinpa liittyä heidän seuraansa, mutta en uskalla, ei minulta löydy karismaa siihen. Sanat katoaisivat vain päästä, enkä saisi sanaakaan suustani. Olen totaalinen nössykkä, luuseri, kynnysmatto. Kukaan ei oikeastaan edes arvosta minua, paras kaverinikin pitää minua vain terapeuttina.

Käyn salilla minkä kerkeän, olisi mahtavaa saada isot massiiviset lihakset. Valitettavasti tiedän, ettei minun sukupuoltani edustavalle sellaiset oikein sovi. Kaiken lisäksi lihasten kasvatus on äärimmäisen hidasta jo edellä mainitusta syystä.

Eniten ärsyttää rinnat. Rasvapallot, jotka hölskyvät juostessa julmettomasti. Joskus tekisi mieli repiä ne vain irti. En käsitä miten ihmiset ovat pärjänneet luonnossa näiden kapisten lisäkkeiden kanssa. Muillahan eläimillä rinnat kasvavat vasta, kun täytyy imettää poikasia.

Nyt kun tarkemmin ajattelen, en haluaisi myöskään olla mies, sillä sekin olisi vain roolin esittämistä. Haluaisin vain, että maailmassa olisi joku kaltaiseni, joku jota ei kiinnosta pelkästään, onko ripsiväri levinnyt. En vain vielä ole löytänyt selliasta.

Lisäksi kukaan ei pidä minua viehättävänä. Johtuisiko ulkonäöstäni? Olen tosiaankin oksennuksenvihreäsilmäinen ja haltijakorvainen hyypiö, jolla on lisäksi hartioihin ulottuva vaaleanruskea reuha päässä reunustamassa kasvoja. Olen myös perinyt paksut tummat kulmakarvat, joilla niilläkin tuntuu olevan oma tahto. Pukeutumistyylini lisäksi on laiska. Laitan päälle ensimmäiset vaatteet, jotka käteen sattuvat. Tästä johtuen päälläni näkee mitä oudoinpia kuvio- ja väriyhdistelmiä: ruudulliset pyjamahousut ja armeijatakki yhtenä esimerkkinä. Minulta löytyy myös ärsyttäviä tapoja. Saatan koulussa stressaantuneena naksuttaa muovista lyijytäytekynää tai tärisyttää jalkaa, mikä ainakin itseäni häiritsisi, mikäli tapahtuisi muiden toimesta.

Oli miten oli, ehkä kohtaloni on sitten vain elää ilman rakkautta, laumasta eksyneenä sutena.

Olen myös luonteeltani melko, ööhh miten sen nyt sanoisi, innostuvainen haukka. Innostun helposti eri asioista. Tälläkin hetkellä olen aivan koukussa virkkaamiseen. Rakastan myös matkustamista (kuka nyt ei), ja unelmoin pääseväni jonain päivänä Japaniin vaikkapa vaihtoon (jos tämän ikäisenä saapi vielä haaveilla), vaikken japania osaa tavuakaan. Tahtoisin tehdä työkseni jotain jännittävää. Tuntuu vain, ettei sellaisia töitä ole hirvesti tarjolla. Setäni kerran tokaisikin osuvasti: "Eihän työ olisi työtä, jos se olisi kivaa".

Minusta piti tulla hävittäjälentäjä, kunnes tajusin, että olen aivan liian lyhyt siihen hommaan (165cm) ja lisäksi likinäköinen. Lentokoneasentajan duunikin kiinnostelisi yhä edelleen, mutta vanhempani haluavat, että menen lukioon, joten nekin haaveet murskattakoon. Ähh, että kun ajatuskin lukiosta, harmaasta suorakaiteen muotoisesta tylsimyshikipinkoluolasta masentaa. Kunpa olisikin joku Top Gun, jonne voisi vain mennä lentelemään siisteillä koneilla ikiauringonlaskussa ja näyttää hyvältä.

Kysymykseni lienee se, että miten löytää elämässä se oikea tie. Mitä polkua minä tästä lähtisin taivaltamaan, kun ei ole pientäkään aavistuta. Lukio? Amis? Mitä teen elämällä? Miten unelmat saavutetaan? Mistä löytää syy herätä seuraavana aamuna, kun ei ole yhden yhtä tosiystävää? Kuka olen? Miksi norsulla on kärsä? Elämmekö simulaatiossa? Miksi banaani on marja? Puuuhhh...

Taisin eksyä hieman, köh hieman, aiheesta. Vielä olisi paljon sanottavaa, mutten viitsi sillä sinua siellä pikseleiden toisella puolella enää enempää häiritä.