Expressenin kolumnisti: Enemmistöruotsalaisista on tulossa vähemmistö

Anonyymi-ap

ja joissain osissa maata näin on jo tapahtunut. Ruotsi muuttuu nopeasti ja peruuttamattomasti.

Ulkomaalaistaustaisten lasten suhteellinen osuus kasvaa kovaa vauhtia Ruotsissa, ja samalla kasvavat puutteellisen kielitaidon aiheuttamat ongelmat. Lapset eivät välttämättä enää opi ruotsia tai edes kotikieltään riittävän hyvin selvitäkseen eteenpäin elämässä. Kantaruotsalaisista on tulossa vähemmistö omassa, yhä pahemmin sirpaloituvassa maassaan, väittää Expressenin kolumnisti lehden pääkirjoitussivulla.

– Enemmistöruotsalaisista on tulossa vähemmistö ja joissain osissa maata näin on jo tapahtunut. Malmössä vain 32 prosentilla peruskoululaisista molemmat vanhemmat ovat syntyneet Ruotsissa. Göteborgissa luku on 46 prosenttia ja Tukholmassa 50.

– Luvut kätkevät sen tosiasian, että myös toisen sukupolven segregaatiosta kärsivät ovat alkaneet saada lapsia. SCB:n tilastoissa nämä lapset lasketaan ruotsalaistaustaisiksi, koska heidän vanhempansa on syntyneet Ruotsissa. Se ei kuitenkaan takaa sitä, että he osaisivat ruotsia tai olisivat sisäistäneet maan normit ja kulttuurin.

Mutta niinhän se suomalaisprofessorikin laski, että Ruotsin väestö vaihtuu - olikos se 2060-luvulla.

Ruotsissa 63 kuolemaan johtanutta ammuskelua 2022, eli ennätys tuli taas.

Tilasto kertoo aivan omaa kieltään. Ei kahta sanaa ketkä Ruotsissa harjoittavat murhaamista. Mitä enempi jonkun alueen maahanmuuttajaprosentti on, sitä enemmän siellä ammuskellaan.

23

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyl se muuttuu kun hinttejä oli enemmän kuin taviksia.

    • Anonyymi

      Tack och adjö Ruotsi.

    • Anonyymi

      Suvakitkaan ei enää yritä väittää vastaan.

      • Anonyymi

        Suvakit ovat osoittautuneet tässäkin asiassa varsin naiiviksi ja tyhmäksi porukaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suvakit ovat osoittautuneet tässäkin asiassa varsin naiiviksi ja tyhmäksi porukaksi.

        Todellisuudesta vieraantuneita naivisteja maailmanparannuksineen lopputuloksen mm islamsaation aiheuttaminen jonka kuittaavat natsikorttia heiluttelemalla vastuuvapautuksineen itselleen eli edellisen aiheuttajille. Suomessa sama ilmiö koko hallituskauden mistä mm. tasavallan presidentti on kuittaillut koko ajan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellisuudesta vieraantuneita naivisteja maailmanparannuksineen lopputuloksen mm islamsaation aiheuttaminen jonka kuittaavat natsikorttia heiluttelemalla vastuuvapautuksineen itselleen eli edellisen aiheuttajille. Suomessa sama ilmiö koko hallituskauden mistä mm. tasavallan presidentti on kuittaillut koko ajan.

        https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/de2d4919-039a-4dd3-97cd-8d196749f6d0 .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellisuudesta vieraantuneita naivisteja maailmanparannuksineen lopputuloksen mm islamsaation aiheuttaminen jonka kuittaavat natsikorttia heiluttelemalla vastuuvapautuksineen itselleen eli edellisen aiheuttajille. Suomessa sama ilmiö koko hallituskauden mistä mm. tasavallan presidentti on kuittaillut koko ajan.

        https://areena.yle.fi/1-50892117

        7:00--->7:19 esim. pään työntämisestä puskiin (todellisuuden kieltämisestä). Ei "natseja" kokoomuksessa vaikka Orpo pelasti asemansa puolueen johdossa omimalla arvot joita käytti perusteina potkia Halla persut Sipilän hallituksesta oppositioon haastajien nostaessa päätään kokoomuksen ollessa pidemmän ajan opposition kakkospuoleena persujen varjossa.


    • Anonyymi

      Gubba on rantahurri hinuri.

    • Anonyymi

      Kaunis turvallinen kansankoti on totaallisesti pilattu. Vieraat ihmiset kävelee katuja, terrorisoi kantaruotsalaisia ja harrastsvat väkivaltaa. Syy on suvakkien kaikki on hyväksytty hyyssätty, ymmärretty, annettu...ja mitä ovat saaneet tilalle. Rikoksia, äärimmäistä röyhkeyttä. Kuvittelvat että maa on heidän. Eikä kukaan sano vastaan, siinä on just se vika. Ruotsindemokraatit ovat 10v myöhässä. Demarit ja kumppanit ovat maan jo pilanneet. Matuja on auttamattomasti liikaa...

      • Anonyymi

        Tänä aamuna Tukholmassa räjähti taas niin, että uusi kerrostalon rappukäytävä meni remonttikuntoon.



    • Anonyymi

      Suomessa omituisen paljon tulipaloja! Vähänväliä jossain palaa, ja isosti!

    • Anonyymi

      kuinkahan paljon tarvitaan älykkyyttä ymmärtämään , jos mitään karsintaa ei ole, eli kela maksaa kaiken niin monilapsiset perheet nousee valtaavaan asemaan 🤔

    • Anonyymi

      Noin kolmasosa maahanmuuttajia väestöstä pressankin persuillessa uudenvuoden puheessaan kuinka Suomi on Ruotsin tiellä liiallisen suvaitsevaisuuden seurauksena mutta eiköhän se ääni kellossa muutu kun persujen kannatus nousi jo demareiden ohi?

    • Anonyymi

      Joo...Muista rotuoppia julistava islampaskan hokija antiman sotia persujen vastaan ettei ne pääsisi hallitukseen estämään Suomelle käymästä kuten Ruotsille kävi jo? Se idioottimaisin asia toiminnassasi ja skinimustissa yleensä pääasiallisena vihollisena persut jotka ovat ainoa hallituskelpoinen maahanmuutto kriittinen puolue.

      • Anonyymi

        "Anonyymi 03.05.2022 11:05
        Ennen natsit juoksi mamujen perässä niitä potkimassa nykyisin ne juoksee persujen perässä vasara kädessä."


    • Anonyymi

      Ruotsin laulut on lopussa - noin sievästi se tuhottiin vaarojen maaksi.

      SUOMEA ODOTTAA SAMA TUHO JA KYLPY

    • Anonyymi

      Kun enemmistö ruotsalaisista tulee vähemmistö ruotsalaisia, niin se tarkoittaa väestön vaihdosta!
      Suomeksi Simpeleen imaami Moktar Abdulkarimin unelmaa….

    • Anonyymi

      uskomatonta

      ohrana otti pois luvut helsingin väestönkasvusta ??????????????+

    • Anonyymi

      jokainen on kai huomannut että hyysärien kanssa keskustelu on mahdotonta

      Viime kunta vaalien edellä tapasin vihreiden naisedustajan
      kerroin hänelle helsingin väestön kasvusta

      " ei pidä paikkaansa, ei pidä paikkaansa " jankkasi hän ja lähti pois paikalta

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      136
      5801
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      177
      3450
    3. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      28
      2607
    4. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      466
      2533
    5. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2305
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      181
      1872
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      127
      1445
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      36
      1222
    9. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      51
      1125
    10. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      1026
    Aihe