"Jos pysähtyy miettimään, alkaa kyseenalaistaa."
Yhteisössä ei sallittu pysähtymistä. Ei tietenkään, koska jos pysähtyy miettimään, alkaa kyseenalaistaa.
Aloin epäillä, että helluntailaisuuden suhtautuminen mielenterveyteen ei voinut olla oikein. Oli helpottavaa oivaltaa, ettei kaikkea sittenkään voi hengellistää.
Nyt tiedän, että ylitsevuotavalla ystävällisyydellä houkutteleminen kielii sairaasta yhteisöstä.
- Nina -
Yhteisössä ei sallittu pysähtymistä. Ei tietenkään, koska jos pysähtyy miettimään, alkaa kyseenalaistaa.
Aloin epäillä, että helluntailaisuuden suhtautuminen mielenterveyteen ei voinut olla oikein. Oli helpottavaa oivaltaa, ettei kaikkea sittenkään voi hengellistää.
Nyt tiedän, että ylitsevuotavalla ystävällisyydellä houkutteleminen kielii sairaasta yhteisöstä.
- Nina -
Vastaukset 29
Vanhimmat
Kävin 90-luvulla ns. uskovien kasteella, kun helluntaiseurakunta minut sellaiseen ohjasi. Huomasin heti, ettei toiminnolla ollut mitään välitöntä vaikutusta, ja kun myöhempää elämääni tarkkailen, ei mitään hengellistäkään. Päin vastoin, pian aloin taas elämämään elämääni evankeliumista luopuneena, kunnes sain Jumalan kutsusta palata uskoon viime vuosikymmenellä.
Kaste tuntui olevan seremonia, jolla juhlistettiin ihmisen tekemään uskonratkaisua ja erottautumista, ei muuta. Tällainenhan sen opillinenkin perusta on helluntailiikkeessä, vaikka sitten puhutaankin Paavalin sanoin kasteen haudasta.
Entäs kun se vanha ruumiskin on sieltä haudasta niin monta kertaa kaivettu ylös, että pitäisikö lankeemusjaksojen jälkeen käydä aina uudelleen uskovien kasteella? Vai riittäisikö sittenkin se yksi, jo lapsena kerran saatu kaste koko elämän ajaksi.
Saan todeta, että en pidä helluntailaisia synnittöminä, mutta opillisesti emme kulje samaa tietä tässä emmekä monessa muussa asiassa.
Annoin elämäni nimellisesti Jeesukselle (eikä Kristukselle) = Helluntailaisuudelle.
Raamatussa varoitetaan monista Jeesuksista ja hurmahengistä.
Kasteella ei tosiasiaankaan ole mitään merkitystä, tarkoitusta tai vaikutusta. Turha toimenpide ja sitäpaisi epäuskon synti.
Totta kai nyt kun asiaa pitää selvänä, ettei kaste ole mitään eikä tarpeellinen, on vapautunut siitä synnistä.
Ap.t.1:5 Biblia (1776) Sillä Johannes tosin kasti vedellä, mutta te kastetaan Pyhällä Hengellä, ei monen päivän perästä. Ap.t.11:16 Niin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanonut oli: Johannes tosin kasti vedellä, mutta te kastetaan Pyhällä Hengellä. Ap.t.19:4 Niin sanoi Paavali: Johannes tosin kasti parannuksen kasteella, sanoen kansalle että heidän piti uskoman sen päälle joka hänen jälkeensä tuleva oli, se on Kristuksen päälle.
Jos on ollut helareissa, niin silloin on hurmahenkien asiantuntija. Voi kertoilla niistä miten ihmiset molottavat käsittämättömiä miten makaavat alastomina kirkon lattialla. On paljon jännää kerrottavaa.
Taatusti on paljon jännää valehdeltavaa.
Missään helluntaiseurakunnassa ei varmasti maata alasti lattialla.
Sillä argumenttilla heitä kuitenkin herjataan.
Kuka nyt ikinä välittäisi siitä mikä on todellisuus.
Uskovat jotka haluavat pelastua antavat maanpäällisen elämänsä Helluntaikirkolle.
Se on myös hengellistä viisautta.
Ei missään Raamatussa ole tuolaista kehoitusta !
Elämä pitää antaa Herralle, eikä jollekin eriseuralle / lahkolle / puolueelle !
Siis niitä ovat lutherilaisuus, helluntailaisuus....................................
Johanneksen ilmestys 3:7 Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa.'
Helluntaiseurakunta on pyhien pelastuneiden yhteisö.
Raamattu ei missään kehoita liittymään mihinkään eriseuraan lahkoon puolueeseen !
Päinvastoin !
Se varoittaa vakavasti sellaisesta !
1 Niinpä, veljet, minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille, vaan niinkuin lihallisille, niinkuin pienille lapsille Kristuksessa.
2 Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä;
3 olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin?
4 Kun toinen sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", ja toinen: "Minä olen Apolloksen", ettekö silloin ole niinkuin ihmiset ainakin?
5 Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut.
6 Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun.
7 Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa.
10 Mutta minä kehoitan teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen, että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.
11 Sillä Kloen perheväeltä olen saanut teistä kuulla, veljeni, että teillä on riitoja keskuudessanne.
12 Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen".
Tässä tuo puoluetouhu oli yhä Seurakunnan sisällä, mutta nyt uudestisyntyneet Jumalan lapset jo jaettu eriseuroihin /lahkoihin / puolueisiin !
Eli Kristus on jaettu !!!
Sinä olet siinä toiminnassa osaltasi mukana, kun kuulut itse eriseuraan / lahkoon / puolueeseen !
Miksi haluat olla jakamassa Kristusta eli Serurakuntaa ?
Enkä muuten usko tuohonkaan enää:
" Helluntaiseurakunta on pyhien pelastuneiden yhteisö. "
Sisään on otettu varmasti uskosta osattomiakin, enää ei näet vaadita omakohtaista todistusta uskoon tulosta edes monin paikoin.
Lisäksi on ollut sellaistakin opetusta, että jos toistat "uskoontulevan rukouksen / tunnustuksen" niin olet muka uskossa !
Ihan pötyä tuollainen, ei mitään litaniaa lukemalla uskoon tulla, ja joukoissanne on nykyään paljon jo tuollaisia "uskovia" !
Uskoontulo tapahtuu toistamalla pastorin sanat uuskoontuloruokouksen mukaan.
Sen jälkeen menemällä uskovien kasteelle ja liittymällä seurakuntaan.
Höpö höpö !
Olen itse uuestisyntynyt, eikä se todellakaan tapahdu noin !
Vesikaste kuuluin lakkautettuun lakiliittoon ja sillä kastettiin vain juutalaisia alkuseurakunnan aikana !
Paavali pakanoiden apostoli kirjoittaa itse näin:
1. Kor. 1:17 Sillä Kristus EI LÄHETTÄNYT MINUA KASTAMAAN, vaan evankeliumia julistamaan
Ja Jumala liittää uudestisyntyvän paikallisten uskovien joukkoon eli paikalliseen Seurakuntaan, mihinkään ei enää tarvitse liittyä !
Helluntaikirkon jäsenillä on yksi usko.
Jaakobin kirje 2:19 Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.
Helluntaikirkon jäsenillä on monia uskoja !
Paikallisilla "seurakunnilla" on hyvinkin paljon eriävät näkemykset, siitä sinun yhdestä uskosta !
Yksi usko tarkoittaa pelastavaa uskoa.
Pelastusvarmuutta ja henkikastetta.
Yhä lisää puppua !
Jumala kastaa jokaisen uudestisyntyvän Pyhällä Hengellä jo uudestisyntymän hetkessä !
Helluntailaisten erillinen / myöhempi "henkikaste" ja koko oppi on väärää tulkintaa.
Jumala näet ei anna Henkeään mitalla, kuten siinä "henkikaste" opissa väitetään.
Sen mukaan siis uudestisyntymässä saadaan vasta osa, eli esim. 1/3 osa ja sitten muka jossain "henkikasteessa" lisää tai loput 2/3 osaa !
Pyhää Henkeä ei voi jakaa osiin, vaan Pyhä Henki joko on ihmisessä tai sitten ei ole !
Joh. 3:34 Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla.
Helluntaisilla on vahva usko synnittömyyteen niinkuin lahkolaisilla.
Se ampuu pahasti ohi Raamatun.
Helluntailainen oppi: "Synnitön olin jo syntyissäni...ja synnitön olin mennessäni uskovien eli vanhurskasten kasteelle"
Raamatun oppi: "Syntinen olin jo syntyissäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun."...
ja syntisenä minut kastettiin...
Hieman samanlainen kokemus itsellä. Ja miten lakihenkistä se "Anna elämäsi Jeesukselle"(seurakunnalle) puhe lopulta onkin, pelkkää omavanhurskautta. Ja miten paljon ihmisiä sillä viedään suoraan kadotukseen ja opetetaan heitä luottamaan vaan itseensä ja kuolleeseen seurakuntaan, kuolleeseen uskoon. Olen surullinen siitä, miten vähän ihmiset ymmärtää enää aitoa Raamatun sanaa ja uskon lahjaa.
Rovasti Muroma sanoi: "Lapsikasteella täytetään helvettiä"
Tuossa kerrotaan lut kirkon työstä: "miten paljon ihmisiä sillä viedään suoraan kadotukseen ja opetetaan heitä luottamaan vaan itseensä ja kuolleeseen seurakuntaan, kuolleeseen uskoon. Olen surullinen siitä, miten vähän ihmiset ymmärtää enää aitoa Raamatun sanaa ja uskon lahjaa."
En ei le tuollaista opetusta nähnyt. Enemmän sitä on vapaissa suunnissa
Kun tekee uskonratkaisun ja liittyy uskovien kasteen kautta seurakuntaan tulee uskolle päämäärä, sielun pelastus.
Uskolla on päämäärä jo itsessään, sielun pelastus. Tähän uskoon ei voi tuoda mitään, eikä siihen kuulu eikä mahdu mitään muuta.
Kaikki muu yritys, kasteet, velvoitteena pidetyt liittymiset, on pois uskosta.
Ensimmäinen Pietarin kirje 1:9
Sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.
Helluntailaisuudessa on selkeä päämäärä.
Myös helluntaipastorin kannattaisi pysähtyä,
nöyrtyä polvilleen
Jumalan edessä.
Tutkia itseään,
mitä Pyhä Henki Sanoo
tälle seurakunnalle.
Ihan seurakunnan edessä !
Helluntailaisuuden henki perustuu ihmeiden käyttöön.
Ne vaikuttavat ihmisten psyykkeeseen.
Mitä Raamatussa sanotaan ihmeiden tekijöistä?
"Tekevät ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
Se ihmeiden tekeminen menee samaan valheiden luokkaan kuin se että siellä naiset makaavat alasti lattialla että pyhä henki voisi mennä joka paikkaan. Samat valehtelijat asialla.