UUTTA TERVETTÄ geeniä Suomeen..

Maahanmuuttajien lapsilla on moninkertainen riski autismiin
Maahanmuuttajien lapsilla on jopa 50 kertaa suurempi riski autismiin kuin kantasuomalaisten vanhempien lapsilla, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta. ”Jokin tekijä aiheuttaa muualta tänne Pohjolaan muuttaneiden lapsilla autismiriskiä”, sanoo tutkija, lastenneurologian erikoislääkäri Mirjami Jolma tiedotteessa. NO palstalääkäri joko poistaa viestin tai kumoaa sen oman koulutuksensa kautta...?
87524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 87

Vanhimmat

NÄISTÄ SAIRAIMAT SUOMI HOITAA JA PYKÄÄ - SIINÄ ONNISTUMATTA.

Äänestä
  • Joo hondurasis täytyy saada hierojia tulee uutta geeniä.

    Äänestä

  • Nythän epäillään D vitamiini puutosta., mikä olisi syynä. Loogiselta vaikuttaa kun lähtömaa aurinkoisempi kuin pimeä Suomi.

    Äänestä

Suurin autismiriski on Lähi-idästä ja Afrikasta Suomeen muuttaneiden äitien Suomessa syntyneillä lapsilla. Heidän riskinsä saada vaikea autismikirjon häiriö on tutkimuksen mukaan noin 50-kertainen verrattuna suomalaisten äitien lapsiin.

Siis muslimeilla.

Äänestä
  • Yli-lääkäri m-g kertoo kohta totuuden ...

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Yli-lääkäri m-g kertoo kohta totuuden ...

    Johtuu Teukan piposta, näin uskoisin…

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Yli-lääkäri m-g kertoo kohta totuuden ...

    Teukka veli tuo mulle vaimon hodurasiaasta. Onko lapsen teossa vaaraa.

    Äänestä

  • "Suurin autismiriski on Lähi-idästä ja Afrikasta Suomeen muuttaneiden äitien Suomessa syntyneillä lapsilla."
    Nyt sitten pitäisi vain ymmärtää, mitä tämä tarkoittaa.

    Jätän tämän arvoituksen teille kotitehtäväksi. Yrittäkää ymmärtää. Moktar sitten huomenna selittää teille kotitehtävän.

    Nauretaan vartti. ;)

    Äänestä

  • Entä kun mulla Thaimaa hieroja vaimona ja pitäs saada lapsi onko vaaraa.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Suurin autismiriski on Lähi-idästä ja Afrikasta Suomeen muuttaneiden äitien Suomessa syntyneillä lapsilla."
    Nyt sitten pitäisi vain ymmärtää, mitä tämä tarkoittaa.

    Jätän tämän arvoituksen teille kotitehtäväksi. Yrittäkää ymmärtää. Moktar sitten huomenna selittää teille kotitehtävän.

    Nauretaan vartti. ;)

    Näköjään jonkinlainen Autismi kulkee moktarinkin suvussa, kun ei ymmärrä muun kuin matutuksen edistämisen päälle !!

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Suurin autismiriski on Lähi-idästä ja Afrikasta Suomeen muuttaneiden äitien Suomessa syntyneillä lapsilla."
    Nyt sitten pitäisi vain ymmärtää, mitä tämä tarkoittaa.

    Jätän tämän arvoituksen teille kotitehtäväksi. Yrittäkää ymmärtää. Moktar sitten huomenna selittää teille kotitehtävän.

    Nauretaan vartti. ;)

    Sitä koitetaan selittää mm. D-vitamiinin puutteella. Mutta hyvä olisi varmasti puhua myös muslimien sisäsiittoisuudesta.

    Joka tapauksessa kaapusakki ei sovi tänne pohjoiseen.

    1Äänestä

  • Islam yksistään jo vinouttaa terveen kyvyn ajatteluun!

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Suurin autismiriski on Lähi-idästä ja Afrikasta Suomeen muuttaneiden äitien Suomessa syntyneillä lapsilla."
    Nyt sitten pitäisi vain ymmärtää, mitä tämä tarkoittaa.

    Jätän tämän arvoituksen teille kotitehtäväksi. Yrittäkää ymmärtää. Moktar sitten huomenna selittää teille kotitehtävän.

    Nauretaan vartti. ;)

    Moktar.Jäit jo kertaalleen kiinni profeettasi pedofilian arvostelusta!

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Islam yksistään jo vinouttaa terveen kyvyn ajatteluun!

    Hyvin sanottu.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Entä kun mulla Thaimaa hieroja vaimona ja pitäs saada lapsi onko vaaraa.

    Maissa jossa liittoja ja naisia säädellään uskonnolla ja muutenkin on tiukkaa sillä rintamalla, on eniten rappeuttavia serkusliittoja. Väkirikkaissa maissa joissa väestö liikkuu, mutta ei ole tiukkaa sp-kuria, ei autismi serkusliitoista johdu. Muita tekijöitä voi olla, kuten heikko ravitsemus, synnyttäjän liian nuori ikä, lasten kaltoin kohtelu ja vammat vauvana, jne.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Suurin autismiriski on Lähi-idästä ja Afrikasta Suomeen muuttaneiden äitien Suomessa syntyneillä lapsilla."
    Nyt sitten pitäisi vain ymmärtää, mitä tämä tarkoittaa.

    Jätän tämän arvoituksen teille kotitehtäväksi. Yrittäkää ymmärtää. Moktar sitten huomenna selittää teille kotitehtävän.

    Nauretaan vartti. ;)

    Ei ainakaan valon puute koska pojilla on eniten ja pojathan on länsimaisesti pukeutuneita.
    Selitähän moktar parhain päin musuille vaikkei se totta olekaan. Saadaan edes nauraa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Sitä koitetaan selittää mm. D-vitamiinin puutteella. Mutta hyvä olisi varmasti puhua myös muslimien sisäsiittoisuudesta.

    Joka tapauksessa kaapusakki ei sovi tänne pohjoiseen.

    Onko näitä koskaan tutkittu kotimaissaan juurikin tämän sisäsiittoisuuden vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Johtuu Teukan piposta, näin uskoisin…

    Luulisin siksi, kun Sannalle maistuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Entä kun mulla Thaimaa hieroja vaimona ja pitäs saada lapsi onko vaaraa.

    Thaikut antaa kakkoseen, ei vaaraa.

    Äänestä

  • Naamoista näkee että ovat idempää kuin väittävät, eli idästä mutta ei lähi-alkuisesta

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Islam yksistään jo vinouttaa terveen kyvyn ajatteluun!

    Kuten buddhalaisuus, taolaisuus kunfutselaisuus jne itäisimmät

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Ei ainakaan valon puute koska pojilla on eniten ja pojathan on länsimaisesti pukeutuneita.
    Selitähän moktar parhain päin musuille vaikkei se totta olekaan. Saadaan edes nauraa.

    Eihän pojat synnytä. Mustan kankaan läpi ei odottava äiti saa valoa.

    Äänestä

  • No niin johtuuko D vitamiinin saannin vähenemisestä.

    Äänestä

Se johtuu huonosta kotouttamisesta. Pitäisi antaa miljoona euroa heti maahantullessa näppiin!

Äänestä

Saa hyvät tukirahat 🤣🤣🤣

Äänestä

Mistäpäin maailmaa uskaltaa tuoda vaimon tai miehen Suomeen.?? Sanna Marin hallitus ei sano mitään, eikä tee mitään..??

Äänestä
  • Vain muslimiehen saa tuoda, kaikki muut on kielletty.

    Äänestä

Tässä verkosta löytynyt opettavainen eläinsatu.

-----

Aihe: Apinalaiva tropiikista

Kuvitellaanpa tilanne, jossa tropiikissa johonkin banaanilaivaan menee salamatkustajiksi suuri joukko apinoita. Alkaa pitkä matka Suomeen. Matkan aikana apinat syövät banaaneja ja juovat sadevettä ja elävät hyvin. Lopulta laiva sitten saapuu Suomeen ja apinat nousevat maihin.

Käy kumminkin niin, että suomalaiset eivät pidä apinoista. Apinoiden tavat ovat niin erilaiset.

Apinoiden taidotkaan eivät ole kysyttyä tavaraa työmarkkinoilla.
Mitä olisi järkevintä tehdä. Osa suomalaisista kuskaa apinat loistohotelliin elämään. Osa antaa apinoille kunnalta asunnon. Järkeviä suomalaisia alkaa jo hermostuttaa. Apinoita parveilee kaupungilla hypistelemässä tavaroita kaupoissa ja vievätpä pikkuapinat kännyköitäkin.

Suomi ei ole enää entisensä. Kissat ja koirat sentään osasivat käyttäytyä.

Jotkut jopa ehdottavat, että ruvetaan kiusaamaan apinoita, jospa ne sitten lähtisivät pois. Joku vie apinatalon kellariin dynamiittia ja niin edelleen.

Alkaa kiivas keskustelu. Joidenkin idealistien mielestä vika on suomalaisissa. Apinathan rikastuttavat suomalaista kulttuuria. Moni salaa ajattelee, että mieluimmin kulttuuri saisi olla vailla tätä apinoiden rikkautta.

Tilanne alkaa kärjistyä. Eduskunta nimittää apina-asiamiehen valvomaan apinoiden oikeuksia. Kukaan ei valvo suomalaisten oikeuksia.

Mutta sitten tapahtuu käänne. Suomalaiset perustavat uuden puolueen, joka saa riemuvoiton vaaleissa. Apinat kerätään yhteen paikkaan, syötetään ja juotetaan ja rokotetaan sekä pestään ja laitetaan laivaan, joka vie ne kaikki takaisin tropiikkiin.

Ei siis tarvittu apinoiden kiusaamista, ei dynamiittia. Kaikki hoitui rauhallisesti ja Afrikkaan palautetut apinat unohtivat nopeasti seikkailunsa Suomessa ja söivät tropiikissa banaania onnellisina elämänsä loppuun asti.

----
Copyright: Rosseau. Satua saa levittää ja julkaista. Sadun ideana on opettaa lapsille, että vaikka kissat ja koirat kuuluvat Suomeen, kaikki eläimet eivät tänne sovi. Satu opettaa lapsia kohtelemaan kaikkia eläimiä hyvin ja ymmärtämään erilaisuutta.

Äänestä

Yrittäkääpä nyt ihan tosissanne. Antamani kotitehtävä on tosin hieman vaikea.

Naureskellaan nyt tovi ennakkoon. ;)

Äänestä
  • koulumenestys on heikkoa 🤔 selitetään autismilla ja saatte rahaa 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    koulumenestys on heikkoa 🤔 selitetään autismilla ja saatte rahaa 🤣

    ai rahaa saa ja mitään ei tarvitse tehdä, kun autismi 🤣🤣🤣

    Äänestä

  • 6.oikeaa kotitehtävä vastausta poistettu..

    Äänestä

  • Ei tässä ole kellään mitään yrittämistä, turha sun reppanan saivarrella.

    Mamut, varsinkin Lähi-Idästä ja Afrikasta tulleet saavat paljon autistisia lapsia, siinä se.

    Äänestä

No tässä vähän islamilaista perhe-elämää;

Islamilaisessa maailmassa on ihan yleistä myydä tyttölapset avioliittoon. Tämä on arkipäivää, ja melko yleistä on sekin, että muslimityttöjä viedään Ruotsista Lähi-itään avioliittoon.
Muuan Malmössä asuva muslimimies Mohammed saapui Syyriasta Ruotsiin sotapakolaisena joskus 00-luvulla, eli toistakymmentä vuotta sitten. Mies on nyt 43-vuotias.

Mies meni Ruotsissa naimisiin niin ikään syyrialaisen naisen kanssa ja heille syntyi kaksi tyttölasta, vuonna 2008 ja 2011. Tytöt ovat nykyään 14- ja 11-vuotiaita.

Perhe-elämä kukoisti, paitsi että ei kukoistanut. Nimittäin Mohammedin vaimo länsimaistui liikaa ja Mohammedin käsityksen mukaan vaimo oli huikenteleva huora. Tarkasti ottaen vaimo ei käynyt vieraissa eikä mitään uskottomuuteen viittaavaakaan, vaan nainen oli ollut ”uskoton” islamia kohtaan. Vaimo oli toisin sanoen muuttumassa kafiriksi, eli vääräuskoiseksi, tai jotain sellaista.

Lisäksi vaimo teki suuren synnin, koska ei pakottanut tyttölapsiaan pukeutumaan islamilaiseen huiviin. Vaimo ei itsekään pitänyt aina huivia, eikä halunnut pakottaa tyttäriänsäkään huivin käyttöön. Vaimon mielestä lapset saivat itse päättää haluavatko käyttää huivia vai ei.

Tämä oli liikaa Mohammedille. Mies tilasi salaa viime kesänä ”lomamatkan” itselleen ja tyttärilleen Turkkiin. Kolmikko lähti matkaan siten, että lapset periaatteessa pakotettiin mukaan eikä asiasta kerrottu vaimolle. Kun he saapuivat Turkkiin, niin sieltä jatkettiin edelleen Syyriaan Mohammedin kotikaupunkiin.

Nyt Mohammed jätti lapset toistaiseksi tuntemattomien henkilöiden huostaan ja matkusti itse takaisin Ruotsiin.

Asia eteni poliisitutkintaan ja oikeuteen, joka antoi Mohammedille puolitoista vuotta ehdotonta vankeutta lapsien kaappauksesta, joka katsottiin törkeäksi rikokseksi.

Mitä oikein tapahtui?

Luultavasti Mohammed myi lapsensa avioliittoon. Nimittäin oikeudessa oli todistamassa vanhemman tytön ruotsalainen opettaja, joka kertoi pitkästä keskustelusta tytön kanssa. Tyttö oli kertonut, että hänen ei tarvitse käydä koulua, koska hänet ja siskonsa naitetaan kohta puoliin avioliittoon. Tyttö oli pahoilla mielin, koska ei halunnut avioliittoon tuntemattoman miehen kanssa Syyriaan, vaan halusi käydä koulua Ruotsissa kuten muutkin ikäisensä.

Äänestä

Ruotsissa ei ole erillisiä tilastoja serkusten välisten avioliittojen määristä, mutta kielto käytännössä koskisi lähinnä Euroopan ulkopuolelta tulleita maahanmuuttajia. Esimerkiksi Turkissa jopa 30 pros avioliitoista on serkusavioliittoja.

Äänestä

Joo, ei. Jäitte luokalle.
Kukaan ei edes yrittänyt vastata antamaani kotitehtävään.

Olisiko niin, että laiskuus tyhmyys on niin kovin tyypillistä tälle palstalla?
Ihmettelee, Moktar. ;)

Äänestä
  • Kahden tumman pölkkypään lapsesta ei voi tulla muuta kuin kolmas pölkkypää.

    Siinä vastaus !!

    Äänestä

"Olisiko niin, että laiskuus tyhmyys on niin kovin tyypillistä tälle palstalla?
Ihmettelee, Moktar. ;)"
Pelkästään jo lukemalla tuon tekstin jokainen ymmärtää, että
"laiskuus tyhmyys"
on ainostaan tuon sinisellä nimimerkillä urputtavan ääliön pään sisällä vallitseva olotila.

Äänestä
  • Älä turhaan nillitä, vaan tee kiltisti se antamani kotitehtävä.

    Toivoo, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Älä turhaan nillitä, vaan tee kiltisti se antamani kotitehtävä.

    Toivoo, Moktar. ;)

    Kuvitteletko sinä antavasi "kotitehtäviä"?
    Ole jo hiljaa, äläkä munaa itseäsi enempää.
    Ehkä on jo (enemmän kuin itse ymmärrätkään) aiheellista sinunkin siirtyä kaipaamasi mielenterveyshuollon hellään huomaan. Melkoinen ulisija olet, vailla mitään käsitystä mistään.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    sinä mokagubta se jaksat vttuilla viesteille jotka olet kirjoittanut itse 😁😁

    - Kuvitteletko sinä antavasi "kotitehtäviä"?
    En kuvittele, vaan annoin jo.

    Nyt suu umpeen. Teet vaan nöyrästi koitehtäväsi, tai ainakin yrität tehdä.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    - Kuvitteletko sinä antavasi "kotitehtäviä"?
    En kuvittele, vaan annoin jo.

    Nyt suu umpeen. Teet vaan nöyrästi koitehtäväsi, tai ainakin yrität tehdä.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Anonyymi
    05.01.2023 18:14

    Kyllä kuvittelet.
    Sitä harhaisuutta esiintyy vaikeasti mielenterveytensä tuhonneilla, jatkuvasti karvahattua päässään pitävillä syöpäisillä käppyröillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Kyllä kuvittelet.
    Sitä harhaisuutta esiintyy vaikeasti mielenterveytensä tuhonneilla, jatkuvasti karvahattua päässään pitävillä syöpäisillä käppyröillä.

    "Kyllä kuvittelet."
    Lue viestini 2023-01-04 17:18:40. Siinä annoin sinulle kotitehtävän.

    Lopeta jo tuo typerä vetkuttelusi ja tee vain kiltisti kotitehtäväsi.
    Terveisin, Moktar. )

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Kyllä kuvittelet."
    Lue viestini 2023-01-04 17:18:40. Siinä annoin sinulle kotitehtävän.

    Lopeta jo tuo typerä vetkuttelusi ja tee vain kiltisti kotitehtäväsi.
    Terveisin, Moktar. )

    Turhaan sinä hippiäinen yrität mussuttaa onnetonta mantraasi, narsistina et ymmärrä reaalitodellisuutta.

    Koskas matuttaja viitsii muiden vastuksia lukea höpöttää vain omaa jaaritustaan.

    Kahden tumman pölkkypään lapsesta ei voi tulla muuta kuin kolmas pölkkypää.

    Siinä vastaus !!

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Turhaan sinä hippiäinen yrität mussuttaa onnetonta mantraasi, narsistina et ymmärrä reaalitodellisuutta.

    Ei minun tarvitse tässä nyt mitään ymmärtää. Se on sinun asiasi, koska kotitehtävä on sinulle annettu ja sinun on se tehtävä.

    Terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Koskas matuttaja viitsii muiden vastuksia lukea höpöttää vain omaa jaaritustaan.

    Kahden tumman pölkkypään lapsesta ei voi tulla muuta kuin kolmas pölkkypää.

    Siinä vastaus !!

    Äläpä solvaa omia vanhempiasi. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    - Kuvitteletko sinä antavasi "kotitehtäviä"?
    En kuvittele, vaan annoin jo.

    Nyt suu umpeen. Teet vaan nöyrästi koitehtäväsi, tai ainakin yrität tehdä.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Kupparilla on jo aivan musun otteet. Suu umpeen ja ole nöyrästi kun minä sanon! Onko Kuppar aivopesun uhri?

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    - Kuvitteletko sinä antavasi "kotitehtäviä"?
    En kuvittele, vaan annoin jo.

    Nyt suu umpeen. Teet vaan nöyrästi koitehtäväsi, tai ainakin yrität tehdä.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Ja tuon jälkeen trolli virui pari päivää osastolla hampaat hukassa ja naama mustana.

    Äänestä

Burkhassa ei aurinko auta.

Äänestä

jos se olisi D-vitamiini niin miksi 3 kertainen esiintyvyys uros puolisilla ?
veikkaan että autistinen käytöksestä on etua somalian kaltaisessa maassa 🤔

Äänestä
  • suomessakin ison vihan aikaan autismi yleistyi ? pakene metsiin omiin oloihisi ?

    Äänestä

  • -Lähde omasta maasta. Kun et osaa olla.
    -Ole vieraassa maassa kuin omassasi. Älä opi kieltä, älä työllisty.

    Kyllä se perittyyn autismiin viittaa.

    Äänestä

Tanskan poliisi on tehnyt jättimäisen poliisioperaation ja ottanut kiinni 135 henkilöä epäiltynä vanhusten huijaamisesta ja siitä seuranneesta rahanpesusta. Summat ovat suuria.
Torstaina pidetyssä poliisin tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että poliisi on syksyn ja talven aikana seurannut ns. maalivahteja, jotka ovat antaneet pankkitilejään varsinaisten huijarien käyttöön. Nyt operaatiossa otettiin kiinni lähinnä maalivahteja.

Kaava huijauksissa on melko yksinkertainen. Osoitepalvelusta etsitään iäkkäitä ihmisiä, joille soitetaan esiintyen poliisina, verovirkailijan tai jonakin muuna viranomaisena. Esimerkkinä mainitaan puhelu, jossa vanhukselle kerrotaan, että hänen pankkitilinsä on hakkeroitu ja hänen nimissään on nostettu lainoja.

Tällä verukkeella on saatu pankkitunnukset käyttöön ja vanhuksien tileiltä on siirretty rahaa maalivahtien tileille.

Poliisin mukaan puhelimessa esiintyneet huijarit ovat olleet erittäin miellyttäviä, kohteliaita ja ”ymmärtäväisiä” vanhuksia kohtaan, joiden luottamus on voitettu tällä tavalla.

Poliisilla on tutkinnassa ainakin 400 tapausta, joissa uhrit ovat menettäneet kaikki pankkitileillä olleet rahansa.

135 otettiin kiinni tämän päivän suuroperaatiossa, mutta ainakin 200 henkilöä epäillään petoksista ja rahanpesusta. Kiinniotoissa oli mukana 600 poliisia.

Itse puhelinhuijausten suunnittelijat ja toteuttajat eivät ole vielä jääneet kiinni, mutta poliisi uskoo, että heidänkin jäljilleen päästään näiden kiinniottojen jälkeen pidettävien kuulustelujen perusteella.

Mitään taustoja kiinniotetuista maalivahdeista ei kerrota, mutta jotakin voi päätellä kun poliisi puhuu ”MAAHATUODUSTA” jengeistä.

Äänestä

Taisi Simpeleen imaami Moktar Abdulkarim unohtaa ettei tämä palsta ole koraanikoulu, missä imaami päättää….
Allaahakbar! Inshallaah! Mashallaaaah!

Äänestä
  • Mutta autismi on moskeija tauti jossa lapset laitetaan ”heijaamaan” lattialle katsomaan tyhjyyteen, väliin voi tulla jokunen pyllistely…..
    Suomesta sitä tulee lähinnä Afrikasta ja lähi-idästä….

    Äänestä

  • Opettajan rooli päällä...lienee se erotettu
    heppu. Seksuaalista häirintääkö oli?

    Äänestä

Ja 10…

Äänestä

Eräs julkkis(nainen) rakkauslääkäri, joka ollut naimisissa julkkis näyttelijän kanssa, sai muutama vuosi sitten etnistä värinää värilliseltä mieheltä mutta uusimmassa haastattelussa ei kehtaa mainita asiasta mitään, vaikka heillä on jo lapsikin. Muoti ilmiö taitaa olla hiipumassa.

Äänestä

Afrikkalainen geeni on sopeutunut aavikolle tai viidakkoon. Suomen olosuhteet liikaa. Ei auta suuret kelatulotkaan.

Äänestä

Uskomatonta! Parin vuoden tauon jälkeen piipahdin täällä ja sama meno yhä edelleen. Autisti jatkaa höpötyksiään. Aloittaa jonkun epä-älyllisen jankutuksen ja vastaa siihen itse.

Äänestä
  • "Parin vuoden tauon jälkeen piipahdin täällä ...".

    Huutonaurua vartti. ;)

    Äänestä

Maahanmuuttajalapsilla myös adhd jopa 5 x yleisempää,

Lastenpsykiatrian tohtori Venla Lehti Turun yliopistosta vertasi rekisterien perusteella lapsia, joilla oli ADHD-diagnoosi lapsiin, joilla diagnoosia ei ollut. Tulos oli hätkähdyttävä: maahanmuuttajien lapset olivat saaneet viisi kertaa useammin diagnoosin kuin kantasuomalaisten lapset.

Onko kyse todellisesta ilmiöstä? Onko diagnoosit annettu oikein, Venla Lehti kysyy. Ja vastaa: se on mahdollista.

Diagnoosin saaneita maahanmuuttajataustaisia lapsia jaoteltiin myös maittain. Lapsilla, joiden isä tuli mistä tahansa maasta Suomen ulkopuolelta, oli useammin diagnoosi kuin suomalaisten isien lapsilla. Samoin kävi, mikäli äiti tuli Afrikasta, Lähi-idästä tai Venäjältä. Kaikkein suurin todennäköisyys diagnoosiin oli lapsilla, joiden sekä isät että äidit olivat kotoisin alhaisen elintason maista.

rikollisuus, ongelmat ja adhd johtavat vankilaan.

Äänestä

Kun kehitysmaamuslimit lisääntyvät keskenään suomessa ja siitä seuraa autismia!
No mitä tästä voi päätellä?

Äänestä
  • Voisiko se johtua somaleiden ylivertaisesta Äö:stä?

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Voisiko se johtua somaleiden ylivertaisesta Äö:stä?

    Koska sehän on tunnetusti korkea, lähellä niiden kengän numeroa!

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Koska sehän on tunnetusti korkea, lähellä niiden kengän numeroa!

    Onko niin korkea?

    Äänestä

Ei ole Kuppa vielä ratkaissut tehtävää…

Äänestä
  • On se!
    Laitetaan kehitysmaamuslimit lisääntymään holtittomasti keskenään!
    Niin kyllä tästä hyvä tulee…

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    On se!
    Laitetaan kehitysmaamuslimit lisääntymään holtittomasti keskenään!
    Niin kyllä tästä hyvä tulee…

    Nehän on laitettu jo….

    Äänestä

  • Pinnistele, pinnistele. Se ei ollut helppo tehtävä, mutta älä vielä luovuta. ;)

    Äänestä

SUKULAISUUDESSA SIENNEET EIVÄT MITÄÄN TERVEYTTÄ OLE KOKENUTKAAN MUUTAKUIN NENÄSÄ KASVUA KYÖMYISEKSI..

Äänestä
  • Haloo Venla!
    Sitä reseptiä tarvittaisiin täällä kiireesti. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Haloo Venla!
    Sitä reseptiä tarvittaisiin täällä kiireesti. ;)

    12 Venlaa poistettu,,

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    12 Venlaa poistettu,,

    Olisiko niissä poistetuissa Venloissa ollut se pyydetty ADHD-resepti? ;)

    Äänestä

Ne on kaikki serkkuloisia keskenään joten samat piilevat geenit siellä perimässä jyllää ja todennäköisyys kasvaa aina kun pikkuserkut sikiää keskenään. Eurooppa taantuu takaisin jonnekin lörppähuulien aikaan jossa basaarikauppiaat ampuu toisiaan pariisin kaduilla ja lovressa palaa nuotiot jossa grillataan valkosta lihaa.

Äänestä
  • Niin kun suomeen tulevat kehitysmaamuslimit lisääntyvät keskenään ja taas niiden jälkipolvi lisääntyy keskenään, niin mitä muuta voi odottaa…..

    Äänestä

  • "Ne on kaikki serkkuloisia keskenään joten samat piilevat geenit siellä perimässä jyllää...".
    Kuulostaa ihan suomalaiselta tautiperinnöltä.

    Tästä saat lisätietoja:
    https://www.duodecimlehti.fi/duo99114

    Nauretaan vartti. ;)

    Äänestä

Mitä tämä tekee: https://t.me/JuanQ_23/269
Intialaiset ovat ilmeisesti ratkaisseet ongelman, mutta lääketeollisuus kun jää nuolemaan näppejään, niin kukaan ei uskalla julkaista sitä.

Äänestä

Saas nähdä milloin MokkaJukka tuo viheliäinen takiainen saapuu kommentoimaan? Kumma kun ei ole vieläkään näkynyt. Taitaa olla Mohammedin kanssa mennyt pikkutunneille viime yönä...ja takamus kippeenä poikaparalla. Siis Mohammedilla , kun piereksivät kaiken yötä , ettei seinänaapuritkaan saa nukuttua.

Äänestä

Eivät saa D-vitamiinia auringosta lainkaan, kun kaavuissa kulkevat. Täällä ei aurinko porota yhtä kuumasti kuin siellä heidän kulmillaan. Lisäksi ruokavalio lienee erilainen, puuttu merenelävät. D-vitamiinin puutetta niillä on ja se sairastuttaa. Mutta suomella terveydenhoito toimii loistokkaasti, joten saavat täällä erinomaista hoitoa autismiinsa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Maahanmuuttajien lapsilla on moninkertainen riski autismiin
Maahanmuuttajien lapsilla on jopa 50 kertaa suurempi riski autismiin kuin kantasuomalaisten vanhempien lapsilla, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta. ”Jokin tekijä aiheuttaa muualta tänne Pohjolaan muuttaneiden lapsilla autismiriskiä”, sanoo tutkija, lastenneurologian erikoislääkäri Mirjami Jolma tiedotteessa. NO palstalääkäri joko poistaa viestin tai kumoaa sen oman koulutuksensa kautta...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu