Lahjoista

1. Kielilläpuhumisen lahja

Tämähän olisi varsin hyödyllinen lahja rehelliselle evankeliumin julistajalle. Voisi mennä vieraille maille julistamaan ilosanomaa ihmisten omilla kielillä ja he ymmärtäisivät kaiken. Mutta kas! nyt ajatteleva lukija huomaa että Jumalahan on antanut tämän lahjan jo monille ihmisille jotka ovat halunneet omaksua uusia kieliä evankeliumin julistamista tai jotain muuta tarkoitusta varten.

Mutta kumminkin on pieni joukko ihmisiä jotka väittävät puhuvansa kielillä joita eivät koskaan ole kuulletkaan. Omissa hämärissä loukoissaan he kokoontuvat näin pilkkaamaan Jumalaa ja pilaamaan oikeiden kristittyjen maineen. Kukaan ei näitä kieliä ymmärrä, mutta aina joskus löytyy joku hurahtanut juoppohullu todistamaan näistä ihmeistä.

2.Parantaminen

Hyödyllinen lahja myöskin. Mikäpä olisi mukavampaa kun parantaa liukuhihnalta sairaita ja näin todistaa Jumalan armosta. Suuri joukko ihmisiä myöskin omistautuu sairaiden parantamiselle. He hankkivat kovalla työllä ja hartaudella itselleen taidot joilla parantaa sairaita. Jotkut lähtevät köyhiin maihin parantamaan ihmisiä ilman palkkaa.

Sitten on ihmisiä, jotka hämyisissä loukoissaan kehtaavat Jumalan nimissä "parantaa" ja tehdä muita hokkuspokkus tempuuja. Flunssat ja päänsäryt paranevat näissä rienauksissa, pienellä viiveellä tosin joskus. Sairaaloissa ja paikoissa, joissa on oikeasti sairaita ihmisiä ei näitä parantelijoita näy vaan omissa kuppikunnissaan he harrastelevat näitä kepposiaan. Kun rehellinen ihminen mielenkiinnosta kääntää huomionsa näihin ihmisiin paljastuu heidän kepposensa ja huijauksensa. Nämä ihmiset pilkkaavat sekä Jumalaa, että ihmisiä jotka oikeasti ovat omistautuneet sairaiden auttamiseen.
5189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

todistaa Vapahtajani parantavasta voimasta.
Elokuussa -88 sain kokea ,kuinka paranin vaikeasta ihotauti sairaudesta.
Muutamia ihmisiä tuli puolesani rukoilemaan ja en suurempia tunteita kokenut.
En muista millä sanoilla puolestani rukoiltiin, mutta siinä vain paranin.
Kävin vielä kirurgin luona ,koska aika oli tilattu jo kesällä leikkaukseen.
Ihmetys oli siinä ,että lääkäri luuli erehdyksen olevan väärän potilaan syyn.
Mainitsi melkein heti ettei teissä kyseistä sairautta ikinä ole ollut.
Ei ole uusinut, vaikka monia muita sairauksia kylläkin on ollut.
Tunnen kyllä ystävän joka on parantunut maksa-syövästä.

Äänestä
  • Jotkut taudit paranevat itsestään ja jotkut eivät sitten millään. Ei vaikka hokkuspokkus pikkujeesukset kuinka manaisivat perään. Itsekin tunnen ihmisiä, jotka ovat parantuneet syövästä -kiitos lääketieteen. Joidenkin puolesta rukoiltiin ja joidenkin puolesta ei.
    Jumala on päättänyt että sairaus, vanhuus ja kuolema tulee kaikken osaksi tässä elämässä. Meitä oikeita kristittyjä ei sairaus ja vanhuus pelota. Me tiedämme että Herra tietää mikä on parasta meille. Älkää siis rukoilko hokkuspokkustemppuja vaan rukoilkaa näin "Tapahtukoon sinun tahtosi!"

    Äänestä

  • Isäkäs kirjoitti:

    Jotkut taudit paranevat itsestään ja jotkut eivät sitten millään. Ei vaikka hokkuspokkus pikkujeesukset kuinka manaisivat perään. Itsekin tunnen ihmisiä, jotka ovat parantuneet syövästä -kiitos lääketieteen. Joidenkin puolesta rukoiltiin ja joidenkin puolesta ei.

    miksi ei minulle lääketiede löytänyt apua (ihotauti spesialisti ja muut), vaan leikkaukseen lähettivät.
    Miksi taas tuo syöpäsairas ei saanut apua Ruotsin luultavasti parhaassa sairaalassa Karolinskassa, ja nekin lääkärit ihmeen myönsivät tapahtuneen.
    Minä muistan paikan ja ajankin.
    Muistan kyllä uskoon syntymiseni yhtä tarkkaan ,silloinkin sairaalan LATTIALLA.
    Sinähän saat sanoa mitä tahdot ,mutta minun omakohtaisia tapahtumia et voi vesittää.
    Senkään puolesta ,että et tunne minua.
    Sanon sen ,että jos tietäisit kuka ennen olen ja kuka tänään olen niin voisit hiukan hämmästyä.

    "Meitä oikeita kristittyjä ei sairaus ja vanhuus pelota."

    Sinulla on paljon oikeata asiaa. Esim. viimeinen virke, rukouskehoituksesi on oikea. Sehän on itsensä Jeesuksen antama.

    Ylläoleva lainaus tekstistäsi pisti silmääni. Vai ei teitä oikeita kristittyjä pelota sairaus ja vanhuus.
    Jeesuksen oppilaat eivät varmaan olleet "oikeita kristittyjä" pelätessään myrskyssä kuolemaa, vaikka Jeesus oli fyysisesti läsnä.

    Oikean kristillisyyden mitta ei ole siinä, että ei pelkää, vaan siinä, että voi pelonkin keskellä laittaa turvansa Jumalaan, iankaikkisiin käsivarsiin, jotka kannattavat.

    Äänestä

  • fri kirjoitti:

    miksi ei minulle lääketiede löytänyt apua (ihotauti spesialisti ja muut), vaan leikkaukseen lähettivät.
    Miksi taas tuo syöpäsairas ei saanut apua Ruotsin luultavasti parhaassa sairaalassa Karolinskassa, ja nekin lääkärit ihmeen myönsivät tapahtuneen.
    Minä muistan paikan ja ajankin.
    Muistan kyllä uskoon syntymiseni yhtä tarkkaan ,silloinkin sairaalan LATTIALLA.
    Sinähän saat sanoa mitä tahdot ,mutta minun omakohtaisia tapahtumia et voi vesittää.
    Senkään puolesta ,että et tunne minua.
    Sanon sen ,että jos tietäisit kuka ennen olen ja kuka tänään olen niin voisit hiukan hämmästyä.

    Kyllähän noita juttuja aina kuulee,mutta kun tutkitaan tarkemmin niin paljastuu aina jotain muuta kuin ihme. Surullisen usein valehtelua ja puoskarointia, mutta yleensä vain väärintulkittuja luonnollisia parantumisia tai mielenterveysongelmia.
    Aiheesta voi tilata tutkimuksen kirkon tutkimuskeskuksesta. Myös Vatikaani on tutkinut miljoonia väitettyjä ihmeparantumisia ja saannut samansuuntaisia tuloksia.

    Kuten sanoin syöpä voi parantua luonnollisesti, ilman ihmettä. Esim. irtautuneen raajan takaisin kasvaminen olisi jo ihme.

    Vähän aikaa sitten helluntailaiset nuoret alkoivat tutkimaan näitä tapauksia hyvänä tarkoituksenaan todistaa ihmisille Jumalan armosta. Yllätykseskseen he huomasivat, että yhdestäkään väitetystä ihmeparantumisesta ei löytynyt todisteita. Sen sijaan löytyi paljon kyräilyä ja valehtelua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Isäkäs kirjoitti:

1. Kielilläpuhumisen lahja

Tämähän olisi varsin hyödyllinen lahja rehelliselle evankeliumin julistajalle. Voisi mennä vieraille maille julistamaan ilosanomaa ihmisten omilla kielillä ja he ymmärtäisivät kaiken. Mutta kas! nyt ajatteleva lukija huomaa että Jumalahan on antanut tämän lahjan jo monille ihmisille jotka ovat halunneet omaksua uusia kieliä evankeliumin julistamista tai jotain muuta tarkoitusta varten.

Mutta kumminkin on pieni joukko ihmisiä jotka väittävät puhuvansa kielillä joita eivät koskaan ole kuulletkaan. Omissa hämärissä loukoissaan he kokoontuvat näin pilkkaamaan Jumalaa ja pilaamaan oikeiden kristittyjen maineen. Kukaan ei näitä kieliä ymmärrä, mutta aina joskus löytyy joku hurahtanut juoppohullu todistamaan näistä ihmeistä.

2.Parantaminen

Hyödyllinen lahja myöskin. Mikäpä olisi mukavampaa kun parantaa liukuhihnalta sairaita ja näin todistaa Jumalan armosta. Suuri joukko ihmisiä myöskin omistautuu sairaiden parantamiselle. He hankkivat kovalla työllä ja hartaudella itselleen taidot joilla parantaa sairaita. Jotkut lähtevät köyhiin maihin parantamaan ihmisiä ilman palkkaa.

Sitten on ihmisiä, jotka hämyisissä loukoissaan kehtaavat Jumalan nimissä "parantaa" ja tehdä muita hokkuspokkus tempuuja. Flunssat ja päänsäryt paranevat näissä rienauksissa, pienellä viiveellä tosin joskus. Sairaaloissa ja paikoissa, joissa on oikeasti sairaita ihmisiä ei näitä parantelijoita näy vaan omissa kuppikunnissaan he harrastelevat näitä kepposiaan. Kun rehellinen ihminen mielenkiinnosta kääntää huomionsa näihin ihmisiin paljastuu heidän kepposensa ja huijauksensa. Nämä ihmiset pilkkaavat sekä Jumalaa, että ihmisiä jotka oikeasti ovat omistautuneet sairaiden auttamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu