Mieletön pakkanen

onneksi , ei tarvi aamulla lähtä raappaa autoa eikä käynnisteleen! Huh huh.... Työttöänä on etuoikeus olla kotona viltin alla tai takka tulen ääressä. kunhan saa olla sisällä.
Rahaa tulee vaikka nukkus koko päivän. Mieletön onni on mua potkassu, ettei tarvi vihasena nousta aamulla. Ulos en lähe ennen ensiviikkoa, ruokaa kävin alkuviikosta ostamassa kahdelle viikolle, että ei tarvi lähtä ulos, Ja jos loppuu sitä voi tilata kotiin.

Tää on kyllä parasta. Ei sairastu, ei väsy, ei ärksyile, ja jkasaa itä vaan. Tänään pesen pyykkiä ja imuroin. Jos olisi töissä ei jaksaisi, pyykit jäivät työaikana aina kesäomille ja joululomille. Nyt voi pestä vaikka joka viikko.
Toivottavsti pärjäättä työlliset siellä paukkupakkasissa... ja jaksatte uurastaa... teillehän tulee hyvä mieli kun veroistanne makselette miedän koti ihmisten toimeentulon. Haleja sinne jäätävään ilmaan.
19175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Voi hyvänen aika, eihän sitä nyt tarvii mihinkään ulos lähteä töitä tehdäkseen, etänähän ne tehdään. Ja rahaa tosiaan tulee, päivässä nettona työttömän kuukausikorvaus ja bonuksia vielä parhaimmillaan 30 pinnaa päälle. Eikä autoa nyt raapata hyvä mies(?), lämpimästä tallista lähdetään ja webasto lämmittää muutamassa minuutissa jos tarvii.

Ihme fiksaatio tuo pyykinpesu ja siivous - miksi niihin kannattaisi käyttää aikaa ja vaivaa? Tunnin työllä kun saa pari-kolme tuntia ostettua moista bulkkityötä palveluna.

Nyt täytyy jatkaa vielä muutama tunti töitä, sitten yksityiskoneella perheen ja kaveriperheen kanssa lappiin pariksi viikoksi laskettelemaan. Tsemppiä sinne kurjuuteen, työhönosoitusta odotellessa... olisi kyllä kamalaa elämää tuollainen, onneksi tulin aikanaan valinneeksi toisen tien. :)

Äänestä
  • Teetkö sinä itse kaikki tuon?

    Voi kauhee... meillä on palveluväkeä jotka hoitaa kaikki kodinhidolliset, ruuat ja puutarhan vuodet ympäri. Mitään ei tarvi itse tehdä. Palkkaa maksetaan niin kaikki hoituu.

    On vanhanaikasta tehdä itse mitään. Kahdella palkallisella pärjätään, yksi hoitaa koko sisätilat pyykkeineen ja ruokineen ja siivouksineen ja puutarhuri kokonaisvaltaisesti talon kunnossapidon ja puutarhan.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Teetkö sinä itse kaikki tuon?

    Voi kauhee... meillä on palveluväkeä jotka hoitaa kaikki kodinhidolliset, ruuat ja puutarhan vuodet ympäri. Mitään ei tarvi itse tehdä. Palkkaa maksetaan niin kaikki hoituu.

    On vanhanaikasta tehdä itse mitään. Kahdella palkallisella pärjätään, yksi hoitaa koko sisätilat pyykkeineen ja ruokineen ja siivouksineen ja puutarhuri kokonaisvaltaisesti talon kunnossapidon ja puutarhan.

    Kun tekee ja toimii itse, ei pää pehmene tuohon tilaan kuin kommenttisi kertoo.

    Äänestä

Nyt on jäätävää, meil -10 on nyt ja hrrrr... sentään. onneks ei tarvi mennä ulos jos ei taho. Enkämie taho.
Ensviikol lauhtuu ja sataa vettä, sitte voi mennä jos tahtoo.

Ei kyl oo talvitamineitakaan, ei takkia, ei tooahousuja, ei kenkiä, hattua takkia... kun ei tarvi mennä niin ei tarvi niitä.
Tilasin lähikaupasta ruokaa, ne toi ison laatikollisen sapuskaa ettei tarvi mennä ulos, tuoja sanokin että varpaat jäätyy ja tukka pystyyn, niin on kylmä. Sano viel että kurjaa olla töissä, olisi kiva olla työtön, ei tarvi oienellä palkalla mennä palalluttaa varpaita ja päätä. Onneks ei tarvi, en mee töihin koskaan, nautin tästä olosta.

Äänestä

Köyhän säästämistä.
Autoni töröttää +20m2:n lämpimässä tallissa mutta en raaski ottaa sitä ulos vaan tallon 6 krt/vko urhoollisesti tarvittavat 400m kuntosalille ja marketin kautta takaisin.

Äänestä

Lampaat määkii,karavaani jatkaa kulkuaan

Äänestä

Aloittaja kirjoittelee täydellisesti oikean nimisellä palstalla; köyhää on.

Äänestä
  • Joo, katsos käyhällä ei ole varaa talvivaatteisiin ... ei voi lähtä ulos. Jos ei ole varaa ostaa, se kuuluu köyhyyspalstalle. Varaton, rahaton,...köyhä...

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Joo, katsos käyhällä ei ole varaa talvivaatteisiin ... ei voi lähtä ulos. Jos ei ole varaa ostaa, se kuuluu köyhyyspalstalle. Varaton, rahaton,...köyhä...

    Kirppareilta löytyy myös kaikkia talvikamppeita melkein ilmaiseksi. Jos korvain väliss' ei ole köyhää, keksii kyllä keinot. Kaikkeen.

    Äänestä

Odottelen myös kotona milloin pakkanen loppuu että voin kauppaan mennä. -10 aivan liikaa ja huomenna on -15 pakkasta. Ei ennen sunnuntaita voi ulos lähteä. Ruokaa on onneksi yli viikoksi vielä mutta ensi viikon alussa on jo nolla keli.

Äänestä

Jos n. -10 astetta pakkasta tekisi noin pahaa aloittajalle kaikkine väsymyksineen ja sairauksineen, niin joo, ehdottomasti pysy kotona ja jatka elämää köyhyys-palstalla :D :D

Äänestä
  • Köyhyyden onni on ettei tarvi lähteä! Köyhyys ja työttömyys on vähän niinkuin kaverit. Mutta työttömyys on ihanaa kun ei tarvi lähteä hirmupakkasilla ulos.

    Äänestä

Kyllä ei tarvitse lähteä autolla mihinkään pakkasella, kun voi tehdä kotona töitä. Ja miksi olla kotona työttömänä, kun samalla voi tehdä töitäkin mistä maksetaan! Ja jos on pakko olla työttömänä, niin voihan senkin ajan hyödyntää järkevästi, koska työttömänä voi tienata verovapaasti ihan laillisesti vaikka kuinka paljon, eihän työttömyys tulonhankintaa estä mitenkään!
Eikä se työttömyys mikään etuoikeus ole kotona olemiseen, koska kotona voi olla työelämässäkin. Me ollaan vaimoni kanssa oltu vuosia töissä täällä kotona, vaimoni tekee etätöitä ja minulla työt muuten kotona. Voidaan tehdä töitämme matkoillakin, monet talvet olemme viettäneet lämpimässä ulkomailla ja tehneet töitämme siellä, lapset kävivät kouluakin etänä monena talvena. Nyt vain koronan vuoksi ei olla oltu ulkomailla, mutta ei tuo meitä ole haitannut, koska pakko ei ole olla pakkasessa liikenteessä.

Äänestä
  • Työttömyys on etuoikeus, se luo paljon uusia etuoikeutettuja etuja, kotona olon, raha ilman työtä, kelan etuuksia, alennuksia teattereissa, elokuvissa, vapautta ja pitkiä aamu unia, ilmaista ruokaa... verottomia tuloja...

    Me ei koskaan käydä ulkomailla, ei tykätä yhtään matkustella. Kotimaassa kähydään mutta harvakseltaan, ollaan sellasia kotikuninkaita, tehdään kotona viakka mitä ja sisutaetaan remontoidaan, se on parasta. Nautitaan toisistamme ja lasten perheistä, olosta yleensä, ja talvella ei tarvi mennä ulos, kun vihataan talvea. Ruoka voidaan tilata kotiin ja laittaa takka päälle. Auto on lämpimässä tallissa jonne pääsee sisäkautta, ettei tarvi ulos mennä, kaukosäätimellä tallin ovi kiinni, ja kauppakeskukseen parkkihalliin, ei tarvi lunta nähdäkkään.
    Voi kesäkengissä mennä kauppaan ja kotia! Tosi kätevää. Talvi on p...tä.

    Äänestä

Ressukat vinkuu pikku pakkasia. Sellanen -10 C tai -15 C on normaali
suomalainen talvikeli, missä kuka thansa pystyy liikkumaan.
Ei autoa raapata vaan laitetaan johto seinään niin että konelämpenee ja sisätilan lämmitin hoitaa sisätilan mielyttäväksi ja sulattaa kuurat ikkunoista.
Mukavaa on astua lämpimään autoon ja lähteä markettien kulutusjuhliin.
Kohta alkaa päivätkin valaistuman sen verran, että voi aloittaa sen
kotimaan lomailun vaikkapa vuokraamalla saunallisen lomamökin. Jihaa.

Äänestä
  • Varmaan pystyy mutta jos ei tarvi tai ei tahdo? Mie en tykkää talvesta, inhoan sitä. Miksi pitää laittaa johdon perään jos meillä on lämpimässä tallissa, ei sitä tarvi raapata eikä lämmittää etukäteen! Sisätiloihin vaan auto niin on lämmin ja aina lähtee.
    Meiän auto on tallissa aina, ja silät pääsee ettei trvi ees niitä talvivaatteita, ja suoraan markettien autohalliin... kätevää. Usein kyllä tilataan ruoka kotiin. Ei mene bensaan rahaa eikä talvivaatteisiin. Jotkut ostaa bensaa jotkut sillä rhalla palveluita.
    Kun ei mene työmatkoihin rahaa niin se säästyy.
    Kotimaassa mekin matkaillaan jos matkustella halutaan ei ulkomaille.. ei ei.. kotimaassa on ihania meille vielä tuntemattomiakin paikkoja ja ne on ihania. naantali, porvoo tampere.. ja sitä rataa missä on vanhaa idylliä, ne on parhaita, niihin ei kyllästy, aina haluu uudelleen. ja noi prahan joulumarkkinat... voi jee... jos ulkomaille haluaa, kaksi kertaa käyty.. se on ihana.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Varmaan pystyy mutta jos ei tarvi tai ei tahdo? Mie en tykkää talvesta, inhoan sitä. Miksi pitää laittaa johdon perään jos meillä on lämpimässä tallissa, ei sitä tarvi raapata eikä lämmittää etukäteen! Sisätiloihin vaan auto niin on lämmin ja aina lähtee.
    Meiän auto on tallissa aina, ja silät pääsee ettei trvi ees niitä talvivaatteita, ja suoraan markettien autohalliin... kätevää. Usein kyllä tilataan ruoka kotiin. Ei mene bensaan rahaa eikä talvivaatteisiin. Jotkut ostaa bensaa jotkut sillä rhalla palveluita.
    Kun ei mene työmatkoihin rahaa niin se säästyy.
    Kotimaassa mekin matkaillaan jos matkustella halutaan ei ulkomaille.. ei ei.. kotimaassa on ihania meille vielä tuntemattomiakin paikkoja ja ne on ihania. naantali, porvoo tampere.. ja sitä rataa missä on vanhaa idylliä, ne on parhaita, niihin ei kyllästy, aina haluu uudelleen. ja noi prahan joulumarkkinat... voi jee... jos ulkomaille haluaa, kaksi kertaa käyty.. se on ihana.

    Aktiiviaikana matkustelimme. Ensin kahdestaan, sitten kahden penskan kanssa nuoremmankin ollessa vakaassa kävelykunnossa. Sittemmin penskat tippuivat pois yksi kerrallaan ja me jatkoimme vaimoni kanssa kahdestaan.
    4 maanosaa, 52 valtiota. 1970 jälkeen yhteensä noin 18 kuukautta. Joukossa ei varsinaisia, valmiita rantalomia vaan aina jotain muuta.
    Noihin lukuihin sisältyvät kaikki, sekä työ- että eläkeajan matkat.
    Työttömyysaikana teimme ainoastaan yhden Karibian risteilyn jatkoviikkoineen Dominikaanisessa Tasavallassa sekä kaksi kiertomatkaa.
    Osan varsinaisesta työttömyysajasta olin Espanjassa työnhakijana. Suomaisille se oli mahdollista vain 3kk:n jaksoissa ja aina ko. jakson jälkeen oli kotimaassa saatava vähintään kuukauden ajalta työ- ja palkkatodistus. Sen verran oli työhistoriaa, ettei tuo ollut mikään ongelma.

    Vaimoni ollessa estyneenä kävin yksin syyskuussa tarkistamassa Espanjan asuntomme kunnon. "Tarkastuksessa" paino putosi muutamassa viikossa 5kg.
    Se on puppua, että alkoholi mukamas lihottaisi!

    Nyt korona ja varsinkin vaimoni sairastelu on häirinnyt matkoja.
    Noista syistä johtuen ovat kaksi viimeistä joulua ensimmäiset kotijoulut noin 20:een vuoteen.

    Jouluun alkupuolella kävimme useiden Saksan kaupunkien joulumarkkinoilla. Berliinissä useamminkin.

    Äänestä

Minusta talvi on niin surkee ja kauhea vuoden aika, että pitisi kaikki työ lopettaa talveksi. Miksi ihmisiä kiusataan sillä, että pitää raapata autot, jotka ei käynnisty tehdä lumityöt, ostella kalliita talvivaatteita... jne... talvimaksaa hirveesti.
Talvella ei pitäisi tehdä töitä, se pitäisi olla lomaa. Sitten huhtikuun 165 päivä töihin ja 1.6 kesälomalle, töihin 1.9 ja lomalle 15.10.. heti kun lumet sataa niin ei sa mennä töihin.
Onneksi itse olen työtön ollut vuosia, niin ei tarvi mennä ulos jos ei lumesta tykkää, eikä ole talvivaatteita. Kela maksaa sitten talviajan kulut kaikille.

Äänestä

Samaa mieltä. Onneksi saa olla sisällä. Ei tarvitse lähteä kovaan pakkaseen orjatyöhön moneen päivään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

onneksi , ei tarvi aamulla lähtä raappaa autoa eikä käynnisteleen! Huh huh.... Työttöänä on etuoikeus olla kotona viltin alla tai takka tulen ääressä. kunhan saa olla sisällä.
Rahaa tulee vaikka nukkus koko päivän. Mieletön onni on mua potkassu, ettei tarvi vihasena nousta aamulla. Ulos en lähe ennen ensiviikkoa, ruokaa kävin alkuviikosta ostamassa kahdelle viikolle, että ei tarvi lähtä ulos, Ja jos loppuu sitä voi tilata kotiin.

Tää on kyllä parasta. Ei sairastu, ei väsy, ei ärksyile, ja jkasaa itä vaan. Tänään pesen pyykkiä ja imuroin. Jos olisi töissä ei jaksaisi, pyykit jäivät työaikana aina kesäomille ja joululomille. Nyt voi pestä vaikka joka viikko.
Toivottavsti pärjäättä työlliset siellä paukkupakkasissa... ja jaksatte uurastaa... teillehän tulee hyvä mieli kun veroistanne makselette miedän koti ihmisten toimeentulon. Haleja sinne jäätävään ilmaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu