Rakastaja

Madmoiselle Anna avaa raskaita purppuraisia verhoja.
Leveälle ikkunalaudalle on avonaisesta ikkunasta lennähtänyt jasmiinin terälehtiä. Huumaava tuoksu soljuu huoneeseen täyttäen jokaisen sopukan.
Iltarusko värittyy punertavaan kultaan taivaalla saaden naisen kasvot hehkumaan odotuksesta.

Hän oli maanut raukeana kylvyssä hetki sitten ajatellen miehen vakavia syviä silmiä joiden katse sai hänet tärisemään kauttaaltaan. Kuinka suloinen tuo hymy oli , kun se väreili miehen suupielissä ja leikkitteli kasvoilla.Se tunne, kun heidän kylkensä salaa hipaisivat toisiiaan tungoksessa.
Heidän katseensa olivat kohdanneet ja he tiesivät kumpikin mitä siitä seuraisi. Anna oli juhlissa arvokkaan ja korkeassa asemassa olevan rakastajansa kanssa.Tämä jo vanhempi herrasmies esitteli ystävätärtään tietyllä ylpeydellä ja omistamisen oteilla.Hän uskoi pitävänsä Annan asemansa ja rikkautensa voimalla täysin itsellään.
Hän oli ostanut naiselle suuren ja loistokkaan talon Venetsian halutuimmilta asuinalueilta.
Mutta ei Anna häntä rakastanut.Ei hän rakastanut ketään näistä itseriittoisista ja omistushaluisista miehistä , joita hänen elämässään oli ollut.
Salongissa tuoksui sikarille ja miehiselle suorastaan eläimelliselle voimalle. Naiset keimailivat miesten ympärillä ja levittelivät viuhkojaan peitellen kasvojaan ja todellisia tunteitaan.Tähän miehiseen voimalliseen hajuun sekottautui naisien imelät ja kutsuvat hajusteiden tuoksut.
Kun he kohtasivat uudelleen, niin Josephin käsi hipaisi Annan uumaa.Anna nykäisi nopeasti ruusun pukunsa rinnukselta sujauttaen sen miehen käteen.
Se oli merkki. Josph tiesi nyt , että hänet oli valittu.

Askeleet kuuluivat käytävästä ja kömpelö vähän yksinkertainen palvelijatar ohjasi miehen peremmälle. Anna oli asettautunut suureen katos vuoteeseensa. Siinä Joseph nyt seisoi ovella.
Hänen sotilaan takkinsa oli heitetty keveästi olkapäälle ja väljä paita oli avoimena kaulasta.
Kuinka ujolle ja samalla komean miehekkäälle hän näyttikään. Annan katse valui pitkin miehen kaunista kehoa hyväilevästi kulkien tiukoissa housuissa, jotka paljastivat säärten lihaksikkat muodot.Mustat pitkävartiset saappaat täydensivät kokonaisuuden.

Tule istumaan vierelleni ,Anna sanoi pehmoisella äänellä samalla silittäen valkoista pientä koiraansa. Joseph lähestyi hillitysti ja suuteli naisen pehmoista pientä kättä.
Anna ojensi toisen käsivartensa päänsä taakse ja samalla paljasti naisellisen vartalonsa asitikkaat muodot.Hän pujotti paljaat varpaansa miehen syliin nauttien hämmennyksestä minkä sai aikaan.Hänen samettisen pukunsa alla ei ollut mitään, vain alaston ja halukas naisen syli.Josephin sieraimet värähtelivät ja pienet hikihelmet koristivat kaarevaa otsaa.Anna sulki silmänsä ja kosketteli kielellään täyteläisiä huuliaan samalla ,kun miehen käsi varmana ja halukkaana liukui pitkin sääriä Annan kiimaiseen kosteaan syliin.
Anna tarttui Josephin toiseen käteen ja äännellen hyrisevästi alkoi nuolla miehen sormia. Kuinka herkät ja aistilliset voivatkaan kädet olla.
Sormet leikkivät toisiensa lomassa ja kävivät kiinni hiuksiin. Kädet tanssivat lanteilla ja keinuttivat toisiaan, kuin aallokossa ja myrkyssä.
He riisutuivat ja sukelsivat toisiensa kiimaan , haluun ja nälkään. He rytmittyivät toisiensa rytmeihin. He hakivat toisistaan minuutensa heijastuksen.He istuituivat sylitysten ja kierivät sängyltä lattialle. Anna halusi huutaa. Hän halusi raapia ja purra. Hänen tuskainen nälkänsä saada kokea tämä lemmenyö oli ollut kuin kidutetun sielun vankilassa. Tätä haluaan hän oli teeskennellyt lukemattomat kerrat. Kuinka hän vihasikaan noita tympeitä ja pitkästyttäviä öitä jolloin hän vain myi ruuminsa ja lihansa. Kuinka hän inhosi ääntään, mitä suustaan päästi tehdekseen miehen , jota kohtaan hän ei tuntenut mitään, tyytyväiseksi. Kuinka hän mielessään pilkkasi tuota itsetyytyväistä miehistä kuvitelmaa , jolla hänet otettiin ja omistettiin.
Josphin hän halusi.Hän halusi rakastaa täydesti ja koko itsellään.Hän halusi miehen näkevän hänen pohjattoman nälkäisen ja tuskaisen katseensa.
Hän halusi upottautua rakkaansa sieluun ja kaivautua sieltä eheänä itsenään elämään.
Hän halusi rakastaa jokaisella solullaan ja aistillaan ja tuntea kuuman poltteen levittäytyvän kehoonsa jokaiseen atomiin. Kuinka palavasti hän halusikaan. Kun hän kohtasi miehen halussa saman halun , niin hän syntyi itsessään ja itkun ja raivon , kiiman ja halun pyörteessä hän vyöryi kohden rakkautta.Kuinka suunaton hänen ikävänsä oli ollut.Tämä hehku ,joka täytti nyt hänet ääriiään myöten tulvien ,kuin meren vaahtoava raivo vavisuttaen , ravistellen ja hukuttaen hänet elämän alkumereen.
Hän uppuotui syvyyksiin naisen halussa ---rakkaansa miehiseen haluun, yhtyen siihen ja antautuen täydesti ja ehdoitta. He syleilivät toisiiaan ja sulautuen toisissan kiipesivät nautinnon huipulle ja laskeutuivat maan hellään syliin. Mies työntyi naiseensa syvälle ja vaativasti.He sykkivät toisiensa sisällä ja kulkivat yhdessä kohden elämän alkuräjähdystä.
Naisen orgasmit syntyivät rytmisinä altoina ja tavoittivat miehen vomakkaan purkauksen. Kuin elämä olisi virrannut kohtuun.Erillisyys katosi ja sulautuminen sieluihin tanssi kehoissa.Kuin kuolema ja elämä samanaikaisesti. Kuin taivas avautuneena valoon ja maan puhjetessa kukkaan.
Sylikkäin he syntyivät toisissaan uuteen aamuun.

Vapaina he juoksivat koskemattomalle rannalle käsikkäin ja riemuissan. Heidän jalkojensa jäljet aallot suutelivat näkymättömiin.
121191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kirjoitimme samaan aikaan....

Olisiko mahdoton ajatus... Lisätä tekstisi myös tähän ketjuun?

Äänestä
  • ..olin sulkenut ruudun ennen kun tuo sun tekstisi tuli näkyviin:-) Aika hyvin. Ei tietysti mahdoton ajatus...en vaan tiedä miten se tehdään?

    Tähän novellin yhteyteen en minä hoksinut mitää saatekirjettä tehdä, mutta tuo sinun tekstisi yhteydessä oleva pyrkimys keskustelun herättämikseksi on hyvä idis. Toisaalta mietin, mitä nyt niin peloittavaa tälläisessa eroottisessa tekstissä voisi olla.Tämä mielestäni liiallisen rajauksen, mitä ylläpito pyrkii palstoilla pitämään, olisi aika jo suurentua. Käsittämätöntä jos eroottisuus pidetään erillisenä ja siitäkin käydään keskusteluja vain siihen tarkoitetussa huoneessa.

    Äänestä

Kuten tuolla Naiseuden ja Miehisyyden aloituksensa alla TM.Maalari ilmaisikin, niin yhteisellä sopimuksella teimme tälläiset eroottisuutta käsittelevät kirjoitelmat kumpikin.Harmillista ettemme hoksineet sopia , että olisivat menneet vaikka saman aloituksen alle. No kummankin aloituksessa on vapaata keskustelua aiheesta...ellei se sitten aiheuta liikaa ahdistusta* tai mene ihan överiksi.

Se että novellini on ajoitettu toiseen aikakauteen , kuin mitä nyt elämme , on lähinnä tyyli seikka.

Toki niinkin , että ihmiset ajattelevat ja kokevat eroottisuuden ehkäpä hyvinkin eri tavoin, kuin jos menemme toisille vuosisadoille.

Mutta eikö perusteema ole edelleenkin sama?
Seksiä kyllä on näkösällä ja mitä merkillisempiä laitteita kaupataan tyydytyksen saamiseksi.

Kuitenkin jos mielemme irroittaa erootiikasta syvimmät tunteemme , niin eikö silloin kokemuksemme jää vajaaksi.

Aiheen luulisi kiinnostavan.Kuinka rohkeasti sitten mielipiteet tulevat julki sen nyt lukijat itse päättänevät. Omaa tekstiään ,kun jokainen voi halutessaan naputella vaikka ja kuinka.

Keskustelu on nyt kummiskin avattu:-)

Äänestä
  • kirjoituksissa, jotka ovat suorastaan hurmaavia, on hyvä eroottunen lataus kummassakin. Se miten näistä tarinoista sitten osaisi keskustella, onkin toinen juttu. Valmiit tarinat ovat sellaisia ettei niihin ole mitään lisättävää eikä pois otettavaa.
    Kun on kovinkin laadukas kirjoitelma niinkuin nämä molemmat ovat, ei vähemmän kirjoittanut tule takuulla uskaltamaan rinnalle omia yritelmiään tuomaan. Taiteellisesti lahjakkaat henkilöt eivät välttämättä hoksaa, että se este keskustelulle voikin olla ylivertaisuus. Itse juttelen mieluummin asioista joissa koen tasa-vertaisuutta avaajan kanssa.En nyt tarkioita etten kokisi olevani äärettömän seksuaalinen nainen, en vain osaa tuoda sitä sanoiksi niin hyvin kuin haluaisin.Ja siihen alisteiseen suhteeseen en myöskään lähde, että avaaja toimisi opettajana.(paitsi jos hän olisi mies :D )
    Sitä en jaksa uskoa, että meillä aikuisilla ihmisillä olisi estoja näitten asioitten käsittelyyn.

    Äänestä

  • taikis kirjoitti:

    kirjoituksissa, jotka ovat suorastaan hurmaavia, on hyvä eroottunen lataus kummassakin. Se miten näistä tarinoista sitten osaisi keskustella, onkin toinen juttu. Valmiit tarinat ovat sellaisia ettei niihin ole mitään lisättävää eikä pois otettavaa.

    ...minäkään en kestäisi jos joku, jossain näin henkilökohtaisessa asiassa, jollain tapaa yrittäisi päällepäsmäröidä ja opettaa...siis joku nainen;))

    Ajatukseni olikin, lähinnä se, että näitä tarinoita voisi käyttää pohjana keskusteluun, siten, että niistä nostaisi esiin teemoja, ja miettsi sitä, voiko niistä löytää yhtäläisyyksiä omaan tapaansa kokea...

    Se jos joku mies kirjoittaisi oman tarinansa, olisi aika upea juttu!

    Kirjoitan tuonne toiseen ketjuun muutaman, mieleeni nousseen kysymyksen, sellaisia jotka ovat heränneet siitä, kun olen lukenut näitä tarinoita rinnan... On yhteneväisyyksiä. Saman yhteneväisyyden voi löytää jopa sinun kommentistasi taikis;))

    Ikävä kyllä, ehdin kirjoittaa enemmän vasta parin tunnin päästä. hmm... olisipa hupaisaa jos kohta tulevat asiakkaani, tietäisivät mitä samaan aikaan, kun heitä 'palvelen' pyörittelen mielessäni. *hihittelee itselleen*

    Äänestä

  • taikis kirjoitti:

    kirjoituksissa, jotka ovat suorastaan hurmaavia, on hyvä eroottunen lataus kummassakin. Se miten näistä tarinoista sitten osaisi keskustella, onkin toinen juttu. Valmiit tarinat ovat sellaisia ettei niihin ole mitään lisättävää eikä pois otettavaa.
    Kun on kovinkin laadukas kirjoitelma niinkuin nämä molemmat ovat, ei vähemmän kirjoittanut tule takuulla uskaltamaan rinnalle omia yritelmiään tuomaan. Taiteellisesti lahjakkaat henkilöt eivät välttämättä hoksaa, että se este keskustelulle voikin olla ylivertaisuus. Itse juttelen mieluummin asioista joissa koen tasa-vertaisuutta avaajan kanssa.En nyt tarkioita etten kokisi olevani äärettömän seksuaalinen nainen, en vain osaa tuoda sitä sanoiksi niin hyvin kuin haluaisin.Ja siihen alisteiseen suhteeseen en myöskään lähde, että avaaja toimisi opettajana.(paitsi jos hän olisi mies :D )
    Sitä en jaksa uskoa, että meillä aikuisilla ihmisillä olisi estoja näitten asioitten käsittelyyn.

    ..kas siinäpä kysymys:-)

    Hyvät hyssykät nyt taas Taikkis sun kaa...
    Ainakaan minä en kirjotelmallani mitään seksipapittaren yliopettajan titteliä pyrkinyt lunastamaan. Taas tuo ylivertaisuus...saat ampua kuulan nuppiini , jos tuollaisellakaan tittelillä ratsastan. Tarkistaa pitsipöksyjensä alta peiliin peruttaen, että minkäköhänlainen leima siellä nyt komeilee:-)

    Nyt kyllä olisikkin miehille tilausta* näiden avausten vauhdittamiseen:-)

    Tuota ,,,tätä ihanaa Rakastajaa vois muuten lainatakkin, mutta valitettavasti se on nyt kuviitteellinen. Jos taas se olisi käytössäni, niin en edes parhaille ystävillenikään kertoisi millainen hurmuri makukaamariani suloisuttaa. Sitoisin sen varmaankin sängynjalkaan ja ruokkisin ja käyttäisin kävelyllä kasvot peitettyinä.

    Tai sitten...kukas mun sänkyäni täällä kykenis tarkistamaan...nauraa*

    Saanks mä nyt riisutua tästä ylivertaisuuden * kaavusta....tää muuten kyllä ahistaa mua..ja en millään tykkää olla tällaisessa roolissa.

    ----ottaa muuten nuppiin nyt tosissan ja .....

    Kyllä mulle vaan sopii vaikka millainen akanateeminen* keskustelu...vai pitääks mun ryhtyy veskin seiniin piirteleen tuhmakuvia?

    Äänestä

Anna vaikutti tavattoman herkältä, haluttavalta ja tuskallisen ihanalta naiselta...

*huokailee..*;)

Äänestä
  • sait jo muutenkin päiväni hehkuumaan tuolla avauksellasi...joten tämä oli kuin silitystä ja tuntuu ihon allakin.

    ----hmmm...katsoppas käteesi..mitä siellä on* hymy*

    Äänestä

hienostuneesti kirjoitettu.
Tykkäsin!
Todella, sillä luen mieluiten tekstiä joka ei ole valmiiksi pureksittu.
Erittäin kaunis myös!

Äänestä
  • ..olemme myös välittäjiä, ja kiitokset lämmitävät mieltä.Novellin kirjoittaminen ei välttämättä minullekkaan ole kovin helppoa.Mutta pidän samoin teksteistä , jotka eivät ole liiallisilla selittelyllä pilattuja. Oman tilan kokeminen lukiessa on mieluisaa. Saa kaivautua tunteisiinsa, ilman että kokisi rajotteita.
    --kiitän nöyrästi kannustuksestasi:-)

    Äänestä

elikäs kommentoimaan. Ensin tuli mieleen tuosta elämästä ja kuolemasta, että ranskalaisilla on orgasmista nimitys la petit morte (meniköhän oikein), pieni kuolema, ja se kuvaa ainakin minusta sitä hyvin.

Toinen asia jonka novelli synnytti oli ajatus siitä, kuinka moni nainen teeskentelee, vaikka ei olisi kyseessä ”rikkaan rakastajatar”, jota tekstissäsi kuvailit. Ja jos heidän miehiltään kysyisi, uskoisikohan kukaan heistä että näin on? Siitä päästään tietysti ihmettelemään, MIKSI teeskennellään, onko halu miellyttää niin suuri vai halu päästä nukkumaan.

Teksti itsessään oli kauniisti kirjoitettua, hyvällä maulla, kuten TRM:n kirjoituskin. Sinne minä tästä seuraavaksi..

Äänestä
  • Niinpä ...tuo *pieni kuolema* siinä se oleellinen.
    Ja ranskalaisethan ovat erootiikan tulkinnassa olleet aina lähes ylivertaisia. Hitto, mistä sana tuohon putkahti...tää oli Taikkiksen syy!!!

    Älyttömän moni nainen teeskentelee ja pyrkii mielyttämään sitä itseriittoista ja omistavaa körilästä. Sitten naiset Tuppervaara kutsuilla pyörittelevät näitä muovikuppeja käsissään ja selvittelevät makuukamariensa turhauttavaa ja puuduttavaa olematonta seksielämäänsä. Ei siis paljoa juttu tästään kummenisi, vaikkapa sen tähänkin aikaan olisi sijoittanut. No ...nyt kai naiset voivat halutessaan kipaista seksikaupassa näitä vempaimia ostamassa. En kuitenkaan usko , että seksilelut toisen ihmisen läheisyyttä muutoin voisivat korvata ,kuin sijaistoimintona.

    Käväiseppäs muuten joskus viikonloppuna chatissa.
    Ruutu on hetkessä punaisena vaikka minkä valtakunnan yrittäjää , ja aivankin varmasti yli puolet on avioliitossa eläviä , joilla ei vaan suju ei sutjuttele. Kumma kyllä , että privassa miesten tekstit irtoilisi mitä hurjimpiin fantasiohin.....mutta jos heidät yrittää asiasta saada puhumaan vähäkin syvällisemmin..niin jopas on pupu pöksyssä. Rakastaja tarjokkaita riittää, on eri asia kuinka monella sitten sitä todellisuudessa olisi puheita enpää tarjottavana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

NainenKirjoittaa kirjoitti:

Madmoiselle Anna avaa raskaita purppuraisia verhoja.
Leveälle ikkunalaudalle on avonaisesta ikkunasta lennähtänyt jasmiinin terälehtiä. Huumaava tuoksu soljuu huoneeseen täyttäen jokaisen sopukan.
Iltarusko värittyy punertavaan kultaan taivaalla saaden naisen kasvot hehkumaan odotuksesta.

Hän oli maanut raukeana kylvyssä hetki sitten ajatellen miehen vakavia syviä silmiä joiden katse sai hänet tärisemään kauttaaltaan. Kuinka suloinen tuo hymy oli , kun se väreili miehen suupielissä ja leikkitteli kasvoilla.Se tunne, kun heidän kylkensä salaa hipaisivat toisiiaan tungoksessa.
Heidän katseensa olivat kohdanneet ja he tiesivät kumpikin mitä siitä seuraisi. Anna oli juhlissa arvokkaan ja korkeassa asemassa olevan rakastajansa kanssa.Tämä jo vanhempi herrasmies esitteli ystävätärtään tietyllä ylpeydellä ja omistamisen oteilla.Hän uskoi pitävänsä Annan asemansa ja rikkautensa voimalla täysin itsellään.
Hän oli ostanut naiselle suuren ja loistokkaan talon Venetsian halutuimmilta asuinalueilta.
Mutta ei Anna häntä rakastanut.Ei hän rakastanut ketään näistä itseriittoisista ja omistushaluisista miehistä , joita hänen elämässään oli ollut.
Salongissa tuoksui sikarille ja miehiselle suorastaan eläimelliselle voimalle. Naiset keimailivat miesten ympärillä ja levittelivät viuhkojaan peitellen kasvojaan ja todellisia tunteitaan.Tähän miehiseen voimalliseen hajuun sekottautui naisien imelät ja kutsuvat hajusteiden tuoksut.
Kun he kohtasivat uudelleen, niin Josephin käsi hipaisi Annan uumaa.Anna nykäisi nopeasti ruusun pukunsa rinnukselta sujauttaen sen miehen käteen.
Se oli merkki. Josph tiesi nyt , että hänet oli valittu.

Askeleet kuuluivat käytävästä ja kömpelö vähän yksinkertainen palvelijatar ohjasi miehen peremmälle. Anna oli asettautunut suureen katos vuoteeseensa. Siinä Joseph nyt seisoi ovella.
Hänen sotilaan takkinsa oli heitetty keveästi olkapäälle ja väljä paita oli avoimena kaulasta.
Kuinka ujolle ja samalla komean miehekkäälle hän näyttikään. Annan katse valui pitkin miehen kaunista kehoa hyväilevästi kulkien tiukoissa housuissa, jotka paljastivat säärten lihaksikkat muodot.Mustat pitkävartiset saappaat täydensivät kokonaisuuden.

Tule istumaan vierelleni ,Anna sanoi pehmoisella äänellä samalla silittäen valkoista pientä koiraansa. Joseph lähestyi hillitysti ja suuteli naisen pehmoista pientä kättä.
Anna ojensi toisen käsivartensa päänsä taakse ja samalla paljasti naisellisen vartalonsa asitikkaat muodot.Hän pujotti paljaat varpaansa miehen syliin nauttien hämmennyksestä minkä sai aikaan.Hänen samettisen pukunsa alla ei ollut mitään, vain alaston ja halukas naisen syli.Josephin sieraimet värähtelivät ja pienet hikihelmet koristivat kaarevaa otsaa.Anna sulki silmänsä ja kosketteli kielellään täyteläisiä huuliaan samalla ,kun miehen käsi varmana ja halukkaana liukui pitkin sääriä Annan kiimaiseen kosteaan syliin.
Anna tarttui Josephin toiseen käteen ja äännellen hyrisevästi alkoi nuolla miehen sormia. Kuinka herkät ja aistilliset voivatkaan kädet olla.
Sormet leikkivät toisiensa lomassa ja kävivät kiinni hiuksiin. Kädet tanssivat lanteilla ja keinuttivat toisiaan, kuin aallokossa ja myrkyssä.
He riisutuivat ja sukelsivat toisiensa kiimaan , haluun ja nälkään. He rytmittyivät toisiensa rytmeihin. He hakivat toisistaan minuutensa heijastuksen.He istuituivat sylitysten ja kierivät sängyltä lattialle. Anna halusi huutaa. Hän halusi raapia ja purra. Hänen tuskainen nälkänsä saada kokea tämä lemmenyö oli ollut kuin kidutetun sielun vankilassa. Tätä haluaan hän oli teeskennellyt lukemattomat kerrat. Kuinka hän vihasikaan noita tympeitä ja pitkästyttäviä öitä jolloin hän vain myi ruuminsa ja lihansa. Kuinka hän inhosi ääntään, mitä suustaan päästi tehdekseen miehen , jota kohtaan hän ei tuntenut mitään, tyytyväiseksi. Kuinka hän mielessään pilkkasi tuota itsetyytyväistä miehistä kuvitelmaa , jolla hänet otettiin ja omistettiin.
Josphin hän halusi.Hän halusi rakastaa täydesti ja koko itsellään.Hän halusi miehen näkevän hänen pohjattoman nälkäisen ja tuskaisen katseensa.
Hän halusi upottautua rakkaansa sieluun ja kaivautua sieltä eheänä itsenään elämään.
Hän halusi rakastaa jokaisella solullaan ja aistillaan ja tuntea kuuman poltteen levittäytyvän kehoonsa jokaiseen atomiin. Kuinka palavasti hän halusikaan. Kun hän kohtasi miehen halussa saman halun , niin hän syntyi itsessään ja itkun ja raivon , kiiman ja halun pyörteessä hän vyöryi kohden rakkautta.Kuinka suunaton hänen ikävänsä oli ollut.Tämä hehku ,joka täytti nyt hänet ääriiään myöten tulvien ,kuin meren vaahtoava raivo vavisuttaen , ravistellen ja hukuttaen hänet elämän alkumereen.
Hän uppuotui syvyyksiin naisen halussa ---rakkaansa miehiseen haluun, yhtyen siihen ja antautuen täydesti ja ehdoitta. He syleilivät toisiiaan ja sulautuen toisissan kiipesivät nautinnon huipulle ja laskeutuivat maan hellään syliin. Mies työntyi naiseensa syvälle ja vaativasti.He sykkivät toisiensa sisällä ja kulkivat yhdessä kohden elämän alkuräjähdystä.
Naisen orgasmit syntyivät rytmisinä altoina ja tavoittivat miehen vomakkaan purkauksen. Kuin elämä olisi virrannut kohtuun.Erillisyys katosi ja sulautuminen sieluihin tanssi kehoissa.Kuin kuolema ja elämä samanaikaisesti. Kuin taivas avautuneena valoon ja maan puhjetessa kukkaan.
Sylikkäin he syntyivät toisissaan uuteen aamuun.

Vapaina he juoksivat koskemattomalle rannalle käsikkäin ja riemuissan. Heidän jalkojensa jäljet aallot suutelivat näkymättömiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu