Itse veikkaisin että se että Euroopassa oli ja on ei pelkästään monia valtioita vaan monia suurvaltoja on hyvä asia, koska tämä ruokkii teknologista ja taloudellista kilpailua (kapitalismi vs kommunismi). Verrataanpa Eurooppaa vaikka Kiinaan, jolla ei juuri ollut suurvalta kilpailijoita. Kiinassa jäi teknologisesti viimeistään 1500-luvulta lähtien jälkeen Euroopasta, mahdollisesti juuri kilpailun puutteen takia. Näin olisi voinut käydä myös Roomalle, jos Rooma olisi pysynyt vahvana ja yhtenöisenä. Täten sanoisin että Rooman valtakunnan hajoaminen oli hyvä asia, mutta en ole varma asiasta.
Oliko Rooman valtakunnan hajoaminen hyvä vai huono asia?
5
54
Vastaukset
- Anonyymi
Kiinassa on aina ollut työvoimaa, joten työtehoa parantavat laitteet eivät ole olleet niin suosittuja kuin Euroopassa työvoimapolitiikasta johtuen. Se on ehkä vaikuttanut kehitykseen muihin maihin verrattuna.
Rooman tuhoutumisen syitä voi arvella, mieleen tulee ainakin työnteon ja sotimisen ulkoistaminen muille kansoille, sisällissodat 200-luvulla jKr, ilman näitä Länsi-Rooma olisi voinut sinnitellä vielä muutaman vuosisadan pidempään. - Anonyymi
On ehdottoman varmaa, että Rooman hajoaminen oli hyvä asia Euroopan kehittymisessä. Ylisuuret vallat eivät oe koskaan hyväksy pitemmän päälle. Syntyy kehityksen pysähdys, kuin Neuvostoliitossa.
- Anonyymi
Rooman valtakunta oli oman aikansa EU, mikä hajosi omaan mahdottomuuteensa.
Samoin kävi myös monikansalliselle Neuvostoliitolle, ja EU: n hajoaminen on jo alkanut, kun Iso-Britannia omaa kansallista etuaan ajaen erosi. - Anonyymi
Itävalta-Unkari oli yksi esimerkki despoottisesta pakkovallasta.
EU taas on demokratioitten yhteistyöjuttu, mitä palstan stalinistit eivät ymmärrä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192681
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2561155- 911129
- 81084
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12940Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63933- 30906
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41842Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37809