Iranin Bamin maanjäristys v 2003

Anonyymi-ap

Oli aamuinen hetki, kun minut yhtääkkiä tempaistiin vieraaseen outoon maahan.En tiennyt olinko Hengessä siellä vai oliko kehoni myös mukana. Olin kovin hämmentynyt. Nostin maasta hiekkaa kämmenelleni vain ymmärtääkseni, mitä tapahtui.
Näin jokaikisen hiekanjyvän erikseen ja tajusin tämän olevan totta.
Olin hämmentynyt tilanteesta ja päässäni pyöri kysymys miksi.?
Vierelläni molemmin puolin oli vaatimattomasti koottuja savitiili taloja. Tiilet oli epämääräisiä eikä kummoisesti tehtyjä.
Yhtäkkiä alkoi kaikki täristä.Tärinä voimistui ja voimistui ja lopulta yltyi niin kovaksi ,että silmissä näkyi vain tärinää enkä saanut mistään kiinni.Peljästyin.
Tähän näkyni loppui.
Hiukan myöhemmin näin kuin naisen patsaan.
Naisen pään ja rinnuksen joka oli kuin jalustalle nostettu.Se liikkui hitaasti puolelta toiselle kuin näyttely esine. Nainen oli kaunis, todella kaunis.Lukkiuduin katselemaan tuota kaunotarta, joka oli Babylonia tyylinen. Niin ainakin arvelin.
Voimakas silmämeikki, punaiset huulet, suuret ruskeat silmät, pitkä kaunis musta tukka ja iho virheetön puettuna kultaisiin koruihin.
Tajusin itsekin lumoutuneeni, mutta se lumous loppui kun naisen pään kääntyessä näin kasvoissa kapean pitkän mustan juonteen .Se hävisi kun iho kuin supistui umpeen.Pää jatkoi kääntymistä jalustallaan .
Jälleen sama toistui, nyt pikimustia juonteita oli lisää.
Ymmärsin ,että tuon kauniin naisen ulkokuoren sisällä oli mustaa pahuutta täynnä. Se kauneus oli vain pintaa.
SELITYS: Ymmärsin , että tuo nainen liittyi tuohon maanjäristykseen ja sen tuntui kuin viivästynyt tuomio olisi tullut tuolle savitiili alueelle.
Tämän näyn jälkeen n 2 viikkoa tapahtui kymmeniä tuhansia kuolonuhreja vaatinut maanjäristys Bamissa v 2003.

0

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

        Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
        Kalajoki
        143
        6082
      2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

        Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
        Maailman menoa
        184
        3734
      3. Joku hukkui Hyrynsalmella?

        Oliko mökkiläinen taas?
        Hyrynsalmi
        29
        2693
      4. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

        Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
        Maailman menoa
        469
        2674
      5. Mitä sinä mietit

        Mies?
        Ikävä
        201
        2335
      6. Sinä eräs, pyydän......

        AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
        Ikävä
        184
        1978
      7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

        Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
        Perussuomalaiset
        129
        1479
      8. Nimikirjaimet

        Kuka kaipaa ketä 🥰
        Ikävä
        58
        1284
      9. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

        Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
        Tunteet
        37
        1274
      10. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

        Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
        Ikävä
        72
        1056
      Aihe