Ensimmäisen vuosisadan varhaiskristityt, mukaan lukien Jeesuksen opettamat apostolit, eivät uskoneet Jeesuksen olevan osa kolminaisuutta vaan yksinkertaisesti Jumalan luoma luomus, "Jumalan poika".
Jos kolminaisuusoppia ei opetettu ensimmäisellä vuosisadalla niin miksi sitten sen jälkeen?
Jeesus sanoi vertauksessaan Matteuksen kirjan 13. luvun jakeissa 24-43 että vaikka hän kylvikin hyvää siementä peltoonsa, Saatana tulisi myöhemmin täyttämään pellon rikkakasvilla jota ei aluksi pystyisi erottamaan Jeesuksen kylvämästä kasvista. Vasta "sadonkorjuun aikana" - 2000 vuotta myöhemmin - ero Jeesuksen ja Saatanan kylvämän kasvin välillä tulisi selvemmäksi.
Jos kolminaisuusoppia ei opetettu ensimmäisellä vuosisadalla niin miksi sitten sen jälkeen?
35
412
Vastaukset
- Anonyymi
Mistä tiedämme että "Pyhä Henki" ei ole persoona?
1. Vaikka Pyhästä Hengestä välillä puhutaankin kuten se olisi persoona, niin puhutaan Raamatussa muistakin sellaisista asioista mitkä eivät todellisuudessa ole persoonia. Esimerkiksi Sananlaskut 1:20-33 ja 8:1-36 puhuu "viisaudesta" joka huutaa kadulla. Samoin Paavali puhuu Roomalaiskirjeen 5. luvun jakeissa 14, 17, ja 21 synnistä ja kuolemasta sellaisina jotka hallitsevat ihmiskuntaa kuninkaina.
2. Raamatussa Pyhästä Hengestä puhutaan sellaisena jota voi jakaa useamman ihmisen kesken. Esimerkiksi Apostolien tekojen 2 luvun jakeissa 1-17 pyhää henkeä jaettiin useamman seurakunnan jäsenen kesken.
Mistä tiedämme että "Pyhä Henki" ei ole Jumalan veroinen palvonnan kohde?
A. Raamattu ei missään sano että "Pyhä Henki" olisi Jumalan veroinen/tasoinen palvonnan kohde. Kuitenkin jos Pyhä Henki olisi osa kolminaisuutta niin silloinhan se olisi myös itse Jumala.
B. Jeesus ei missään sanonut että hän ja "Pyhä Henki" olisivat jotenkin osa samaa jotain. Vaikka hän sanoikin olevansa "yhtä" Jumalan kanssa, hän ei maininnut mitään tälläistä pyhästä hengestä.
Jeesus sanoi rukouksessaan Jumalalle - vaikka, miksi rukoilisi Jumalaa jos hän muka on Jumala - Johanneksen evankeliumin 17. luvun 11 jakeessa näin:
"Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä."
Tuossa jakeessa hän mainitsee olevansa "yhtä" Jumalan kanssa mutta huomaa että hän myös rukoilee Jumalalta apua että hänen seuraajansa olisivat samoin "yhtä".
Se että he olisivat yhtä ei tarkoita että heistä tulisi yksi persoona vaan että he olisivat yhtenäisiä. Jeesus ja Jumala olivat yhtä tällä tavoin eikä niin että he olivat kumpikin Jumala.- Anonyymi
Viisaus (Sofia) on myös persoonallinen jumalolento. Raamatussa viitataan nimenomaan Sofiaan, joka pystyy myös puhumaan ja huutamaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sofia_(gnostilaisuus) - Anonyymi
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
((( viitaten mm Apostolien teot:13:6 tekstiin.)))
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
Ja kristittyjen Barjeesus:
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus"
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
....
Eroamalla Heistä yhdestä, eroaa Heistä.
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
Näin se kristittyjen joulupukki muuttuukin uskossa....:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Joulupukki#Suomi
"Euroopassa Martti Luther halusi korvata mielestään liian paavillistuneen Nikolauksen juhlan ja alkoi opettaa vuonna 1535, että Jeesus-lapsi tuo lahjoja jouluaattona[4] ja kehitti Christkind-juhlan (saks. Kristus-lapsi), jossa lahjat toi Jeesus-lapsi eikä Nikolaus. Sana Christkind muuttui Yhdysvalloissa vuosien saatossa muotoon Kriss Kringle, jota ironisesti pidetään nykyään siellä joulupukin toisena nimenä. Joulupukin ja Kristuksen hahmot ovat siten sekoittuneet toisiinsa.[3]"
1.Joh. 3:4. Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus. Ja laittomuus on rikos."
Kristillisten Kaikkivaltias Jeesus ei raamatun mukaan rikoksia sovittanut.
Joten....:
Ainoan tähän liittyvän lain on Jumala säätänyt Pyhän Hengen pilkkaamisesta:
"Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.
Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä, eikä tulevassa maailmanajassa." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viisaus (Sofia) on myös persoonallinen jumalolento. Raamatussa viitataan nimenomaan Sofiaan, joka pystyy myös puhumaan ja huutamaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sofia_(gnostilaisuus)Viisaus (Sofia) on myös persoonallinen jumalolento. Raamatussa viitataan nimenomaan Sofiaan, joka pystyy myös puhumaan ja huutamaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sofia_(gnostilaisuus)
sori vaan, mutta itse tiedän vain koiran, jonka nimi on sofia
- Anonyymi
Ja mitä sitten voisi sanoa Johanneksen evankeliumin 1 luvun jakeesta 1? Tämähän kohta on monessa raamatunkäännöksessä käännetty tukemaan kirkon dogmaa jonka mukaan Jeesus = Jumala.
On kuitenkin hyvät perusteet sanoa, että Johannes ei tarkoittanut ”Sanan” olevan Kaikkivaltias Jumala. Ensinnäkin tuota teksiä ennen Johannes kirjoitti että ”Sana” oli ”Jumalan luona”. Jos joku sanoo minulle että sinä olet isäsi luona, se on ihan eri asia kuin että sinä olet isäsi.
Johanneksen 1. luvun jakeissa 1 ja 2 lukee (vanhojen käsikirjoitusten mukaan) näin:
ἀρχῇ ἦν ὁ λόγος, καὶ ὁ λόγος ἦν πρὸς τὸν θεόν, καὶ θεὸς ἦν ὁ λόγος. Οὗτος ἦν ἐν ἀρχῇ πρὸς τὸν θεόν.
Suomeksi tämä usein käännetään vaikkapa näin:
"Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli jumala. Tämä oli alussa Jumalan luona."
Kreikan "Jumala" sana theós (θεόν) esiintyy jakeissa 1 ja 2 kolme kertaa. Ylhäällä lainatussa esimerkkitekstissä nämä kolme kohtaa ovat muodossa "Jumalan", "jumala", ja "Jumalan".
Noista kolmesta kohdasta ensimmäisessä ja viimeisessä "theós" (θεόν) -sanaa edeltää vanhoissa käsikirjoitusissa kreikan määräinen artikkeli τὸν (vähän niinkuin englannin kielen "the") kun taas keskimmäisessä kohdassa ei ole tätä artikkelia.
Monet tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että kun määräistä τὸν artikkelia käytetään, theós tarkoittaa Kaikkivaltiasta Jumalaa (engl. "the God"). Kun taas keskimmäisessä esiintymiskohdassa artikkelia ei käytetä, pelkkä theós-sana viittaa "Sanan" luontoon/rakenteeseen/laatuun/ominaisluonteeseen.
Tästä syystä keskimmäinen kohta on esimerkkitekstissä ylhäällä käännetty "jumalaksi" pienellä j-kirjaimella koska siinä kohdassa ei alkuperäistekstissä ole määräistä τὸν artikkelia.
Tästä samasta syystä tämä kohta käännetään joissain englannin-, ranskan- ja saksankielisissä raamatunkäännöksissä sanoilla ”jumala” (pienellä j-kirjaimella), ”jumalolento”, ”jumalallinen” tai ”jumalankaltainen”.- Anonyymi
Tuota eroa sanojen "τὸν θεόν" ("the god") ja "θεόν" ("god") välillä voi katsoa Googlen translatorissä
"τὸν θεόν" ("the god")
https://translate.google.com/?sl=auto&tl=en&text=τὸν θεόν&op=translate
"θεόν" ("god")
https://translate.google.com/?sl=auto&tl=en&text=θεόν&op=translate - Anonyymi
Mitä opimme tuosta?!!!
Ainakin sen, ettei raamattu ole Jumaalan sanaa vaan siinä on se kristillisten Kaikkivalias Jumala ja Hänen Kaikkivaltias Jeesus ja kristittyjen laittomuuden Paavalin tekstien Saatana Jumalana ja Barjeesus Jeesuksena joita kristityt palvelevat kristillisten Kaikkivaltiaiden ha Heidän Pyhänhengen nimeen mm rikoksiakin tehdessään VAIKKA ovat uskontunnustuksessa mm Heistä luopuneet:
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
2000-luvunkin vainoista Kaikkivaltiaiden ja Heidän Pyhän Hengen Nimeen "Älä tapa" vastaista laittomuutta sekä Jumalan pilkkausta...:
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot - Anonyymi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainottuota itse opin sen, että paskakirjaimet eivät kerro kenellekkään mitään mistään uskon asioista, vaan ovat ateisteilla ja muilla hurreilla pilkkaamisen välineitä. Miksi ne tulee juuri tähän paikkaan ja mitä ne haluaa??
- Anonyymi
Raamattu on pääasiassa kristittyjen toisista kulttuureista kokoamia uskomuksia. Kolminaisuus käsitteellä saattaa olla yhteys kristittyjen "ihmis jumala" mahdollistamiseen keinolla mm vaikkapa näin;
https://fi.wikipedia.org/wiki/Katolinen_kirkko
"Katolinen kirkko katsoo olevansa se kirkko, jonka Jeesus Kristus itse perusti, ja joka ei ole koskaan menettänyt ykseyttään, vaikka muita kirkkokuntia on syntynyt eroamalla sen yhteydestä. Kirkon opetuksen mukaan kirkon piispat ovat apostolien seuraajia ja Paavi eli Rooman piispa on apostoli Pietarin seuraaja. Paavi ja hänen hallintonsa, Pyhä istuin sijaitsevat Roomassa Vatikaanivaltiossa."
HUOM! Yllä olevaan tietoon ei ole raamatussa kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen antamaan vahvistusta. Joten kyseessä voisi olla luoda uusi suuntaus kolminaisuus opille jossa kristittyjen Paavi asetetaan laittomuuden edustajana kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen opetuslapsen asemaan törkeällä valheellisuudella.
----------------------------------
http://www.luterilainen.com/fi/lapsille/lutherin-satuja-ja-opetuksia
http://www.luterilainen.com/fi/lapsille/paavali-pakanain-apostoli/paavali-sauluksen-nuoruus/saulus-kohtaa-jeesuksen-damaskon-tiellä
Nykyisin on vielä käytössä nämä keinot "http://www.luterilainen.com/fi/lapsille/lutherin-satuja-ja-opetuksia"
Rehellisyyttä pitäs opettaa eikä kouluttaa valehtelijoiksi...:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavali
"Paavali ei koskaan tavannut Jeesusta henkilökohtaisesti,[9] mutta kertoi ylösnousseen Kristuksen ilmestyneen hänelle."
- Anonyymi
Olen huolissani että joku on sotkenut uskosi tuolla tavalla. Taluttanut sinut kauas pois. Kuka tuota on tehnytkin niin poista päästäsi/ ajatuksistasi tuo vääryys jota sinulle on syötetty.
Jeesus on Jumalan poika mikä ilmenee raamatusta. Kun Jeesus lähti, hän kertoi että henki tulee opastamaan ihmisiä siihen asti kun Jeesus palaa.
Tiedän että peto repii mieltäsi ja joudut miettimään eksyksissäsi mitä vaan, koska sisäinen tarpeesi on löytää elävä Jumala.
Ehkä sanon tämän turhaan mutta unohda typeryksinä jehovantodistajat. He taltuttavat kuuntelijansa juuri niin pitkälle harhaan kun voivat. Rukoilen että löydät oikean tien elämäsi.
Sinun ei tarvitse tietää esitelmäsi asioita. Ne kuvaavat ainoastaan epäuskoasi ja tuhoaisi. Yksin usko- yksin armo. Ei muuta. Jumala pitää sinusta huolta kun on sinut luonutkin. Luota Jumalaan. Pyhä henki voi olla vaikka 1000 ihmisessä koska se on henki jonka tehtävä on opastaa ihmisiä. Sinulta puuttuu usko. Siksi mietit mitättömiä persoona asioita. Niillä kun ei ole mitään merkitystä. Ei mitään. Ainoastaan jehovat tukahduttavat itseään noin. Surullista.- Anonyymi
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
Ja seuraus:
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
lllllllll
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
-----------------------------------
Uskontunnustuksen kaltaisuuden vaikutuksien selitykset katekismuksista:
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.' - Anonyymi

'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'Luopumalla Heistä yhdestä, luopuu Heistä ja ilmeisesti myös pelastuksesta SILLÄ
kristillisten Jeesus ei rikoksia sovittanut:
1.Joh. 3:4. Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus. Ja laittomuus on rikos.
Luopumalla Heistä yhdestä, luopuu Heistä ja pelastuksesta.
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää tai/ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää tai/ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä! - Anonyymi
Nimenomaan Jeesus on Jumalan Poika. ei Jumala itse. Miten selität tämän ristiriidan? Koko kristikunta uskoo väärään kolminaisuusoppiin ja hienoa että tähän on tulossa muutosta ja Suomessakin ihmiset heräävät. Älä yhtään ole huolissasi, että ihmiset löytävät elävän Jumalan. Emme me Jeesusta hylkää, uskomme molempiin tasapuolisesti.:)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
Ja seuraus:
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
lllllllll
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
-----------------------------------
Uskontunnustuksen kaltaisuuden vaikutuksien selitykset katekismuksista:
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'järkeä saa, jos haluaa oppia sitä Raamatun kautta, rukoilee sitä Jumalalta, eikä elä itseään pettämällä jakuuntelee omantuntonsa ääntä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan Jeesus on Jumalan Poika. ei Jumala itse. Miten selität tämän ristiriidan? Koko kristikunta uskoo väärään kolminaisuusoppiin ja hienoa että tähän on tulossa muutosta ja Suomessakin ihmiset heräävät. Älä yhtään ole huolissasi, että ihmiset löytävät elävän Jumalan. Emme me Jeesusta hylkää, uskomme molempiin tasapuolisesti.:)
ketkä me??
- Anonyymi
"Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä ,
vaan vedessä ja veressä ; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
Sillä KOLME on, jotka todistavat : "Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat."
1 Joh: 5: 6-8- Anonyymi
Kolminaisuus on eri asia kuin kolminaisuusoppi ja sen tuhannet tulkinnat.
- Anonyymi
Kristittyjen pakanallinen tulkinta kristittyjen Kaikkivaltiaan Jeesuksen opetuksesta:
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
- Anonyymi
Raamatun ainoan oikean englanninkielisen version ensimmäisen ja viimeisen jakeen yhteenlaskettu sanamäärä ja vokaalien ja konsonattien määrä on sama kuin 1 Joh 5:7 jakeessa, joka kertoo Jumalan olemuksen. Siksi Jeesus sanoi olevansa alku ja loppu. Miten kukaan Raamatun kymmenistä kirjoittajista olisi voinut suunnitella tämän, kun Vanha Testamentti kirjoitettiin hepreaksi useita vuosisatoja aikaisemmin ja Uusi Testamentti kreikaksi?
Genesis 1 King James Bible (KJB)
1 In the beginning God created the heaven and the earth. (Raamatun ensimmäinen jae.)
(10 sanaa, 17 vokaalia, 27 konsonanttia) (y on englannissa konsonatti)
Revelation 22 King James Bible (KJB)
21 The grace of our Lord Jesus Christ be with you all. Amen. (Raamatun viimeinen jae.)
(12 sanaa, 17 vokaalia, 27 konsonanttia)
1 John 5 King James Bible (KJB)
7 For there are three that bear record in heaven, the Father, the Word, and the Holy Ghost: and these three are one.
(22 sanaa, 34 vokaalia, 54 konsonattia) - Anonyymi
Kristityt eivät olleet löytäneet kolmea viisasta joten se piti kopioita tulkiten kristillisten Kaikkivaltiaiden tietoja. Nykyisinkin vielä Heidän ja Heidän Pyhän Hengen Nimeen laittomuuksia tehden.
- Anonyymi
"ja hän nousi ylös kuolleista KOLMANTENA päivänä, kirjoitusten mukaan"
1 Kor: 15: 3
"KOLME on, jotka todistavat; "Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat"
1 Joh: 5: 7-8
KOLME: "Isä ja Poika ja Pyhä Henki" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"ja hän nousi ylös kuolleista KOLMANTENA päivänä, kirjoitusten mukaan"
1 Kor: 15: 3
"KOLME on, jotka todistavat; "Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat"
1 Joh: 5: 7-8
KOLME: "Isä ja Poika ja Pyhä Henki"Asetat tuossa oppia jossa jakomielisyys tulee esiin.
Paavalin tekstien tiedot ovat Saatanaa ja Barjeesusta palvelevien oppeja.
Kristillisten Kaikkivaltiaiden Jumalan ja Jeesuksen sekä Heidän Pyhänhengen nimeen eksytykset opeissanne ovat tavallaan ymmärtämättömien tekoina todistus Heidän pilkkamisista jotka ovat raamatussa väärennettynä uskovaisten uskottaviksi eksytyksen aikaan saamiseksi ja rikoksien asettaminen kristillisten Kaikkivaltiaan syyksi. Tai pytyttekö kristittynä todistamaan sen, että nämä rikokset olisivat kristillisten Kaikkivaltiaiden teettämiä???:
Tutkintakomitea: Jopa 330 000 lasta papiston seksuaalisen hyväksikäytön uhreina Ranskan katolisessa kirkossa
Julkaistu 06.10.2021 08:58, 3593 lukukertaa, 3 kommenttia
Riippumattoman tutkimuksen tuottama 2 500 sivuinen raportti kertoo väärinkäytöksistä ja salailusta Ranskan katolisessa kirkosta. Tutkimuksen mukaan 1950-luvulta vallinnut "hiljaisuuden verho" on sallinut pappien hyväksikäyttää lapsiuhreja vuosikymmenien ajan.
Tutkimuksia johtaneen komission puheenjohtaja Jean-Marc Sauve totesi, että ranskalainen katolinen kirkko oli 2000-luvulle asti osoittanut ”syvää ja jopa julmaa välinpitämättömyyttä uhreja kohtaan”. Hän tuomitsee kirkon hierarkian ja toiminnan, koska se ei kyennyt lopettamaan sitä.
Kuluneen 70 vuoden aikana tutkimuksen mukaan noin 216 000 lasta on joutunut hyväksikäytön uhriksi, mutta tämä luku voi kasvaa jopa 330 000 lapseen een, kun otetaan huomioon maallikot. Kaikista 115 000 papista ja papista tuona aikana todisteiden mukaan 2 900-3 200 syytettiin hyväksikäytöistä.
Sauve syytti ”hiljaisuuden verhoa” Ranskan katolisessa kirkossa, joka on varmistanut sen, että uhreja ei uskota eikä kuunnella ja että järjestelmällinen lasten hyväksikäyttö voinut lisääntyä vuosikymmenten ajan.
”Se on tuhoisaa, koska suhde 216 000 – 3 000 välillä on yksi hyväksikäyttäjä 70 uhria kohtaan. Se on kauhistuttavaa ranskalaiselle yhteiskunnalle ja katoliselle kirkolle”, sanoi Olivier Savignac, joka on uhrien liiton ”Parler et Revivre”-yhdistyksen johtaja.
Komissio oli käyttänyt kaksi ja puoli vuotta tutkiessaan todisteita, puhunut uhrien ja todistajien kanssa sekä tutkinut kirkon, tuomioistuinten, poliisin ja lehdistön arkistoja 1950-luvulta lähtien. Puhelinlinja, joka perustettiin uhreja ja niitä varten, jotka tiesivät jonkun, joka oli joutunut hyväksikäytön kohteeksi, vastasi noin 6 500 puheluun tutkinnan aikana.
Tutkintakomissio on toimittanut syyttäjille 22 rikossyytettä, jotta he voivat harkita, voidaanko näissä tapayksissa syyttää väitettyjä hyväksikäyttäjiä. Yli 40 rikolliseksi katsottua tapausta ei voitu syyttää, koska tapaukset oliva liian vanhoja, vaikka väitetyt hyökkääjät ovatkin edelleen elossa. Nämä tapaukset annetaan kirkon virkamiehille papiston hoidettaviksi.
UMV-Lehti, 6.10.2021
Lähde: RT News
- Anonyymi
Kaippa se keksittiin sen takia, ettei osattu selittää Jeesuksen Herruutta, erottamatta sitä Jumalasta. Oli ikäänkuin kaksi jumalaa. Joten heistä tehtiin sama, siinä mentiin pieleen ja saatiin koko kristikunta uskomaan tähän oppiin.
- Anonyymi
kummallisia merkkejäkö tässä pitäisi alkaa kirjoittelemaan? kirjotelkaa niitä ateistit vaan itse
- Anonyymi
Kristittyjen raamatussahan on kaksi Jumalaa ja kristillisten Jeesus jonka Nimeen palvevat Paavalin Barjeesusta. Kristittyjen Jumalana on Paavalin tekstien Saatana ja sitä kristityt palvelevat kristillisten Kaikkivaltiaan Jumalan Nimeen mm rikoksia tehden.
Nämä laittomuudet ovat raskas taakka, selittelynne ei tee kristityistä kristillisiä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka ja "Älä tapa" Laki on voimassa.
2.Korinttolaiskirje:11:14 "Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."
Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
KIELTO jota kristityt eivät usko:
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
- Anonyymi
Kyseessä on kristillisten Jeesuksen matkimisesta, tätä tietoa:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Luopumalla Heistä yhdestä, luopuu Heistä ja pelastuksesta.
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää tai/ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä! - Anonyymi
Kolminaisuusopissa on paljon vikoja, esim.
Miksi Jeesusta sanotaan Jumalan Pojaksi,jos hän onkin Jumala itse?
Miksi Jeesus on välimies, jos hän on Jumala itse?
Mihin tarvitaan välimiestä, kun Jeesus itse meni ristille ja nousi ylös ja itse pelastaa kaikki jolloin hänen ei tarvitse sovittaa ihmisiä kenenkään kanssa, vai itsensäkö kanssa?
Miksi Jeesus ei koskaan sanonut olevansa Jumala, mahdollisuuksia olisi ollut monia ja ihmiset olisivat varmasti uskoneet jos hän olisi niin sanonut ja näyttänyt vaikka ihmeteot päälle. Sanonut siis suoraan olevansa Jumala ihmishahmossa. Mutta hän ei sitä tehnyt vaan julisti Isänsä eli Jumalan valtakuntaa.
Ja näitä "epäloogisuuksia" on Raamattu täynnä. Mutta kun sielunvihollinen on päässyt väärentämään tulkintaa uskosta, niin kolminaisuussoppa on valmis.- Anonyymi
Tärkeintä kumminkin on ettei Hän ollut kristittyjen laittomuuden edustaja:
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
((( viitaten mm Apostolien teot:13:6 tekstiin.)))
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
Ja kristittyjen Barjeesus:
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus.
- Anonyymi
Miksi? Koska Konstantin Suuri halusi yhdistää valtakuntansa yhden ainokaisen Jumalan alle jolta hän sitten voi väittää saaneen valtikkansa.
Ja luopiokirkko joka halusi olla hänelle mieliksi auttoi häntä tässä. - Anonyymi
Kristillisten Jeesus ei raamatun mukaan opettanut apostoleita vaan kristillisä opeille ja Laille kuulisiaisia opetuslapsia. Kristityillä on apostolit.
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
Eroamalla Heistä yhdestä, luopuu Heistä ja pelastuksesta.
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä! - Anonyymi
Mistä kirkot ollsivat sitten ottaneet ei-Raamatullisia oppeja?
- Anonyymi
Sielunviholliselta tietysti ja muista uskonnoista,ideologioista,aatteista.
- Anonyymi
Laille kuuliaisista ja omien laittomuuksien herrat avoimesti kertomalla opeissaan ja esiintymällä heidän nimiin EIKÄ eksyttää kristillisten Kaikkivaltiaiden ja Heidän Pyhän Hengen nimeen Heitä pilkaten:
....
https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavi
"Paaviuden alku
Paaviuden alku
Pääartikkeli: Kysymys ensimmäisestä paavista
Peter Paul Rubens, Pyhä Pietari, noin 1611. Apostoli Pietari käsissään taivasten valtakunnan avaimet.
On olemassa erilaisia näkemyksiä siitä, kuka oli historian ensimmäinen paavi. Katolinen kirkko pitää Taivasten valtakunnan avaimien luovutusta apostoli Pietarille merkkinä tämän julistamisesta kaikkien muiden apostolien johtajaksi ja ensimmäiseksi Rooman piispaksi eli paaviksi."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Katolinen_kirkko
"Katolinen kirkko katsoo olevansa se kirkko, jonka Jeesus Kristus itse perusti, ja joka ei ole koskaan menettänyt ykseyttään, vaikka muita kirkkokuntia on syntynyt eroamalla sen yhteydestä. Kirkon opetuksen mukaan kirkon piispat ovat apostolien seuraajia ja Paavi eli Rooman piispa on apostoli Pietarin seuraaja. Paavi ja hänen hallintonsa, Pyhä istuin sijaitsevat Roomassa Vatikaanivaltiossa."
Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joille Jeesuksen ei perustanut seurakuntia eikä heillä ole Jeesuksen opetuslapsia vaan apostoleita. https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
Kristilliset = Kaikkivaltiaan Lait antaneen Jeesuksen sekä Hänen kristillisten opetuslapsien perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
Ilm. 2:1-29 Pergamos, Tyatira, Sardes, Smyrna, Filadelfia, Efeso, Laodikea
Kristillisten Pietarin oikeudet avaimineen selviää tästä ilman katolilaista kirkkon katsomisia:
Matteuksen evankeliumi: 16:19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982