Luonnollinen ei ole aina hyväksi

Anonyymi-ap

Media on tuonut lähelle elämäntyylin, joka suosii oman mielen, mielihalujen mukaan elämistä. Jos omatunto kuitenkin jo asiaa pohtii, onko joku oikein, niin sana tai teko kannattaa jättää tekemättä. Tai tietää, että rikkoo itseään tai toisia ihmisiä. Seksi on yksi asia, mitä mainostetaan kumppanin valinnassa tärkeänä asiana, mutta loppujen lopuksi se liittyy lisääntymisviettiin ja on parasta vain jo todetun turvallisen kumppanin kanssa. Kun harrastaa seksiä, niin siihen voi tulla addktio,riippuvuus, jonka jälkeen tulee tyhjyyden tunne. Salasuhteita, avioeroja, uudelleen naimisiinmenoja on julkkisten elämät pullollaan. Itse en näe sellaisessa, kuluttavassa elämässä järkeä. Lapset saavan kuvan elämästä, jossa eletään, satutetaan muita oman mielen mukaan. Aikuiset, jotka ovat itse rikkoutuneet, rikkoneet eivät neuvo lapsiaan parempaan, kuka häpeän kuka minkäkin vuoksi. Tämä on sitä synninkierrettä sukupolvesta toiseen, jonka katkaisemisessa Jeesus Kristus auttaa. Luonnon, mielihalujen mukaan eläminen rikkoo myös yhteiskuntaa, ja siksi ihmetellyt, miksi sitä niin mediassa suositaan.

3

371

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        😍 ­N­­y­m­f­­­o­m­­a­­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17696412M

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Näkemys riippuu täysin siitä, millainen ihmiskäsitys ja jumalakäsitys henkilöllä on.

      En itse ole kristitty. En kuulu mihinkään uskontoon mutta uskon jumalaan. En usko perisyntiin enkä siihen, että ihmisen erehtyväinen luonne olisi paha asia. Uskon siihen, että jokainen meistä on sisimmässään jumalan rakas lapsi, jumalan kuva ja kaipaa yhteyttä jumalaan.

      Uskon, että tämä kaipaus kohti jumalaa on kaikissa meissä. Että se on sielussamme riippumatta siitä, mihin synnymme ja mihin uskontoon kuulumme tai jätämme kuulumatta. Uskon, että yhteyden jumalaan voi saavuttaa hyvin luonnollisella tavalla vain elämällä sitä elämää, jossa nyt elää, ja meditoimalla säännöllisesti.

      En siis usko, että ihminen on perimmäiseltä luonnoltaan paha. Seksi on minulle positiivinen asia, ensisijaisesti kaunis henkinen mutta myös emotionaalinen ja fyysinen kokemus, jonka kautta voin tuntea yhteyden jumalaan, minulle rakkaaseen ihmiseen sekä omaan sieluuni.

      Jotkut hyödyntävät seksiä myös sen biologisen puolen vuoksi ja lisääntyvät sen avulla. Se on kaunista.

      Muiden ihmisten loukkaaminen ei mitenkään oletusarvoisesti liity seksiin eikä fyysiseen nautintoon. Piittaamattomuus muiden hyvinvoinnista tai tunteista on väärin, mutta ei se ole seksin syy. Pidän seksiä luonnollisena osana ihmiselämää, samalla tavalla kuin pidän rakkautta ja huolenpitoa.

      Sen vuoksi olen eri mieltä kanssasi. Luonnolliset asiat vievät meitä kohti jumalaa. Siihen ei tarvita uskontoja. Siihen tarvitaan vain halu löytää rakkaus itsestään ja osoittaa sitä muille. Yhteiskunta pysyy kasassa, kun välitämme itsestämme ja toisistamme.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2472
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1652
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      655
      1079
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      982
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      83
      760
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      728
    Aihe