Kaikki tapauksen silminnäkijät jotka olivat todistamassa näiden securitaksen vartijoiden järjetöntä voimankäyttöä kaupassa asionutta naista kohtaan, todistajan lausunnot poliisille yksityiskohtaisesti ja tarvittaessa jos ja kun asia etenee oikeuskäsittelyyn niin sinne myös todistamaan tapahtumien kulku silminnäkijän asemassa. On järjetöntä nähdä että vartijat saa toiminnallaan tällaista aikaan.
Espoon iso omena
Anonyymi-ap
711946
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 71
Vanhimmat
Yhtä tärkeää on myös löytää todisteita tilanteesta mistä tapahtumaketju sai alkunsa ja kuinka se eteni. Kauppakeskuksesta on taatusti löydettävissä videomateriaalia , kuin myös vartijoiden haalarikameroista jos niitä ylipäätään on käytetty.
Moniko ymmärtää että ylivoimainen sietokyvyn ylittävä väkivaltatilanne voi johtaa voimakkaaseen adrenaliinimyrskyyn jota sydän ei kestä . Selvää on tässä vaiheessa että vartijat turvautuivat fyysiseen väkivaltaan. Muunlainenkin väkivalta voi olla mahdollista jo kauppakeskuksen sisällä.
Poliisin tutkimusten ja arvioiden varaan todisteiden kerääminen ei saa jäädä, varsinkaan nyt kun tapahtumaa on yritetty selvittää sairauskohtauksella ilman asianmukaista kuolinsyy selvitystä.
Homma haisee.
YL 20 sek video
"Moniko ymmärtää että ylivoimainen sietokyvyn ylittävä väkivaltatilanne voi johtaa voimakkaaseen adrenaliinimyrskyyn jota sydän ei kestä"
-
Ehkä kannattaisi olla rauhallinen ja tehdä yhteistyötä niiden vartijoiden kanssa niin siltä adrenaliinimyrskyltä vältyttäisiin, kyllähän ne voimalla vastaa kun itse ensin pullikoi vastaan.
Pitäisi se nyt äitinä ymmärtää että lapsestakin pitää kiinni jos tämä on saatava rauhoittumaan, tässä tapauksessa estettiin pakeneminen, vartijoilla ei ollut tietoa mistä epäillään mutta kiinniottovelvoite oli.
-Ja mitä tuohon adrenaliiniin tulee niin se vain tukee sydämen toimintaa, sitä käytetään mm. injektiona sydämen käynnistämiseen.
Vartijoilla pitää olla myös hyväksyttävä peruste henkilön poistamiseen koko kauppakeskuksesta. Kyseessä oli julkinen tila ei liiketila.
Vartijoiden velvollisuus on pakko-ottein alistetun tilan tarkkailu.
Vartijoilla tulee olla myös hyväksytty peruste pitää henkilöä pakko otteissa sen jälkeen kun käsiraudat on laitettu.
Vartijoilla tulee olla myös hyväksytty peruste miksi voimakeinoja ei purettu eikä henkilön avunpyytöjä huomioitu.
Vartijoilla tulee olla myös hyväksytty peruste miksi pakko otteita jatkettiin vielä henkilön ollessa eloton.
Listaa voisi jatkaa vielä usealla kohdalla , vaikka vartijat ovat liikkeen johdon mukaan toimineet juuri niinkin on opetettu.
Liikkeen johto tuli paljastaneeksi suuria puutteita toimintakulttuurisss ja osaamisen tasossa.
Poliisin tultua paikalle on epäselvää saivstko edes he selville oliko kiinnipitäminen lopetettu vai jatkuiko se edelleen poliisin paikalle tulon jälkeen.
Ymmärrätkö mitään ylivoimaisen pelon ja kuolemsnpelon päälle, tai mantelitumakkeen toiminnan ohjaavan kehon teaktioketjun päälle.
Odotan vastausta.
Kyllä näiltä häiriköiltä on mantelit päästä jo sulaneet, sen verran vahvoja aineita on liikkeellä.
Kaikki liikkeet jotka käyttää SECURITASTA BOIKOTTIIN HETI!
Mutta kun tämä nainen oli rauhallinen, ei humalassa, pidetty henkilö.
Kummallista kun ei ole mistään taholta tullut viestiä että mitä tämä IHANA Nainen on tehnyt.Vartijat ei hyökkää kenenkään päälle ilman syytä. Tässä opetusta ihmisille,kannattaa käyttäytyä kunnolla,voi kuolema korjata,... Ei sympatiaa..
Ja sairaanhoidon ammattilainen ihmettelee että sata ihmistä tuijotti,eikä tehnyt mitään.Jos tilanteessa on 4 vartiointialan ammattilaista,heillä on myös taito antaa ensiapua.Olisiko nämä sata tuijottavaa ihmistä pitänyt tulla hääräämään ja sähläämään,kummallista juttua.
Näköjään näillä "ammattilaisilla" ei ollut ea-taitoja. Herää kysymys, miksi ei??
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17696420d
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Oliko asiakkalla verensokeri alhaalla (diabeettes) josta kiukku kimposi? Olisiko tarvittu sokeria ensiavuksi. Valmiiksi heikon ihmisen päälle menee makaamaan neljä raavasta miestä. Mistä näitä vartioita palkataan?? Onko heillä minkäänlaista koulutusta tunnistaa tilanteita tai ymmärtää ihmisen kestokykyä. Pelkään vartioita, pelkään myös omaisteni puolesta, etteivät joudu vartioiden kohteeksi. Pelkään myös taksikuskeja, hekin saavat rellestää mielin määrin. Pelkään myös liikkua junassa, sielläkin vartijat rellestävät. Olisiko vartioiden tehtävä tuoda turvallisuutta, eikä pelkoa? Pitäisikö koulutusta lisätä?
Vierasvarapullo pitää aina olla mukana, vartijalle kun tarjoaa naukun niin se on pelkkää hymyä.
Nehän 400 kg istui kuolleen päällä.
Niinpä.
Turha kuolema , loi vain pelkoa.
Miksi nainen riehui? Oliko huumeissa? Tavan ihmiset ei riehu
Miksi uhri, nuorehko nainen Iso Omenan kauppakeskuksessa joutui Securitaksen 4 vartijan alle ja rautoihin? Miksi uhri ei saanut hengitettyä, eikä apua ennenkuin oli liian myöhäistä?
Uhri oli huutanut apua, ettei voi hengittää ja pyytänyt soittamaan 112:een. Soittiko joku silminnäkijöistä?
Onko kyseiset Securitaksen vartijat pidätetty kuoleman tuottamuksesta ainakin kuolemansyyn selvityksen ajaksi.
Kyllä espoolaisten pitäisi nyt panna Iso Omena boikottiin, siellä ei ole näköjään turvallista asioida vartiointifirman voimaotteiden vuoksi — ainakaan naisten ja lasten.
Vastaavista ylilyönneistä on saatu lukea viime aikoina lähes päivittäin esim. Tikkurilan asemalla toisen vartiointifirman pahoinpitelyistä ja uhrien nöyryytyksistä.
Nyt olisi tutkittava mistä johtuu yksityisten firmojen vartijoiden liiallinen voimankäyttö, ja onko menty sen suvaitsemisessa liian pitkälle. Poliiseja tulee kouluttaa ja palkata lisää yleisen turvallisuuden vuoksi, jotta emme tarvitse pelätä yksityisten firmojen liiallista voimankäyttöä, nöyryyttämistä, "hissittämistä" ja jopa hengen lähtöä.
Kuka vastaa Suomessa yksityisten turvafirmijen toiminnasta, jotta se on lakien mukaista - tulisiko vastuuministerin erota?
Ei siis enää Isoon omenaan ostoksille eikä Tikkurilan asemalle, ennenkuin kuolemantapaus Espoossa ja poliisin tutkimat rikokset Tikkurilassa on perusteellisesti selvitetty.
joo meen huomen ompun chappleen kahville \o/
Mikä saa sinut luulemaan että Securitaksen toimintatavat ja koulutuksen taso olisivat muissa kohteissa erilaiset? Koko Securitas boikottiin ja firmat jotka ostaa heidän palveluitaan!! Seuraavaksi uhri voit olla sinä tai läheisesi.
Miksi joutui taklatuksi? Tuskin ihan tavallinen työssäkäyvä veronmaksaja!! Pitäis tutkia faktat ennenkuin hyysätään kaikenlaisia narkkeja.
se oli murha
Olisivat edes vauvan koittaneet elastaa.
Olen kyllä aina saanut liikkua kaupoissa ihan vapaasti eikä vartijat minua ole häirinneet, tuskimpa ketään muutakaan jotka käyttäytyvät asiallisesti.
Kyseistä tapausta emme tiedä miksi henkilö joutui vartioiden käsittelyyn. Kuka kertoo miten vartijan pitäisi toimia jos asiakas vastustaa vartijan käskyjä?
No kyllä nää vartiat ainakin tulevaisuudessa tietävät että miten pitää käyttäytyä jos ees enää koskaan saavat toimia vartioina kun kävivät useamman miehen voimalla heikon naisen kimppuun
Kaasua ja pamppua pitää jaella reilusti ja tasapuolisesti statukseen katsomatta, mutta poliitikoille sekä muillekin viranomaisille tupla-annos jotta oppivat olemaan :D
" Kasua ja pamppua pitää jaella reilusti ja tasapuolisesti ". Olipa rehellinen kirjoitus
Niinpä, missään ei kerrota, miksi kutsuttiin vartijat, mitä tämä nainen teki sitä ennen, nyt vain syyllistetään vartijat jotka teki työtään.
Lue uutiset. Nainen ei tehnyt mitään.
Kuule, jos hoitaa työtään niin ei siinä älyvapaana tarvi toimia.
Joo oliko naisen teko sitten sellainen, että siitä tarvi lähteä henki.
No vartijan pitää toimia asiallisesti. Käskyttää ulos...taluttaa ulos. Mutta tässä tapauksessa painettiin 4 miehen voimin maahan. Ihan kauheata...Oliko tarpeellista ? No se selviää kyllä kun uutisia lisää tulee..
Joku miesasiakas oli tullut häirityksi voimaantuneen kanapään toimesta, siksi nainen pysäytettiin.
Aivan oikein toimittu, jos miesasiakas häiriköi naisasiakasta niin samoin kohdellaan.
Henki taisi kylläkin lähteä syystä joka ei johtunut vartijoiden toimista. '
Syy selviää ruumiinavauksessa.
Nainen vaan muistutti toista vaaleaa naista, joka on homoseksuaali, yksinelävä myöskin eikä myöskään ole tehnyt yhtään mitään väärää tai pahaa kuten ei myöskään tämä ensimmäinenkään nainen.
Minä vastustaisin ainakin. En noiden köntysten käskystä menisi maahan. Enkä sairauteni vuoksi pystyisikään taipumaan maahan. Luita katkeaisi jos minut tuon naisparin tavoin heitettäisiin maahan. Sairastan keuhkosairautta, ja vain toinen keuhko toimii. Vammani sain hoitovirheen seurauksena.
Kyllä sinäkin olisit eri mieltä vartijan kanssa jos yrittäisivät poistaa sinut vaikka et ole tehnyt mitään.
Tarkoittaako tämä että naisilta on kauppakeskuksiin meno kielletty tiettyinä päivinä kuukaudesta kun saattaa käyttäytyä hieman epäystävällisemmin hormonaalisista syistä?
Meneppäs makaamaan vatsallesi 400 kg painon alle ja mieti sitten uudelleen kommenttiasi.
Nainen käveli käytävällä siitä otettiin haltuun.Oliko oikea henkilökään tai kostoksi tehty ilmoitus ilman aihetta.Virkaintoa riittää.
Antasin suomen poliisille ja vartijoille enemmän toimivaltaa.Kaikille häiriköille pamppua ja etälamautinta,niin että osaa olla!!
No tuskin vartijat hyökkää asiakkaan kimppuun ilman syytä,ehkä ryssissä,mutta ei suomessa.
Onko edes kiinniotettu ollut se henkilö, joka oli oikea häirikkö? Toivottavasti poliisi saa selville.
En käy, enkä asioi.
Jos nainen haluttiin ulos, niin eikö siihen riittänyt 1 mies ? ..tai 2 miestä oli jo kyllä varmaan riittävä määrä...Ihan supermäärä.
Neljä miestä oli jo liioittelua.
Koulutus vartijan tehtävään pitäisi olla riittävän pitkä ja psykologin testit ja ennenkaikkea soveltuvuus alalle. Eikö kellään käyny mielessä, että mitenkä tässä nyt ollaan toimimassa.
Kyllä suututtaa, järkyttää ja surettaa tämä.
Suuremmalla määrällä tilanne on paremmin hallinnassa ja asiakas sekä vartijat välttyvät loukkaantumisilta sekä syytteiltä, nyt vain sattui sairauskohtaus.
Niin miksi toinen asiakas soitti vartijat apuun, mitä nainen teki että tarvittiin vartiat.
Psykoosi saa käyttäytymään hullusti
Kuka vartiat soitti. Lewiksen myyjä, j vai joku ulkopuolinen
Ottiko vartiat naisen kiinni käytävällä, vain kuka naista silminäkijän mukaan töni Lewiksen liikkeestä ulos. Valheita kaikki?
Ihan normaalit hormonit kerran kuukaudessa, et ilmeisesti ole koskaan tuntenut naista.
Voimankäyttötilanne kesti noin kymmenen minuuttia. Poliisi selvittää sitä, oliko vartijoiden voimankäyttö ylimitoitettua.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009315051.html
Silminnäkijöiden mukaan naista pidettiin maassa useita kymmeniä minuutteja.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/348d8c8c-75d2-4ae9-b97b-1ce3fc081c43
Miksi urhia pidettiin maassa noin pitkään? Yhden silminnäkijän mukaan nainen huusi, ettei saa happea.
Vartijat toimivat väärin heti alusta alkaen. Ei ollut pienintäkään syytä laittaa sairaalle höppänälle naiselle käsirautoja Eikä tietystikään kouluttaa uutta työntekijää tukehduttamaan "asiakasta". Koko ajan varmasti selitettiin, miten tajun saa parhaiten pihalle eri tavoin.
Julkisuuteen tulleet alan kouluttajat ovat totaalisen väärässä voiman käyttämisestä tavallisiin vaarattomiin "asiakkaisiin". Eivätkä edes tajua olevansa samaa sarjaa noiden viiden vartijan (tai järjestysmiehen) kanssa. Ei "asiakkaita" ole lupa mitenkään vahingoittaa. Suurin osa on jollakin tavalla sairaita tai vammaisia. Ei näy ulospäin. Tämä on aina oltava lähtökohtana. Ihan kuten on poliisilla.
Väkivaltaiset rikolliset ovat ihan eri juttu.
Varmaan luulivat joksikin toiseksi vaaleaksi naiseksi, joka on homoseksuaali.
Onneksi Suomessa oikeuslaitoksen päätökset perustuvat tosiasioihin eikä siihen että joku on saatava syylliseksi tai kaupungit palavat.
Se ruumiinavauspöytäkirja on kohta poliisilla ja sitten totuus on tiedossa, luultavimmin kyse oli sairauskohtauksesta.
Miten ovat aiemmat tutkinnat ja tuomiot menneet kun kuolinsyyksi on paljastunut sairauskohtaus * Esimerkiksi putkakuolemissä joissa järjestyspoliisi on kiinnioton jälkeen laiminlyönyt velvollisuutensa seurata vangitsemansa henkilön terveydentila.
Vartiointiliikkeen johto yritti eilen tv lähetyksessä toiveikkaasti turvautua sairauskohtauskorttiin. Kehonkieli kertoi ainakin minulle että hän suorastaan toivoi saavansa kunniallisen pakotien sairauskohtauksen aiheuttamasta kuolemasta. Ko herran aiemmat julkisuuskommentit ovatkin olleet hyvin selkeästi turvallisuusalaa puolustelevia näiden parin törkeän " ylilyönnin " syiden selvittelyssä.
Kyse oli tahallisesta tukehduttamisesta. Pysy faktoissa.
Ruumiinavauspöytäkirjalla ei ole tässä tapauksessa käytännössä mitään merkitystä. Ihan sama jos olisi ammuttu viisi laukausta ylävartaloon ja uhrilla todettaisiin olevan synnynnäinen sydänvika, pitkälle edennyt keukosyöpä ja korona.
Mieti hetki, mitä höpötät.
Katsos kun vartijoilla ei saa käytännössä olla mitään seksi-ja seksuaalielämää työn ulkopuolella niin sitten se purkautuu näin, että työssä panettaa ihan saakelisti ja sitten ahdistellaan naisia töissä. Kun ei saa suoranaisesti seksuaalisesti ahdistella ketään töissä niin sitten se purkautuu turhautumisensa, kateutena ja kaunana muita ihmisiä kohtaan sekä raiskauksina ja murhina.
Tämä olisi ihan helposti ratkaistavissa eli vartijoiden seksi-ja seksuaalielämään vapaa-ajalla pitäisi suhtautua ihan normaalina, luonnollisena asiana eikä suinkaan kaikin tavoin estää, tukahduttaa ja sabotoida vartijan henkilökohtaista elämää ja toisekseen kaikki työssänsä epätoivottavaa ahdistelua harjoittaville suoraan vaan heti potkut. Annetaankin siellä paljon pienemmistäkin potkuja kuten, että vartijalla on vapaa-ajalla elämää tai kraka hieman vinossa töissä tai myöhästyi töistä yhden minuutin.
Siellä on lahtareiden päämaja.
Ison omenan kuolemantuottamustapauksesta: vartijalla ei ole kiinni ottamisoikeutta, jos kiinniotettu ei itse ole syyllistynyt rikoslaissa kirjattuun rikokseen. Rikoslaki määrittää ja ratkaise, onko kyseessa naisen rikos ja/vai ovatko vartijat syyllistyneet rikokseen, luvattomaan kiinniottoon ja kuolemantuottamukseen.
Yksin eläminen, yksin käveleminen, vaaleat hiukset, toppatakki, kaulaliina tai homoseksuaalisuus ei ole mikään rikos Suomen laissa, josta pitöisi ottaa kiinni ja murhata ihminen.
Oletan, että vartijat kutsuneella henkilöllä on nyt totiset paikat edessä.
Millä ihmeen perusteella joku haluaa kutsua vartijat paikalle vaikka joku nyt esim.uskonasioitaan höpisee, tuollainenhan on helppo sivuuttaa sanomalla ettei kiinnosta tai hetken aikaa pysähtyä, kuunnella, vaikka asia ei pätkääkään kiinnostaisi.
Silti, otan näin huomioon sen toisen ihmisen tarpeen tulla kuulluksi, muutama minuutti ei ole nin iso asia ja jos on kiire metroon tai bussiin voi sanoa ettei nyt ehdi millään ja kiiruhtaa vain eteenpäin.
Mutta että kutsua vartija paikalle, voi pyhä jysäys suomalaisten junttimaisuutta ja typeryyttä ja nyt sitten mitä tapahtui?
Eikä olisi ollut helpompaa tälle henkilölle vain sanoa suoraan ettei nyt kiinnosta tai olla kuuntelevinaan. Olisi ehkä tuokin nainen nyt elossa, kukapa tietää?
Omaatuntoa voi jonkin aikaa kaihertaa , jos sellainen henkilöllä ylipäätään onkaan tai sitten sovittaa itse mielessään asia aina parhain päin, kuten:” se häiritsi mun liikepuhelua ja keskustelua, keskittymistä nettiuutisten selaisuun tai oli muuten vain niin ” hörhön” näköinen että halusin se ulos ostoskeskuksesta.?ja tein muka ihan oikein..blaablaa..selittää teko itselleen myönteiseen sävyyn.
Itsellä olisi kyllä järkyttävät omantunnontuskat jos olisin ollut ” se joka pyysi vartijoita paikalle” .
Miettisin mitä sanoin naisen tehneen ja miettisin oliko edes välttämätöntä kutsua ketään.
Osasyylliseksi kyllä kuolemaan itseni kokisin väistämättä. Olikohan omassa asenteissa jotain korjattavaa jos oli vartijoiden toiminnassakin.
Miten heitä oli informoitu ” häiriötilanteesta” oliko liioteltu, tai jopa valehdeltu härskisti väittäen että nainen oli käynyt käsiksi, kironnut, sylkenyt tai tehnyt jotain muuta ikävää,eli on valehdeltu tai liioteltu reippaasti kun oli vain muutoin ”mummo” ärsyttänyt naamataulullaan.
Toivottavasti myös tuo vartijoita paikalle vaatinut joutuu valheistaan kiinni ja omaatuntoa kolkuttaa- jos sellainen hänellä ylipäätään edes onkaan. On ehdottomasti osasyyllinenmun mielestä. Yksi ratas koko helvetinmoisessa tapahtumaketjussa. Tuntekoot sen myös nahoissaan.
Olikohan vartiat paikalle soittanut mies vai nainen. Samapa se kumpi oli,mutta kyllä oli tyhmästi tehty. Loppu elämän omantunnon tuskat ovat ilmeisesti seuranaan. Luulisin niin
Millainen oli lähtötilanne, kovakin häirintä? Videoiden perusteella on paljon ihmisiä liikkunut paikalla. Joku voi varmaan kommentoida. Ehkä ei oo kovin kummonen ollu joten
Siihen ei ole kiinnitetty huomiota????
Joten, oliko alkujaankaan edes syytä kutsua vartijoita paikalle? Mikä on ollut kutsujan motiivi? Miltä nyt tuntuu? Monia kysymyksiä joihin ei varmaan vastausta saada.
Ei voinut olla kummoinen häirintätilanne , kun nainen on kävellyt rauhallisesti vartijoita vastaan. Kutsuja ilmoittanut ” häiritsijän” tuntomerkit mutta itse ” häirintätilanne” ollut jo ohi aikaa sitten?
Yleensä nämä oikeat häirintätilanteet kestävät hieman kauemmin, oletettavasti, siinä jo käydään takinkaulukseen kiinni ja on kovaakin äänenkäyttöä, mutta joku nyt häiriintyy milloin mistäkin…väärä naamataulu väärässä paikassa..exc.
Mielenkiintoisia kysymyksiä..
Nykyään ihmisten sietokyky on olematon, ei tarvi kuin pieni tönäisy tai vastaava, se koetaan häiriönä.
Juuri siksihän noiden vartijoiden pitäisi kohdella kaikkia oikeudenmukaisesti, eikä yhtäkkiä aleta heittämään ihmistä maahan.
Toivon että asia selviää kunnolla, roikaleet saavat rangaistuksen, ja moni boikotoisi Omppua.
Vartijoiden tap pama on kunnon ihminen joka näkyy mm. siitä että hän on Päivi Räsäsen tuttu
eikä R olisi tekemisissä vuosikausia jonkin ongelmatapauksen kanssa
Korkeimman oikeuden päätöksen perusteella ei EDES POLIISI saa pidättää normaalia aggressiivisesti käyttäytyvää henkilöä joka ei käy kenenkään kimppuun saati sitten vartija
ELI TÄHÄN MALLIIN
Korkeimman oikeuden päätös kiljumisesta elehtimisestä huutamisesta kiroilusta julkisella paikalla ja rajoitus koskee POLIISIA jolla on valtuudet joita vartijalla EI OLE
""Korkein oikeus toteaa, että kulloinkin käsillä olevaan tilanteeseen nähden lievä tai tavanomainen metelöinti, toistuvat uhkaavat eleet ja hyökkäävät liikkeet tai muu vastaava järjestyslain viitatussa pykälässä tarkoitettu toiminta ei vielä anna poliisille oikeutta poistaa henkilöä paikalta tai ottaa tätä kiinni.""
Ketkä aikoo äänestää Markus Kuotesahoa seuraavissa eduskuntavaaleissa?.
Mikä siellä Omenassa mahtaa nyt olla tilanne?
Oletteko asioineet siellä, onko vartijat kovin näkyvillä? lasten kanssa onko ok mennä sinne...
Pelkurijärkkärit toimii yhdessä. Ei ole munaa tehdä töitä asiallisesti niin naisten kimppuun käydään näyttämisen halusta." Pyttyyn" tuollaiset järkkärit ja vartijat joutaa.