Paavali kertoo kolmessa eri kirjeessään, että Jumala sovitti jo koko maailman Kristuksessa itsensä kanssa eli maailma on jo sovitettu Jumalan kanssa. Kenelläkään ei ole niin ollen mitään hätää iäisyyskohtalonsa suhteen. Asia hoidettiin ja kerta kaikkiaan kuntoon kaikkien kohdalta ristillä. Jumalan Karitsa OTTI POIS maailman synnin. Kun Kristus kuoli, KAIKKI kuolivat Hänen kanssaan.
Toisaalta Paavali kirjoittaa, että me olemme uskoan kautta Jumalan lapsia Jeesuksessa Kristuksessa ja että USKO luetaan meille vanhurskaudeksi ja että ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen ja että uskomalla Häneen saadaan synnit anteeksi jne.
Kuinka nämä ristiriitaisilta vaikuttavat kirjoitukset ovat sovitettavissa yhteen? Paavalihan kirjoittaa, että sovitus SISÄLTÄÄ syntien anteeksiantamuksen ("eikä lukenut heille heidön rikkomuksiaan").
Ne ovat yhteensovitettavissa siten, että uskosta puhuessaan Paavali viittaa ihmis(t)en SISÄISEEN TODELLISUUTEEN - siihen, että se MIKÄ ON SOVITUKSEN ANSIOSTA JO TOTTA OBJEKTIIVISESTI KAIKKIEN KOHDALLA, tulee uskon myötä itse kunkin kohdalla sisäisestikin aikanaan todeksi. Raamatun suomennoksissa tämä ero ei tule selkeästi ilmi. Suomennoksistahan syntyy vaikutelma ikään kuin usko/uskoontulo muuttaisi OBJEKTIIVISESTI ihmisen aseman/tilan Jumalan silmissä. Mutta koska Jumala ei kunniaansa jaa, Hänen on mahdotonta väheksyä Poikansa ristintyötä meidän uskomme rinnalla - ei voi olla niin, että Jeesuksen kuolema ristillä ei saanut mitään konkreettista eikä peruuttamatonta aikaan, mutta meidän itse kunkin usko saa. Jumala "vanhurskauttaa JUMALATTOMAN" ja sovitti meidän SILLOIN KUN ME VIELÄ OLIMME JUMALAN VIHOLLISIA.
Jos ei-uskovalta kadunmieheltä kysyy, uskooko hän olevansa Jumalan lapsi Jeesuksessa Kristuksessa, hän antaa kieltävän vastauksen. Jos uskovalta kysyy saman kysymyksen, hän antaa myöntävän vastauksen. Ensin mainittu on ajattelussaan vielä valheen isän orja, jälkimmäinen ei ole.
Mutta HUOM! Ei-uskovan vastaus on valheiden isän hänelle syöttämä VALHE; hän ON Jumalan lapsi Jeesuksessa Kristuksessa ristillä tapahtuneen kertakaikkisen SOVITUKSEN ANSIOSTA, mutta tällä tosiseikalla EI OLE HÄNELLE MITÄÄN ARVOA EIKÄ MERKITYSTÄ. Hän on sisäisen maailmansa pimeyden vuoksi ymmärrykseltään edelleen täysin Jumalasta vieraantunut. Paavali puhuu tästä mielentilasta kirjoittaessaan menneessä aikamuodossa siitä, kuinka me kaikki olimme pois poikenneet jne.
Väite, jonka mukaan Jumala ei ole sovittanut ei-uskovia kanssaan, on julkeaa Jumalan suvereniteetin ja ihmisrakkauden aliarvioimista.
niinkuin kirjoitettu on: "Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut" — sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat.
Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi. 33 Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä! 34 Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa? 35 Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava? 36 Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti!
Toisaalta Paavali kirjoittaa, että me olemme uskoan kautta Jumalan lapsia Jeesuksessa Kristuksessa ja että USKO luetaan meille vanhurskaudeksi ja että ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen ja että uskomalla Häneen saadaan synnit anteeksi jne.
Kuinka nämä ristiriitaisilta vaikuttavat kirjoitukset ovat sovitettavissa yhteen? Paavalihan kirjoittaa, että sovitus SISÄLTÄÄ syntien anteeksiantamuksen ("eikä lukenut heille heidön rikkomuksiaan").
Ne ovat yhteensovitettavissa siten, että uskosta puhuessaan Paavali viittaa ihmis(t)en SISÄISEEN TODELLISUUTEEN - siihen, että se MIKÄ ON SOVITUKSEN ANSIOSTA JO TOTTA OBJEKTIIVISESTI KAIKKIEN KOHDALLA, tulee uskon myötä itse kunkin kohdalla sisäisestikin aikanaan todeksi. Raamatun suomennoksissa tämä ero ei tule selkeästi ilmi. Suomennoksistahan syntyy vaikutelma ikään kuin usko/uskoontulo muuttaisi OBJEKTIIVISESTI ihmisen aseman/tilan Jumalan silmissä. Mutta koska Jumala ei kunniaansa jaa, Hänen on mahdotonta väheksyä Poikansa ristintyötä meidän uskomme rinnalla - ei voi olla niin, että Jeesuksen kuolema ristillä ei saanut mitään konkreettista eikä peruuttamatonta aikaan, mutta meidän itse kunkin usko saa. Jumala "vanhurskauttaa JUMALATTOMAN" ja sovitti meidän SILLOIN KUN ME VIELÄ OLIMME JUMALAN VIHOLLISIA.
Jos ei-uskovalta kadunmieheltä kysyy, uskooko hän olevansa Jumalan lapsi Jeesuksessa Kristuksessa, hän antaa kieltävän vastauksen. Jos uskovalta kysyy saman kysymyksen, hän antaa myöntävän vastauksen. Ensin mainittu on ajattelussaan vielä valheen isän orja, jälkimmäinen ei ole.
Mutta HUOM! Ei-uskovan vastaus on valheiden isän hänelle syöttämä VALHE; hän ON Jumalan lapsi Jeesuksessa Kristuksessa ristillä tapahtuneen kertakaikkisen SOVITUKSEN ANSIOSTA, mutta tällä tosiseikalla EI OLE HÄNELLE MITÄÄN ARVOA EIKÄ MERKITYSTÄ. Hän on sisäisen maailmansa pimeyden vuoksi ymmärrykseltään edelleen täysin Jumalasta vieraantunut. Paavali puhuu tästä mielentilasta kirjoittaessaan menneessä aikamuodossa siitä, kuinka me kaikki olimme pois poikenneet jne.
Väite, jonka mukaan Jumala ei ole sovittanut ei-uskovia kanssaan, on julkeaa Jumalan suvereniteetin ja ihmisrakkauden aliarvioimista.
niinkuin kirjoitettu on: "Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut" — sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat.
Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi. 33 Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä! 34 Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa? 35 Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava? 36 Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos ei-uskovalta kysytään, onko hän saanut syntinsä Jumalalta anteeksi, hän antaa kielteisen vastauksen tyyliin: "Mitkä ihmeen synnit? En minä mitään syntejä ole tehnyt", "Miltä ihmeen Jumalalta?" tms. Vastaus on yhtä kaikki jollain tavoin KIELTEINEN - hän kiistää joko syntien tai Jumalan olemassaolon tai molemmat tai julistaa, että hän kantaa itse vastuun omasta elämästään eikä pakene uskonnon taakse piiloon.
Uskova vastaa: "Olen saanut! Siksi Jeesus antoi henkensä! Olen tästä Jumalalle ikikiitollinen!"
Jeesus sanoo sielunvihollisesta: "Hän on ollut murhaaja alusta asti, eikä hän pysy totuudessa, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän valehtelee, hän puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.”
Valheen isän vallassa oleva ei kykene yhtikäs enempää totuuteen. Kukaan ei-uskova ei pysy totuudessa, koska totuutta hänessä ei ole.
Siksi ei-uskovan väite siitä, että hän EI OLE SAANUT SYNTEJÄÄN ANTEEKSI, on VALHE! Sen on MAHDOTONTA olla totta, koska hän on mieletään valheen isän johdossa.