Suuri uskovaisuus keskustelu

Anonyymi-ap

Mikä on uskovaisuus ja ilmeisesti sitä noudattava uskovainen? Mielipiteitä voivat esittää niin ateistit kuin teistitkin, jotta asian eri näkökulmista saadaan ajatuksia esille?

12

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uskonto käsitteenä ilmaantui länsimaihin 1500 -luvulla. Siihen saakka ei ollut uskonnnollista ja sekulaaria maailmankuvaa. Tieteellisestä vallankumouksesta alkaen alkoi tulla yhä selvemmäksi, että eurooppalaisen maailmankuvan perusta Raamattu ei selittänytkään todellisuutta ja se oli jopa ristiriidassa todellisuuden kanssa. Tämän vuoksi alkoi syntyä Raamattuun pohjautuva erillinen todellisuus, jota nimitettiin uskonnoksi, joka ei selittänyt havaittua todellisuutta oikein tai oli jopa sen kanssa ristiriidassa.

      Tiivistettynä uskovainen on sellainen, jolla on pronssikautisen vuohipaimenen tasolla oleva maailmankuva ja joka uskoo siihen todellisuudesta saatujen havaintojen vastaisesti. Pronssikautisen vuohipaimenen tiedot ja logiikka vastaa modernin eurooppalaisen alle 10 -vuotiaan lapsen tasoa.

      • Anonyymi

        Epicuros, Lucretius ja Democritus olivat siis vuohien paimenia? Mutta entäs se teoria, että kaikki ateismi on samaa? Moni ei ole tiennytkään, että on olemassa vuohien paimenten ateismia. Koska miksi se ateismi olisi tänään erilaista kuin eilen? Ja ennen 1500 lukuakin on ollut ateisteja ja ateistista liikehdintää.
        Pronssi on aika kehittynyttä kymmenvuotiaiden tekemäksi, yhtään väheksymättä yhtäkään ikää. joka ihmisille on mahdollista. Mistä kaivokset ja tekniikka? Ehkä ei muualla kuin ateismissa ajatella, että kymmenvuotiaat kehittävät metallurgiaa ja rakentavat sille kulttuurin. Vaikka sekin toki on mahdollista. Paapominen, kun on nykyaikaisen ihmisen vihollinen, ettei tarvitse ajatella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuohien paimenten ateismi?! Ne vuohipaimenten käsityksethän ne olivat juuri uskovaisten heiniä.

        Taidat olla uskovainen, kun käsitit noin väärin Moseksen kirjoittaman...

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Ja ennen 1500 lukuakin on ollut ateisteja ja ateistista liikehdintää. "

        Nyt sekoitat uskonnon ja teismin. KOita nyt hyvä ihminen ymmärtää, ettei uskonnon käsitettä todellakaan ollut ennen 1500 -lukua. Edes Raamattu ei mainitse uskontoa.

        The concept of religion was formed in the 16th and 17th centuries, despite the fact that ancient sacred texts like the Bible, the Quran, and others did not have a word or even a concept of religion in the original languages and neither did the people or the cultures in which these sacred texts were written.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Religion

        "Pronssi on aika kehittynyttä kymmenvuotiaiden tekemäksi, yhtään väheksymättä yhtäkään ikää. joka ihmisille on mahdollista."

        Silti nämä väittämäsi high-tech pronssinvalajat uskoivat, että päivänvalo oli auringosta erillinen ilmiö tai pimeys ja varjo olivat itsenäisiä entiteettejä (Raamatussa lukee näin). Päivänvalon ja auringon ymmärtää jo hyvin pieni lapsi modernin opetuksen vuoksi, mutta esimerkiksi tuo pimeyden ja varjon ymmärtää vasta hieman alle 10 -vuotias lapsi, kts. Jean Piaget'n tutkimukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuohien paimenten ateismi?! Ne vuohipaimenten käsityksethän ne olivat juuri uskovaisten heiniä.

        Taidat olla uskovainen, kun käsitit noin väärin Moseksen kirjoittaman...

        Usko tekee minut niin onnelliseksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usko tekee minut niin onnelliseksi

        Monikin asia voi tehdä ihmisiä onnelliseksi. Sellaisetkin asia, jotka eivät ole totta.

      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        🔞 ­N­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#176966106

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      siihen vastaa Raamattu

      • Raamatusta ei löydy sanaa uskonto tai uskovainen.

    • Anonyymi

      Mitä enemmän Jumalan valtakunta lähestyy sitä enemmän ihmisiä pakotetaan tulemaan sinne.

      Uskovaisuus määritellään päivä päivältä yhä tarkemmin ja tiheämmällä seulalla.

      Koraani määritteli uskon jo melko tiukasti.
      1500 luvulla saapui Caitanya Mahabrabhu joka oli Jumalan inkarnaatio. Intia määritteli uskon häneen olevan välttämätön. Jokainen joka ei usko häneen on demoninen.

      Intia on vaatinut uskon Jumalan inkarnaatioihin, jotka taistelee jumalattomuutta vastaan ja palauttaa uskonnon voimaan aina kun se hämärtyy. Käytännössä noin 100 vuoden välein usko uudistetaan.

      Uskon ilmentymä Dharma on kuitenkin salattu ja mystinen. Sen mysteerin ratkaisua ei sallita.
      Vaan on määrä ikuisesti kysellä: Mikä on Dharma?

    • Anonyymi

      Uskovaisuus on sitä, että kiihkoisesti uskotaan Jumalaan eli harrastetaan uskontoa. Näin tehdään vaikka esimerkiksi Jumalasta ei ole mitään todisteita.

    • Anonyymi

      Tavalliselle kuluttajalle ei usko ole tärkeä teema. Mutta joka aikoo päästä pitkälle ja hyödylliseen toimeen hänen pitää jotakin uskosta ymmärtää.

      Kaikki riippuu tyhjän päällä ja toimii vain uskon voimalla. Esim. Talousjärjestelmät ja valuuttasysteemit.

      Uskon voimaa käytetään paljon muiden manipulointiin ja hypnotisointiin.
      Koko peruskoulu perustuu erilaisten uskojen ujuttamiseen oppilaiden päähän.

      Televisio, joukkotiedotus, mainonta .... etc.

      Jotkut ovat luonnon lahjakkaita manipuloimaan muita, jotkut omaavat tuon taidon Jumalan lahjana. Jotkut tekevät työtä oppiakseen sen.

      Esim. Hitler kykeni manipuloimaan koko Saksan kansan. Uskon Voima on hyvässä, mutta etenkin pahassa välttämätöntä.

      Helluntailaiset valikoi teemakseen yksipuolisesti Uskon ja totuuden, vaikka raamatussa on kymmeniä muitakin teemoja.

      0 pyhyys 1 rakkaus 2 toivo 3 usko 4 oikeus 5 laupeus 6 Totuus 7 rauha 8 lohdutus 9 tieto 10 kieltäymys 11 veljeys 12 jne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      188
      1315
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      564
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      560
    Aihe