Tuulee, tuulee....

Anonyymi-ap

Suomessa tuotetaan sähköä enemmän kuin koskaan ja jo toista vuorokautta enemmän kuin kulutetaan. Tällä hetkellä tuulivoimaa tuotetaan yhtä paljon kuin ydinvoimaa, ja OL3 on sentään toiminnassa. Tuulivoiman teoreettisesta kapasiteetista (5207 MWh/h) tällä hetkellä tuottoa yli 80%! Kyllä talvella tulee, kuten tuotantoluvuissa näkyy. Tuulivoimaloiden napakorkeudella itse asiassa tuulee talvella enemmän kuin kesällä.

Jos meillä olisi ollut päättäjiä jotka eivät olisi tukeneet tuulivoiman rakentamista, olisimme tällä hetkellä melkoisessa liemessä. Ja turpeesta on ihan turha tulla kitisemään, turpeen osuus on sähköntuotannossa aina ollut pieni. Turpeella Suomen energiaomavaraisuutta voi hoitaa yhtä vähän kuin maahanmuutosta repiä miljardeja. Kokonaisen kansan ruokkiminen parilla leivällä ja kalalla tapahtuu vain saduissa ja tarinoissa.

15

864

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Valetta ,olkiluoto ei toimi

    • Anonyymi

      Tuulisten päivien loputtua, et enää hehkuta 80% tuotantoa. Jo viime kesän yli 1e/kWh hinnasto pörssisähkölle kertoo, ettei tuulivoimaan ole luottaminen. Virroille emme halua näitä kilometrien päähän kaikuvia tuulimyllyn perkeleitä!

      • Anonyymi

        No nytkö ne jo kaikumaan on alkanu? Kas kun ei kiekumaan. Eikös se huoli ja murhe liittynyt infraääniin, niihin joita ihminen ei kuule. Perkeleihin voi kokeilla pyhää henkeä, väittävät että sillä lähtee.

        Aika erikoista tuo valitus siitä ettei aina tuule. Ei tuule ei, mutta mitä sitten? Ei puolukoitakaan ole mettässä ympäri vuoden, mutta ei niitä sen takia jätetä poimimatta. Nää tuulijutut on isomman luokan ja pidemmän ajan investoineja joissa pitää miettiä vuosikymmeniä eteenpäin, on sitten valmiina kun pystytään paremmin varastoimaan tuulettomia päiviä varten. Se on vähän erilaista tuumailua se. Sen osaajia ei Virtain raitilla juuri vastaan tule.


      • Anonyymi

        Ihme höpötystä tuo kilometrien päähän kaikuminen. Kannattaa kyllä omien korvien väli köydä tutkituttamassa jos tuulimyllyn ääni häiritsee edes kilometrin päässä.

        Kokemuksesta voin sanoa, ei höiritse, kun ääntä ei ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihme höpötystä tuo kilometrien päähän kaikuminen. Kannattaa kyllä omien korvien väli köydä tutkituttamassa jos tuulimyllyn ääni häiritsee edes kilometrin päässä.

        Kokemuksesta voin sanoa, ei höiritse, kun ääntä ei ole.

        Eikös se kaikuminen vaadi tyhjää tilaa ja kovia pintoja? Siitähän se sanonta tyhjyyttään kaikuvista päistä tai tynnyreistä tulee.

        Jos vaan saadaan tuulienergiaan perustuvaa jalostusta ja ihmisiä töitä tekemään, tuulivoima voi olla tulevaisuuden rahasampo monella tapaa. https://yle.fi/a/74-20012175

        Nyt vaan pitää toivoa, että saadaan päätäjiä jotka ymmärtää asian eivätkä estä tuulivoiman kehitystä sen enempää kuin yrityksiä saamasta työvoimaa.

        Ja sikäli kuin itse olen seurannut tuota oireilua tuulivoiman ympärillä, siihen tuntuu aina liittyvän perussuomalaisuus. Loppuisikohan oireet jos vaihtais vaikka RKP: hen?


      • Anonyymi

        Tuulivoiman kokonaiskapasiteetti nousee satojen megawattien vauhtia kuukaudessa ja keskimääräinen tuotanto nousee samaa tahtia. Media puskee uutista toisensa jälkeen tuulivoima + vety -investoinneista. Kokkolassa tavoitteena vihreä ammoniakki, mitä tarvitaan mm. lannoitteissa, joiden omavaraisuus ollut yksi haaste. Synteettisen metaanin tuotantoon suunnitteilla laitoksia Tampereelle ja Lahteen. Metaani toimii rekkojen polttoaineena. Maa- ja nestekaasun käyttöä vähennetään teollisuudessa tuulivoiman avulla.

        Tuurivoimasta puhumisen voisi todellakin unohtaa, sillä vain osoittaa kuinka vähän ymmärtää. Tiedän kyllä, että patologiset tuulivoiman vastustajat itkevät jo kuinka vety-investointituet syövät verorahoja ja on tappiollista tekemistä. Alkuun varmaan onkin, niin kuin moni muukin asia, mutta ilman investointitukea ei ole kehitystä ja ilman kehitystä ei saada hintoja alas. Tuulivoiman tukeminen vauhditti rakentamista ja sai hinnat alas, nyt tuulivoimaa rakennettu vuosia ilman tukia. Saman voi odottaa tapahtuvan vetyyn perustuvassa kehittämisessä. Voisin melkein lyödä vetoa, että moni tuuli- ja vety-investointeja vastustava on ihan iloisesti ottanut vastaan starttirahaa, työllistämistukea yms. verovaroin kustannettua kun markkinaehtoisuus ei omassa toiminnassa toteudu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös se kaikuminen vaadi tyhjää tilaa ja kovia pintoja? Siitähän se sanonta tyhjyyttään kaikuvista päistä tai tynnyreistä tulee.

        Jos vaan saadaan tuulienergiaan perustuvaa jalostusta ja ihmisiä töitä tekemään, tuulivoima voi olla tulevaisuuden rahasampo monella tapaa. https://yle.fi/a/74-20012175

        Nyt vaan pitää toivoa, että saadaan päätäjiä jotka ymmärtää asian eivätkä estä tuulivoiman kehitystä sen enempää kuin yrityksiä saamasta työvoimaa.

        Ja sikäli kuin itse olen seurannut tuota oireilua tuulivoiman ympärillä, siihen tuntuu aina liittyvän perussuomalaisuus. Loppuisikohan oireet jos vaihtais vaikka RKP: hen?

        Vastustajia tuntuun persuuden lisäksi yhdistävän tieteen vastaisuus. Mielipiteitä perustellaan mielipiteillä ja tutkimuksia tulkitaan miten sattuu. Kaikenlaista "legendaa" pyörii vuodesta toiseen, joiden toistamisella lähinnä todistaa ettei ole tullut oikein perehdyttyä asiaan.

        Lehtijuttuihinkin kannattaa suhtautua varauksella, vaikka ne johonkin tutkimukseen liittyisivät. Artikkelin kirjoittaja voi painottaa asioita vain saadakseen jutulle klikkauksia. Usein otsikko on raflaava, mutta itse teksti sitten tasoittelee, koska eihän arvonsa tunteva journalisti ihan valehtelemaan ala. Valitettavasti moni lukee vain otsikon.

        Hesari taannoin kirjoitti tutkimuksesta jossa arvioitiin (!) kuinka paljon tuulimylly voi(!) tappaa hyönteisiä. Kun lukee ingressin, siellä jo todetaan että asiaa pitää (!) tutkia lisää.

        Tuulivoimalat tappavat hyönteisiä kyllä, mutta asia ei ole ihan noin yksioikoinen. Saksan tilannetta ei voi suoraan verrata Suomeen jo ilmaston erilaisuuden takia. Alueella, tuulivoimaloiden koolla ja sijoittelulla on vaikutusta asiaan ja asiaa todellakin pitäisi tutkia lisää. Liikenne on tappanut ja tappaa järjettömän paljon hyönteisiä ja muita eläimiä, samoin saasteet ja ilmastonmuutos. Tuulivoimalla pyritään vaikuttamaan sekä saasteisiin että ilmatonmuutokseen, joten hyönteisten kannalta tuulivoima myös parantaa tilannetta. Ei ole mitään ihmekeinoa jolla ilman sivuvaikutuksia voidaan vaikuttaa saastumiseen tai ilmastonmuutokseen eikä sellaista ole varaa lähteä odottamaan.


    • Anonyymi

      Laitetaas perinnekylän tuulimylly kuntoon,on imenyt jo 40 vuotta virtain kunnan rahaa.

      • Anonyymi

        Alatko viljaa jauhamaan perinnetuulimyllylläsi, sähköähän tehdään tuulivoimaloilla?


    • Anonyymi

      Tehdään tappiolla.

      • Anonyymi

        Tappiolla mitä? Tuulivoima on tällä hetkellä edullisin tapa tuottaa sähköä eikä todellakaan tappiollista. Uutta tuotantoa ei ole tuettu enää vuosiin koska ei ole tarvetta. Kannattaisi päivittää tietonsa eikä elää menneisyydessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tappiolla mitä? Tuulivoima on tällä hetkellä edullisin tapa tuottaa sähköä eikä todellakaan tappiollista. Uutta tuotantoa ei ole tuettu enää vuosiin koska ei ole tarvetta. Kannattaisi päivittää tietonsa eikä elää menneisyydessä.

        Tuulimyllyt pauhaamaan!!!


    • Anonyymi

      Nyt kun Virroillakin alkaa projektit edetä, joko on tunnusteltu vety-hankkeita kylkeen? Niin se perussuomalainenkin mieli muuttui Ranualla kun vety-hanketta oli tarjolla. Jos vedyntuotannon lupailemat työpaikat riittää poistamaan tuulivoiman luontoon, poroelinkeinoon, kiinteistöjen arvoon yms. liittyvät uhat, niin mahtoiko vastustajat uskoa itsekäään niihin uhkiin. Taisi olla pelkkää populistista p..an jauhantaa.

    • Anonyymi

      Perustaisin makeis tehtaan auktorisoidulla myynnillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      35
      10519
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      124
      10099
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      21
      7911
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6304
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      30
      4862
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      54
      4669
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      114
      4021
    8. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      123
      3381
    9. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      62
      3097
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      217
      3016
    Aihe