Yleensä isoja kolosseja ei tehdä liian tiheään asumiseen liian kalliina, ylläpitokin maksaa paljon enemmän kuin harvaan asutuissa paikoissa. Neliöhinnat Helsingissä jopa moninkertaisia. Älytöntä harvassa maassa pakata ihmisiä kasaan sosiaalihuollon maksettavaksi, Helsingissäkin 200 000.
Helsinkiä alkaa supistaan, liian kallista asuminen
28
165
Vastaukset
- Anonyymi
Meillä ei ole esim. Tokiota, jossa ahdasta.
Ei Suomessa ole ainuttakaan asuintihentymää kun vertailukohteena ovat Euroopan turut ja torit. Yksilöiden ekokuormitus esim. hiilijalanjälkenä on pienempi tiiviissä yhteisössä kuin hajasuomessa pitäen sisällään haja-asutuksen kokonaistaseen.
Minä toivoisin seuraavaa: Verraten sotien jälkeiseen aikaamme, jolloin runsas siirtolaisväestö sai tiloja asua -paljolti elinkelvottomia mutta kuitenkin- , saisi pakolaisilla olla oikeus saada valtiolta maapläntti kasvaa ja iloita. Mitään kattavaa sosiaaliturvaa ei pidä antaa eikä sallia. Sitten päättävät itse, jäävätkö vai eivät. Ne jotka jäävät, heistä kasvanee säntillisiä veronmaksajia.
Pääkaupungin asuntojen neliöhinnat ovat korkeita ja pysyvät korkeina, kiitos korruptio. Jo 15 vuotta sitten oli edushenkilöidemme tahtotila se, että nollasummapelillä pitäisi rakentaa, eli kortteereja asujaimistolle tuotantokustannuksin. Mutta se toteutus, se toteutus... ahneet tietyn nimeltä mainitsemattoman oikeistopiirin edeskäypät torppasivat tämänkin ihanuuden, ja nyt en tarkoita persuja, jotka ovat puolue yli rajojen, vaikka luokitellaankin äärioikealle, jota kasaa ihmistä saatan ehkä joskus oppia arvostamaan, mutta nyt ei ole se päivä, ei edes lähellä.- Anonyymi
Sannakin osti toisen asunnon yli 800 000 eurolla tai komekkin asuntoa jo hallinnassaan.
Sannalla rauhanohjuksia, ei haittaa, eikös Martti näin olekkin. Anonyymi kirjoitti:
Sannakin osti toisen asunnon yli 800 000 eurolla tai komekkin asuntoa jo hallinnassaan.
Sannalla rauhanohjuksia, ei haittaa, eikös Martti näin olekkin.Vai ovat Sannan asunnot rauhanohjuksia :))))))))))))))))
Minusta sinä olet hauska.- Anonyymi
Aragoni kirjoitti:
Vai ovat Sannan asunnot rauhanohjuksia :))))))))))))))))
Minusta sinä olet hauska.Juu !
Sannalla kolme asuntoa. Kyllä sosialistin passaa, vai oletko Martti erimieltä.
Kommunisti Martin mielestä vasemmsitolaiset ei käy asuntokauppaa.
https://www.youtube.com/watch?v=gn8lNPi2k4g&list=OLAK5uy_m8L_a8aokwU2xRJ8a7pPxBMDkUzNYS1UA&index=2 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu !
Sannalla kolme asuntoa. Kyllä sosialistin passaa, vai oletko Martti erimieltä.
Kommunisti Martin mielestä vasemmsitolaiset ei käy asuntokauppaa.
https://www.youtube.com/watch?v=gn8lNPi2k4g&list=OLAK5uy_m8L_a8aokwU2xRJ8a7pPxBMDkUzNYS1UA&index=2Entäs Kike Elomaan kolme asuntoa, joista suurin 600 m2? Suuri kommunisti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu !
Sannalla kolme asuntoa. Kyllä sosialistin passaa, vai oletko Martti erimieltä.
Kommunisti Martin mielestä vasemmsitolaiset ei käy asuntokauppaa.
https://www.youtube.com/watch?v=gn8lNPi2k4g&list=OLAK5uy_m8L_a8aokwU2xRJ8a7pPxBMDkUzNYS1UA&index=2VITUTTAAKO?
No tietysti palstapersua aina vituttaa, kun jollain menee hyvin. - Anonyymi
Aragoni kirjoitti:
Vai ovat Sannan asunnot rauhanohjuksia :))))))))))))))))
Minusta sinä olet hauska.Sinä olet hauskempi hehehe
Maalari Martti Persu
hehheeh
Toiset saa jatkaa.
http://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2007/eduskuntavaalit/ehdokkaat/1_187.htm
- Anonyymi
Helsingin mereen laskevien paskaputkien tarkastajan analyysi?
- Anonyymi
Sekin vielä, meren saastuttaja kun viikin puhdistamo ei ennätä puhdistaa, paljon menee puhdistamatta kun koneet juonii. Pienemmällä taajamalla nekin toimii paremmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekin vielä, meren saastuttaja kun viikin puhdistamo ei ennätä puhdistaa, paljon menee puhdistamatta kun koneet juonii. Pienemmällä taajamalla nekin toimii paremmin.
Huumeita paljon mitattu merivedessä.
- Anonyymi
Hesan korruptio hyvin laajaa, maksatetaan muulla maalla, 200000 tuillakin.
- Anonyymi
Kallis Helsinki veronmaksajille. Vihreät häslää.
- Anonyymi
Poroja istuttaa hesaan. Poromiehiksi. Vihreät jo sulkee katuja.
- Anonyymi
Martti tolittaa kuin jotain ymmärtäisikin, samoin MPP.
Mutta kun minäpä ymmärrän. MPP jos kirjoittaa, on se kokemuksen luomaa perusteltua tekstiä. Jos joku hänet järkiperustein haastaa, on se sekä MPP:lle että haastajalle elähdyttävää dialogia. Katso peiliin ja mieti, millä eväillä itse verbaaliurinoit ja mihin...
- Anonyymi
Mites tää liittyy Suomen Keskustaan?
Paitsi, että vakituinen "keskustelijasakki" saa herjata toisiaan. Paskaporukkaa Tsadissa.
Aragoni kirjoitti:
Ite oot. Stadissa on hyvää porukkaa. Soita minulle niin jutellaan.
Tsadissa on sähläjengiä. Siihen porukkaan en halua liittyä.
- Anonyymi
SOTILASrauhaa kirjoitti:
Tsadissa on sähläjengiä. Siihen porukkaan en halua liittyä.
Mikä ihme paikka on #Tsadi"? Joku sinun mielikuvitus juttuja taas? Vai unohditko taas miten kirjoitetaan suomen kieltä? :D
- Anonyymi
Hesassa puuttuu omatoimisuus.
- Anonyymi
Et näköjään koskaan ole käynyt Helsingissä. Mukava paikka ja mukavia ihmisiä. Tai no tämä tietysti on omasta asenteesta kiinni.
- Anonyymi
Ja mistä sinä tietäisit mitään kun puhut jostain "tsadista" :D
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381309
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38869Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad29607Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26548Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536- 24531
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17493Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16492