Näin asiantuntijat arvioivat Ison Omenan kiinniottotilannetta

Anonyymi-ap

Vartijoilla on ihan oikeat otteet siinä. Kukaan ei ole henkilön päällä, opettaja esittää arvionsa videoiden pohjalta.

Sosiaalisesta mediasta tilanteesta videoita niin ikään katsonut Turvallisuusalan ammattiliiton tiedottaja Sami Kymäläinen ei ole myöskään huomannut merkittäviä virheitä näkemässään. Esimerkiksi maahanviennissä ei näkynyt hänen silmäänsä mitään normaalista poikkeavaa.

– Se saattaa näyttää sivulliselle hyvinkin hurjalta, koska siihen liittyy aika usein vastarintaa ja voi olla aikamoista verbaalistakin meteliä. Mutta se on ihan yleisessä käytössä oleva ja koulutettu tekniikka.
Henkilöä kiinniottavien vartioiden määrä ei turvallisuusalan opettajan mielestä ole ylimitoitettu. Jos kiinniotettava pistää myös maassa maatessaan vastaan, vaatii tilanne tietyn määrän apukäsiä.
– Jokaiselle raajalle. Se on työturvallisuutta, opettaja summaa.

Tilanteesta kuvattujen videoiden perusteella niissä näkyvät hetket kiinniottotilanteesta näyttivät menevän niin kuin on opetettukin, sanovat IS:n haastattelemat turvallisuusalan ammattilaiset.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009314027.html

24

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tarjan suojatti, hame täynnä tavaraa.

      • Anonyymi

        Tarjan hame täytetään toisella tapaa mm lisäeläkkeellä joka ei kuulu 20400 € vuodessa puhtaana käteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarjan hame täytetään toisella tapaa mm lisäeläkkeellä joka ei kuulu 20400 € vuodessa puhtaana käteen.

        Tarja on sivistyneen varkauden harjoittaja. Sanoikin Suomea oikeusvaltioksi jossa ei ole korruptiota. Presidentin eläkkeensä presidentin palkkiosta 76 %, kun tulisi olla 60 %.
        Jos MPP:ltä ta Martilta kysytään, että onko oikien, tulee kuin yhdesta suustä että oikein on.
        Jos olisi kepu tai persu, olisi ao:tten mielipiteet erilaisia, vaatisivat heti rahoja palautettaviksi. Juuri tallaisia sossut, niin ei ole maan asioiden hoitajiksi. Liikaa ideologisia Stalinin opeille.

      • Anonyymi

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        🍑 ­­N­y­­m­­­f­­o­­m­­­a­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17697793O

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Kommentit ovat todella erikoisia, kun ottaa huomioon, että niiden antajina ovat toimineet turvallisuusalan asiantuntijat. Pidän itseäni oikeudellisen ratkaisutoiminnan asiantuntijana ja sanon sen perusteella, että ratkaisevaa tässä on se, ovatko fyysiset pakkokeinot ovat edes olleet tarpeellisia tässä tilanteessa ja onko niitä mitoitettu oikein suhteessa niiden kohteeksi joutuneen toimintaan. Mikään verbaalinen vastarinta ei kyllä oikeuta fyysisten pakkokeinojen käyttöön, ellei niissä selvästi uhata ihmisten turvallisuutta ja uhkausta voidaan pitää realistisena.

      Ratkaisevaa on myös kuolinsyy. Jos kuolemansyyn tutkinnassa todetaan, että siihen on vaikuttanut esim. hengityksen vaikeuttaminen, voi kysyä, onko tilanteessa toimittu oikein. Turvallisuusohjeet ovat toissisijaisia, ne eivät ole mikään laki. Jos ohjeet ovat ristiriidassa lain kanssa tai ne ovat omiaan aiheuttamaan vaaratilanteita, ohjeita on syytä muuttaa.

      Itse en panisi mitään painoarvoa näille turvallisuusalan edustajan mielipiteille. Poliisi tutkii asian, syyttäjä ratkaisee sen jälkeen, nostetaanko syyte ja tuomioistuin tekee lopullisen ratkaisun, jos nostetaan, siitä mikä on tuomio.

      • Anonyymi

        Ei tule syytettä. Ihan normaalisti toimittu, kuten säännöt edellyttää, mitä asiantuntijat antaneet lausuntojaan. Varmaan vaikuttanut jos ja kun huumeissa heilunut kuin "heinämies" seivästää, varastaen, joutui kamerakiikkiin. Olet MPP niin syvällä vasemmistolaisuudessa, sulle maan lait on jo kauhistus. Väitän -kuoleman syyksi tulevan huumeiden ja lääkkeiden liikakäyttö. Vihreä sisäministerikin jo vaati toisenpuolen tutkintaa, ei varsinaisen aiheuttajan, joka olikin vihreältä odotettavissa. Tottakai tämä kin tutkitaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä en tiedä tuleeko syytettä vai. Poliisi tutkii asian ja sen perusteella sitten tiedetään enemmän.

        Minulle Suomen lait eivät suinkaan ole kauhistus. Katselen asiaan tässä kohdin ammattilaisen silmin, joten se siitä. Minulla kun sattuu olemaan kokemusta syyttämis- ja tuomitsemistoiminnasta ja aika hyvä tuntuma myös poliisin esitutkintaan.

      • Anonyymi

        On myös syytä selvittää kiinniottoon johtaneet seikat. Vartijathan pyysi paikalle toinen asiakas. Onko uhrin toimesta ollut jotain uhkaavaa käytöstä, oliko hän kenties huumeiden tai alkoholin vaikutuksen alainen jne. Ei vartijatkaan tuosta vaan lähde ihmisiä kauppakeskuksista poistamaan, jotain on ollut taustalla.

        Mielipidepankki tuomitsee oikeudellisen ratkaisutoiminnan asiantuntijana (hehhehheeeee) vartijat luomalla tapahtumista oman mielikuvan, jossa vartijat ovat pahoja ja uhri puolestaan hyväntekijä.

        Mielipidepankin olisi syytä vaihtaa nimimerkki Mielikuvapankiksi, niin hurjalla laukalla on taas mielikuvituksensa

      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Minä en tiedä tuleeko syytettä vai. Poliisi tutkii asian ja sen perusteella sitten tiedetään enemmän.

        Minulle Suomen lait eivät suinkaan ole kauhistus. Katselen asiaan tässä kohdin ammattilaisen silmin, joten se siitä. Minulla kun sattuu olemaan kokemusta syyttämis- ja tuomitsemistoiminnasta ja aika hyvä tuntuma myös poliisin esitutkintaan.

        Pitäiskö sinutkin punikki lyödä rautoihin ja kuusi ukkoa kimppuun?

      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Minä en tiedä tuleeko syytettä vai. Poliisi tutkii asian ja sen perusteella sitten tiedetään enemmän.

        Minulle Suomen lait eivät suinkaan ole kauhistus. Katselen asiaan tässä kohdin ammattilaisen silmin, joten se siitä. Minulla kun sattuu olemaan kokemusta syyttämis- ja tuomitsemistoiminnasta ja aika hyvä tuntuma myös poliisin esitutkintaan.

        Tuomitsit jo vartijat, ja nyt sanot ettet tiedä asiasta mitään. MPP punalasien takaa.
        Minäpä tiedän jotain, mm vartija ei istunut päällä oli kumartuneena kun laittoi käsiraudat.
        Juuri noin pitää toimia jotta tulee usempia vartijoita mitä nyt lähstöllä on. Poliisi ei nähyt mitään väärää vartioden toiminnoissa, kuustelut on päättyneet ja kaikki on vapaita jatkamaan, ei syytteitä. Kummallisia nämä lehtien jutut "istui päällä" videoilta näkee hyvin todellisen kulun.

        Poliisi jatkaa tutkintaa, eikä päätöstä syyttämisestä tai syyttämättä jättämisestä ole tehty. Kuulusteltujen vapauttaminen on aivan tavallista, kun ei ole pelättävissä, että nämä uusisivat heti sen, minkä takia joutuivat kuulusteluihin tai lähtisivät hävittämään todisteita.

    • Anonyymi

      Kettuttö Elokapinallinen.

    • Anonyymi

      Oikeat oli otteet, eikun nirri pois.

    • Anonyymi

      Jää nähtäväksi mikä oli tilanteen toiminta! Mutta hyvin ymmärtää tarttiko 4-5 vartijaa? Ja oliko pakko raudoittaa tai kaataa maahan! Olisiko pitäny reakoida jos huutaa apua eikä saa henkee!! Mut selvii varmaan oliko hänel joku sairaus tai jotain muuta!?.

    • Anonyymi

      Kuri olla pitää riehujillekkin ja varkaille. Tulee löysää muuten liikaa kts Halosen Tarjan presidentin eläkekkin.

      • Mitä se natsimielinen möykkää ? Onhan nyt päivän selvää, että olosuhteet huomioiden vartijat syyllistyivät yhteen näistä: kuolemantuottamus, tappo tai murha.

      • Anonyymi
        Aragoni kirjoitti:

        Mitä se natsimielinen möykkää ? Onhan nyt päivän selvää, että olosuhteet huomioiden vartijat syyllistyivät yhteen näistä: kuolemantuottamus, tappo tai murha.

        Kommunistin kenttäoikeus.

    • Anonyymi

      Mites tää kaikki liittyy Suomen Keskustaan?

      • Anonyymi

        No kai sisäministeri Krista Mikkosen sukulaisista ainakin yksi keskustalainen löytyy? On sentään kotoisin Savo-Karjalan vaalipiiristä.

    • Anonyymi

      Kommunisti ateisti Martllakin ollut kotona kepulainen lammas, jolla harjoitellut.

      • Hys hys...

      • Anonyymi
        Aragoni kirjoitti:

        Hys hys...

        Martti muuttumassa poroksi. Ex lapin jätkätkin sanottiin muuttuvan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martti muuttumassa poroksi. Ex lapin jätkätkin sanottiin muuttuvan.

        Pääaasia ettei porhoksi...

      • Anonyymi
        Aragoni kirjoitti:

        Pääaasia ettei porhoksi...

        Kapikin on vaadin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1309
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      869
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      29
      607
    4. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      558
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      536
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      531
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      493
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      492
    Aihe