Persoonasta

Kuka sitten säilyisi jos ei Itse?
Itse on ylhäinen ikuinen ja vain alhaisempi--> ruumis kuolee ja ne piirteet häviää,,sen sijaan ylhäisempi pysyy ikuisesti ja sen piirteet.

Surullista on se että ainakaan täällä olomuodossa harvoin tavoitamme edes henkilökohtaisesti Syvintä Itseämme puhumattakaan toisten,,näemme vain ulkoisen "pintaliito-arkiminän".

Mitenpä ihminen voisi muuten tietää olleensa elossa ja kuolleensa, jos ei se säilyisi!

tämä persoonallinen elämämme lakkaa.
Kulttuuri ja geneettinen perimä muokkaavat meidät sellaisiksi, mitä olemme persoonina.
Kaikki maallinen on rasitteena kuoltuamme.
Niinkuin usein jo tässä elämässämme!

Riippuu ihan siitä, kuinka käsitteen
persoona määrität.
Etymologisesti persoonan käsite perustuu
latinan kielen 'persona', naamio-käsitteeseen.
Tässä valossa persoona olisi siis jotakin,
joka naamioi, peittää jotakin.
Voisi ajatella vaikka näin, että persoona
on jotakin epäaitoa, jotakin muuta kuin
todellinen itsemme.
Persoona on väärää minäkeskeisyyttä.
Haasteenamme on luopua naamiosta ja siirtyä
todelliseen ihmisyyteen.
Kristinuskon valossa todellinen ihmisyys
toteutuu rakkauden kaksoiskäskyllä.
Todellinen ihmisyys on kristuskeskeisyyttä.

-etsijä

>>säilyykö ihmisen persoona kuoleman jälkeen?

Millainen on ihmisen persoona? Eikö se ole melko ailahtelevainen ja häilyvä? Et näytä todellista minääsi kenellekkään. Et tiedä itsekään kuka/millainen olet. Tulee uusia tilanteita, uusia ihmisiä ja asioita eteesi ja aina olet hieman erinlainen.
Kuinka voimme siis odottaa persoonan, joka on ja ei ole, seuraavan meitä kuoleman jälkeenkin?

Voipi olla, toisaalta sitten taas ei, mutta jos sittenkin olis mahollista. Ei, ei se voi olla sittenkään...no, jos vaikka teoriassa, vaikkakin mispä ei, mutta eikö mutku jospa, niinpä niin. Onko sillä paskankaan väliä?