Ehdoton auktoriteetti

Toivoisin rehellisiä vastauksia, onko tervettä, että ottaa itselleen jonkun asian ehdottomaksi, kiistämättömäksi auktoriteetiksi? Eikö siinä ole lähinnä ongelmia itsetunnossa, jos ei saa kyseenalaistaa, väitellä? Totuushan ei pala tulessakaan. Jehovan Todistajien omilla sivuillakin on artikkeli, jossa nimenomaan kehotettiin ajattelemaan.
1205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ei ole tervettä.

Tämän kaltainen ajattelumalli johtaa itsekeskeisyyteen, omahyväisyyteen, hengelliseen ylpeyteen, ahdasmielisyyteen, toisten mielipiteiden vähättelemiseen ja halveksuntaan, muiden mielipiteiden aliarvioimiseen ja jopa vainoharhaisuuteen saakka.

Mikäli henkilö kuitenkin jossain vaiheessa alkaa epäillä "ehdotonta totuutta", eikä voi tuoda julki ajatuksiaan tai pahimmassa tapauksessa myöntää asiaa edes itselleen, voi seurata vakavia psyykkisiä ongelmia ja itsetuhoisia ajatuksia.

Jos oman epäilynsä uskaltaa myöntää, niin siitä taas seuraa tällaisessa seurassa salailua, peittelyä, katkeruutta, syyllisyydentunteita ja syyttelyä, valheessa elämistä, teeskentelyä ja omien tunteiden näyttelemistä ympäristön pakottamana.

Mikäli tämä johtaa lopuliseen eroon yhteisöstä se taas voi merkitä täydellistä välinpitämättömyyttä ja omien tunteiden kieltämistä tai sitten hyvin vahvoja reaktioita joissa omat tunteet purkautuvat vihdoinkin ulos jopa hallitsemattomina.
Tässä vaiheessa voi seurata ylitunteellisuutta, syyllisyyttä, katkeruutta, syyttelemistä ja masennusta.

Tämä on oma käsitykseni ja pohjautuu siihen mitä olen ympäristöstäni havainnut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EpäileväTuomas kirjoitti:

Toivoisin rehellisiä vastauksia, onko tervettä, että ottaa itselleen jonkun asian ehdottomaksi, kiistämättömäksi auktoriteetiksi? Eikö siinä ole lähinnä ongelmia itsetunnossa, jos ei saa kyseenalaistaa, väitellä? Totuushan ei pala tulessakaan. Jehovan Todistajien omilla sivuillakin on artikkeli, jossa nimenomaan kehotettiin ajattelemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu