Nyt ole suuresti pettynyt

Anonyymi-ap

Luulin että julistajien määrä vähenisi ainakin 10%, mutta ei.
Tuli siltikin kasvua vuonna 2022. Valtavaa kasvua! 0,4%!
15 minuutin julistaja tavoitteella saatiin kun saatiinkiin tuo valtava kasvu.
Buaahaha hahahaa.

78

557

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikki kivet jouduttiin kääntämään, mutta saadaan sentään jollain mittarilla näyttää "kasvua". Julistajamäärä sinällään jättää tietysti huomiotta sen, miten julistajien määrä lasketaan eli ketkä lasketaan aktiiviseksi julistajaksi. Vaatimuksia on laskettu.

      Aika moni tärkeä tunnusluku onkin sitten laskussa.

      • Anonyymi

        Julistajamäärän kasvun taustalla on mittarien muuttuminen. Lainaus:

        Jehovan todistajien täytyy raportoida saarnaamistoimintansa kuukausittain. Ennen vanhaan minimi oli yksi tunti. Sitten vaatimusta laskettiin iäkkäiden ja huonokuntoisten kohdalla 15 minuuttiin. Nyt riittää vähempikin. Haaratoimisto ohjeisti ilmoituksissa 04.12.2020 näin:

        "Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa myös ne julistajat, jotka ovat tehneet kenttätyötä jopa vähemmän kuin 15 minuuttia jonkin kuukauden aikana, pysyvät edelleen säännöllisinä julistajina. Jos siksi olet ollut palveluksessa kuukauden aikana vähemmän kuin yhden tunnin, sinun tarvitsee vain ilmoittaa ryhmänvalvojalle, että olet ollut kentällä kuukauden aikana. Palvelukseen käyttämiäsi minuutteja ei tarvitse ilmoittaa."

        Tienraivaajilla on normaalisti kuukausittainen tuntivaatimus, 70 tuntia, mutta korona-aikana se poistettiin. Haaratoimisto tiedotti tienraivaajille helmikuun 2021 ilmoituksissa näin:

        "Vakituisten tienraivaajien tuntivaatimus. Haluamme muistuttaa, että vakituisten tienraivaajien ei odoteta saavuttavan jotain nimenomaista tuntivaatimusta kunnes toisin ilmoitetaan. Tämä soveltuu kaikkiin vakituisiin tienraivaajiin, myös niihin, jotka aloittavat tienraivauksen pandemian aikana."

        Vakituisten tienraivaajien tuntivaatimus palautetaan vasta maaliskuussa 2023. Se kerrottiin joulukuun 2022 ilmoituksissa.

        https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_w1125.html

      • Anonyymi

        "Kaikki kivet jouduttiin kääntämään, mutta saadaan sentään jollain mittarilla näyttää "kasvua". Julistajamäärä sinällään jättää tietysti huomiotta sen, miten julistajien määrä lasketaan eli ketkä lasketaan aktiiviseksi julistajaksi. Vaatimuksia on laskettu."

        Mutta eikös siellä ole edelleenkin myös todistajien kokoaismäärä, eli aktiiviset ja ei-aktiiviset?

        Tarkkailisin verrokkilukuina eri vuosilta enempi kokonaismäärää kuin julistajien, eli aktiivisten lukua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mutta eikös siellä ole edelleenkin myös todistajien kokoaismäärä, eli aktiiviset ja ei-aktiiviset?"

        Tätä lukua, joka olisi erittäin kiinnostava, ei Vartiotorni julkaise.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Julistajamäärän kasvun taustalla on mittarien muuttuminen. Lainaus:

        Jehovan todistajien täytyy raportoida saarnaamistoimintansa kuukausittain. Ennen vanhaan minimi oli yksi tunti. Sitten vaatimusta laskettiin iäkkäiden ja huonokuntoisten kohdalla 15 minuuttiin. Nyt riittää vähempikin. Haaratoimisto ohjeisti ilmoituksissa 04.12.2020 näin:

        "Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa myös ne julistajat, jotka ovat tehneet kenttätyötä jopa vähemmän kuin 15 minuuttia jonkin kuukauden aikana, pysyvät edelleen säännöllisinä julistajina. Jos siksi olet ollut palveluksessa kuukauden aikana vähemmän kuin yhden tunnin, sinun tarvitsee vain ilmoittaa ryhmänvalvojalle, että olet ollut kentällä kuukauden aikana. Palvelukseen käyttämiäsi minuutteja ei tarvitse ilmoittaa."

        Tienraivaajilla on normaalisti kuukausittainen tuntivaatimus, 70 tuntia, mutta korona-aikana se poistettiin. Haaratoimisto tiedotti tienraivaajille helmikuun 2021 ilmoituksissa näin:

        "Vakituisten tienraivaajien tuntivaatimus. Haluamme muistuttaa, että vakituisten tienraivaajien ei odoteta saavuttavan jotain nimenomaista tuntivaatimusta kunnes toisin ilmoitetaan. Tämä soveltuu kaikkiin vakituisiin tienraivaajiin, myös niihin, jotka aloittavat tienraivauksen pandemian aikana."

        Vakituisten tienraivaajien tuntivaatimus palautetaan vasta maaliskuussa 2023. Se kerrottiin joulukuun 2022 ilmoituksissa.

        https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_w1125.html

        Maaliskuusta 202 on tienraivaajien vuosittainen tuntimäärä 600tuntia.
        Suututtaako, että jotkut pääsee helpommalla, kun olosuhteet ovat vaikeutuneet, elintason kustannukset nousseet ja työttömyys lisääntynyt?
        Osa-aikaisena tienraivaajana vielä vähemmän.
        Samoin erikoistoiminnan kuukausina, että useammat pääsisivät mukaan kannustaviin kokouksiin vuoden aikana.
        Jehovan todistajat ovat jatkaneet julistustyötään pandemienkin aikana.
        Zoom-toiminta tuli nopeasti salilla käyntien tilalle.
        Eri julistusmuodot lisääntyneet ja tehneet sairaille, ikääntyneille mahdolliseksi osallistua hyvän uutisen julistukseen.
        Useita on tullut takaisin jonkin ajan passiivisuudesta.
        Vaikka kuolemat lisääntyvät todistajien iän ja sairauksien, pandemian vuoksi ja lapsia syntyy vähemmän niinkuin koko yhteiskunnassa, niin silti on sitä lisäystä tullut.
        Kaikki aktiiveja jäseniä, julistustyö on vapaaehtoista, joten aktiiveja jäseniä!

    • Anonyymi

      Muistonviettoon osallistuneiden määrä -8% viime vuodesta, -6% vuodesta 2019

      Kastettujen määrä -15%, -52% verrattuna 2019

      Kenttätunteja 6%, mutta -28% verrattuna 2019

      Raamatuntutkisteluja -4%, -28% verrattuna 2019

      Muistonvieton vertauskuviin osallistuvia (luku, jolle Vt-seura tuskin toivoo kasvua) 2% viime vuodesta

      https://www.jehovahs-witness.com/topic/5145186523414528/2022-service-report-out

      • Anonyymi

        Vuoden 1930 muistonvietossa vertauskuviin osallistuneet, ovat jo kuolleet.
        Mitä ihme sakkia nää , nyt osallistuvat ovat? 144.000 on kuolleet jo aikapäiviä sitten.
        Ensimmäisellä vuosisadallakin tuo 144.000 tuli täyteen useaankiin kertaan.

        Vielä parikymmentä vuotta sitten opetettiin, että voideltujen lukumäärä olisi tullut täyteen vuonna 1935, jolloin uusia voideltuja ei enää periaatteessa oteta, paitsi sellaisten voideltujen tilalle jotka luopuvat uskostaan, minkä pitäisi olla tietenkin hyvin harvinaista.

        Nykyään ei enää kuitenkaan esitetä aikarajaa, jolloin voideltujen kutsuminen olisi päättynyt, mutta vihjaillaan kylläkin mielenterveysongelmista, jos joku voideltuna itseään pitää. Tämä ei tietenkään koske hallintoelimen jäseniä, joiden mielenterveyden ääneen epäileminen on majesteettirikos.

        Oikeasti kristittyjä oli tietysti jo 1. vuosisadalla niin paljon, että 144000 olisi tullut heittämällä täyteen. Ainoat tavat, millä 144000 olisi voinut jäädä täyttymättä 1. vuosisadalla olisivat, että suurin osa kristityistä oli todellisuudessa valekristittyjä, tai että kristittyjen enemmistöllä oli "maallinen toivo" jo tuolloin, mutta Vt-seura ei ainakaan tällä hetkellä opeta näin.

        Todistajien uskonnossa 144000, jonka olisi pitänyt täyttyä jo aikoja sitten, mutta joka ei nähtävästi vieläkään ole täyttynyt, on kiusallinen ristiriita josta mieluummin ei juuri puhuta. Vt-seura ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole antanut periksi ja alkanut opettaa, että 144000 olisi kuvaannollinen luku.

      • Anonyymi

        "Kastettujen määrä -15%, -52% verrattuna 2019"

        Tuo merkittävä miinus laitetaan sitten koronan, sulkujen ja turvaetäisyyksien piikkiin (?)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kastettujen määrä -15%, -52% verrattuna 2019"

        Tuo merkittävä miinus laitetaan sitten koronan, sulkujen ja turvaetäisyyksien piikkiin (?)

        Varmaankin, ja koronahan on vaikuttanut vielä viime vuonnakin, mutta ei sillä kaikki taida selittyä. Kastettujen määrä on ollut laskusuuntainen jo pitkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä parikymmentä vuotta sitten opetettiin, että voideltujen lukumäärä olisi tullut täyteen vuonna 1935, jolloin uusia voideltuja ei enää periaatteessa oteta, paitsi sellaisten voideltujen tilalle jotka luopuvat uskostaan, minkä pitäisi olla tietenkin hyvin harvinaista.

        Nykyään ei enää kuitenkaan esitetä aikarajaa, jolloin voideltujen kutsuminen olisi päättynyt, mutta vihjaillaan kylläkin mielenterveysongelmista, jos joku voideltuna itseään pitää. Tämä ei tietenkään koske hallintoelimen jäseniä, joiden mielenterveyden ääneen epäileminen on majesteettirikos.

        Oikeasti kristittyjä oli tietysti jo 1. vuosisadalla niin paljon, että 144000 olisi tullut heittämällä täyteen. Ainoat tavat, millä 144000 olisi voinut jäädä täyttymättä 1. vuosisadalla olisivat, että suurin osa kristityistä oli todellisuudessa valekristittyjä, tai että kristittyjen enemmistöllä oli "maallinen toivo" jo tuolloin, mutta Vt-seura ei ainakaan tällä hetkellä opeta näin.

        Todistajien uskonnossa 144000, jonka olisi pitänyt täyttyä jo aikoja sitten, mutta joka ei nähtävästi vieläkään ole täyttynyt, on kiusallinen ristiriita josta mieluummin ei juuri puhuta. Vt-seura ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole antanut periksi ja alkanut opettaa, että 144000 olisi kuvaannollinen luku.

        1935-mallisella uskolla ei saa nykyään edes ikuisen elämän odotetta. Eikö olekin siis järkevää, että nämä väärissä käsityksissä kuolleet korvataan niillä, joilla on viimeinen Totuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuoden 1930 muistonvietossa vertauskuviin osallistuneet, ovat jo kuolleet.
        Mitä ihme sakkia nää , nyt osallistuvat ovat? 144.000 on kuolleet jo aikapäiviä sitten.
        Ensimmäisellä vuosisadallakin tuo 144.000 tuli täyteen useaankiin kertaan.

        Täällä tutkitaan todistajien aikakirjoja taas 1930:tä alkaen!
        Onko ikävä todistajien toimintaa, kun itselle ei jäänyt kuin katkeroitunut parjaaminen?
        Kuinka moni kirkollisista tai muista uskovista osallistuu aktiivisena Raamatun lukuun ja toisten kannustamiseen ottaa selvää, miten suurta hyötyä nykyajan ihminen saa siitä?
        Kymmenet ennustukset täyttyvät meidän päivinämme ihmisten ollessa ymmärtämättömiä, samalla kun toivoa paremmasta tulevaisuudesta pidetään mielessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä parikymmentä vuotta sitten opetettiin, että voideltujen lukumäärä olisi tullut täyteen vuonna 1935, jolloin uusia voideltuja ei enää periaatteessa oteta, paitsi sellaisten voideltujen tilalle jotka luopuvat uskostaan, minkä pitäisi olla tietenkin hyvin harvinaista.

        Nykyään ei enää kuitenkaan esitetä aikarajaa, jolloin voideltujen kutsuminen olisi päättynyt, mutta vihjaillaan kylläkin mielenterveysongelmista, jos joku voideltuna itseään pitää. Tämä ei tietenkään koske hallintoelimen jäseniä, joiden mielenterveyden ääneen epäileminen on majesteettirikos.

        Oikeasti kristittyjä oli tietysti jo 1. vuosisadalla niin paljon, että 144000 olisi tullut heittämällä täyteen. Ainoat tavat, millä 144000 olisi voinut jäädä täyttymättä 1. vuosisadalla olisivat, että suurin osa kristityistä oli todellisuudessa valekristittyjä, tai että kristittyjen enemmistöllä oli "maallinen toivo" jo tuolloin, mutta Vt-seura ei ainakaan tällä hetkellä opeta näin.

        Todistajien uskonnossa 144000, jonka olisi pitänyt täyttyä jo aikoja sitten, mutta joka ei nähtävästi vieläkään ole täyttynyt, on kiusallinen ristiriita josta mieluummin ei juuri puhuta. Vt-seura ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole antanut periksi ja alkanut opettaa, että 144000 olisi kuvaannollinen luku.

        Kun minä tulin mukaan 1970, niin mielenterveysongelmat olivat huimassa nousussa. Samoin pandemien aikana ne lisääntyivät koko yhteiskunnassa - ei vain todistajien keskuudessa.
        Kaikki erilaiset jälkitaudit tulevat lisäämään haasteita mielenterveyteen.

    • Anonyymi

      Suomessa kastettuja 155. Seurakuntia 275. Kastettuja per seurakunta siis melkein 0,6 per vuosi.

      Aivan naurettavaa. Kun minä olin todistaja, kyllä meillä pienessäkin seurakunnassa oli aina joka vuosi useampi kasteelle menijä.

      Valhe ei vain kestä ajan armotonta hammasta. Kun ottaa vielä huomioon, että todistajien ikärakenne on Suomessa huomattavasti muuta väestöä korkeampi, lasku tulee olemaan seuraavat 10 ja 20 vuotta syöksylaskua suoraan kohti mitättömyyttä.

      • Anonyymi

        Tuo on tosiaan matala luku. Seurakuntia on vieläpä yhdistetty, joten järjestö selvästi pyrkii suhteellisen isoihin seurakuntiin, onhan se tehokkaampaa mm. tilojen käytön kannalta. Siitä huolimatta puolikas uusi kastettu per seurakunta.

        Jos nuoria ei saada kasteelle, järjestö kuihtuu ihan marginaaliseksi, vaikka ei häviäisikään kokonaan. Ulkopuolelta tulevien käännynnäisten suhteen lienee jo luovutettu, ja kenttäpalvelusta tehdään lähinnä oman pelastuksen vuoksi, sitähän se on tietysti ollut periaatteessa aina.

      • Anonyymi

        "Suomessa kastettuja 155. Seurakuntia 275. Kastettuja per seurakunta siis melkein 0,6 per vuosi."

        Mites kokonaismäärän kanssa, eli paljonko on ollut poistumaa 'takaoven' kautta.

        Eronneiden ja erotettujen määrä tiedetään haaratoimistossa, mutta sitä ei kerrota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eronneiden ja erotettujen määrä tiedetään haaratoimistossa, mutta sitä ei kerrota.

        "Eronneiden ja erotettujen määrä tiedetään haaratoimistossa, mutta sitä ei kerrota."

        Mutta sehän on arvioitavissa erotuksesta, vaikkapa 2022 kastetut vs. edellisen vuoden juliatajahuippuun tai mieluumin kokonaismäärään verrattuna, vähennettynä tilastollisella kuolleisuudella noin 1,5% ( ?).

        "Number Leaving - Missing Publishers"

        - https://www.jwfacts.com/watchtower/statistics.php#L11

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on tosiaan matala luku. Seurakuntia on vieläpä yhdistetty, joten järjestö selvästi pyrkii suhteellisen isoihin seurakuntiin, onhan se tehokkaampaa mm. tilojen käytön kannalta. Siitä huolimatta puolikas uusi kastettu per seurakunta.

        Jos nuoria ei saada kasteelle, järjestö kuihtuu ihan marginaaliseksi, vaikka ei häviäisikään kokonaan. Ulkopuolelta tulevien käännynnäisten suhteen lienee jo luovutettu, ja kenttäpalvelusta tehdään lähinnä oman pelastuksen vuoksi, sitähän se on tietysti ollut periaatteessa aina.

        "Jos nuoria ei saada kasteelle, järjestö kuihtuu ihan marginaaliseksi, vaikka ei häviäisikään kokonaan. Ulkopuolelta tulevien käännynnäisten suhteen lienee jo luovutettu, ja kenttäpalvelusta tehdään lähinnä oman pelastuksen vuoksi, sitähän se on tietysti ollut periaatteessa aina."

        Veikkaampa, että tälläkin palstalla kommentoivat, nuorimmista alkaen ovat haudoissaan ennen kuin voidaan puhua tuon kultin varsinaisesta kuihtumisesta. Mahdollista hidasta julistajien huipun laskua, jojoiluakin, mutta kuihtuminen on sitten aivan toinen asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eronneiden ja erotettujen määrä tiedetään haaratoimistossa, mutta sitä ei kerrota."

        Mutta sehän on arvioitavissa erotuksesta, vaikkapa 2022 kastetut vs. edellisen vuoden juliatajahuippuun tai mieluumin kokonaismäärään verrattuna, vähennettynä tilastollisella kuolleisuudella noin 1,5% ( ?).

        "Number Leaving - Missing Publishers"

        - https://www.jwfacts.com/watchtower/statistics.php#L11

        Pandemian aikana moni seurakunta kerto entisten todistajien palanneen ja aloittaneen Raamatun tutkimisen.
        Ikä on muuttanut olosuhteita, ymmärrys elämän haasteista lisääntynyt ja apua haetaan Jehova Jumalalta, kuten kuuluukin.

    • Anonyymi

      Kuten olemme vuodesta toiseen jo yli 140 vuoden ajan todeta, kasvu jatkuu. Hyvä työ kantaa hedelmää! Esim. kansankirkosta erosi viime vuonna yli 60.000 jäsentä! Evankelikaatuvaiskovaisten jakautunut porukka häipyy maailman tuuliin! Mikä uskonto KASVAA vuodesta toiseen myös maallistuneissa pohjoismaissa?

      Järjestön lähes 9-miljoonainen julistajakansa perustaa opetuksensa ainoastaan Raamattuun! Kokouksissa ei järjeststä maailmallisia menoja eikä rock-karaokea kuten helluntaihilsongeissa! Raamatun Totuus kantaa vuodesta toiseen!

      • Anonyymi

        Kansankirkolla on varaa eroajin.
        Ja osa tulee takaisin.

        Tällä vauhdilla, joka nyt on, 9 miljoonaa tulee täyteen 30 vuoden kuluttua, jos silloinkaan.
        Mikä on 30 vuoden kuluttua tuntitavoite jotta lasketaan julistajaksi? Onko se1 min.

      • Anonyymi

        Kasvu tosiaan jatkuu, mutta miinusmerkkisenä. Maailmanlaajuinen kasvu viime vuodelta -0,4%.

        "Mikä uskonto KASVAA vuodesta toiseen myös maallistuneissa pohjoismaissa?"

        Hyvä kysymys. Ei ainakaan Jehovan todistajat. Pelkkää miinusta Suomessakin jo vuosia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansankirkolla on varaa eroajin.
        Ja osa tulee takaisin.

        Tällä vauhdilla, joka nyt on, 9 miljoonaa tulee täyteen 30 vuoden kuluttua, jos silloinkaan.
        Mikä on 30 vuoden kuluttua tuntitavoite jotta lasketaan julistajaksi? Onko se1 min.

        Voi, kuule! Kasvu on ollut valtavaa koko 1900-luvun ajan! Kasvun suurimmat painopisteet sijaitsevat maantieteellisesti eri paikoissa kuin 1800- ja 1900-luvuilla! Eikö sinustakin ole järkevää, että Valtakunnan Hyvä Uutinen saarnataan KOKO asutussa maassa! On valtavan hienoa, että kasvu on maailmanlaajuista - maallistuminen on syönyt esim. pohjoismaisten kansankirkkojen jäsenistöstä satoja tuhansia vain muutamassa vuodessa! Suomessakin kansankirkon jäsenmäärän "kehitys" on monin paikoin sulkenut seurakuntien kirkkorakennuksia, puhumatta helluntalaisten hiipumisesta!

        Järjestö kasvaa ja vetää väkeä kaikkialla! Mustamaalaus ei vaikuta järkähtämättömän Raamatun Jumalan Tahtoa tekeviin, ahkeriin Julistajiin! Nyt olisi viisainta valita oikein! Aikaa vääriin valintoihin ei ole loputtomiin! Vielä voit alkaa tutustua Raamatun Jumalan Tahdon mukaiseen elämään, kun toimit nopeasti! Asiantuntijan johdolla!

      • Anonyymi

        Rock musiikki ei varmaan sovi uskonnollisiin tilaisuuksiin. Siitäkin jotkut ovat eri mieltä. Mutta yleensä ottaen ei sovi. Mutta muuten se sopii sille, kenelle sopii. jT yrittävät tässäkin kääntää ihmisten pään valtavirran mieltymysten mukaiseksi. Kyllä rock musiikin suhteen on hyvä olla varivainen, minkälaista kuuntelee. Valinnanvaraa kuitenkin on paljon. Mutta ei se tangomusiikkikaan varmasti saisi hyväksyntää menneiltä sukupolvilta. Se on liian syntistä. Aikoinaan kansanmusiikki oli ainoaa sallittua. Kun menneet sukupolvet herätetään paratiisiin, jos nyt sellaista koskaan edes tulee, niin kyllä heilläkin on makunsa sanottavana. Eikö sitä muutenkin täyty toisten omantunnon mukaan mennä? Niinhän sitä opetetaan, että oma omatunto ei ole seurattava asia, vaan toisten? Joten tangon harrastajat saavat varautua siihen, että tango ei tulevaisuudessa ole sallittua musiikkia.

        Olisi syytä tangoharrastajien alkaa tutustumasn kansantansseihin ja musiikkiin. Kanteleen soittaminen on varmaan hyvä alku, samoin haitarin soiton opetteleminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi, kuule! Kasvu on ollut valtavaa koko 1900-luvun ajan! Kasvun suurimmat painopisteet sijaitsevat maantieteellisesti eri paikoissa kuin 1800- ja 1900-luvuilla! Eikö sinustakin ole järkevää, että Valtakunnan Hyvä Uutinen saarnataan KOKO asutussa maassa! On valtavan hienoa, että kasvu on maailmanlaajuista - maallistuminen on syönyt esim. pohjoismaisten kansankirkkojen jäsenistöstä satoja tuhansia vain muutamassa vuodessa! Suomessakin kansankirkon jäsenmäärän "kehitys" on monin paikoin sulkenut seurakuntien kirkkorakennuksia, puhumatta helluntalaisten hiipumisesta!

        Järjestö kasvaa ja vetää väkeä kaikkialla! Mustamaalaus ei vaikuta järkähtämättömän Raamatun Jumalan Tahtoa tekeviin, ahkeriin Julistajiin! Nyt olisi viisainta valita oikein! Aikaa vääriin valintoihin ei ole loputtomiin! Vielä voit alkaa tutustua Raamatun Jumalan Tahdon mukaiseen elämään, kun toimit nopeasti! Asiantuntijan johdolla!

        "Ahkeriin julistajiin."
        Oletko jo tehnyt 15 minuuttisi.
        Ja nyt ei eletä 1900- lukua, jos olet järkevästi huomannut.
        Suomessa oltiin julistajamäärässä 1996 20300. Mitenkäs nyt, noin järkevästi ajatellen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi, kuule! Kasvu on ollut valtavaa koko 1900-luvun ajan! Kasvun suurimmat painopisteet sijaitsevat maantieteellisesti eri paikoissa kuin 1800- ja 1900-luvuilla! Eikö sinustakin ole järkevää, että Valtakunnan Hyvä Uutinen saarnataan KOKO asutussa maassa! On valtavan hienoa, että kasvu on maailmanlaajuista - maallistuminen on syönyt esim. pohjoismaisten kansankirkkojen jäsenistöstä satoja tuhansia vain muutamassa vuodessa! Suomessakin kansankirkon jäsenmäärän "kehitys" on monin paikoin sulkenut seurakuntien kirkkorakennuksia, puhumatta helluntalaisten hiipumisesta!

        Järjestö kasvaa ja vetää väkeä kaikkialla! Mustamaalaus ei vaikuta järkähtämättömän Raamatun Jumalan Tahtoa tekeviin, ahkeriin Julistajiin! Nyt olisi viisainta valita oikein! Aikaa vääriin valintoihin ei ole loputtomiin! Vielä voit alkaa tutustua Raamatun Jumalan Tahdon mukaiseen elämään, kun toimit nopeasti! Asiantuntijan johdolla!

        "Eikö sinustakin ole järkevää, että Valtakunnan Hyvä Uutinen saarnataan KOKO asutussa maassa!"

        Ei taida törmätä todistajiin Pohjois-Koreassa tai monellakaan alueella Lähi-Idässä.

        "Muut maat", joissa ei ole toimintaa käytännössä ollenkaan kattavat alueet, joissa on noin 2 miljardia ihmistä. Järjestön hölynpölyä ei todellakaan saarnata koko asutussa maassa. Ja sielläkin missä saarnataan, työtä tehdään usein samoilla paikoilla.

      • Anonyymi

        Jehovan todistajista taas erosi tai erotettiin noin 3000 vain 20 000:sta JT:sta. Luku on huimasti suurempi suhteessa muihin uskontoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi, kuule! Kasvu on ollut valtavaa koko 1900-luvun ajan! Kasvun suurimmat painopisteet sijaitsevat maantieteellisesti eri paikoissa kuin 1800- ja 1900-luvuilla! Eikö sinustakin ole järkevää, että Valtakunnan Hyvä Uutinen saarnataan KOKO asutussa maassa! On valtavan hienoa, että kasvu on maailmanlaajuista - maallistuminen on syönyt esim. pohjoismaisten kansankirkkojen jäsenistöstä satoja tuhansia vain muutamassa vuodessa! Suomessakin kansankirkon jäsenmäärän "kehitys" on monin paikoin sulkenut seurakuntien kirkkorakennuksia, puhumatta helluntalaisten hiipumisesta!

        Järjestö kasvaa ja vetää väkeä kaikkialla! Mustamaalaus ei vaikuta järkähtämättömän Raamatun Jumalan Tahtoa tekeviin, ahkeriin Julistajiin! Nyt olisi viisainta valita oikein! Aikaa vääriin valintoihin ei ole loputtomiin! Vielä voit alkaa tutustua Raamatun Jumalan Tahdon mukaiseen elämään, kun toimit nopeasti! Asiantuntijan johdolla!

        JT:n valtakunnan hyvä uutinen on:" muistakaa valehdella ja siten häpäistä nimeä Jehova".
        Raamatun sana on:" tehkää parannus ja lopettakaa valehtelu".
        Lue Ilmestyskirjasta viimeinen luku.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi, kuule! Kasvu on ollut valtavaa koko 1900-luvun ajan! Kasvun suurimmat painopisteet sijaitsevat maantieteellisesti eri paikoissa kuin 1800- ja 1900-luvuilla! Eikö sinustakin ole järkevää, että Valtakunnan Hyvä Uutinen saarnataan KOKO asutussa maassa! On valtavan hienoa, että kasvu on maailmanlaajuista - maallistuminen on syönyt esim. pohjoismaisten kansankirkkojen jäsenistöstä satoja tuhansia vain muutamassa vuodessa! Suomessakin kansankirkon jäsenmäärän "kehitys" on monin paikoin sulkenut seurakuntien kirkkorakennuksia, puhumatta helluntalaisten hiipumisesta!

        Järjestö kasvaa ja vetää väkeä kaikkialla! Mustamaalaus ei vaikuta järkähtämättömän Raamatun Jumalan Tahtoa tekeviin, ahkeriin Julistajiin! Nyt olisi viisainta valita oikein! Aikaa vääriin valintoihin ei ole loputtomiin! Vielä voit alkaa tutustua Raamatun Jumalan Tahdon mukaiseen elämään, kun toimit nopeasti! Asiantuntijan johdolla!

        "Eikö sinustakin ole järkevää, että Valtakunnan Hyvä Uutinen saarnataan KOKO asutussa maassa!"

        Eikö sinustakin olisi järkevää, että kahdeksan Jumalan äänikanavaksi itse itsensä julistaman miehen autoritaarisesti kontrolloima tuomionpäivänryhmä, joka tuhoaa karttamisopillaan ihmissuhteita, aiheuttaa veridoktriinillaan tarpeettomia kuolemia sekä syöttää virheellistä informaatiota jäsenilleen, lopettaisi toimintansa?
        Minusta se olisi järkevää, ja ryhmän julkaisemia tilastoja tutkimalla voimme todeta, että mikäli nykyinen näivettyvä suuntaus jatkuu, tämä nykyisellään jo globaalissa mittakaavassa jokseenkin pieni ryhmä tulee olemaan jatkossa entistäkin pienempi.

        "Asiantuntijan johdolla!"

        Kuka tämä asiantuntija on? Kuka auktoriteetti hänet on sellaiseen asemaan nostanut ja millä kriteereillä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eikö sinustakin ole järkevää, että Valtakunnan Hyvä Uutinen saarnataan KOKO asutussa maassa!"

        Eikö sinustakin olisi järkevää, että kahdeksan Jumalan äänikanavaksi itse itsensä julistaman miehen autoritaarisesti kontrolloima tuomionpäivänryhmä, joka tuhoaa karttamisopillaan ihmissuhteita, aiheuttaa veridoktriinillaan tarpeettomia kuolemia sekä syöttää virheellistä informaatiota jäsenilleen, lopettaisi toimintansa?
        Minusta se olisi järkevää, ja ryhmän julkaisemia tilastoja tutkimalla voimme todeta, että mikäli nykyinen näivettyvä suuntaus jatkuu, tämä nykyisellään jo globaalissa mittakaavassa jokseenkin pieni ryhmä tulee olemaan jatkossa entistäkin pienempi.

        "mikäli nykyinen näivettyvä suuntaus jatkuu, tämä nykyisellään jo globaalissa mittakaavassa jokseenkin pieni ryhmä tulee olemaan jatkossa entistäkin pienempi."

        Onhan tämä jo aika lailla nähtävissä, ettei Vartiotornilla ole mitään mahdollisuutta julistaa "hyvää uutistaan" koko asutussa maassa ja kaikille kansoille. Jehovan todistajien määrä polkee paikallaan, kun maailman väkiluku kasvaa. Oikeastaan todistajien määrä on laskenut, jos sitä mitattasiiin samalla tavalla kuin aiemmin on mitattu. Työ on edelleen kiellettyä monissa hyvin väkirikkaissa maissa, eikä tähän ole näkyvissä muutosta.

        Vartiotorni onkin käytännössä jo luovuttanut mm. Kiinan, Intian ja arabimaiden suhteen, eikä mitään vakavasti otettavia suunnitelmia noiden alueiden valtaamiseen ole esitetty. Lähetystyö sinne on olematonta. Järjestö keskittyy länsimaihin ja kristinuskon valmiiksi valtaamille alueille, toivoen saavansa tarpeeksi lahjoituksia, testamentteja ja voitollisia kiinteistökauppoja toimintansa pyörittämiseen.

        Olen sellaistakin kuullut sanottavan, että ei kaikkien tarvitse kuulla asiasta. Kun Jehova sanoo, että nyt riittää julistaminen, niin se on kerrasta poikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen sellaistakin kuullut sanottavan, että ei kaikkien tarvitse kuulla asiasta. Kun Jehova sanoo, että nyt riittää julistaminen, niin se on kerrasta poikki.

        Toinen tarjottu meriselitys on, että Jumala järjestää ennen loppua maagisen todistuksen kaikille nähtäväksi. Siihen voi tietysti kysyä, miksei heti.

    • Anonyymi

      Tuo mainittu 144 000.
      Ilm. 7:4 Israelin sukukunnista (ja ilm. 7:5 - 8)
      Tarkoittaa ettei Jumala ollut hylännyt Israelia, vaikka se tuolloin eli luopumustilassa

      Ilm. 14:5 Heidän suustaan ei ole valhetta havaittu
      144 000 eivät ole uskonnoitsijoita, joilla on työkaluna valehtelu, lahkoslangilla teokraattinen sodankäynti

    • Anonyymi

      Lahkojohto on omaksunut nimen jehovakanava.

      Siinä mielessä siis tulkinta ja laskentatapa on oikeastaan jehovan, jolle pitäisi rukouksessa osoittaa tyytymättömyys ja halu joko ennalleen palaamiseen taikka toisenlaisuuteen tilastoinnin perusteeksi.

      Meikäläinen pitää lahkojohtoa raakana rahanahneena ja raadollisena paheineen.
      Sille tuo tilastointi on oman mainos- ja markkinointiosaston työtä.
      Ei Raamatusta voi semmoisiin päätyä.

      Rahan kerääminen vielä kun miljardeja jo on, osoittaa ettei ole uskoa omaan kauppatavaraan, pikaiseen maailmanloppuun

    • Anonyymi

      Läsnäolijoita muistojuhlassa: 19 721 672 (-7.7% viime vuodesta). Jo ennen covidia liikuttiin paremmissa lukemissa. Vuoden 2019 luku oli 20,919,041 ja vuonna 2018 lukema oli 20,329,317. Muistojuhlaan on käsittääkseni pystynyt vuoden 2022 aikana osallistumaan myös etänä, minkä pitäisi vain nostaa lukuja, kun ei tarvitse edes hilata ahteriaan paikalle, vaan osallistumisen voi hoitaa vaikka sängystä kahvikuppi kädessä. Tästäkin helpotuksesta huolimatta lukema on romahtanut.

      Hallintoelin pyyteli lisää rahaa valtakunnansalien rakentamiseen, mikä on jännä, sillä seurakuntien määrä on laskeva: 119,297 seurakuntaa vuonna 2021, 117 960 seurakuntaa vuonna 2022.

      Raamattukurssien määrä romahti -4% vuodesta 2021 (5 908 167 -> 5 666 996).

      Järjestö on ollut pitkään ongelmissa rumien oikeussalitapaustensa vuoksi. Hallintoelin on kiristänyt otettaan, yrittänyt kontrolloida todistajien tiedonsaantia ja muistuttanut olemaan lukematta mitään negatiivisia juttuja järjestöstä, jotta jäsenistö pysyisi informaatiopimennossa ja järjestö voisi itse rakentaa haluamansa narratiivin. Rahaa kerjätään vähän väliä. Ramapoon rakennetaan isolla rahalla massiivista mediakeskusta, vaikka harmageddonin pitäisi tulla ihan just (näin Russell toki sanoi jo 1800-luvulla). Ei ilmeisesti kuitenkaan ennen vuotta 2027, jolloin Ramapon propagandakeskuksen pitäisi valmistua. Ei mielestäni kovinkaan suuri ihme, että todistajat heräilevät todellisuuteen, ymmärtävät mikä Vartiotorni-korporaatio todellisuudessa on ja lähtevät kiitämään.

      • Anonyymi

        Lähde sinäkin mainosvaltuutettu jo kiitämään lahkostasi, vielä kun voit. Tiedät kuitenkin tosiasiat.
        Tosin,onhan se paha juttu, jos joutuu hakemaan omaa asuntoa, ilman ammattia, peruspäivärahalla. Silloin sossuluukku kutsuu. Elämä meni "ketuille" turhia hokemalla, eikö totta? Olet varmaankin samaa mieltä ja siihen on sykähdyttävät todisteet.
        Ravistele itsesi irti vartiotornihypnoosista.

    • Anonyymi

      Kokouksessakin todistajia kehoitetaan poimimaan myönteisiä kohtia raportista.

      https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_w1127.html

      Ehkä niitäkin löytyy, kun tarpeeksi etsii. Kielteisiä kohtia ei kai saa tuoda lainkaan esille. Sellaista "keskustelua" kuulijoiden kanssa Jehovan todistajien kokouksessa harrastetaan.

    • Anonyymi

      Tämä kateellisten henkilöiden kriittinen suhtautumistapa Järjestöön on mielestäni jälleen hyvin outoa. Vuosittain julkaistavat kasvuluvut sävähdyttävät kaikkia: vain erittäin harva uskonnollinen yhdyskunta pystyy maailmanlaajuiseen kasvuun näinä lopun aikoina! En siksi käsitä, miksi luopiot yrittävät keinolla millä hyvänsä etsiä kasvuluvuistakin vikoja!

      Maailmanlaajuista jatkuvaa kasvua ei voi kukaan kammeta uraltaan luopioiden ikävillä vihjaisuilla julistajain ahkeraan työhön liittyen! Työ on rakennettu kalliolle, sitä motivoi Raamattu - Jumalan Ilmoitus ihmiskunnalleen! Jumalan Tahdon tekeminen on kantanut hyvää hedelmää, myös mukaan tuleminen on motivoitu Korkeimmalta Taholta! Jos olet kiinnostunut Raamatusta, tiedät mikä Uskonto on oikea valinta! Älä jätä tilaisuutta käyttämättä - maailmallinen meno ei kanna minnekkään! Se veltostuttaa ja vie voimat sekä johtaa tyhjyyteen! Miksi siis et valitsisi oikein?

      • Anonyymi

        "Sykähdyttävä".
        Kuules pelle. Jopa Suomesta löytyy kristillisiä uskontokuntia, joiden kasvuprosentti on luokkaa 5-10%.
        Millä teidän kasvunne saadaan 0,4%:ksi? Pudottamalla tuntitavoitetta, jotta 15 minuutin tekijä saadaan listoille.
        Naurettavaa touhua. Häpeä!

      • Anonyymi

        "Tämä kateellisten henkilöiden kriittinen suhtautumistapa Järjestöön on mielestäni jälleen hyvin outoa."

        Miksi kuvittelet ihmisten olevan kateellisia Vartiotornille tai Jehovan todistajille? Muiden puolesta en puhu, mutta henkilökohtaisesti tunnen vilpitöntä sääliä Jehovan todistajia kohtaan ja samalla tunnen helpostusta, etten syntynyt järjestöön eikä suvussani ole Jehovan todistajia.

      • Anonyymi

        Kertoo paljon propagandakoneiston toimivuudesta, että kriittinen teksti tulkitaan välittömästi "luopiovalheeksi".

      • Anonyymi

        Pari ajatusta kasvuluvuista:

        1. Miltä kasvuluvut näyttäisivät, jos järjestö luopuisi karttamisopista? Nythän järjestöstä on mahdoton erota ilman, että järjestö rankaisee lähtijää tuhoamalla hänen sosiaalisen verkostonsa. Erittäin tehokas metodi pitää ihmiset järjestössä ja saada jäsenmäärät näyttämään paremmilta. Mitä järjestön jäsenmäärälle tapahtuisi, jos eroamisesta ei enää rangaistaisi?

        2. Jäseneksi lasketaan kastetut, mutta tilastoista ei selviä, kuinka moni on saatu vedettyä järjestöön sen ulkopuolelta ja kuinka moni on vain sattunut syntymään Vartiotorni-kuplaan, ei tiedä muusta ja menee sosiaalisen paineen ja harmageddonilla pelottelun vuoksi kasteelle. Jokainen tätä lukeva Jehovan todistaja voi mielessään miettiä, kuinka monta ihmistä hän on henkilökohtaisesti onnistunut elämänsä aikana värväämään järjestöön sen ulkopuolelta ja kuinka moni oman seurakunnan jäsen on ns. syntynyt järjestöön.

      • Anonyymi

        Tuossa on vartiotorniltasi lipsahtanut.
        Eihän kukaan kateelliseksi lahkolle tule, voi vain erehdyksessä liittyä.

        Kriittisyyden perusteet on ilmituotu tällä foorumilla.
        Siellä on se väärennetty Raamattu.
        Mielenhallinnassa olevat mainosvaltuutetut, jotka vain toistavat vartiotornia kateudesta yms.

        Mutta sinunkin olisi hyvä lukea esim. Turusen kirjaa, se esittelee lahkosi vartiotornisitaatein.
        Sen arvostusta osoittaa lahkossa, että kun kirja otetaan täällä esille, alka mainosvaltuutettu täällä haukkumaan Turusta, ei keskustelemaan kirjan esilletuomista asioista.
        Kirja on kirjastoissa

        Toinen suositeltava on Johanneksenpojan kotisivut.
        Niistä on mainittava, että Suomen lahkojohto on vaatinut poliisilta JoPon kotisivujen sulkemista.
        Poliisi tietysti tutki asian.
        Ja päätyi kehumaan Johanneksenpojan kotisivuja.

        Totuus ei tunnetusti pala tulessakaan! En tunne suomalaisten pikkukustantajien kriittisiä kirjoituksia - tuskin niissä on mitään tutustumisen arvoista! Mainitsemasi suomalainen Totuuden jättänyt "johanneksenpoika" on ottanut asiakseen etsiä vikoja Järjestön toiminnasta. En oikein käsitä, kuka oikein voisi olla sellaisista mielipiteistä kiinnostunut! Tärkeintä on tuntea Raamatun Jumalan Tahto ja opetella elämään Jumalan Tahdon mukaisesti! Raamattua vastaan nouseminen ei ole järkevää - päin vastoin! Olisi viisaampaa opetella toimimaan Raamatun Jumalan Tahdon mukaan eikä etsiä tukea omille mielipiteilleen, joilla ei ole yleistä mielenkiintoa. Harrastuksensa voisi valita paremminkin!

        <<< Totuus ei tunnetusti pala tulessakaan! >>>

        Joten mistä johtuu järjestösi liki paniikinomainen tarve kontrolloida jäsentensä informaationsaantia? Järjestön ulkopuolelta tuleva kritiikki on tutkimatta disinformaatiota eikä siihen tulisi tutustua objektiivisesti ja avoimin mielin. Raamatun sananlaskutkin (18:17) kehoittavat toimimaan juuri päinvastoin ja kuuntelemaan toista osapuolta ennen hätäisten johtopäätösten tekoa. Miksi hallintoelin ohjeistaa toimimaan vastoin Raamatun sanaa?

        <<< En tunne suomalaisten pikkukustantajien kriittisiä kirjoituksia - tuskin niissä on mitään tutustumisen arvoista! >>>

        Ja tässä tulikin juuri oiva esimerkki tästä ennakkoasenteesta: Tutkimatta ajanhukkaa. Sen sijaan, että keskittyisit asiasisältöön ja sen tarjoamiin argumentteihin ja todisteisiin, yrität sivuuttaa asian vetoamalla kustantajan pienuuteen. Kustantajan koolla tai sen resursseilla ei ole mitään tekemistä sen kustantamien kirjojen sisällön faktaperäisyyden kanssa. Mikä olisi ollut tekosyysi sillä kertaa, jos Turusen kirjan takana olisi ollut Suomen suurin kustantamo?

        <<< Mainitsemasi suomalainen Totuuden jättänyt "johanneksenpoika" on ottanut asiakseen etsiä vikoja Järjestön toiminnasta. >>>

        Vartiotornin "Totuus" on ryhmän käyttämää ladattua kieltä, eräänlaista kulttijargonia, jolla on pakattu voimakas tunnelataus. Tyypillisesti kulttimaisia piirteitä omaavat ryhmän juuri väittävät, että heillä on totuus. Mormoneilla on Totuus (kertoivat minulle kasvotusten). Iglesia Ni Cristo -lahkolla on omien sanojensa mukaan Totuus. Shincheonji-ryhmällä on sanojensa mukaan Totuus, ja heidän johtajansa Lee Man-hee on hallintoelimen tavoin julistautunut Matteuksen evankeliumin jakeeseen 24 vedoten Jumalan äänikanavaksi maan päällä.
        Vartiotornin toiminnasta ei tarvitse *etsiä* vikoja, sillä ne ovat päivänselviä kaikille, jotka oikeasti seuraavat asioita ja lukevat muutakin kuin järjestön julkaisuja.

        <<< En oikein käsitä, kuka oikein voisi olla sellaisista mielipiteistä kiinnostunut! >>>

        Jokainen joka on kiinnostunut totuudesta eikä halua tulla vedätetyksi. Itse et tähän mennessä ole kumonnut mitään Johanneksenpojan esittämiä todisteita, vaan vaikutat lähinnä vain olevan nyreissäsi, että joku kykenee perustellusti kritisoimaan järjestöäsi.

        <<< Olisi viisaampaa opetella toimimaan Raamatun Jumalan Tahdon mukaan eikä etsiä tukea omille mielipiteilleen, joilla ei ole yleistä mielenkiintoa. >>>

        Ihmisillä ei yleisesti vaikuta olevan mielenkiintoa sellaista kohtaan, mikä ei ole totta tai joka on jollain muotoa haitallista heille itselleen tai muille. Jehovan todistajat saattavat olla umpimielisiä ja olla kiinnostuneita vain siitä, mitä järjestö sanoo. Älä kuvittele ihmisten järjestön ulkopuolella olevan samanlaisessa mentaalisessa loukussa. Kenenkään mielipiteisiin ei tarvitse luottaa, koska Vartiotornin moraalisesti ja eettisesti kyseenalaisista toilailuista on todisteita riittämiin ja me, joiden tekemisiä ja lukemisia amerikkalainen kirjapainamo ei kyttää, voimme näitä todisteita objektiivisesti tutkia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus ei tunnetusti pala tulessakaan! En tunne suomalaisten pikkukustantajien kriittisiä kirjoituksia - tuskin niissä on mitään tutustumisen arvoista! Mainitsemasi suomalainen Totuuden jättänyt "johanneksenpoika" on ottanut asiakseen etsiä vikoja Järjestön toiminnasta. En oikein käsitä, kuka oikein voisi olla sellaisista mielipiteistä kiinnostunut! Tärkeintä on tuntea Raamatun Jumalan Tahto ja opetella elämään Jumalan Tahdon mukaisesti! Raamattua vastaan nouseminen ei ole järkevää - päin vastoin! Olisi viisaampaa opetella toimimaan Raamatun Jumalan Tahdon mukaan eikä etsiä tukea omille mielipiteilleen, joilla ei ole yleistä mielenkiintoa. Harrastuksensa voisi valita paremminkin!

        "Totuuden jättänyt "johanneksenpoika" on ottanut asiakseen etsiä vikoja Järjestön toiminnasta. En oikein käsitä, kuka oikein voisi olla sellaisista mielipiteistä kiinnostunut! "

        Tuossa on heti alkuun pieni dilemma. Tuo "totuus" tulisi ensin voida todistaa totuudeksi, aivan kuten Vartiotorniseuran hallintoelimen rooliväittämän todenperäisyyskin.

        Mitä "vikojen etsiskelyyn" tulee, niin nimenomaan Vartiotorniseuran historia, julkiset puheet ja kirjallisuus on sitä täynnänsä, kun se luokittelee kaikki muut kristityt valekristityiksi ja osakasi pian kohtaavassa Harmagdonissa tuhoutuvaaa saatanan maailmaa.

        Aikoinaan se kirjoitteli vahvan itseriitoiseen tyyliinsä kritisoiden kirkkoja, nimeltä mainitsematta katolista, sen pedifiliaskandaaleissa ryvettymisestä ja joutumisesta tuomioistuimien eteen ja sen vuoksi edustamansa Jumalan ja yhteisönsä häpäisystä.

        Samaan aikaan Vartiotorniseura itse toimi kuliseissaan aivan samalla tavalla, josta se on nyttemmin jäänyt kiinni ja päätynyt aivan vastaavaan tilanteeseen kuin ylimielisesti ja kaksinaismoralisesti kritisoimansa katolinen kirkko.

        "Watchtower Policy on Child Abuse"

        - https://www.jwfacts.com/watchtower/paedophilia.php

        "Watchtower Child Abuse Settlements"

        - https://www.jwfacts.com/watchtower/child-abuse-settlements.php

        Niin ja muutenkin vartiotorniliibalaabaa ei ole mitään totuutta vaan verrattavissa aku ankan taskupokkareihin verrattavaa satua.

    • Anonyymi

      Itse keskittyisin enemmän Järjestön omiin julkaisuihin sekä ainutlaatuiseen Verkkopalvelusivustoon. Tämänkin palstan julkaisija on kohumedia, joka saa miljoonansa halpamaisilla paljastuksilla ja ottaa hampaisiinsa milloin mattinykäsiä milloin uskontojen "harharetkiä" esim. homouden paljastuttua seurakunnan johtajan harjoittamaksi.

      Järjestön oma julkaisutuotanto on raamatullista ja pitäytyy asiallisissa aiheissa. Täällä retostellaan sellaisilla aihepiireillä, jotka eivät todellisuudessa tapahdu suomalaisissa seurakunnissa. Kohumediasta tutut aiheet yhdistetään liian helposti myös Järjestöön, että halpamaiset jutut myisivät roskalehtiä. Itse en arvosta lainkaan iltapäivälehtien "journalismia" enkä senkään vertaa näiden "seiskoien" ala-arvoista kirjoittelua. Tällaiset kustantajat ovat maailmallisuuden perikuvia, joihin ainakaan minulla ei ole vetoa!

      • Anonyymi

        "Itse keskittyisin enemmän Järjestön omiin julkaisuihin sekä ainutlaatuiseen Verkkopalvelusivustoon."

        Mitäs sitten, kun se järjestön oma verkkosivusto jättää tietoisesti kertomatta järjestöön liittyviä faktoja, jotka pitää kaivaa muista lähteistä?

      • Anonyymi

        No, tuossapa tuli jälleen tuo järjestötyypillinen tutun kaavan mukainen ad hominem & baching-kimara itsekehuineen, no trollikamaahan tuo ilman substanssia oleva todistajamielisenä leikittely nyt on, mutta otanpa silti pienen kimmokkeen.

        "Järjestön oma julkaisutuotanto on raamatullista ja pitäytyy asiallisissa aiheissa."

        Hienoa. Alla olevasta Vartiotorniseuran vanhemmasta materiaalista kirjallisuuslainauksineen ja viitelähteineen, jokainen todistajuudesta kiinnostunut voi tarkistaa miten "Raamatun mukaista" tuo opetus on aikojen saatossa ollut.

        Kuin sattumalta, todistajat itse tai todistajuudesta kiinnotuneet eivät voi tutustua ja perehtyä tuohon järjestön omaan vanhempaa aineistoon sen omilla JW.org-sivuilla, voidakseen koettaa selvittää millaisesta järjestöstä on kyse ja arvioida sen luotettavuutta.

        Mikäli seuran aiemmat opilliset "ainoan oikean totuuden" johtajat kuten Russell, Rutherford, Knor & Co palaisivat henkiin ja jatkaisivat tuolloisten totuuksiensa julistamista järjestön yhteydessä, niin he saisivat kenkää luopioina ja päätyisivät kartetuiksi.

        Hieman paradoksaalia sekin, miten järjestö puhuu alati kovasanaisesti lupioista ja luopio-opetuksista, mutta sammaan aikaan päätoimiston kirjasto on sellaista täynnänsä, järjestön omaa eri aikakausien kirjallisuutta, vääräksi osoittautunutta oppia.

        Kunakin aikana dogmin on väitetty olevan Jumalan hengen ohjauksessa saatua ja ymmärettyä ainoaa oikeaa totuutta, josta ja johon uskomisesta myös ikuisen elämän odote on riippuvaista.

        Mikä on sitten niiden aikansa todistajien toivo, joiden usko perutui ko. väärälle opille.

        Mikä todistaa, että Jumalan hanki ohjasi heitä tuolloin tai nykyisin? Miksi vätetty Jumalan henki ohjasi väärien oppien pelastavina totuuksina julistamiseen ja miksi hän ohjasi ainoan maanpäällisen valitsemansa puhekanavan sellaiseen ja jopa Raamatun jyrkästi tuomitsemiin vääriin ennusteluihin?

        Miksi tuo ainoa maanpäällinen Jumalan puhtaiden totuuksien totuudellinen organisaatio harhaanjohtaa ja valehtelee jopa omasta oppihistoriastaan?

        "changed teachings"

        "Key to jwfacts.com is the concept that God does not direct Watchtower doctrinal interpretation, as proven by the ongoing changes to Watchtower doctrine."

        * Changed Date Doctrine 1800s

        * 1914 - Failed Expectations, Falsified History

        * 1925 - "Millions Now Living Will Never Die!"

        * etc & etc.

        - https://jwfacts.com/watchtower/changed-watchtower-teachings.php

        "Oikein raamatullista ja pitäytynyt asiallisissa aiheissa", kuten lausumat mustaihoisista ja rotukysymyksistä.

        "Black Skin, Negros and Mixed Races"

        " it was explained in a 1904 Watchtower that in the New System the skin of black people could turn white. "

        - https://www.jwfacts.com/watchtower/quotes/black-skin.php

        Tai:

        "Letter to Hitler & Declaration of Facts"

        - https://www.jwfacts.com/watchtower/hitler-nazi.php

      • Anonyymi

        Vartiotornisanoja:
        - Ainutlaatuiseen. (Ei mitään ainutlaatuista )
        - Kohumedia. ( Aina kun JT lahkoa ei kehuta )
        - Halpamaisia paljastuksia. ( Katso edellä. )
        - Oliko Matti Nykänenkin JT?
        - Niin. Olihan teilläkin Greelees.
        - "suomalaisissa seurakunnissa". ( Tässä kohdin ei ollakkaan maailmanlaajuinen veljesseura )
        - Ehkä tulee päivä että sinunkin "seiskasi "; Vartiotorni kertoo muutakin kun ylistyksiä JT:sta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Itse keskittyisin enemmän Järjestön omiin julkaisuihin sekä ainutlaatuiseen Verkkopalvelusivustoon."

        Mitäs sitten, kun se järjestön oma verkkosivusto jättää tietoisesti kertomatta järjestöön liittyviä faktoja, jotka pitää kaivaa muista lähteistä?

        Käytännössä todistajat itsekään eivät pidä fiksuna sitä, että jonkin _toisen_ uskonnon edustaja uskoo sokeasti omaa järjestöään ja kieltäytyy edes vilkaisemasta kriittisiä näkemyksiä. Oman järjestön kohdalla on kuitenkin sokea piste eivätkä samat punnukset enää olekaan käytössä.

    • Anonyymi

      Veljesseuran sivuilla nimimerkki Syväkurkku on järjestön vanhoista vuosikirjoista (sähköisesti kaikkia tietoja ei ole saatavilla) koonnut kastettujen vuosittaiset määrät Suomessa. Siinä on nähtävissä mm. kastettujen määrän hyppäys vuoden 1975 alla, sekä alamäki 1990-luvun puolivälistä alkaen.

      https://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?p=153379#p153379

      • Anonyymi

        1990-luvun jälkipuoliskon jyrkähköön alamäkeen lienee vaikuttanut internetin yleistyminen ja ehkä myös vuoden 1995 sukupolvioppimuutos, jossa hylättiin pitkään vaalittu käsitys "vuoden 1914 nähneen" sukupolven katoamattomuudesta ja korvattiin se "pahalla sukupolvella", jonka pituutta ei ollut rajoitettu. Sittemmin tuokin, tuolloin "uusi valo" on korvattu toisella.

        Tuosta käyrästä näkyyy selvästi, kuinka suuri oli kastettujen määrä pelkästään Suomessa juuri ennen vuotta 1975 vuonna 1974. Täällä ei monikaan ole kertonut, kuuluiko heihin. Ehkä heitä hävettää kertoa, kun uskoivat tuollaiseen hölynpölyyn. Itse kuuluin myöskin silloin kasteelle menneisiin. Kyllä siitä on vinoiltu tälläkin palstalla. Mutta kuten tuosta käyrästä näkee, kyllä niitä muitakin höynäytettyjä oli paljon.

        Älykäskin ihminen voi mennä vipuun, jos on huolimaton ja joutuu harhaanjohdetuksi tai ajatusvinoumien vietäväksi. Kaikilla vipuun meneminen ei liity uskontoon, ihmisillä on kaikenlaisia noloja erehdyksiä elämässään. Itseään on hyvä ruoskia, kun siihen on aihetta, mutta pääpainon tulisi olla eteenpäin menemisessä ja virheistä oppimisessa. Itse olen sen verran nuorempi, että 1975 jäi kokematta, mutta myöhemminkin ehti virheitä tehdä.

    • Anonyymi

      En tiedä, mistä alamäestä sinä puhut - maailmanalaajuinen kasvu on ollut jatkuvaa käytännöllisesti katsoen koko 140 vuoden toiminnan ajan! Uskoisin, että suurin kasvu on vielä näkemättä! Oikea Tieto Raamatusta saavuttaa yhä useamman ja vikojen etsijät ovat jo nyt pudonneet kelkasta. Tällaiset kirjoittelut kuin täällä eivät tavoita ketään!

      • Anonyymi

        Jos tuohon viimeisimpään kommenttiin viittasit, siinä oli kyse Suomesta ja nimenomaan kastettujen määrästä.

      • Anonyymi

        "Uskoisin, että suurin kasvu on vielä näkemättä!"

        En rehellisesti näe tätä kovinkaan todennäköisenä. Tämä siksi, että järjestöllä on oikeustapauksiensa vuoksi lokainen imago ja ihmiset tietävät sen julmasta karttamisopista. He, jotka eivät ole täysin ummikkoja järjestön suhteen, tuntevat Jehovan todistajat myös eräänlaisena vitsinä heidän lukuisten pieleen menneiden harmageddonin ennustusten vuoksi. Internet, joka on järjestön suurin vihollinen, pitää huolen siitä, että totuus järjestöstä leviää melko tehokkaasti. Voit itsekin havainnoida, kuinka huolissaan järjestö on tästä ilmiöstä, sillä he muistuttavat jäseniään (sinuakin) jatkuvasti olemaan tekemättä tutkimustyötä järjestöstä tai olemaan uskomatta mitään negatiivista puhetta. Jäsenistöön (sinuunkin) tämä puhe puree melko hyvin, mutta ulkopuolisten päässä tällainen kontrollointi saa hälytyskellot soimaan.

        Sinulla oletettavasti ei ole mitään kovinkaan syvällisiä sosiaalisia suhteita järjestön ulkopuolisten kanssa, joten et ehkä ymmärrä, miten ihmiset todellisuudessa näkevät teidät ja järjestönne. Ei se ole niin ruusuinen kuva kuin ehkä kuvittelet. Lähinnä teidät nähdään vähän outona amerikkalaisena lahkona, jonka jäsenet elävät omassa kuplassaan eristyksissä muista. Tätinikin lopetti muutama vuosi ennen covidia Raamatun opiskelut todistajien kanssa, kun nämä yrittivät alkaa kontrolloimaan sitä, mitä hänen ei pitäisi lukea, uskoa tai kenen kanssa viettää aikaa. Ei hän suotta sanonut, että tuli kulttimainen tunne tästä porukasta, sillä tyypillisesti kultit juuri kontrolloivat jäsentensä elämää huomattavalla pikkutarkkuudella.

      • Anonyymi

        Käytännöllisesti katsoen. . . .ei ole.
        Kasvu on saatu aikaan viimevuosina yhden tunnin tavoitteen muuttamisessa 15 minuuttiin.
        Seuraavana tulossa kait 1 minuutti tavoitteeksi.

    • Anonyymi

      Onhan sitä kasvua ollut 140 v aikana.

      Mutta.

      Ensin se tapahtui raamatuntutkijoihin. Jolloin uskottiin että pyramidin mitat todistavat vuoden 1914 oikeaksi (vartiotorni on tähän liittänyt yhden maailmanlopun, yhden Jeesuksen paluun näkymättömänä)

      Mutta sitten vartiotorni tunnusti pyramidin saatanan raamatuksi, määräten toki, että siihen ei saa uskoa.

      Mutta entä niiden ikuisuus, jotka siirtyivät, kerkesivät siirtyä, tuonpuoleiseen saatanan raamattuun uskoen ?

      1940 tuli uskoa Consolationin, sen kehuttu verensiirtoa.
      Mutta entä sen lahkojohdon kohtalo, jonka kehumisten kautta vartiotornikaupustelija otti verensiirron, jonka taas nykylahkojohto kiroaa ?

      Vuodelle 1975 vartiotorni povasi maailmanlopun.
      Mutta 5 Moos 18:20-22 kieltää ennustelun, ja väärästä ennustuksesta tuntee väärän profeetan. Jolle ilm. 20:10 ilmoittaa Jumalan rangaistuksen, ikuisuus tulimeressä

      Näin pintaraapaisuna lahkosta

    • Anonyymi

      Nyt on oikein seurakunnissakin saatu taas iloita, että työ on edennyt valtavasti maailmallisista haasteista huolimatta! Ahkera ja innokas työ on tuottanut vahvaa tulosta - maailmanlaajuinen kasvu jatkuu! Näinä lopun aikoina esim. kansankirkko menetti jäseniään taas viime vuonnakin - yli 60.000 - 70.000 suomalaista jätti kirkon!

      Tämä todistaa, ettei vikojen epätoivoisella etsinnällä ole mitään merkitystä eikä kohumediasta tuttujen valheiden levittämisellä! Roskapalstoja ei lueta. Siksi ei kannata jatkaa vikojen etsimistä sieltä, missä niitä ei ole! Kirkon luopumine Raamatun Totuudesta näkyy seurakuntalaisten äänestäessä jaloillaan.

      Tosi Uskonto vahvistuu entisestäänkin vuodesta toiseen, kunnes tulee loppu. Valtakunnan Hyvä Uutinen saarnataan kaikkialle ennennäkemättömällä voimalla! Haluaisitko Sinä olla mukana Jumalan Suunnitelman Toteuttamisessa?

      • Anonyymi

        No ilman muuta.

      • Anonyymi

        Kirkosta saa erota ilman mökötystuomiota. Jos seuraukset kirkosta eroamisesta olisivat yhtä karut kuin jehovantodistajista eroamisesta, jäsenmäärä varmaan pitäisi paremmin pintansa.

      • Anonyymi

        Niin. Taas tuli lisää voideltuja.
        Muut olivatkin sitten miinusmerkkisiä lukuja.

    • Anonyymi

      Minä voisin harkita sitten kun saan hankittua kiinteistön samalta New Yorkin kadulta mistä vartiotorniseura juuri osti. Sehän on turvallisen tuntuinen omistus sitten kun se loppu alkaa, kuten seura esimerkillään osoittaa.

      Miljardiomaisuutta en, vaikka seuralla sellainen onkin, itse haikaile. Mitä sillä nyt viitsisi ostaa kun pääsee katselemaan maailmanloppua.

    • Anonyymi

      Miksi aloittaja on pettynyt kun tulikin pienoista kasvua maailmanlaajuisesti? Mikä oikein tuollaisessa ajatusmallinsa jonka esitit mikäli sen oikein ymmärsin on pointtisi? En oikein todellakaan kyennyt ymmärtämään mikä oli taka-ajatus tai fokus aloitukseksi otsikossa? Olitko kenties pettynyt siitä, että tulikin plussaa jäsenmäärään, vaikka kenties odotit hartaasti väkimäärän putoavan miinuspuolelle.
      Kuules. Tärkeintä on se laatu eikä julistajien määrä maailmanlaajuisesti.

      • Anonyymi

        Niin varmaan sitä siinä oli tarkoitus viestiä. Mutta onhan julistajamäärää jouduttu kasvattamaan keinotekoisesti vaatimuksia laskemalla. Se siitä laadusta.

    • Anonyymi

      Sekin on mielenkiintoista miten vartiotorniteologia kehittyy taivaspaikkojen suhteen.

      Taivas oli 1930 -luvun vartiotornissa täysi, sitten sinne mahtui kun kirjautti vartiotorniseuran kortistoon itsensä asiaa varten, näin on edelleen, ja kortistoon otettujen lukumäärä on jatkuvassa kasvussa.

      Vielä on hiljattain sellainen lisäpiirre tullut, että vartiotorni on kirjoittanut kortistoimansa mielenvikaisiksi.

      Raamattu ei näihin anna perustetta, eikä näitä ole vartiotorni yrittänyt Raamatulla perustellakaan.

      • Anonyymi

        Kaksi uutta "mielenvikaista" nimitettiin muiden "mielenvikaisten " kaveriksi hallintoelimeen.
        Tulokset sen mukaisia.
        On tulitikuilla leikkijää ja naamansa vääntelijää. Mikähän näiden kahden uuden "mielenvikaisen" erikoisspesiaali on? Aika näyttää.

    • Anonyymi

      Vartiotorniuskonto on omaksunut ilmestyskirjasta luvun 144 000

      Se ei voi koskea vartiotorniuskonnoitsijoita, sillä heillä on työkaluna valehtelu, lahkoslangilla teokraattinen sodankäynti, kun taas Raamattu ilmoittaa 144 000:sta että "eikä heidän suussaan ole valhetta havaittu; he ovat tahrattomat", ilm. 14:5

      • Anonyymi

        Niin ja raamatun mukaan 144.000 on juutalaisista koottava ryhmä.
        Siihen joukkoon ei kuulu yhtäkään "pakanaa".

      • Anonyymi

        Juuri tähän samaan tapaan kristitytkin ovat irroitelleet Vanhasta testamentista yksityiskohtia ja soveltaneet ne Jeesukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri tähän samaan tapaan kristitytkin ovat irroitelleet Vanhasta testamentista yksityiskohtia ja soveltaneet ne Jeesukseen.

        Laitahan sitten muutama esimerkki.
        Minä kirjoitin Ilm.7:4-9 luvusta tuon 144.000.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitahan sitten muutama esimerkki.
        Minä kirjoitin Ilm.7:4-9 luvusta tuon 144.000.

        Vaikkapa Jes. 7:14 Sen tähden Herra antaa itse teille merkin: neitsyt* tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel*. [Käännös "neitsyt" perustuu Septuagintaan. Hepreankielisen alkutekstin merkitsee 'nuori nainen'. Nimi Immanuel merkitsee 'meidän kanssamme on Jumala'.][Matt. 1:23]

        Ei siinä Jeesuksesta puhuta, vaan samassa yhteydessä annetaankin jo tietää, miten ennustus tulee täyttymään.

        15 Pelkkää maitoa ja hunajaa tämä lapsi saa syödä siihen asti kun hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän.
        16 Mutta ennen kuin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän, autioituvat ne maat, joita sinä nyt pelkäät noiden kahden kuninkaan vuoksi. [2. Kun. 15:29, 2. Kun. 16:9]
        17 Herra lähettää sinulle ja kansallesi ja omalle suvullesi ajan, jollaista ei ole ennen koettu, ei sitten sen päivän, jolloin Efraim erosi Juudasta -- hän lähettää Assyrian kuninkaan. [1. Kun. 12:16]

        Jeesuksen nimeksi ei myöskään tullut Immanuel. Ja missä vaiheessa Jeesus valitsi pahan, ennen kuin oppi valitsemaan hyvän? Kristityt ovat muitta mutkitta liittäneet tämän myyttiin Jeesuksen neitseellisestä syntymästä. Heprealainen teksti ei edes puhu neitsyestä, vaan nuoresta naisesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kerrotaanko maailmalle oikeasti Venäjän ja Ukrainan sodan syistä

      Vaikka kuinka yritän olla kartalla edes vähän niin silti on koko ajan pimenossa se syy, miksi Venäjä hyökkää Ukrainaan.. Ei tätä kerrota uutisissa. K
      Maailman menoa
      666
      2779
    2. Mitä ihmettä? Sofia Belorf kauppaa omaisuuttaan

      Onko vuokrat maksamatta, vai miksi myy käytettyjä luksusasusteitaan?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      169
      2101
    3. Syöksit minut syvälle masennukseen

      Olit se suurin syy suruuni, jos olen rehellinen. Mutta ethän voinut tietää. Et voinut tietää, että poljit rikkimennyttä. Mielestäni et ollut rehelline
      Ikävä
      227
      1471
    4. Entä jos me törmätään mies

      Sattumalta joskus?
      Ikävä
      46
      929
    5. Harmittaako sinua että pilasit välisi

      Ikävöimääsi ihmiseen tämän palstan takia?
      Ikävä
      69
      854
    6. Horoskooppi: Skorpionilla maltti on valttia, rapu kohtaa muutoksia, leijonalle apua epävarmuuteen...

      Uskotko horoskooppeihin? Lue tästä päivän horoskooppi ja katso, pitääkö se paikkaansa... Klikkaa: https://www.suomi24.fi/viihde/horoskooppi-skorpion
      Viihde ja kulttuuri
      8
      843
    7. Ökymenoa Monacossa! Valtteri Bottas esittelee harvoin julkisuudessa nähdyn Tiffany-rakkaansa tv:ssä

      No nyt on ökyä… F1-kuski Valtteri Bottas kutsui Maria Veitolan yökylään luksuskohteena ja rikkaiden asuinpaikkana tunnettuun Monacoon. Tiedossa mm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      807
    8. Ihanat kulta

      ne sun uudetkin hiukset...😍 Oot niin kaunis ja seksikäs ettei meinaa uskaltaa ees katsoa ettei uppoa liian syvälle katseesi lumoihin, mites siitä enä
      Ikävä
      35
      801
    9. Jos en järkeilisi tätä

      olisin jo antautunut sinulle kokonaan. Tämä himokin on ihan jotain käsittämätöntä. En tiedä mikä sinussa on, mutta olet saanut tämän naisen ihan sekai
      Ikävä
      21
      800
    10. Mitä aikuisen ihmisen pitää ymmärtää ihmissuhteista.

      1) Ihmiset jäävät elämääsi, jos ovat jäädäkseen. Heillä on vapaa tahto ja valinta. Jos he eivät valitse niin tehdä, se hyväksytään ja ymmärretään. Ilm
      Ikävä
      71
      791
    Aihe