Ensin pankkiin pääsemiseen pitää varata aika viikkoja ennen ja kun sisälle pääsee, joutuu eteisessä odottelemaan - kunnes VANGINVARTIJA avaa sähkölukon - jo on VITTU tehty normaalien taviksien asiakkaiden sisäänpääsykin hankalaksi /vittumaiseksi.
Kattelimme ensin sähkölukitun oven takana ja ihmettelimme ollaanko edes oikeassa paikassa lainkaan - autiolta näytti koko pankki, Perkele, tässä vaiheessa sanoin jo muijalleni että nyt lähetään Osuuspankkiin.
Pääsimme kuitenkin sisälle sähkö oven auettua, mutta kyllä oli kokoajan tunnellma, että oltiin tultu vähintään Hämeenlinnan vankilaan.
Nyt olemmeOsuuspankin asiakkaita , siellä asiakkaita palvellaan aivan eritavalla ja sinne voi aivan tavalinen ihminenkin kadulta suoraan kävellä sisälle.
Kattelimme ensin sähkölukitun oven takana ja ihmettelimme ollaanko edes oikeassa paikassa lainkaan - autiolta näytti koko pankki, Perkele, tässä vaiheessa sanoin jo muijalleni että nyt lähetään Osuuspankkiin.
Pääsimme kuitenkin sisälle sähkö oven auettua, mutta kyllä oli kokoajan tunnellma, että oltiin tultu vähintään Hämeenlinnan vankilaan.
Nyt olemmeOsuuspankin asiakkaita , siellä asiakkaita palvellaan aivan eritavalla ja sinne voi aivan tavalinen ihminenkin kadulta suoraan kävellä sisälle.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Muuta tilisi Osuuspankkiin, kuten meillä on ja aina ollu, ei tartte Nallen porvareiden persettä nuolla sitten ja aina olemme päässeet sisään pankkiimme, vaikka ne maaseudulta Osuuspankkikin lopetti aikoinaan.
On se aikoihin tultu, jos omaan pankkiimmekin pitäisi tilata aika, vaikkahan harvoimmehan me siellänykysin asioidaan, mutta kuitenkin.
Loimaalla sama juttu ei pääse muuta kuin ajan varauksella.
Ja miks nordeassa on yhtä mittaa häiriöitä
Kyllä pankin tiskille pitää päästä ja ainahan ennenki olen siellä käynyt asioimassa ja laskuja maksamassa, eikai Osuuspankkimme ole ja sulkeutumassa?
Että sinne pääsisi vain puhelimella soittamalla Osuuspankkiin?
Demokraattinen kasvottomuushan on in.
Nallen pankki ja nallenhan kartano tossa vieressä - vaikkakin on siirtänyt jo kaikki perisille.
Nallehan oli 17 vuotiaana vaemmistolainen...
Mulkkupankki on - se haluaa olla pankki joka on "kasvoton!" ja pörssipankki, ei siinä suomalaisten mummojen ja paappojen arvot paskaan auta tai ole väliä.
Taidan ja vaihtaa tilini johonki tposeenpankkiin, on niitä muitakin pankkeja suomessa.
Terveisii perseestä, sinne Nordeaan - toivottavasti osakekurssi laskee ja Eu - keskuspankki vie kaikki rahanne.
Kohta EU tasaa pankkien tilit, Italia ja kreikka......sinne kohta menee Nordean rahat.
En suosittele ostamaan osaketta: Nordea.
On taas ongelmat ihmisillä 😂. Miksi sinne konttoriin täytyy mennä käymään? Kaikki pankkiasiat pystyy hoitamaan netissä. Tervetuloa 2023-luvulle!
Salon kaupunkimme pitää lopettaa Nordean lupa asioisimeen koko talousalueella.
Syy; ei sovellu koko kaupunkiimme, koska HYLJEKSYY ja lainminlyöö asiakaspalvelussa kaupunkimme ihmisiä-
Ja Vanhuksien pankkipalvelujen ekäisemisestä on pankkipalvelu erittäin huonoa.
Aiwan järjetöntä on Nordean asiaspalvelu - "Nauhoitamme kaikki puhelut, parhaan asiakaspalvelummisekai saavaksinne".
Vittu , ne vain nauhoittaa ihmisten ääni puhelimssa - miks ne ei vastaa?
Ossuuspankissa kaikki toimii, menen ja aukaisen sen paikallisen pankin oven
Näin on
Pankissa on inhimillysyys mennyt kokonaan, suljen tilin kokonaan ja menen osuuspsnkkiin
Pussihousuisten pankissa samat valtaunnalliset puhelinnumerot, vaihtyvat rahatyöläiset ja puhelimeen vastaan savoksi, jos on joutilasta aikaa odottaa.
Osuuspankista aina oon sanu alennusta ja opintolainaniin silloin joskus sain sieltä.
Norden osake - lskee
Kohta tämä pankki ilmoitta. Teilä ei ole mitää asia enää pankkiimme - pitää olla saldo vhintää 25667098899009899 Euroa
Emme enää siis hyväksy asiakassutteemmamme
Näin se mene
mä vein vähät harvennusrahani 1970 luvulla ja pankkiin aina, en ostaut edes mopoa- sästin moooripyörään - Jawan ostin silloin
Vanhepani oli aina oikein porvllisii, mutta kun lama iski nyt oomme / min oon OUpankkilainen
Aikamoista touhua on Pankilla , jos vain ajanvarauksella saa ajan asioimisen kolmenviikon päästä, mikä pankki näin tekee?
Taitaa olla aikas mun ja jättää nordea, pörsikkin varoitellaan laskusta - että suomenpankit osallistuu taas Kreikan MAFIApanKKIIN.
Missäs salossa on Nordea?
Nordea on siinä Turuntiellö vanhan Vesselinnkiinteistössä ja koitatko mennä jopa sisälle?
SIINÄ vartioi 2 Sekuritaksin vartiaa, ettei vaan MUMMUT ja PAAPAT pääse rollaarroirinesensa sisälle - vaikka näillä on tilillä kullakin 120. 000 euroo.
Ei sinne pääse sisälle kun Warssuurin kaverit kohta ja nekin vain selvänä, tai juovuksissa konjakisa sikareita poltellen-
Tuo sähköinen lukko ja ärsyttää, aivan kuin olisin tullut tapaamaan jotain vankia Kerson vankilassa - nyt pääset sisälle.
Mihin on häipynyt: Pohjoismaiden Yhdyspankki joka oli ns. maapallopankki lapsuudessani joita kirppiset on täynnä vieläkin?
Nordea luulee ettei normaaleja ihmisiä enän ole, on vain Böjn Walluurreja koko suomi täynnä ja toimii sen mukaan.
Luulen, tiedän mikä on Nordean heikkous tulevaisuudessa ja mihin se sortuu, ei ottanut huomioon pientä ihmistä huomioon.