Erikoistoimittaja Usko Tina Hattunen

"Erikoistoimittajalla" vaikuttaa menevän todella lujaa, joten epäilemättä kyseessä on hyvin erikoinen toimittaja.
Olisiko nyt kuitenkin kyseessä sen verran erikoinen ja vakavaan tyyliin kirjoitettu huumorilaji, itse itsensä siinä sankaritaistelijaksi nostaneelta, mitä en tottumattomuuttani täysin ymmärtänyt. Muutenhan tuota kaikkea voisi pitää täysin vainoharhojen vallassa olevan yksilön houreena.
Usko "Tina" Hattunen ei myöskään liene ko. kirjoittajan oikea nimi.
Usko Hattunen (1924 - 1987)

Pohjois-Karjalan puskaradio
Pogosta TV
Olemme olleet hieman allapäin sen jälkeen kun sarjaamme julkaissut kanava Alfa-TV otti ja kaatui konkurssiin, ja sarjamme hävisi paitsi TV-ruuduista myös Permanto-palvelusta. Toki etsimme avoimin mielin uusia vaihtoehtoja sarjan esillä pitämiseksi ja jatkokausien suunnittelemiseksi. Tulevaisuus on suuri, avoin mysteerio.
Erikoistoimittaja Usko "Tina" Hattuselle asiat näyttävät selvemmiltä. Me Pogostan viralliset edustajat emme täysin allekirjoita hänen päätelmiään, mutta annamme niille kuitenkin - avoimuuden nimissä - mahdollisuuden tulla julki. Oheisessa artikkelissa muutama "Tina" Hattusen miete nykyisestä tilanteestamme.


Alfa-TV kaatui
Usko "Tina" Hattunen 10 tammikuun, 2023
Ilomantsin asioiden käsittely jälleen sensuurin alla, kertoo erikoistoimittajamme ”Tina” Hattunen

On tapahtunut se mitä eräät meistä osasivat odottaa. Missään tiedotusvälineissä täällä valtamedian hallinnan alaisuudessa Ilomantsin asiat eivät pääse esille. Paikallislehteä peukaloidaan, nettisaitit kyykkäävät odottamattomasti, uutiset ”katoavat” matkalla toimittajilta lehtien sivuille tai radion eetteriin, kuten minulle on asiaa kysyessäni useasti vastattu. Mediapimento on joillekin tahoille erityisen merkittävä asia.

Nyt kun Pogosta saatiin keinoteltua TV-ruutuihin saakka, sensuurikoneisto pani ison vaihteen silmään. Valitettavasti Ilomantsin pimentäminen mediataivaalta katsottiin tärkeämmäksi kuin tusinan yhdentekevää, mutta viatonta tosi-tv ohjelmaa ja muutama muu keskustelu- tai viihdesarja. Meidän ulostulomme varjostamiseksi pimennettiin kokonainen kanava. Kuka uskoo, että vakavarainen ja näyttävästi toimiva, omarahoitteinen televisioyhtiö keikahtaa noin vain yllättäen? Valtamedian tökerö sumutus ei estä näkemästä tilanteen todellista vakavuutta.

Oikea kysymys ei ole miksi Pogosta haluttiin vaientaa, vaan kuinka pitkälle valtamedia on valmis menemään jatkossa? Onhan selvää että Pogosta etsii jonkun muun väylän ihmisten tietoisuuteen. Jos jaksot syötetään youtubeen vapaasti ladattaviksi, huomaammeko seuraavaksi että ko palvelun serverihallit tuhoutuvat drone-iskuissa? Ehkä hedelmällisintä olisi juonitella Pogosta Ilomantsin kunnan sivuille…

En usko että Pogostan luojilla riittää rohkeutta hakeutua Fox-kanavalle tai johonkin muualle riippumattoman median piiriin. Ei heillä ole kanttia edes tuoda julki tätä tosiasiaa Alfa-TV:n kohtalosta, onneksi itselläni on julkaisuoikeus näille Pogosta-TV:n sivuille. Tämä teksti tuskin kauan kelluu eetterissä ennen kuin sensuuri iskee. Oma asemani tosin kestää myös täsmäiskentää, esimerkiksi tätä artikkelia kirjoitan oman kiinteistöni kellaritiloissa, joiden seinämiä olen vahvistanut ylimääräisellä teräsbetonivalulla sekä vuoraamalla sisäpinnan kauttaaltaan tuuman vahvuisella lyijylevyllä. Tämä kohtio lienee ainoa koko Ilomantsissa, jonne kuukiven säteily tai 5G-voimat eivät yllä, eikä lokaatiooni tehoa myöskään alle 500 kg:n lentopommi tai kevyt dronehärpäke.

Jatkan taistelua kunnes kaikki on menetetty. Alfa-TV:n kaataminen oli kova isku meille, mutta kovempi menetys valtamedialle – ja olettaisin että jostain kovalevyjen kätköistä Pogosta-sarja on edelleen kaivettavissa esille. Jollei muuta keinoa ole, lupaan nauhoittaa sen EMS-iskun kestävälle VHS-kasetille, sekä lähden itse eturintamaan eli tulen esittämään Pogosta-sarjaa Non-stop-näytöksinä liikkuvan videolaitteen avulla. Olen jo asentanut 38″ kuvaputkiTV:n sekä kaiutinlaitteen ajoneuvoni takaikkunaan ja modifioinut sähköjärjestelmää siten, että pystyn moottorin käydessä pyörittämään VHS-nauhuria ja näinollen esittämään ohjelmaa nopeasti muuttuvissa lokaatioissa.

Rohkeimmat eivät vaikene. Pogosta TV elää!

alfaTVpogostapogostatvsensuuri

5

321

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Usko Tina Hattiunen..
      Kas kun ei Usko Eevertti Luttinen!😆
      Mitenkä "tinassa" tuokin lienee kirjoitettu.

    • Anonyymi

      tämä on mielipuolen houreita.

    • Anonyymi

      Nyt pullosta korkki kiinni ja lääkitystä muuttamaan.

      • Anonyymi

        Usko "Tina" Hattunen ei vissiinkään tarvivitse minkaanlaisia lisäaineita kirjoittaakseen sekevia.... ;-)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      73
      1167
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      78
      832
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      616
    Aihe